Viime vuoden tomaatti-lajikkeet. Osa 5

Vielä viimeinen osa ennen yhteenvetoa tästä postaussarjasta, jossa käsittelen viime vuonna kasvatettuja tomaatteja ja pohdin, mitkä menevät jatkoon ja mitkä eivät. Tämän jälkeen teen vielä yhteenvedon niistä lajikkeista, jotka pääsivät jatkoon. 

Kasvatin tosiaan viime vuonna noin 80 tomaattilajiketta. Osa osottautui joksikin ihan muuksi kuin piti, joten niin monesta lajikkeesta ei juttua ole ollut. Lisäksi osasta puuttuu kuvat, joten ne käyn läpi vain yhteenveto-postauksessa, mikäli ne olivat jatkoon pääsy-listalla.

Tässä postauksessa jälleen 5 lajiketta.


Firecracker 

Tämän ostin viime vuonna taimena. Voinette kuvitella tilanteen; itselläni oli parisen sataa taimea kotona ja silti ostin vielä yhden taimen vain, koska lajike oli niin mielenkiintoinen, että se oli PAKKO saada. Saattoi olla, että kuulin perheen puhuvan jotain jostakin kahelista... Mutta ei kai ne nyt minusta puhuneet?

Pienehköt, raidalliset hedelmät. Näiden maulta odotin suuria. Pettymys oli melkoinen, kun nämä eivät maistuneet juuri miltään. Kaunis, mutta ei jatkoon maun takia. Luulen tosin, että viime kesänä iski lievä tomaatti-nirsous, sillä osa lajikkeista oli niin huippu hyviä, että sellaisetkin lajikkeet, jotka normaalisti olisivat olleet ihan kelpo tomaatteja, saivatkin tuomion, että ovat surkean makuisia. Tieto lisää tuskaa, vai mitenkä se oli? 


Firecracker tomaatti 


Costoluto Fiorentino


Runkotomaatti, joka teki ihan mielettömän sadon viime vuonna. Ensimmänen, jonka maistoin näistä, oli päässyt vähän ylikypsäksi ja oli koostumukseltaan rakeinen ja maultaan mitätön. Olin jo harmissani, että näin satoisa tomaatti ja niin mitäänsanomaton. Mutta seuraava, jonka maistoin olikin jo silkkaa juhlaa suussa. Ja sitä juhlaa riittikin heinäkuun alusta syksyn loppuun saakka.  

Tomaatti, jossa on kaikki kohdillaan. Maukas, satoisa ja kaunis. En ole eläessäni nähnyt niin kauniita tomaattiviipaleita, mitä näistä sai leikattua. Ne olivat kuin kukkia. Eli nämä kannattaa leikata poikittaissuunnassa, jolloin viipaleista muodostuu kukkakuvioita.

Voisi melkein sanoa, että rakastuin tomaattiin! Ehdottomasti jatkoon ja lämmin suositus! 


Costoluto Fiorentino - tomaatti 


Wooly Blue Jay


Höyrähdin viime vuonna sinisiin tomaatteihin. Harmi, että ne muuttuvat kypsyessään jonkin asteisen punaisiksi. Tämä oli minusta kuitenkin todella kaunis ja melko satoisa runkotomaatti. Maussa oli lievä pensasmustikan maku. Tämä on vähän harkinnassa, että meneekö jatkoon vai ei. Jos tilaa riittää, niin jatkoon, mutta jos tilan vuoksi joutuu tekemään lajike-poistoja, niin sitten tätä ei ensi kesänä ole kasvamassa. Kiva kokeilu, eikä tässä ollut mitään kauheasti pielessä, mutta silti tämä ei sykähdyttänyt niin paljon kuin toivoin. Jos maku olisi ollut vahvempi, niin olisin tykästynyt tähän kovasti.



Wooly Blue Jay-tomaatti



Siniset tomaatit muuttuvat usein kypsyessään punaisiksi


P20 Blue

Sininen runkotomaatti, jolta odotin paljon. Vakiintumaton lajike. Hedelmät melko hapottomat. Näissäkin lievä pensasmustikan maku, joka tuli kuoressa paremmin esiin. Tämä teki aika pienen sadon ja jäi yhden kesän kokeiluksi, sillä en ihastunut kuin ulkonäköön.



P20 Blue  - tomaatti


Blue Bayou

Tämä oli niin paljon P20 Blue:n näköinen, että hetken jo luulin niiden olevan samaa lajiketta. Tämä kuitenkin oli koostumukseltaan vetisempi ja paljon mauttomampi. Ei jatkoon.



Blue Bayou - tomaatti


Lemon Cherry 

Tämä oli myyntikuvissa aivan keltainen ja kypsyessään muuttuikin paljon keltaisemmaksi, kuin mitä  minun ottamassani kuvassa. Kuitenkin tämä oli mielestäni parhaimman makuinen silloin, kun se oli vihreä, mutta pehmeä. 

Runkotomaatti, joka teki todella hyvän sadon avomaalla kasvaessaan. Tämä oli yksi viime kesän suosikeistani ja menee aivan heittämällä jatkoon. I love it! 



Lemon Cherry - tomaatti


Vaikka innostuin viime vuonna niin paljon sinisistä tomaateista, niin niiden kohdalla koin pettymyksen. Niissä on selvästi panostettu ulkonäköön maun kustannuksella. Aion kuitenkin uusia lajikkeita niistäkin kasvattaa, jos eteen tulee, sillä uskon, että vielä joskus tulee vastaan myös hyvänmakuinen sininen tomaatti.  

Seuraavalla kerralla tosiaan yhteenvetoa niistä lajikkeista, jotka ovat päässeet jatkoon viime vuodelta. Ensi kesänä kuitenkin yli puolet on jälleen uusia lajikkeita, sillä rakastan uusien lajikkeiden kokeilua.

Käy kurkkaamassa myös aiemmin ilmestyneet postaukset, joissa kerron viime vuonna kasvattamistani tomaateista. Ja hei, vaikka minä olen jostakin lajikkeesta sitä mieltä, että ei jatkoon, koska on huono, niin sehän ei tarkoita sitä, että lajikkeessa välttämättä mitään vikaa olisi. Minä vain en niistä ole niin perustanut...

Koko tomaatti-lajikkeet 2018 sarja : (otsikkoa klikkaamalla pääsee kyseiseen postaukseen)

Osa 5

10 kommenttia:

  1. Samat sanat kuin eilen :)
    Hyvää viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  2. Sinä kun sitä kanakirjaa työstät, niin miten olisi myös tomaattikirja? :)
    Mahtava esittelysarja!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Luulen, ettei tomaatti-kirjalle ole tarvetta tällä hetkellä. Sonjan kirja ilmestyi viime keväänä ja tiedän erään taitavan tomaatti-harrastajan olevan tekemässä omaa tomaatti kirjaa :) Muuten se kyllä olisi mielenkiintoinen ja ihana projekti :)

      Poista
  3. Montako siementä per lajike laitoit ja/tai monellako taimella per laji? Meinaan yltiöpäisesti kokeilla muutamaa tomaattilajiketta ja riskinä on, että niitä tulee ns. liikaa. Tosin suurtakaan riskiä ei ole, onhan maineeni siemenestäkasvattajana sangen kyseenalainen :D

    Kivaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitus oli, että kasvatan vain yhden taimen per lajike. Kylvin useamman siemenen joka pottiin ja ajattelin, että nypin ylimääräiset pois ja jätän yhden kasvamaan... Lopulta löysin itseni koulimasta taimia ja lopulta taimia olikin yhteensä pitkälti yli 200... Toivotaan, että tänä vuonna maineesi siemenestä kasvattajana kohenee <3 Tomaatteja kannattaa ehdottomasti kasvattaa, se on palkitsevaa hommaa :) Kivaa viikonloppua myös Siulle <3

      Poista
  4. Näistä sinun vinkeistä on iso apu.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!