Unelmien hehku

Kuten jo tiedättekin, olen ryhtynyt Oriflamen edustajaksi. Sen vuoksi olen perustanut uuden Unelmien hehku-blogin, jossa kerron enemmän, miksi kosmetiikka-tuotteita käytetään ja mihin niistä voi saada apua sekä omia kokemuksiani Oriflamen tuotteista. Kerron myös omasta unelmastani elää sellaista elämää, joka eletään juuri nyt, eikä vasta joskus tulevaisuudessa ja miten Oriflame siihen liittyy.

Blogista löytyy tällä hetkellä esittelytekstin lisäksi vinkkejä talvikuivien ja takkuisten hiusten sekä jalkojen hoitoon. Blogin tarkoitus ei ole olla pelkkä mainoskanava, vaan idea on, että sieltä saa oikeasti apua erilaisiin kauneuden ja hyvinvoinnin pulmiin. En ole milläänlailla kauneuden ammattilainen, mutta terveydenhoidon ammattilainen olen ja haluan hyödyntää myös sitä osaamistani.

Jos kauneus ja hyvinvointi kiinnostaa sinua, niin tule ihmeessä tutustumaan myös uuteen blogiini. Kiva toki olisi, jos ryhtyisit blogin lukijaksi. Maatiaiskanasen Elämää-blogi jatkaa omalla aihepiirillään ja joulun jälkeen siirrytään taas pääasiallisesti puutarhailun maailmaan. Ihan kuin vähän jo sormia houkuttelisi päästä työntymään multapussiin ;)
Tervetuloa Unelmien hehkuun! https://unelmienhehku.blogspot.com/

18 kommenttia:

  1. Kiitos tiedosta, Unelmien hehkussa nähdään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana juttu, kiitos Nina <3 Ja kiitos aivan ihanasta joulukortista! Ilahdutit niin paljon <3 *hali*

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Toivon kovasti, että uuteenkin blogiin löytyy lukijoita <3

      Poista
  3. Onnea uusiin kuvioihin. Kiinnostavalta vaikuttaa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Sari <3 Olen itse tosi innoissani näistä uusista kuvioista :) Toivottavasti viihdyt uudenkin blogin parissa <3

      Poista
  4. Oletpa sinä energinen <3
    Onnea uudelle aluevaltaukselle!
    Harmi, kun uusi blogisi ei ole minua kiinnostavasta aihepiiristä 😢
    Ihanaa illan jatkoa koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Ei kaikesta voi olla kiinnostunut ja Maatiaiskanasen Elämää-blogihan toki jatkaa niinkuin ennenkin :) <3 Ihanaa viikonloppua <3

      Poista
  5. Onnea uudelle blogille ja Oriflamen edustajalle! :)
    Ihanaa joulunaikaa teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Hyvin on ainakin lähtenyt homma käyntiin, joten toivotaan, että jatkokin sujuu hyvin :) Mukavaa joulun aikaa myös teidän perheelle <3

      Poista
  6. Liityinpä nyt heti lukijaksi myös Unelmien hehkuun.
    Mukavaa torstaita sinulle Hilu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitos murunen <3 Ihanaa viikonloppua Sinulle <3 *lauleskelee* kolme yötä jouluun on, laskin aivan itse eilen kun näin silmät tonttusen.... lalalalallaa

      Poista
  7. Olen niin onnellinen puolestasi, että saat elää unelmaasi! <3
    Upeaa!

    Herttaista joulun lumoa teille sinne lumen ihmemaahan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Susanna <3 Ihanaa joulua myös Sinulle <3 Teillä on vähän erilaiset näkymät sielä, mutta joulun lumo varmasti löytyy lumettomuudesta huolimatta <3

      Poista
  8. Kiitos vinkistä. Unelmien hehku kuulostaa ihanalta❤

    VastaaPoista
  9. Onnea uudelle blogillesi ja unelmillesi. Ihanaa joulun odotusta <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!