Kevään kaipaus

Tänä aamuna se jälleen iski kuin moukari päin näköä. Hirveä kevään kaipuu. Tiedättekö sen tunteen, kun ikävöi jotakin niin paljon, että ihan sielun syövereihin saakka koskee? Tämän voima oli juuri sellainen. 

Ulkona puutarha on kauniin valkoinen, mutta silti kaipaan niin paljon kevättä. Sen tuoksua ja tunnelmaa. Unohtamatta kevään kukkijoita. 

Onneksi sentään voi kuvien avulla terapisoida itseään ja omaa ikäväänsä. Avasin kesän kuva-kansiot ja lohduttauduin kuvilla. 



Narskut
Narsissit



Vaikka toisaalta kuvista saa lohtuakin, niin toisaalta ne myös kasvattavat kevään ikävää. Se ei kuitenkaan ole sellaista tuskaisaa kaipuuta, vaan odottavaa ja inspiroivaa ikävää. 

Muistelin, miten paljon uusia sipuli-ihanuuksia istuttelin puutarhaan syksyllä ja kuvittelin mielessäni, miten ihanalta ne keväällä näyttävätkään. 



Kevätkukkija
Helmililja



Toisaalta harmittelin, miksi en hankkinut sipuleita enempää. Enemmän on enemmän, ei siitä mihinkään pääse. Mutta tänä syksynä puhti vain loppui kesken ja reilu 1000 sipulia sai riittää. Se voi kuulostaa isolta määrältä, mutta isoon puutarhaan mahtuisi paljon enemmänkin. 

En suoraan sanoen jaksanut enää käydä alennusmyynneistä etsimässä sipuleita. Ajattelin, että törmään hyviin aleisiin etsimättäkin, mutta niin ei käynyt. Yhyy! 



Kevätkukkija
Krookus



Tästä tulee heti äitienpäivä mieleen <3 Valkovuokko on niin hento ja kuitenkin kauneudessaan niin vahva. Vähän kuin äitiyskin. 


Kevätkukka
Valkovuokko



Nämä olivat viime kesän suurimmat yllättäjät itselleni. Olin sipulit ostanut alesta ajatuksella, että nooh, ei minun lemppareita, mutta eiköhän ne puutarhaan tuo kivasti väriä. Ja kuitenkin, livenä nähtynä nämä olivat ehdottomasti lemppari tulppaanini. Kukat olivat ihan valtavia ja super upean värisiä. Mitä tästä opimme? Kannattaa ostaa myös niitä kukkia, joista luulee, ettei niin välitä! Tietysti niiden lisäksi, mistä tietää tykkäävänsä. Tähän liittynee se enemmän on enemmän-ajattelu hyvin vahvasti ;)



Tulppaani
Kerrottu tulppaani



Tämän postauksen teko vähän helpotti pahimpaa ikävääni, tai lähinnä sen kipua. Ei voi kuin huokaista ja haaveilla kevään ihanuudesta. Khih, kiva näin talven alussa olla jo ihan kevät-ikävän kourissa. 

Auttaisikohan, jos aloittaisin kohta puoliin paprikoiden kylvöt? Ehkäpä laitankin muutaman jo lautalle itämään. Olen jo useamman viikon yrittänyt hillitä tätä kylvö-intoani, mutta nyt en taida enää pystyä pidättäytymään. 

Taidankin samantien mennä vähän kurkkailemaan, millaisia ihania siemeniä hankin ensi kaudelle ja pyhitän aamupäivän tälle asialle. Jotkut hetket vain vaativat toimia, eikö niin? Kuten juuri tälläinen aamun tuska-hetki, joka on pakko saada hoitaa puutarha-terapialla! 



Tulppaani



pssst... Jos Sinulle tuli mieleen, että tuolla Maatiaiskanasella ei ole ihan kaikki Muumit laaksossa, niin ei hätää. Yhdyn välittömästi mielipiteeseesi! ;) 

Ihanaa tiistaita Sinulle <3

46 kommenttia:

  1. Täällä toinen,jonka ajatukset hiipivät koko ajan kevääseen ja kesään.
    Suunnittelen jo täyttä päätä pihaa maalla.:D
    Ajatella,tämä joulukuu juhlineen kun hilpaistaan loppuun ja paukutellaan uudet vuodet, kohta tammi -ja lyhyen helmikuun mentyä alkaa maaliskuu" Siinä ollaan jo voiton puolella!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta on ihanaa, että nyt on aikaa tehdä niitä suunnitelmia, mutta voi miten paljon kaipaankaan kiireettömiä kevät aamuja ja puutarha-kierroksia <3 Kyllä me tästä odotuksesta yhdessä selvitään <3

      Poista
  2. Ei mene kauaa, kun alkaa tammikuu. Ja sehän on jo sen vuoden puolella, jolloin tulee kevät ja kesä! Itse odottelen ihan maltilla. Tiedän, että kun mennään ensi vuoden puolelle, alkavat suunnitelmat tulla päähäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopeasti tämä aika lopulta kuitenkin menee, vaikka välillä kuvittelee, ettei aika kulu mihinkään. Jännä vain, miten kuitenkin on kiire, jos ei aika kulu, khihi :D

      Poista
  3. Kohta ne siemenluettelot tupsahtaa postista!
    Kun on neljä vuoden aikaa, kevättä ja kesää arvostaa enemmän:) Itse tykkään kyllä talvesta. Sellaisesta oikeasta talvesta, lumesta ja sinisestä taivaasta. En tästä harmaudesta, mutta toivottovasti tammi-helmikuussa on oikea talvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä "pahoja" luetteloita, khih. Ne on pakko lukea moneen kertaan ja aina vain löytyy uusia "pakko saada" siemeniä :D Eilinen harmaus oli ihan kamalaa. Pelkkää harmaata sumua, yhyyy!

      Poista
  4. Kiitos kuvista <3 Kevättä on ikävä minullakin ja meillä kun ei ole edes lunta - musta, kylmä maa tuolla ikkunan takana möllöttää.

    Suunnitelmat kevään ja kesän osalle pyörivät jo päässä minullakin ja tiedän, että helmikuussa hellittää jo, kun valon määrä kasvaa.

    Mukavaa viikkoa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pimeys todella on pimeyttä, vaikka olisi valojakin, ellei ole lunta. Märkä musta maa tuntuu imevän kaiken valon itseensä. Jospa se pian muuttuisi valkeudeksi sieläkin!
      Onneksi valoisuuden lisääntymiseen ei ole enää loputtomasti aikaa. Mukavaa viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  5. Kauniita ovat kevätkuvasi. Tähän postaukseen olikin valikoitunut monta ihanan herkkää otosta <3 Minä nautin nyt lähestyvästä joulusta, kun on ensimmäistä kertaa moneen vuoteen kunnolla joulufiilistä havaittavissa. Joulun jälkeen alkaa varmasti mieli käydä levottomaksi ja sormet syyhytä multahommiin. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Ihana, että joulufiilis on löytänyt Sinut <3 Mukavaa viikkoa myös Sinulle :)

      Poista
  6. Kivat keväiset kukkakuvat, ihanat!! meillä on täällä juuri tänään tihkusateinen ankean harmaa päivä, joten ihana piristys nuo postauksesi kuvat juuri tähän päivään;)Kivaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Eilinen harmaus oli tosiaan ihan kamalaa! Mukavaa viikon jatkoa myös Siulle <3

      Poista
  7. Mennyttä kesää on mukava muistella kun oli niin ihanan lämmin ja pitkä kasvukausi. Minulle talvi on puutarhalomaa, aikaa levätä ja keskittyä kokonaan muihin asioihin. Loman jälkeen jaksaa taas innostua puutarhasta ja tehdä niitä "suuria" suunnitelmia tulevaa kesää varten..
    ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennyt kesä oli huima :) Nyt sen lämpökään ei enää ole muistoissa enää niin tuskaisa, khih :D Tuo, että osaa ottaa talven loman kannalta, on kyllä loistavaa!

      Poista
  8. Ihania kukkakuvia! Mulla ei vielä ole kaipuuta kevääseen, sillä odotan lunta ja valkoista luontoa. Minäkin laitoin syksyllä kymmenittäin kukkasipuleita kukkamaahan ja jännittävää on nähdä mitä niistä tulee.
    Jos sulla ei ole muumit laaksossa, niin ehkä kuitenkin kanat kanalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. *hihittää* Tuo oli kyllä maailman parhaiten sanottu: kaikki kanat kanalassa! Tämän voimalla jaksaa taas pitkään, kiitos Kristiina <3 <3 <3
      Toivotaan, että pääset pian nauttimaan valkoisesta luonnosta <3

      Poista
  9. Ei ole kaikki muumit laaksossa täälläkään :) Kevät ja kesä on tämänpäiväisen vesisateen ja mustan maan myötä entistä enemmän mielessä, vaikka kotona sisällä on jo joulun tunnelmavalaistus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaaa, kanssasisar <3 Koitetaan jaksaa yhdessä kestää tämä talviaika... <3

      Poista
  10. Kyllä siellä Maatiaiskanasella on kaikki kotona, ällös huoli. Meillä ei tarvitse olla kuin muutama sateinen päivä, pilvinen taivas ja alan jo kaipailla pientä auringon sädettä. Toisaalta en niin kauheasti siitä auringostakaan tykkää, mutta jos on viileää ja aurinkoista olen tyytyväinen.

    Minun piti ostaa sipuleja ja istutella - pöh! Tekemättä jäi. TOisaalta mun kukat saavat aina karun kohtalon, joten ehkä oli parempi. Mies uhkasi tehdä mun kukkakpenkistä perunapenkin. Olen vähän vastaan, mutta käsittääkseni myös peruna kukkii.

    Paljon lämpimiä terveisiä sinne kaikille kanasille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kiitos Johanna *halitus*
      Ehkä ensi vuonna sitten pääset jo sipuliostoksille <3 Jos laitatte perunaa, niin laittakaa sinistä lajiketta, kukkakin on nätimpi ;) khih :D
      Ihanaa keskiviikkoa Siulle <3

      Poista
  11. Et ole ainoa, täälläkin on sydämessä läikähtänyt monta kertaa samalla tavalla. Pitäisiköhän siivota siemenloota, auttaisikohan se vai aiheuttaisiko lisälyöntejä, tuumailen tässä. Voisihan sitä kokeilla omien siementen itävyyttä mutta huom! vain kokeilla. En kyllä suosittele vielä ;) ;)
    Kohta alan jäljittelemään vuosi sitten tammikuussa alkuun laittamaani siemenkirjettä, missähän päin Suomenmaata se seilaa . .
    Mukavaa viikon jatkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaahan sitä toki itävyys testata, niin kerkiää hyvin tekemään uusia tilauksia tarvittaessa, khihihi :D Meillä tuo kirje ainakin kävi jo viikkoja sitten ja pistin eteenpäinkin. En ole kyllä nyt itsekään siitä huomannut olevan missään mainintaa...
      Mukavaa viikon jatkoa myös Sinulle <3

      Poista
  12. Hyvä niiden muumienkin on välillä käydä vähän laakson ulkopuolella, matkailu avartaa!! :))kyllä se turvallinen koti siellä pysyy...

    VastaaPoista
  13. Minä kaipaan kevättä ja kesää heti kun ne ovat menneet. Kohta on joulukuu jo mennyt ja sitten mennäänkin jo vauhdilla kohti kevättä. Ei tarvitse enää odottaa kovin kauan...huomaa, että tässä samalla tsemppaan myös itseäni :)
    Ihanaa tiistaita muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana kanssa-sisareni <3 Niin tunnen tuskasi!!! Kyl me tästä selvitään <3 Ihana stemppari <3 Iloista keskiviikkoa Sinulle <3

      Poista
  14. Voi ei. <3 Pystyn hyvin kuvittelemaan, millainen tuska ja ikävä on henkeen ja vereen puutarhaihmisellä, kun kaikki on lumen peitossa, eikä ihan vähään aikaan ole muutosta luvassa. Ihana sinä. <3 Ja sitä paitsi: hauskinta on elämässä niillä, joiden muumit eivät ole laaksossa. ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on ihan totta, että suurin hauskuus yleensä tulee kehiin siinnä vaiheessa, kun muumit vähän karkailevat omille teileen... khihihii :D

      Poista
  15. Oi ei vielä, ei vielä kevättä. Ensin joulu ja pakkastammikuu, sen jälkeen joutaa tulla vaikka heti suoraan huhtikuu. Helmi-maaliskuun voisin jättää jo väliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse taas voisin skipata juuri tammikuun hyvin mielelläni, kun taas maaliskuu on itselleni tärkeä esikasvatus kuukausi. Tässä se taas nähdään, että kaikkia kuukausia ja vuodenaikoja tarvitaan <3 Jokaiselle jotakin <3

      Poista
  16. Ihania kuvia kukista! Malta nyt kuitenkin mielesi niiden kylvöjen kanssa sen verran, että vietä ensin joulu kaikessa rauhassa ja laita paprikat itämään vasta sen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 En mie taida ihan pystyä odottamaan jouluun saakka, mut jos mie vaan laitan muutaman? Lupaan ettei yhtään lähe lapasesta.... khih ;)

      Poista
  17. Minulle kävi samoin, ajattelin alesipuleita tulevan vastaan itsestään mutta eipä tullut yhtään joten hyvin kohtuudella mentiin sipulien suhteen syksyllä. Saattaa harmittaa keväällä mutta olen pienessä toivossa siitä että aiemmin istutetut sipulit jatkaisivat kukintaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että "vanhat" sipulit jaksaisivat hyvin kukkia. Keväällä onneksi jokainen kukkanen ilahduttaa suunnattomasti <3

      Poista
  18. Kohta on joulukuu ohitse ja kevättä kohti mennään!jaksaa jaksaa odottaa❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritetään ainakin parhaamme :D Nopeasti se aika sitten lopulta kuitenkin menee <3

      Poista
  19. Ei kannata pidätellä itseään jos siltä tuntuu. Jos haluat istuttaa niin anna mennä vaan. Muita ei kannata kuunnella.

    VastaaPoista
  20. Olen poikkeus. Tykkään kunnon talvesta. No saattaa ajatus ehkä muuttua jos on pitkään 25 asteen pakkasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne pitkään jatkuneet pakkaset on tosiaan välillä aika tuskaisia, mutta ihana kuulla, että löytyy myös talven ystävä <3

      Poista
  21. Minä olen täysin kesäihminen, joten pimeys ja sade ei ole oikeion mun juttu. Joten oli ihana nähdä nämä sinun kauniit ja aurinkoiset kukkakuvat <3

    Mukavaa viikkoa ja hei huomista itsenäisyyspäivää<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että näistä oli iloa <3 Jotenkin Sinusta tuleekin kesäihminen mieleen, olet itsekin niin aurinkoinen <3 Ihanaa itsenäisyyspäivää myös Sinulle <3

      Poista
  22. Kauniita kuvia.
    Mennyttä kesää kelpaakin muistella. Kerrankin oli riittävän pitkä ja lämmin kasvukausi.
    Nyt talvella saa huilata, nauttia kesän antimista ja suunnitella uutta kasvukautta.
    Ei vieläkään kuulu mitään? Jos ei alan tulla vihaiseksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, oli huima kesä ja kasvukausi :)
      Ei ole kuulunut mitään, eikä puheluihin vastata. Lievästi sanottuna turhauttavaa... Jätin jo viestinkin, mutta eipä siitä mitään hyötyä ollut.

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!