Ihana jouluruusu

Olen monessa facebook-ryhmässä ja blogissa ihaillut jouluruusuja ja keskiviikkona joulumyymälän alesta löysin kyseisen ihanuuden itsellenikin. Olen "ihan vähän" rakastunut tähän! 


Jouluruusu, eli Helleborus

Itselleni kyseinen kasvi on melko vieres. Kerran aiemmin tälläinen on minulla ollut ja olenkin joutunut vähän tietoa etsiskelemään tämän hoidosta. Minulle oli jäänyt mielikuva jouluruususta vähän hankalana kasvina, mutta positiivarina uskon tällä kertaa onnistuvani säilyttämään tämän kevääseen saakka, jolloin voin istuttaa sen puutarhaan. 

Jouluruusu tykkää tasaisesta kosteudesta. Multa ei saa kuivua kokonaan, muttei myöskään olla jatkuvasti märkää. Pari kertaa viikossa kastelu on lukemani mukaan sopiva määrä. Kasvi kastellaan ja ylimääräinen vesi kaadetaan aluslautaselta pois. Toinen tapa on laittaa lunta mullan päälle. Tästä jouluruusu kuulema tykkää kovasti ja tällä tavalla itse meinaan kasvin kastella. 


Jouluruusu on myrkyllinen

Jos nyt sattuisi käymään niin, että kasvi nuukahtaa ja alkaa näyttämään kurjalle, vien sen kellariin odottelemaan kevättä ja istutan puutarhaan joka tapauksessa. Juurakko voi hyvinkin olla vielä hengissä. Puutarhassa jouluruusu kuulema viihtyy puiden ja pensaiden juurella. 

Onko Sinulla kokemusta jouluruususta? Mielelläni kuulen hyviä hoitovinkkejä tämän suhteen. Nyt kasvi on ikkunalaudalla, jossa voi hyvinkin vetoa olla. Olettaisin kuitenkin, ettei viileydestä suutu? Ennemmin kuumuudesta. Olenko oikeassa vai ihan hakoteillä? 

Viimeiset päivät tätä vuotta ovat meneillään. Nopeasti tämäkin vuosi meni. Mukavaa tämän vuoden viimeistä viikonloppua Sinulle! 

Heii, vieläkö muuten suklaa maistuu? Suklaatilan alennuskoodi on vielä voimassa tämän vuoden loppuun, eli tilausta tehdessä saa 10% alennuksen koodilla: maatiaiskananen. Suklaatilan esittelyn pääset katsomaan täältä. Verkkokauppaan pääset suoraan tästä.

34 kommenttia:

  1. Tällaista jouluruusua en ole ennen nähnytkään. :) Kaunis, vähän erikoinen! Itsellä ei ole kokemusta näistä, mutta yhtä rohkeasti aion yrittää amaryllisten ja hyasinttien uudelleen kukitusta! Parvekkeelle pääsevät keväällä, katsotaan, tuleeko mitään. ;) Hyasintit saavat sinne sitten jäädäkin, amaryllikset otan syksyllä sisään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uusia kasveja on aina kiva kokeilla :) Toivotaan, että saat amaryllikset ja hyasintit ensi vuonnakin kukkimaan!

      Poista
  2. pari kertaa olen onnistunut pitämään hengissä ja edelleen kasvavat pihalla:)

    VastaaPoista
  3. Minulla on myös kaksi jouluruusua. Kerran aiemmin on ollut ja otti ja kupsahti. Kuivahti jossain kohtaa ja tuli täyteen kirvoja. Tykkää sumuttelusta ja sitä olen tehnyt päivittäin.

    VastaaPoista
  4. Jouluruusu on yksi kauneimmista joulukukista ja ilman sitä ei joulua vietetä. Yritin kerran istuttaa jouluruusun, mutta se kuoli sinne penkkiin. Hyvää uutta vuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä tosi kauniita <3 harmi, ettei menestynyt puutarhassa! Hyvää uutta vuotta myös Sinulle <3

      Poista
  5. Jouluruusut ovat kyllä aivan ihania :) Minäkin uskoisin, ettei se ota pienestä vedosta nokkiinsa, koska jouluruusu viihtyy tosiaan kellarissakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan ainakin, että pärjää tuossa hyvin :) Kuvittelisin, että ennemmin tykkäisi pahaa liiasta lämmöstä...

      Poista
  6. Kaunis jouluruusu.
    Minun jouluruusut ei kummempia hoitoja tarvi. Leviät hyvin. Tuota ruusua ei kylläkään ole. vaan valkonen ja punainen sekä kellojouluruusu joka ihan kohta kukkii ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huimaa, että joku kukkii tähän aikaan ulkona. Vähän tuosta ajatuksesta sainkin kimmokkeen tuon hankintaan, kun vielä edullisesti löysin :)

      Poista
  7. Jouluruusut on ihania,mutta en ole onnistunut niitä kasvattamaan!Luulen,että tämä nelosvyöhyke on liian pohjoisessa jouluruusun kasvattamiseen.
    Mukavaa loppuvuotta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, etteivät menesty sielä. Onneksi voi hankkia vaikka "vain" joulukukaksi :) Mukavaa loppuvuotta myös Sinulle <3

      Poista
  8. Ihana kukka tuo jouluruusu. Meillä jouluksi saadut kukkivat keväällä ulos istutettuina monta vuotta alkukeväästä, mutta toissatalvi vei ne. Vuoden 2016 jouluksi esitin toiveen: ei kukkia. Olimme matkalle lähdössä. Tänä jouluna sain kaksi valkoista, jotka menevät keväällä ulos. Pidetään peukkuja kumpainenkin jouluruusuille ��❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että menestyisivät molemmilla <3 Ovat tosiaan aivan ihania :)

      Poista
  9. Jouluruusu on kaunis! Minulla on parina jouluna ollut se. Enpä osaa hoitovinkkejä sinulle antaa... muistan että se pysyi kauniina melko kauan.
    Ihanaa vuoden vaihdetta!

    VastaaPoista
  10. Minä tykkään jouluruususta Se on kaunis Minulla on puutarhaassa kasvamassa kaksi kappaletta odotan taas keväpuolta kun rupeavat kukkimaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä upeita! Varmasti myös puutarhassa upea näky kukinta-aikaan <3

      Poista
  11. Ihan outo kasvi mutta upea. Hyvää loppuvuotta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo on tosi kaunis :) Hyvää loppuvuotta myös Sinulle!

      Poista
  12. Kaunis on jouluruususi!
    Mulla oli tuolla takapihallani sellanen monta vuotta, mutta jostain syystä sitä liikaa kiusasin, ja se ei siittä tykännyt yhtään, eli se vain katosi jonnekkin!(aioin sen paikkaa vaihtaa, mutta olikin liian iso urakka mulle, sillä se olikin jo aika suuri ja juuret sitten sen mukaiset)
    Mutta kaunis se oli, kun se kukki!
    Toivottelen sulle oikein hyvää uutta Vuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että kasvattaa isot juuret. Jännä, kun olettaisin kasvattavan pienet :) Ihanaa uutta vuotta myös Sinulle <3

      Poista
  13. Mulla on kasvanut vuosia jouluruusuja pihallani täällä V-vyöhykkeellä. Tappotalvi 2016 vei lähes jokaisen, mutta istutin uusiksi viime kesänä.

    Jouluruusu on puolivarjon kasvi, joka tykkää humuspitoisesta kosteahkosta maasta. Talvimärkyyttä ei kuitenkaan saa olla. Pionin tavoin se pitää kasvurauhasta, eli koita katsoa sille heti passeli istutuspaikka. Talveksi sen päälle voi nakata vaikka puiden lehtiä vähäsen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia hyvistä neuvoista! Täytyykin tosiaan etsiä samantien semmoinen paikka, mitä ei ole tarve kaivella :)

      Poista
  14. Mitään neuvoa en osaa antaa. Itsekin sain jouluksi jouluruusun. On kyllä paljon hienompi kuin joulutähdet yms. Hyvää alkavaa vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että saadaan jouluruusumme menestymään :) Hyvää uutta vuotta myös Sinulle <3

      Poista
  15. Jouluruusu on minulle täysin tuntematon. Siksi olikin mukava lukea toisten kommentit. Taas tieto lisääntyi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että täältä varmasti löytyy tietäjiä <3

      Poista
  16. Itse en ole saanut jouluruusua menestymään...mutta nätti se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkuin sanottu, itselläni on tästä vähän hankalan kasvin kuva... Saa nähdä ,miten tällä kertaa käy. Toivotaan parasta (ja pelätään pahinta) <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!