Mehunkeittoa ja positiivisesti yllättäneet härkäpapupihvit

        


Edellisessä postauksessa kerroinkin käyneeni keräämässä suurimman osan härkäpavuista ja kokeilevani tehdä niistä härkäpapupihvejä. Kasvatin härkäpapuja ensimmäistä kertaa, enkä oikein tiennyt, mitä niistä voisi tehä. Olin yrittänyt etsiä internetistä reseptiä, mutta kaikissa oli käytetty valmista härkistä tai rouhetta. Kilautin siispä kaverille ja sainkin tosi hyvän vinkin. Jouduin hänen reseptiään vähän sumplimaan, kun en oikein tiennyt, mikä kellekkin on suuri astia härkäpapuja, enkä ollut kasvattanut valkosipulia. Lupasin jakaa reseptini teidän kanssa ja tässä se olisi:



HÄRKÄPAPUPIHVIT


5 dl tuoreita härkäpapuja
2 sipulia
4 keitettyä perunaa
2 kananmunaa
mustapippuria
suolaa

Jauhoin härkäpavut tehosekottimella murskaksi. Lisäsin sipulin, perunat ja mausteet ja jauhoin tasaiseksi massaksi. Lopuksi lisäsin kananmunat. 
Pellille laitoin leivinpaperin, jonka sivelin ruokaöljyllä ja siihen muotoilin pihvit. Tein reilunkokoisia pihvejä 6 kpl..tta. Paistoin 200 asteessa n.30 minuuttia.




Uskokaa tai älkää, me kaikki tykättiin noista! Itseänikin vähän epäilin ja HerraMiehestä olin varma, ettei hän noita syö. Mutta yllätys oli suuri, kun maistoin. Jos en olisi tiennyt mitä syön, niin olisin kuvitellut syöväni maksapihviä! Jatkoon siis! Ilona pisti jo tilaukseen ensi vuodella paljo enemmän härkäpapujen kasvatusta <3


Eilen mummo kertoi, että karviaiset voi poimia marjapoimurilla. Ensin ajattelin, että onkohan tuo nyt tullut vähän höperöksi, mutta sitten päätin kokeilla. Sehän on nerokasta! Tosi nopeaa, eikä piikit pistele juurikaan. Suosittelen kokeilemaan, jos et ole kokeillut. Ilonahan innostui poimurilla poimimaan karviaisia ja kohta on ämpäri täynnä. Meinasin tehdä niistä mehua. Luin, että sitruunalla maustettuna tulisi hyvää. Oletko sinä tehnyt karviaismehua? Joku nimetön perheenjäsen kuvaili lapsuuden muistoissaan karviaismehun maistuvan oksennukselta. Ei järin houkuttelevaa, mutta kokeillaan kuitenkin.





Tänään HerraMiehen kanssa keitimme mustaherukkamehua. Ensimmäinen kerta molemmille. Tähän koukuttuu! Jouduttiin kyllä muutamat neuvot kyselemään, kun emme luottaneet omaan osaamiseemme. Sain eilen mummolta (eli siis äidiltäni, mutta puhutaan hänestä mummona koko porukka) tuon mehumaijan, kun hän ei enää sitä tarvitse ja ajatteli, ettei tarvitse lainata keneltäkään. Meillä oli kyllä lainassa anopilta mehustin, mutta ihan mukava, kun nyt on oma. Saa anoppikin keittää mehuja kaikessa rauhassa ilman, että olemme ruinaamassa hänen mehumaijaansa ;)

Mehut keitimme kesäkeittiössä. Ajattelimme, ettei sitten haittaa jos tulee sotkua.













Olimme kaikki suorastaan intopiukeina. HerraMies yritti olla ihan pokkana, mutta näin, että innoissaan oli hänkin. Me Ilonan kanssa kyllä intopiukeilimme ihan avoimesti ;) Turha yrittää talvella flunssan tulla meille, kukistetaan se oma tekemällä mehulla! Hyvä me ja meidän joukkue! 

10 kommenttia:

  1. Hyvä te! Omatekoinen mehu päihittää kaupan mehut mennen tullen. Mehua on täälläkin keitelty mustista ja punaisista viinimarjoista. Karviaismehua en ole koskaan kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en tykkää ollenkaan esimerkiksi mehukatista. Aivan liian teollisen makuisia. Pistän tänään kokeiluun karviaismehun ja kerron lopputuloksen :)

      Poista
  2. Ihana ohje tämä härkäpapupihvit. Menee takuulla kokeiluun vaikka omia pupuja emme tämä vuonna kasvattaneet.
    Ja kiitos kun kiinnostuit blogistani ja liityit lukijaksi minä tein samoin liityin lukijaksi blogiisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kokeilemaan :) Kiva kun liityit. Olet erittäin tervetullut <3

      Poista
  3. Nuo härkäpaputpihvit kuulosti ja näytti jänniltä..Täällä pitäisi vain rohkeammin uskaltaa maistella kaikkea:) Saittekin oikein kunnolla mehua..Nam!! mikään ei ole niin hyvää vilakkakeleillä kun lämpöinen mustaherukkamehu😍 Mukavaa viikon jatkoa sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen vähän arka yleensä kokeilemaan uusia ruokia (ja suoraan sanoen liian laiska), mutta tänä kesänä tämä olivat jo toiset yllättäjät. Ensimmäiset oli nokkosletut. Suhtauduin vähän skeptisesti, mutta ne oli kyllä tosi suussasulavia ja tehtiin niitä useampaan kertaan. Meinasin, että pitäisi vielä ainakin kertaalleen tehdä, kun tuolla olisi uutta kasvustoa. Mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  4. Kätevä laittaa mehu muovipulloihin. Meinaatko pakastaa ne vai pidätkö jääkaapissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noi on kyllä näppäriä. Pakastimeen menee, kun meillä ei oikein jääkaapissa ole liiaksi tilaa. Samoin hillot laitan pakkaseen.

      Poista
  5. Kyllä tämä elokuu on hienoa aikaa. On sadon keräämistä ja myös marjat ja sienet odottavat poimijoitaan. Kiitos tuosta vinkistä kerätä karviaisia poimurilla. Sitä täytyy koettaa. Kiva kun osallistut arvontaan blogissani. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuun taikaa. Ennen aina inhosin elokuuta, kun se tiesi syksyä. Hyötypuutarhan myötä olen oppinyt siitäkin pitämään <3
      Oli kyllä kiva arvonta <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!