Sairastuvalta iltaa

Meillä on taas vaihteeksi flunssaa. Taitaa olla kaikkien lapsiperheiden jokasyksyinen vieras. Julia on koko viikon valitellut kurkkukipua ja jäikin tänään kotiin lepäilemään. Taika itkeskeli viime yönä moneen kertaan ja sanoi, että kurkku on kipeä. Tänään tyttö sitten olikin jo ihan räkäinen. Jotenkin niin surkeaa aina, kun nuo pienet sairastavat. Itkettää, kun on paha olla, eikä raasut ymmärrä, että itkeminen pahentaa oloa. Syli onkin ollut tänään kovassa käytössä <3 Itselläni on huomenna aamuvuoro töissä ja olimme sopineet mummon kanssa, että Taika menee jo tänään mummolaan yöksi. Pohdimme kyllä moneen kertaan tänään, viitsitäänkö tyttöä mummolaan viedä vai miten huominen hoidetaan. Mummo sitten lohdutteli minua, että kyllä hän tytön kanssa hyvin pärjää. Ja epäilemättä hyvin hoitaakin <3 Taika tykkää todella paljon olla mummon ja vaarin luona, joten oli itse iloinen heidän luokseen päästessään. Sovittiin, että soittaavat kuitenkin, jos olo menee huonoksi, niin haetaan tyttö kotiin. Liekkö tämä on kaikkein vaikeinta äidille? 





Käytiin HerraMiehen kanssa pikaisesti ostoksilla, kun olimme Taikan vieneet mummolle. Ilonalle ja Julialle löysin "pienet" yllätykset:





Ilona on herkkuhiirien kuningatar. Tälläinen yllätys tekee Ilonasta hyvin onnellisen ;) Kyllä Juliakin osasi innostua lahjuksestaan, mutta vähän eri tavalla. Hän oli ensimmäisenä heiluttamassa tikkariaan kuin se olisi pesäpallomaila :D Ihan kuin minulla olisi pieni poika ;)








Illat alkavat olemaan melko pimeitä ja olen kerennyt jo kaipaamaan kynttilöitä. Tämän ostin iltojen iloksi <3




Huomenna onkin jo syyskuu. Elokuu meni ihan valtavan nopeasti, aivan liian nopeasti. Ei auta kuin myöntää; olin valmis tai en, niin syksy on tullut. 

Tänään on myös Maatiaiskanasen Elämää blogin 1 kk päivä. Huimaa, miten pienessä ajassa tästä on tullut itselleni niin tärkeä juttu. Eri tavalla tulee kiinnitettyä moneen arkiseen asiaan huomiota, kun siitä kirjoittaa. Kuvia tulee otettua paljon enemmän, mistä tulen olemaan myöhemmin varmasti todella hyvilläni. Olen myös saanut katsella aivan ihania muiden ottamia kuvia ja päässyt vierailemaan monien ihmisten kotiin ja puutarhaan heidän blogiensa kautta. Kiitoksia jokaiselle <3 

Ihanaa elokuun viimeistää iltaa Sinulle <3

16 kommenttia:

  1. höh, lasten sairastelu on niin tylsää :(
    Paranemisia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Toivotaan, että pian päästäisiin flunssasta eroon.

      Poista
  2. Flunssa on aina ikävä vieras mutta se on vaan kestettävä. Paljon kuumaa mehua ja höyryhengitystä niin kyllä se siitä. Ompa mahottoman kokoinen tikkari. Mietin miten sitä oikein syödään? :-) ps. blogissani ihana arvonta. Lämpimästi tervetuloa mukaan. Terkuin Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisältä löytyikin paljon pieniä tikkareita. Kuvittelin ostaessani, että olisi ollut noin isoja 😊 kiitoksia vinkistä, tulenkin kurkkaamaan ❤

      Poista
  3. Voih..nuo sairastelut on sitten aina niin ikäviä:( Paranemisia sinne♥ Ihania tuollaiset yllätykset kyllä ovat olleet mielissään siellä! Tämä bloggailu on sitten mahdottoman mukavaa puuhaa..minuakin "varoiteltiin" että tähän jää koukkuun ja niinhän se on:) Sinulla on aivan ihana blogi�� Oikein mukavia bloggailuhetkiä ja alkanutta syyskuuta koko perheelle♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oih kiitos <3 Mukavaa syyskuuta myös Sinulle <3 Toivottavasti teillä on ollut hyvä reissu <3

      Poista
  4. Paranemista ja jaksuja sinne. Nuo pöpöt ob todella kurjia vieraita :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei ne tosiaan kivoja ole. Mutta toivotaan, että päästään pian taas terveiden kirjoihin koko lössi :)

      Poista
  5. Pikaisia paranemisia sinne.
    Lasten sairastelu on aina kurjaa.
    Joskus se on sitä meillä aikuisillakin, minäkin täällä flunssan kourissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eiiii, ei se kyllä aikuisellekkaan herkkua ole! Pikaista paranemista ❤

      Poista
  6. Pikaista paranemista <3 Flunssat tuntuu nyt taas pyörivän kaikkialla....herkulliset yllätykset <3 nam <3 onnea kuukauden ikäiselle blogillesi <3 ilo oli löytää tieni tänne ja postauksiasi on mukava lukea <3 Leppoisaa viikonloppua ja syyskuun alkua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi ❤ Mukavaa viikonloppua ja syyskuun alkua myös Sinulle ❤

      Poista
  7. Tulin kurkkaamaan blogiasi kun huomasin sinun liittyneen blogini lukijaksi. Lämpimästi tervetuloa! Minäkin jään seuraamaan sinua, niin pysyn kärryillä mitä sinulle/teille kuuluu :)

    Pikaista paranemista lapsille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet erittäin tervetullut joukkoon mukaan <3 Kiitoksia paranemis toivotuksista <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!