Kiukkupäivän pelastus

Tiedättehän ne päivät, jollon kaikki ottaa päähän, väsyttää eikä mikään onnistu? Yleensä juuri tuolloin myös etenkin nämä pienemmät lapset osaa ärsyttää ihan tappiin saakka. Nooh, tänään on ollut juuri semmoinen päivä. Päädyin lähtemään illalla, HerraMiehen tultua töistä, isompien tyttöjen kanssa vähän kukkaostoksille, koska kukkashoppailu pelastaa päivän ku päivän. Muutama uusi kukkakin löytyi; syklaami ja syysasteri. 

Ostin jokin aika sitten puutarhapenkin, kun olen sellaisesta haaveilut tosi kauan ja nyt löysin hyvästä alesta. Se kuitenkin näytti vähän alastomalle omenapuiden alla, kun ympärillä ei ole mitään istutuksia. Kuitenkin tärkeää on se, että istuskellessa näkee kukkia, joten hyvät paikat penkille oli vähän harvassa. Sain tänään idean laittaa penkin ympärille ruukkuistutuksia. Idean kuunliljojen ruukkuihin laitosta sain Tuulikilta, joka kirjoittaa ihanaa Kukkia ja koukeroita-blogia. Kiitokset ideasta! 


Tyttäret pääsivät tällä kertaa istutuspuuhiin ja itse toimin vain työnjohtajana :)













Tykästyin lopputulokseen tosi paljon! Taisivat työläisetkin olla tyytyväisiä ;)






Kiukkupäivä siis päättyi kuitenkin hyvin. Nyt talo alkaa olemaan hiljainen, joten köllähdän sohvalle tänään ilmestyneen puutarhalehden kanssa! Huomiseen <3

8 kommenttia:

  1. Tehokkaat apulaiset ja nätti lopputulos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Onneksi tytöt ovat noin hyviä apureita. Monessa jutussa ovat mukana. Välillä pohdin, että mitenköhän sitä sitten saa kaiken tehtyä, kun lapset ovat jo omillaan. Mutta ehkä sitten aikaakin on erilailla ;)

      Poista
  2. Kyllä, tiedän ylitsevyöryävän kiukkutunteen, mutta paras lääke on ulkoilu ja vielä parempaa on puuhailu puutarhassa. Hyvä tytöt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tosiaan osaa olla ihan kamala tunne. Ja juuri tuollaisina päivinä, kuten eilen, vaikka välillä jo rauhoittuu, niin kohta taas kiehahtaa. Voi tätä naisen elämää! Mutta oli kyllä kiva, että päivä kuitenkin päättyi mukavissa merkeissä ja äitin kiukkupyllypäivä saatiin taltutettua yhteistuumin :D

      Poista
  3. Tulipas siitä kaunis. Kiva kun olet perustanut puutarhablogin ja kiitos vierailusta blogissani. Tulin vastavierailulle ja liityinkin lukijaksi samantien. Kiva saada uusia blogikavereita. - Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia, kiva kun tulit ja liityit lukijaksi. On tosiaan mukava tutustua muihin bloggareihin! Kuinka paljon muiden blogeista saakaan kivoja ideoita :) Mukavaa viikonloppua myös Sinulle <3

      Poista
  4. Kivalta näyttää ja ihanat apulaiset siellä😍👋Oikein kaunista viikonloppua sinne💕☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrotaan terveiset apureille, kun tuleevat koulusta. Pienin apuri tuolla juuri heräilee :) Toivotaan hyvää keliä viikonlopulle. Ja vaikka sataisi, niin mukavaa viikonloppua kuitenki myös Sinulle <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!