Katse lehtiin



Itselleni kasvivalinnoissa usein kukintaa tärkeämpää on kaunis lehdistö. Arvostan kyllä valtavia, upeita kukkiakin, mutta kukkapenkeissä tarvitsee ehdottomasti olla myös niitä joiden kauneus perustuu lehtiin. Kukkia tulee ja menee, mutta lehdistö pysyy :) 

Kävin pikaisella kuvaamiskierroksella ajatellen nimenomaan lehtien väriä. Kuunliljat kuuluisivat tähän kategoriaan tottakai myös, mutta koska edellisen postaus käsitteli niitä, jätin ne tällä kertaa kokonaan pois.  

Keijunkukkiin olen aivan rakastunut ja haluaisin niitä paljon, paljon lisää. Kuitenkin ne ovat melko arvokkaita, joten hankin niitä vain muutaman per vuosi. Viime talvi vei valitettavasti osan niistä. Odottelen jo kovasti syksyn alennusmyyntejä. Niistä yleensä olen tehnyt hyviä löytyjä myös keijunkukkien suhteen.


 







Haltiankukat ovat keijunkukkien ja tiarellan risteytys. Niitäkin löytyy aivan ihania! Kuva ei tee oikeutta tämän oranssin sävylle ollenkaan. Tämän ostin tänä keväänä. Monta kertaa kävin sitä katsomassa ja lopulta ostin, kun en kerrat unohtaakkaan voinut.


                                                             




Hopealehdestä tykkään valtavasti niin värin kuin lehden muodonkin suhteen. Viime talvena kellarissa niistä talvehti muutama, jotka olin istuttanut pelargonioiden kanssa samaan ruukkuun, enkä kerennyt niille muuta tekemään, kuin heittämään koko ruukun kellariin. Yllätyin melko paljon, kun keväällä havaitsin näiden olevan elossa.  Syyskimikin kanssa kivasti korostavat toisiaan.




Täpläimikkejä sain vuosia sitten eräällä mökkireissulla. Paikasta toiseen ne ovat muuttaneet kanssani ja nopeasti aina kasvavat isoiksi puskiksi. Aivan ihana kasvi! Keväällä niiden kukinta on todella suloinen. Ihmettelin aluksi, miksi samassa kasvissa on sekä vaaleanpunaisia että sinisiä kukkia, kunnes kuulin niiden vaihtavan väriä ikääntyessään.




Tummakurjenpolvi on myös upea. Kukinta siinnä on melko mitätön, mutta lehti on niin kaunis, ettei kasvi kukkaa edes kaipaa. Tosin, oikein mukavasti leviää siementämällä, joten kiva, että kukkiikin ;)




Tämän jaloangervon hankin tänä keväänä. Koko kesän se on ollut tuollainen upean kirjava!




Elvinkummun rinne on peittynyt keltapeipillä ja hopeahärkillä. Välistä puskee kyllä nokkosta ja mitälie heiniä, mutta suljen silmäni rikkakasveilta ja näen vain tämän kaksikon... Rinteeseen ei oikein pääse kitkemään, kun se meinaa alkaa sortumaan alta.



Tämän tummalehtisen kurjenpolven ja kirjavan heinän nimiä en muista. Yhdessä ne ovat mielestäni tosi söpöt. Kurjenpolvet ylipäätään ovat ihania!




Kirjavalehtisen akileijan kasvatin tänä vuonna siemenistä. Toimii hyvin purppurakeijunkukan kanssa.





Paljon on muitakin kaunislehtisiä perennoja, mutta nämä pomppasivat ekana silmiini kierroksellani. Toki myös monet lehtien muodot ovat aivan mielettömiä. Soihtunauhuksen lehdet esimerkiksi ovat todella kauniita. Kunhan kerkiän, niin lähden uudelle kuvakierrokselle ajatellen vain lehtien muotoja.

4 kommenttia:

  1. Oi miten kauniita lehtiä kaikissa!! Upeat värimaailmat..varsinkin tuo hopealehti ja syyskimikki näytti hienolta yhdessä:) Mukavia kuvailuja, puutarhahetkiä, jatkuvaa elokuuta ja alkavaa viikonloppua sinne❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihana kun on paljon erivärisiä lehtiä olemassa. Ja ilmeisesti niihin enemmän ja enemmän kiinnitetäänkin huomiota jalostuksessa.
      Oikein ihanaa elokuun jatkoa ja viikonloppua myös Sinulle <3 Me muuten äsken Taikan kanssa tehtiin taikataikina askarteluja ;) Niistä tulee jossain vaiheessa postausta :) Kiitos ideasta <3

      Poista
  2. Kauniita lehtimuotoja, ja varsinkin keijunkukat ja haltiankukat ovat omaankin makuun :) Tykkään myös kauniista lehtiperennoista ja yritän muistaa niitäkin laittaa, samoin kuin havuja, että riittäis muutakin katseltavaa kuin hetken kukinta.

    Mukavaa elokuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Havut tosiaan ovat etenkin talvella jotenkin puutarhan pelastus. En ollut edes ymmärtynyt niiden arvoa, ennenkuin muutimme tänne ja täällä on tuijia ja kuusia paljon. Oli ihana, kun talvellakin oli jotain vihreää.

      Mukavaa elokuun jatkoa myös Sinulle <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!