Käpyretki ja parjatun karviaismehun keittelyä

Aamulla lähdimme Taikan kanssa pienelle käpyretkellä. Näin kirjastoreissulla eräässä lehdessä kuvan ihanasta käpypurkista ja sellainen toki täytyy tehdä. Löydettiinkin paljon käpyjä, jotka nyt ovat kuivumassa. Retkeltä Taika löysi myös puolukoita ja tykkäsi niistä kovasti.










Käpyjä kori täynnä. Lievää ylpistelyä ilmassa ;)






Taikan päiväunien aikana keitin eilen kerätyistä karviaisista mehua. Eikä todellakaan maistunut oksennukselta, kuten jonkun lapsuusmuistoissa ;) Otin sitruunasta mehun ja kuoret heitin melko loppuvaiheessa maijaan. Sitruunamehun kaadoin vasta sokeroinnin yhteydessä mehun joukkoon. En tiedä, olisiko koko sitruunan voinut laittaa maijaan ja saada saman lopputuloksen, mutta näin itse tein ja taidan tehdä jatkossakin. Mehua tuli vähän reilu 3 litraa ja laitoin siihen 1 kg:n sokeria. Ihan älyttömän hyvää. Tätä täytyy tehdä ehdottomasti lisää <3 Taika tosin hörppäsi kerralla puoli mukillista ja totesi: pahaa on. Eli ei täällä meillä kyllä liiaksi ylpistymään pääse ;)








Ilona ja Julia tulivat juuri koulusta kotiin ja HerraMies pääsee kohta töistä. Lähdemmekin samantien viemään lapset viikonlopun viettoon (Taika tosin saattaa tulla jo huomenna kotiin) ja alamme viettämään "hääpäivä-viikonloppua". Maanantaina meillä on toinen hääpäivä, joten juhlistamme sitä vähän etukäteen.

Oikein mukavaa viikonloppua Sinulle <3

14 kommenttia:

  1. Tosi ihanat noi käpyretkikuvat! Ja ainakin minä tykkään karviaismehusta, olen aina tykännyt. <3

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 Mie kans tykkäsin. Mut tää HerraMies maistaa siin jotaa ihan muuta 😅 No ei haittaa, jääpä meille muille enemmä 😉

      Poista
  2. Herttainen lapsukainen ja sympaattiset kävyt korissa. Rakastan käpyjä, meillä on itsellä mänty pihassa, mutta ei suosikkipuutani eli kuusta🌲

    Mukavaa että karviaismehu onnistui. Minä tein mustaherukan lehdistä mehua mutta oli pettymys. Reseptissä oli sitruunahappoa ja luulen että sen maku meillä tökkii sen verran että ei oikein tykätä. Alkukesällä tekemäni raparperimehuni maistui kyllä. Hyvä näkökohta tuokin täällä Suomessa että ei parane liikaa ylpistyä 😀😀😀

    Mukavaa hääpäivää 💞

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia 😍 Tuo lehtimehu kyllä kuulostaa hyvälle, mutta en tiedä, olenko koskaan sitä maistanut. Ehkä sekin täytyisi kokeilla 😊

      Poista
  3. Karviaismehua en ole koskaan tehnyt, vaikka niitä kasvaa pihassa. Tuo sitruunan lisääminen mehuun varmasti piristää makua, pitääkin kokeilla, kiitos vinkistä. Hauska ja paljonpuhuva -ilme pikkuneidillä kun kori on täynnä :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitruuna teki kyllä kivan maun. Tänään kokeillaan lisätä kirsikoita, saa nähdä, millaista siitä tulee.
      Taika oli kyllä tosi ylpeänä, kun kori saatiin täyteen <3

      Poista
  4. Karviaismarjamehua en ole koskaan tehnyt enkä ole tainnut edes maistaa mutta täytyypä muistaa ohjeesi :) Onnellista hääpäivää ja ihquu viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä, heekkua on 😊 Kiitoksia. Ollut mukavaa rentoa elämää. Mukavaa viikonlopun jatkoa myös Sinulle ❤

      Poista
  5. Onpa ihanat kuvat! Mikä sen parempaa kuin käpyretki. - Blogissani on kahden ihanan puutarhakirjan arvonta, käyhän kurkkaamassa. - Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ❤ ihania kirjoja, oijoij. Kävin osallistumassa 😀 Mukavaa vkl.n jatkoa myös Sinulle ❤

      Poista
  6. Tänä vuonna meillä ei ole karviaisia juuri nimeksikään, mutta täytyy pistää ohjeesi korvan taakse, jos vaikka tulevina vuosina olisi karviaisia ihan mehuksi asti. Mukavaa hääpäiväviikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Oli ihanan rentouttava viikonloppu <3 Toivotaan, että tulevina vuosina karviaisia riittää mehuunkin. On nimittäin tosi hyvää ja raikasta :)

      Poista
  7. Oi, miten ihania kuvia käpyretkeltänne! Karviaismehua en ole tainnut koskaan maistaa, ellen sitten joskus pienenä:)

    Täältä löytyikin mukava blogi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!