Uusi perheenjäsen

Joskus elämä yllättää. Meille ei pitänyt uutta kukkoa tulla HerraKukkosen jälkeen, mutta liekkö olisi kohtalo puuttunut peliin. Viikonloppuna poikamme alkoi puhumaan, että hänen opettaja olisi antamassa kukkoa pois, kun se on jäänyt yksinään, eikä tarkoitus ole enää kanoja ottaa. Sanoimme, että meillähän periaatteessa kukon paikka olisi vapaana, mutta kukon olisi ehdottomasti oltava kiltti. Keskustelu jäi siihen, eikä meistä tainnut HerraMiehen kanssa kumpikaan sitä sen enempää ajatella.

Tänään sitten poika oli isälleen soittanut ja sanonut, että kukko olisi kiltti, joten löytyisikö meiltä sille uusi koti. Sitä ei haluttu lopettaa, koska se on niin ihana, mutta yksin sillä ei ehkä olisi niin mukavaa. HerraMies oli sanonut, että hänelle voi kukosta laittaa viestiä, niin katsotaan asiaa. Viiden minuutin päästä hän soitti minulle uudelleen ja ilmoitti sopineensa, että meidän uusi perheenjäsen tuodaan kotiin viiden aikaan. 

Ja tässä hän on: 


Kukko



Häntä on tähän saakka kutsuttu Kukoksi, mutta luulen, että me yritämme keksiä hänelle uuden nimen. Saa nähdä, oppiiko hän sitä enää. Hän on kuitenkin jo noin 4-vuotias herra. Ihanan rauhallinen. Selvästi myös erittäin ujo. 



Kukko



Kanaset ovat kotkottaneet ja olleet vähän ihmeissään, että kukas tämä uusi herra on, mutta yllättävän rauhallisia ovat hekin. Kukko on heitä vähän liehitellyt, mutta hyvin herrasmiesmäisesti. Ei mitään nuorten kollien hätäilyä, vaan kohteliasta ja tunnustelevaa liehittelyä on ilmassa. 



Uusi kukko



Olen jo ihan rakastunut tähän herraan. Toivottavasti hän sopeutuu hyvin meille <3 Annetaan nyt muutaman päivän ajan lauman olla häkissä ennenkuin päästetään vapauteen. Kukko on nimittäin ollut aina häkissä, eikä ole tottunut vapaaseen elämään. Olisi sääli, jos hän karkaisi samantien. 



Sekarotuinen kukko



Tälläisiä uutisia sulkalaumasta. Kumpa nyt olisi onni myötä ja kaikki sujuisi hyvin. Naapureitakin jo varoittelin, että meiltä alkaa jälleen kuulumaan kukkokiekuuta <3 Ainakin osa naapureista oli jo vähän kerinnyt sitä ääntä kaipailemaankin. 

Iloista uutta viikkoa Sinulle <3 Terkuin hyvin onnellinen kanamamma <3 

64 kommenttia:

  1. Toivottavasti uusi perheenjäsen sopeutuu hyvin laumaansa. Kivan värinen on.

    VastaaPoista
  2. Oi miten komia kukko! <3 Onnea uudesta perheenjäsenestä! Ihanalta tyypiltä kuulostaa. :-)

    VastaaPoista
  3. Oi miten hieno kukko💚❤Onnea uudesta perheenjäsenestä🌻

    VastaaPoista
  4. Kovasti onnea komean herran kotiutumisesta teille! <3 Hienot syksyiset värit siinä!
    Kyllä ne rouvatkin kohta siihen ihastuvat. :)
    Ihanaa, että otitte toisen, hurmurin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Tytöt näyttävät uudesta laumanjohtajasta pitävän. Ja hyvin herrasmiesmäisestä hän tyttösiä kohteleekin <3

      Poista
  5. Upea uusi kukko, toivotaan että kaikki sujuu kanojen kanssa.

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Siepäs sen sanoit! Sulo Kukkonen sopii hälle erittäin hyvin! <3

      Poista
  7. Komea kukko ja hienon väriset pyrstösulatkin on hänellä :) Onnea uudesta perheenjäsenestä!

    VastaaPoista
  8. Katsoinkin, ettei ihan nuori kloppi ole, kun on jo noin komeat kannuksetkin! ;D
    Eiköhän se hyvin mene, kun on tuollainen kukko joka on kanojen kanssa ollut. Sellaiset yleensä ovat ihmisystävällisiäkin. Kaikista suurin virhe on ottaa sellainen kukko, mikä ei nuorikkoaikansa jälkeen ole kanalaumassa ollut. Tietysti niissäkin on yksilönsä, mutta useasti sellainen kukko ei kyllä ihmistä kunnioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parisen viikkoa hän on nyt yksinään ollut, mutta selvästi muistaa, miten rouviaan kuuluu kohdella <3 Hyvin herrasmiesmäinen tyyppi <3 Toivotaan, että on myös ihmisille kiva ja kiltti :) Ainakaan tähän saakka ei ole kuulema koskaan ihmistä vastaan hyökkäillyt.

      Poista
  9. Komee kukko! Hällehän sopis hyvin nimeksi vaikka Ukko, jos haluaa vaihtaa ja ei olis liian iso muutos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä ihan samaa mieltä <3 Ukko olisi tosiaan hyvin lähellä. Ehkei hän edes huomaisi eroa :D

      Poista
  10. Onpa ihanan väriset pyrstösulat herralla! :) Toivotaan, että tämä herra ilahduttaa teidän poppoota vielä pitkään! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin <3 Kuulema muutama valkoinen pyrstysulka on juuri tipahtanut sulkasadon vuoksi :D

      Poista
  11. Onpas komea kukko :) Ja nuo pyrstösulat on upeat! Hyvin kaikki menee usko pois!
    Onnea uudest perhenjäsenestä <3

    VastaaPoista
  12. Onneksi olkoon.
    Kukkoherralla kävi tosi hyvä tuuri.
    Turhaan tuo Kukko ujostelle, sillä se on komea kaveri. Pitäisikö sinun kertoa se sille?
    Hyvää illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Kyllä hän on paljon kehuja jo saanutkin, mutta kertaus on opintojen äiti <3 Mukavaa uutta päivää <3

      Poista
  13. Voi miten hauska uutinen! Kukko on erittäin komea, kanoilla taitaa pyöriä pitsipöksyt nyt jaloissa. Toivottavasti kaikki sujuu oikein hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mie kans luulen, et pitsipöksyt pyörii nyt kunnol. Mut ihana katsella, miten kanatkin tykästyivät uuteen kukkoon. Hyvin rauhallisia ovat <3 Alku näyttää lupaavalle :)

      Poista
  14. Onpa komea kukko 🐓 Teillä on varmasti kukolla hyvä olla 💖

    VastaaPoista
  15. Kanat kiittävät, kun kukko saapui laumaan. Kukko on niin etevä kanojen toraamisen lopettaja, orrelle kutsuja ja lauman suoja. Kanaparvi ilman kukkoa on vailla kaitsijaa, jolloin nokkapokat kanojen kesken käyvät turhan pitkiksi. Onnea siis sopuisan kukon löytymisestä! Meillä on ollut vain loistavia kukkoja - onneksi. Ihan on eläinsuojeluteko tarjota kukolle uusi kanaparvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietynlainen rauhallisuus porukkaan tuli samantien. Aiemmin Lotta on ollut pomona ja se on Martan kanssa hätyytellyt pikkukanoja ruokakupilta. Tänä aamuna näyttää tyttöset olevan aivan sopuisasta samalla kipolla syömässä ja Kukko ylväästi vierellä astelee rauhallisin askelin. Hyvin rauhallinen tapaus näyttäisi olevan. Ei turhia hötkyile :) Olen tosi onnellinen, että näin kävi <3 Onneksi teillä on sattunut olemaan hyviä kukkoja <3

      Poista
  16. Kommii on kukko. Vai lihittellöö se kanoja, mukavoo varmaan seurata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se ihana katsella, kun homma näyttää sujuvan niin hyvin kaikin puolin <3

      Poista
  17. Oilpa Kukon onni, että pääsi teidän tyttöjen kanssa asustelemaan. Toivotaan auvoista ja onnellista yhteis eloa heille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Alku ainakin näyttää oikein lupaavalta <3

      Poista
  18. Aivan hurmaava Herra Kukko. Ihanaa, kun se sai teiltä hyvän kodin.

    VastaaPoista
  19. Oi miten ihanaa, onnea uudesta perheenjäsenestä!! Hän on oikein komea kukkoherra ♥

    VastaaPoista
  20. Ihanaa kun Kukko sai teidän luona uuden kodin ja pääsi taas kanojen seuraan😊 Toivottavasti uusi perheenjäsen sopeutuu hyvin❤

    VastaaPoista
  21. Sä oot kyllä sanan varsinaisessa merkityksessä kanaemo. Uusi Kukkonen (kukko, ukko, Kekkonen) on kyllä komea!
    Ihanaa tiistaita sinulle Hilu ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. khih, kiitoksia <3 Ihanaa tiistai-iltaa myös Sinulle Outi <3

      Poista
  22. Onneksi olkoon sulkaperheenlisäyksestä!

    VastaaPoista
  23. Juuri ehdin käydä instankin puolella kehumassa komeaa kukkoherraa, mutta täytyy kehaista täälläkin, kun on vielä useampi kuvakin täällä :) Minusta on niin ihanaa, että elämänsä häkissä elänyt kukko pääsee viettämään oikein kunnon elämää :)

    Meille jokunen vuosi sitten tuli myös aikuinen kukko, kun edellisestä oli pakko luopua - se kun kävi niin ihmisten, koiran kuin omien pikkuisten tipujenkin päälle. Uusi kukkoherra ei aluksi tajunnut että mihin kuuluu mennä yöksi pihalta, mutta kun kanat menivät edeltä, niin kukko meni perässä :D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että hän sopeutuu myös vapauteen, eikä karkaa samantien, kun vapautetaan. Se olisi kyllä tosi kurjaa.
      Nuo hyökkäilevät kukot eivät tosiaan ole kivoja. Osaavat olla ahdistavia ja tehdä ikävääkin jälkeä.

      Poista
  24. Komea on kukko, olisi se ollut kurjaa lopettaa noin komea ilmestys. Ja kyllä siitä ujous kohta karisee. Hauskaa kun lapsetkin puhuvat koulussa eläimistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ompi tuo. Toivotaan, että hän sopeutuu hyvin meille. Alku ainakin on lupaava <3

      Poista
  25. Onnea uudelle perheenjäsenelle! Ei tarvii naisten enää keskenään kaakatella. Hyvä kun tulevat heti toimeen.

    VastaaPoista
  26. Onpas hän komea! Onnittelut uuden perheenjäsenen johdosta! Ihanaa, miten asiat vain joskus tuppaavat järjestymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Totta on tuo, että jännästi välillä asiat menevät ihan omalla painollaan :)

      Poista
  27. Hän on komea! Onnea uudesta perheenjäsenestä ihanuudet <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!