Pohdintaa lähihoitajan työstä

Yleensä en blogissani ota kantaa maailman epäkohtiin. Tämä aihe kuitenkin on sellainen, josta haluan kirjoittaa. Tämä päivä on mennyt puutarhassa puuhaillessa ja viikonlopun työvuoroihin henkisesti valmistautuessa.  Lähihoitajan työ pohdituttaa itseäni aina vain enemmän ja tuntuu, että kuormitun henkisesti liikaa. Teen vain keikkaluotoisesti töitä ja silti koen näin. Tällä hetkellä teen töitä vanhusten parissa. Kuormittuminen ei johdu siitä, että työtä olisi liikaa, vaan siitä, että haluaisin auttaa enemmän. Ongelma ei ole uusi, vaan siitä on puhuttu kauan. Arvaattekin varmaan, mikä se ongelma on. Aika! Kun aikaa ei ole tarpeeksi, koen etten voi tehdä työtäni tarpeeksi hyvin ja jään pohtimaan asioita kotonakin. Eli työvuoroja ennen ja jälkeen menee useampi päivä, kun mietin ja suren työasioita. Tiedän myös, että omassa työpaikassani asiat ovat hyvin moneen muuhun paikkaan verrattuna, mikä sekin on todella surullista.

Olen niin vihainen ja surullinen siitä, ettei heille, jotka meille rakensivat hyvinvointiyhteiskunnan, tarjota sellaista vanhuutta, jonka he ansaitsisivat. Miten raha voi mennä niin suuren asian arvostuksen ja kunnioituksen edelle? Miten??? Ymmärrykseni ei ihan oikeasti riitä.

Vanhuus on elämänvaihe, jossa joutuu luopumaan todella paljosta. Terveydestä, monista ystävistä ja läheisistä ja tutusta kodista. Hyvään hoitoon kuuluu mielestäni paljon muutakin kuin lääkkeiden anto ja vaipan vaihto. Mihin jää se, että kysytään mitä kuuluu ja oikeasti kuunnellaan vastaus? Ja asioista keskustellaan. Harvoin kukaan vastaa suoraan, että huonoa kuuluu, vaan asiat selviävät keskustelun myötä. Ja vaikka kuuluisi hyvääkin, on ihmiselle tärkeää olla sosiaalisessa kontaktissa muiden ihmisten kanssa. Joillekkin ainoa kontakti voi olla hoitaja, joten niihin kohtamisiin pitäisi todella panostaa. Ei kaikki osaa vaatia aikaa itselleen, vaan usein ne hiljaiset jäävät vaille huomiota. 

Kuntouttavasta työotteesta puhutaan joka paikassa. Jokaisessa hoitopaikassa muka on kuntouttava työote ja sehän terminä tarkoittaa, että ihminen tekee itse mahdollisimman paljon, jotta pysyy kunnossa.  Tämän hoitaja mahdollistaa antamalla aikaa ja sanallisesti ohjeistamalla, jolloin hoitaja fyysisesti tekee vain sen, mitä ihminen ei itse pysty tekemään. Ja missä työpaikassa tämä OIKEASTI toteutuu? Eipä juuri missään ja se myös pistää vihaksi. Ja se toteutuminen estyy juuri ajan puutteen takia. Ei ole aikaa siihen, että vaipan ja vaatteiden vaihtoon kuluisi pitkälti yli puolituntia. Ja se aika usein menisi, jotta vanhus pystyisi itse asiat tekemään, vain pienellä avustuksella. Käytännössä ihmiset siis hoidetaan huonompaan kuntoon. Mitä vähemmän itse tekee, sitä huonommaksi kunto menee, eikä kohta oikeasti mitään pysty tekemäänkään. Itse olen suuntautunut kuntoutukseen, enkä ymmärrä ollenkaan, miten asiat voidaan hoitaa niin väärin.

Ja mitä sitten, kun ihminen saa tietää sairastavansa parantumatonta sairautta, eikä olisi kuitenkaan vielä valmis tästä maailmasta luopumaan? Läheiset voivat olla kaukana tai pahimmassa tapauksessa heitä ei edes ole. Riittääkö silloin 15 minuuttia keskusteluun? Ei riitä! Ei todellakaan. Eikä joka paikassa ole edes tuota aikaa antaa. Minun mielestäni pitäisi olla aikaa ja rohkeutta kuunnella, mitä ihmisellä on silloin sydämellään. Ja pitäisi olla myös aikaa puhua muista asioista, jotta välillä ihminen pääsee irti niistä ahdistavista peloista ja huolista. 

Miltä minusta tuntuisi, jos kotiini tulisi päivittäin vieras ihminen, enkä tietäisi hänestä mitään muuta kuin nimen? Ihan kauhealta! Olen pyrkinyt siihen, että jokainen vanhus halutessaan tietää myös minusta jotakin. Joku haluaa tietää paljonkin ja joku taas ei juuri mitään. Ja molempiin pitää antaa mahdollisuus. Ja tiedättekö, puutarha on asia, josta kertominen saa monen vanhuksen päivään paljon iloa. Jo kertominen ja kuvien näyttäminen muistuttaa heitä niistä ajoista, kun he olivat nuoria ja itse kasvattivat ruokaa tai kukkia. Monet ovat alkaneet muistella omia puutarhojaan ja kuinka ihanaa oli, kun sai omakasvattamia vihanneksia. Ne ovat tärkeitä ja rakkaita muistoja monelle. Tiedän kyllä, ettei joka paikassa ole aikaa siihen, että hoitaja itsestään tai omasta elämästään alkaisi puhumaan, vaikka hoidettava sitä toivoisikin. Kuitenkin se saa miettimään, kuinka kurjaa se minusta itsestäni olisi, mikäli olisin vanhuksen asemassa.

Huomenna taas puen työvaatteet ylleni ja työpaikan ovesta sisään astuessani, olen olemassa vain niitä ihmisiä varten, jotka sitä tarvitsevat. Jotkin kohtaamiset saavat hymyilemään, toiset nauramaan ja jotkut itkemään.  Ja aivan varmasti jotkin hetket jäävät mieltäni vaivaamaan. 

Lähihoitajan työ oli itselleni unelmien ammatti, mutta joinakin hetkinä pohdin paljonkin sen lopettamista. Ihan rehellisesti sanottuna, en enää jaksaisi tehdä lähihoitajan työtä joka päivä. Olen tehnyt töitä lasten parissa, kehitysvammaisten parissa ja vanhusten parissa. Ja jokaisessa työpaikassa olen törmännyt samaan riittämättömyyden tunteeseen, enkä todellakaan ole ainoa hoitaja, joka siitä kärsii. 

Jokaiselle hoitajalle, joka työnsä tekee päivittäin sydämellään ja ammattitaidolla, haluan sanoa, että olette tärkeitä ja upeita ihmisiä. Teitä on paljon ja varmasti useat ovat pohtineet ihan näitä samoja asioita. En ehkä tavoita yhtäkään päättäjää tällä tekstilläni, mutta heinä miettisin myös sitä, että joskus hekin ovat vanhoja ja tarvitsevat hoitoa. Riittääkö heille sitten se aika, joka hoitajille on annettu työnsä hoitaa? Tai riittääkö se heidän vanhemmilleen tai lapsilleen? 

Jos teksti herätti sinussa ajatuksia, niistä olisi mukava kuulla. Tätä saa myös halutessaan jakaa eteenpäin.





45 kommenttia:

  1. Tiedän tasan tarkkaan tuon. Olenhan nyt kokoaikatyössä lähihoitajana vanhuspalveluissa. "Teette arvokasta työtä" olen kuullut ihan liian monta kertaa, sillä kuka tai miten sitä arvostetaan? Ei yhteiskunta, koska kallista= pieni mitoitus, huono palkka. Yhteiskunta on me.
    Yritämme tehdä siinä ajassa minkä pystyy. Tuleva Sote pelottaa, sillä raha ratkaisee luulen....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Voi hyvinkin olla, että lähihoitajista tulee vielä suurempi pula, jos lisät viedään ja jos tätä rataa jatkuu työnarvostus. Kerkisin lukemaan poistamasi kommentin ja ymmärrän hyvin tuon ajatuksesi. Onhan kiitos toki kivaa ja tuntuu hyvälle, mutta ei sillä laskuja valitettavasti makseta. Kaiken kaikkiaan todella turhauttavaa! Palkan huonouteen ei voi riittää perusteeksi se, että hoitaja tekee kutsumus ammattiaan.

      Poista
  2. Herätti paljon ajatuksia.Ja sitä samaa vihastumista,jota itsekin koet.Olen kanssasi täysin samaa mieltä, että nykymeininki väistämättä antaa sen kuvan,että kun et enää ole hyödyksi yhteiskunnalle,sinut voidaan sysätä syrjään.Törkeää kohtelua maamme rakentajia kohtaan.Jos johonkin,niin elämän alku ja loppupäähän pitäisi ohjata varoja,että te upeat lähihoitajat ja muut alalla työskentelevät saisitte tehdä työnne kunnolla.Ja ansaitsisitte itsekin erittäin hyvän palkan.
    Millään ei mielestäni voida perustella vanhusten ja esim.masentuneiden nuorten auttamiseen tarkoitettujen varojen leikkauksia.Missä on inhimillisyys?
    Teet korvaamattoman hienoa työtä!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rahat ohjataan ihan käsittämättömiin asioihin. Samaan aikaan, kun työntekijöitä vähennetään ja kaikkea kiristetään, rakennetaan hienoja lämmitettyjä kävelykatuja ja nostetaan päättäjien palkkoja. Kunnat tekevät omia huonoja ratkaisujaan ja hallitus vielä lisää... Huokaus.
      Usein sitä pohtii, että mitä yksi pieni ihminen voisi asialle tehdä?

      Poista
  3. Olet niin oikeassa. Monessa muussakin työssä on ihan liian kiire, mutta ihmisten parissa työskennellessä kiire on kaikkein pahinta. Raha edellä mennään, mihin jäi ihmisen kohtaaminen. Arvostan suuresti työtäsi ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo raha edellä meno on niin käsittämätöntä. Ja typerää on se, että rahaa tuntuu olevan, mutta se ei näy tavalliselle tallaajalle, joka sitä tarvitsisi.
      Kiitos Ansu <3

      Poista
  4. Tärkeä ja ajatuksia herättävä kirjoitus. Asia koskettaa meitä jokaista jossakin kohtaa elämää, vanhempammme ikääntyvät ja kukin myös itse, usea meistäkin on joskus avun ja hoivan tarpeessa, kyllä huolettaa ja jopa kauhistuttaa, joka kerta, kun joku tuo epäkohdat, ajan puutteen ja kiireen esiin hoitajien työssä ja leikkaukset, huono palkka ja lukemttomat muut epäkohdat...tätäkö on vanhustemme arvokas vanhuus? Mitä ehditään tehdä vartissa, kuka ehtii keskustella ja kuunnella, kaikilla ei ole lapsia, läheisiä tai sukulaisia, ainut ihmiskontakti voi olla lähihoitaja, joka tekisi enemmän, jos olisi aikaa...uskon Hilu, että ajatuksesi jakaj moni kanssasiskosi, joka tekee töitä lähihoitajana ja kokee samoin kuin sinä, riittämättömyyttä ja miettii voinko jatkaa työssäni, kun en pysty tekemään kaikkea mitä haluaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumpa tämä aihe kauhistuttaisi myös niitä, jotka asiaan voisivat vaikuttaa. Mutta ehkä he ajattelevat, että voi sitten ostaa itselleen paremman hoidon ja varmasti sekin on mahdollista, jos rahaa riittää... ja käsittääkseni päättäjillä rahapula ei pääse vaivaamaan :(
      Oma arvostukseni hoitajia kohtaan nousee aina vain. Keikkalaisena pääsen sinällään helpolla, että minulla ei ole mitään muita "paperitöitä", kuin päivittäiskirjaukset. Voin antaa työaikani oikeasti asukkaalle. Monen hoitajan työajasta hirmuisen ison osan vie nimenomaan paperityöt...

      Poista
  5. Erittäin hyvä kirjoitus. Itse en näistä asioista vielä tiedä tarpeeksi. Mutta kuitenkin jotain. Eli hoitajia pitäisi palkata lisää. Silloin olisi ihmisille enemmän aikaa. Kyllä se päättäjille vielä kolahtaa omaan nilkkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinä varmaan olet isäsi kautta paljon näistä kuullut käytännön kokemuksia. Toivotaan, että joskus taas ajat ovat paremmat!

      Poista
  6. Kyllä ihminen kaipaa jutustelua ja seuraa. Vanhukset varsinkin. Sen olen huomannut et hoitajia tosiaan on liian vähän. Eteenpäin mentäessä pula tulee korostumaan. Ainakin meidän seudulla. Vaikka olisi kuinka vaikeaa kyllä minusta tuntuu hyvälle jos joku kehuu minun työpanosta. Vaikka ei tietäisi asioista yhtään mitää. Hyvä ja oikeuden mukainen palkka on tärkeää mutta kyllä se asenne on kuitenkin tärkein. Olen luultavasti turhan naiivi tässä asiassa mutta tältä minusta tuntuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tuo kiitoksen saaminen tuntuu hyvälle ja siitä pitäisikin voimaa ammentaa. Ei varmaan kukaan ole hoitajaksi alkanut rahan kiilto silmissä, joten se, että tekee työnsä hyvin ja pystyy auttamaan ja vielä saa siitä kiitoksen, tuntuu hyvältä. On työpäiviä, jolloin jonkun omaisen tai vanhuksen sanat todella pelastavat koko päivän. He arvostavat sitä, mitä tehdään. Ja siitä saa voimaa! Minusta sinun asenne on ihana <3

      Poista
  7. Käyn hoitokodissa omaisen luona, joten ymmärrän kantasi oikein hyvin, minä entinen kehitysvammaistenhoitaja. Työaikanani, ennen vuotta 2005, asiat hoitolaitoksissa olivat vielä hyvin, sen totesimme työkaveritapaamisellamme tällä viikolla. Toivon Sinulle jaksamista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kehitysvammaisten parissa työskennellessä sain kuulla vanhemmilta hoitajilta, kuinka asiat ennen olivat. Kuulosti välillä ihan käsittämättömältä. Kumpa vielä joskus voisi palata siihen samaan malliin <3

      Poista
  8. Arvokas lähihoitajan työ kunniaan!! <3
    Erinomainen postaus.

    Aurinkoa viikonloppuun!

    VastaaPoista
  9. Koskettava kirjoitus. Voi kuvitella, miten mukavalta monesta vanhuksesta tuntuu puhua puutarhanhoidosta, muistella niitä asioita.
    Mukavia työpäiviä ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli työkaveri, joka toi töihin usein luonnonkukkia ja asukkaat tykkäsivät niistä kovasti. Nyt kun hän jäi eläkkeelle, niin lupasin jatkaa perinnettä. Jo tuoksut saavat monia muistoja palaamaan asukkaiden mieleen <3 Joskus pienillä teoilla ja sanoilla voi olla suuren suuri merkitys <3 Kiitos :)

      Poista
  10. Tämä oli valtavan hyvä kirjoitus, ja olen niin samaa mieltä kanssasi kaikesta. Olisi paljonkin kommentoitavaa, mutta nyt on jo niin myöhä, että ajatus ei oikein enää kulje. Sen vain sanon, että kunpa Suomessa opittaisiin arvostamaan vanhuksia samalla lailla kuin monessa muussa maassa, eikä kohdeltaisi heitä jonkinlaisina yhteiskunnan hylkiöinä. He ovat kuitenkin antaneet meille kaiken, mitä meillä nyt on - elämän ja eväät elämään.

    Yritähän jaksaa työssäsi. Uskon, että moni vanhus ilahtuu suunnattomasti kohdatessaan sinut. Minä ainakin ilahtuisin. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu kauniista sanoistasi <3
      Surullista, miten huonosti Suomessa vanhuksia arvostetaan. Kummallinen hyvinvointivaltio meillä :(

      Poista
  11. Ihanaa että menet vanhusten luokse ihmisenä ja henkilönä ja pIristät heidän päiväänsä. ♥ Oma isoäitinikin pääsi aina mukavan fiiliksen valtaan kun juttelin hänen kanssa puhelimessa ja hän kertoili lapsuutensa marjapensaista yms. Hän eli viimeiset vuotensa vanhainkodissa (eri kaupungissa kuin minä) ja soitin hänelle viikoittain. Se että joku juttelee ja välittää on kullanarvoista. Jatka samaa, Kananen. 🙂🐔

    Kiitos raparperireseptistä. Tein sitä eilen, pienin muunnoksin, koska emme käytä sokeria, mutta kyllä tuli HYVÄÄ ! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Rita <3 Nuo puhelinsoitot ovat monelle vanhukselle kultaa kalliimpia. Ihana, että soitit isoäidillesi, vaikket aina päässyt käymään <3
      Kiva kuulla, että raparperipaistos oli teidänkin mieleen <3

      Poista
  12. Puhut niin asiaa!!!
    Itsekin olen lähihoitaja, vanhuspuolella.
    Mitoitus on aivan liian pieni, varsinkin kun aggressiivisten muistisairaiden määrä lisääntyy koko ajan. Joka päivä tulee potkuja, lyöntejä, raapimisia.. Ja pahimmallaan he tönivät/lyövät myös toisiaan. 2 hoitajaa, 14 vanhusta, iso osa niin syvällä sairaudessaan ettei puhe enää onnistu/mene perille, monta joiden auttamiseen tarvitaan 2 hoitajaa yhtä aikaa. Me myös pyykkäämme ja iltavuorossa laitamme päivällisen&iltapalan tarjolle, pois, ja tiskaamme. Jepjep, kiirusta riittää.
    Väärin vanhuksia kohtaan, mutta myös meitä hoitajia. Riittämättömyyden tunne syö sisältä.
    Puhumattakaan tuosta alimitoitetusta palkasta. Halvalla myymme aikamme, illat, yöt ja juhlapyhät, vastuu on kuitenkin toisten ihmisten hengestä ja hyvinvoinnista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan järkyttävää, miten pienellä porukalla joudutte pärjäämään. Kuten sanoit, väärin sekä teitä työntekijöitä, että vanhuksia kohtaan. Ja tuo jatkuva väkivalta vie myös voimia. Järkytyin joskus itse eräässä työpaikassani, miten siihenkin sokeutuu. Yht äkkiä vain tajusin, että joka ikinen päivä joku lyö minua ja sylkee päälleni, enkä enää edes tajunnut, että sinnä on jotain pielessä. Tämä oivallus tuli siinnä vaiheesa, kun huomasin odottavani Taikaa ja aloin miettimään hänen turvallisuuttaan.
      Voimia Sumi *halaus*

      Poista
  13. Hieno kirjoitus, kiitos!

    Olen auttanut ja hoitanut iäkkäitä vanhempiani 7 vuoden ajan. Siinä ohessa vanhustenhoidon jatkuvasti rapautuva tilanne on tullut konkreettisesti esille. Rikkaassa Espoossa vanhukset ovat vain poistuvaksi kulueräksi laskettu vaiva. Jouduttuani nyt itse tapaturman johdosta pitkälle toipumislomalle, järkytyin, miten vaikeaa on ollut saada kotihoito vanhusten arkeen jälleen mukaan. Apua saadakseni olen joutunut soittamaan esimiehille ja johdolle, jotka sanovat minun olevan oikeassa ja lupaavat asioiden edistyvän. Silti mitään ei ole tapahtunut ja olen joutunut puhelimitse viemään vanhusten asioita usein jopa riitelemällä eteenpäin.

    Kotihoidon väki on pätevää ja koulutettua. Heitä on vain paljattu liian vähän ja toimintatavat välillä ihan omituisia ja aivan muuta, kuin ihmislähtöisiä. Tieto ei kulje, hoitaja on joka kerran eri ja usein myös kielitaidon. Hoitotoimenpiteitä ulkoistetaan, jolloin vanhusten luona käy yhä uusia ja outoja ihmisiä.

    Surullista on, että päättävät tahot vetoavat koko ajan siihen, että omaiset voisivat ottaa enemmän vastuuta vanhuksistaan. Entä, jollei ole omaisia tai entä, jos he asuvat kaukana. Entä, jos omainen sairastuu, kuten minä. Niitäkin omaisia on, jotka syystä tai toisesta eivät halua ottaa osaa omaisen hoitovastuuseen.

    Hoitajat tekevät hyvää ja tärkeää työtä. Heille pitäisi antaa kunnon mahdollisuudet toteuttaa työtään inhimillisesti ja järkevästi. Kaikkea ei voi eikä pidä laskea rahassa. Usein myös olen ajatellut, että moni edulliseksi sanottu toimintatapa väkisinkin tulee maksamaan enemmän, jos kaikki elementit otettaisiin huomioon.

    Olen järkyttynyt vanhusten tämän päivän tilanteesta. Järkyttynyt ja huolissani. Järkytystä ei laisinkaan helpota se, että koen olevani täysin voimaton ja keinoton kohentamaan tilannetta. Vanhusten asioiden hoitaminen on silkkaa rahapäätöksiä ja byrokratiaa vastaan taistelemista, inhimillisyys puuttuu kokonaan. Tämä vie voimia uskomattoman paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between <3
      Teidän tilanne kuulostaa todella rankalle. Tuo on niin turhauttavaa, kun ei saa apua mistään. Jännä, miten asioiden hoito kuuluu aina jollekkin muulle! Mutta kukaan ei tietenkään tiedä, kenelle. Kotihoidon tilanne on suoraan sanottuna typerä. Kärjistettynä; yksi tulee antamaan lääkkeet, toinen pesemään ja kolmas tuomaan ruuan. Jokaiselta menee aikaa matkoihin ja se on aina asiakkaalta pois. Aivan järjen vastaista. Ja kuinka rankkaa se on vanhukselle, kun kotona ravaa jatkuvasti vieraita ihmisiä.
      Nykymaailma vaatii sen, että jokainen työikäinen on töissä, eikä silloin pysty huolehtimaan enää omista vanhemmistaan siten, kun he tarvitsisivat. Ja juuri kuten teidänkin tilanteessanne; mitäpä sitten, kun omainen sairastuu? Ymmärrän hyvin huolesi, surusi ja järkytyksesi. Tuo voimattomuus on niin vaikeaa, kun ei tosiaan tiedä, miten saisi asioihin jotain tolkkua!
      Voimia Sinulle *halaus*

      Poista
  14. Hyvä kantaaottava postaus.
    Kunnioitan jokaista lähihoitajan ammatin valinnutta. Kun asiasta puhutaan, kaikki sanovat arvostavansa vaativaa ja kuormittavaa työtä tekeviä lähihoitajia. Tuon lähihoitajien tekemän työn ja asiakkaiden arvostuksen pitäisi näkyä hoitajien palkoissa. Sen pitäisi näkyä myös inhimillisissä työoloissa.
    Hyvää viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen varmaankin olisi valmis moniin vähennyksiin jos tietäisi, että se raha oikeasti suunnattaisiin vaikka vanhusten hoitoon ja tämä ihan oikeasti näkyisi käytännössäkin. Jatkuvasti tehdään palkkoihin ja työoloihin heikennyksiä ja kenenkään ei näe siitä hyötyvän :(
      Mukavaa sunnuntaita Sinulle <3

      Poista
  15. Suomessa ei arvosteta vanhuksia, eikä ketään joka ei tuota enää mitään yhteiskunnalle vaan kuluttaa,se on mentalitetti nykyään siellä kuin joka paikassa missä olen törmännyt samoihin ongelmiin. Mihin on jäänyt ihmisen arvostus? Ei yhteiskunnan päättäjät joudu ikinä kohtaamaan samaa koska heillä on varaa palkata yksityisiä ja mennä yksityisiin sairaalaoihin sitten vanhuksena jossa saa aikaa ja palvelua. Kun aikoinaan siellä työskentelin meillä oli vielä aikaa potilaille, sai tehdä arvokasta ja laadukasta työtä, mutta se on muuttunut,unohdettu. Hävettävää käytöstä päättäjiltä, toivon että seuraavissa vaaleissa olisi todella ehdokkaina ihmisiä jotka välittävät eivätkä vain sano välittävänsä ja kun tulevat valituksi,unohtavat välittäneensä sanoneensa. Joten katsokaa tarkasti ketä äänestätte! Koita jaksaa tehdä työtäsi sillä sen hetken kun sinä olet siellä heitä auttamassa he ovat saaneet lottovoiton!! Voimia työhösi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, mistä se johtuu, mutta vaikka kuinka äänestäisi ihmistä, joka on nähnyt hoitoalan ja tehnyt sielä töitä ja vaikka hän päättäjäksi pääsisikin, niin äkkiä ne vanhusten (ja muiden hoitotyön asiakasryhmien) olojen epäkohdat unohtuvat. On hirveän helppo luvata kuu taivaalta. Sitähän nämä päättäjät tekevät. Kuitenkin välillä tuntuu, että ainoa johon pystyvät, on omien palkkioiden nostaminen.
      Kiitos kauniista sanoistasi, ne ilahduttivat todella paljon <3

      Poista
  16. Excellent reflection on all the professionalism and care that nurses spend with those who need it.
    From what I have learned from the translation, you spoke about two issues that also exist in my country and probably in many other countries around the world, the low pay of nurses and the very difficult problems and conditions of the elderly.
    Thank you for your beautiful flower.
    Good weekend
    Greetings
    Maria from
    Divagar Sobre Tudo um Pouco

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Maria <3 I hope that things get better sometime!
      Good sunday to you <3

      Poista

  17. Hoitajan päivä:
    Suunnittelua, naurua, iloa, nukutusta, syömistä/syöttämistä, pipien hoitoa, hoivaamista, leikkien opettamista, ystävyyssuhteiden luomisen auttamista, kakan, pissan ja muiden eritteiden siivoamista, laulua, tanssia ja haleja.
    Palavereja, koulutuksia, työvuorolistojen tekemistä, vanhempien kanssa vuorovaikutusta (jota ei aina ole), varhaiskasvatussuunnitelmien (vasu) tekemistä, kaupungin vasun huomioimista, ryhmän oma vasu, lapsen yksilöllisten tarpeiden huomioimista, tuen antamista sitä tarvitseville, havainnointien tekemistä, neuvolapapereiden täyttämistä, lapsilistojen kirjaamista ym ym.
    Ruoka- tai kahvitauko...mitä ne sellaiset on?

    Onko sinulle vanhempana tullut kaikki tämä mieleen?
    Ei se mitään, harvalla on.

    Haittaako nyt oikeasti jos siellä kurarukkasten sisällä oli puuvillahanskat, vaikka niissä rukkasissa oli vuori?
    Haittaako, jos lapsi vahingossa levätessään nukahti ja ehti nukkua 15 minuuttia?
    Haittaako ihan oikeasti, että se unilelu oli repun väärässä taskussa?

    Meille hoitajille tärkeintä on, että lapsella on hyvä ja turvallinen paikka olla sen aikaa kun omat vanhemmat ovat töissä.
    Me kasvatamme heitä vain sen 9h päivässä, vanhemmat hoitavat lopun ajan.
    Yhteistyö vanhempien kanssa on tärkeää, se auttaa meitä kasvattamaan lasta yhdessä.
    Me hoitajatkin olemme vain ihmisiä ja teemme virheitä, meilläkin on omia asioita murehdittavana/hoidettavana.
    Parhaimmillaan työ on antoisaa, huonoimmillaan se saa kaatumaan työpäivän jälkeen sänkyyn ja itkemään.

    Näin kirjoitin blogiini jo pari vuotta sitten ja voin käsi sydämellä sanoa, että huonompaan päin ollaan koko ajan vaan menossa. Vaatimukset ja paperityöt ovat lisääntyneet, kun taas etuuksia viedään pois meiltä, joiden työ on todella tärkeää. Meitä tarvitaan auttamaan kaikenikäisiä ihmiä, niitä ihan pieniä ja myös niitä iäkkäämpiä. Missä on meidän työn arvostus ja missä on asiakkaiden arvostus! Ihmisyys on täysin unohdettu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeasti olet kirjoittanut ja saanut kiteytetyksi sitä työmäärää joka teillä on. Samoin upeasti olet tuonut esille sen, että hoitotyön tekijä on ihminen hänkin! Olet varmasti upea hoitaja. Teet työsi sydämellä ja ammattitaidolla. Onnellisia ovat ne perheet, joiden kanssa teet töitä!
      Ihmisyyden unohdus on niin surullista.

      Poista
  18. Olen jo vuosia saanut, joutunut seuraamaan vanhusten hoitoa eri paikoissa ja ihmettelen hoitohenkilökunnan jaksamista. (Sama koskee jo lastenhoitoa, sairaaloita ja varmaan monia muita) Meillä on paljon hyviä hoiajia, mutta heiltä viedään työkalut käsistä. Ainainen kiire laskee hoidon tasoa ja väsyttää hoitajat. Kohta ei kukaan jaksa hoitaa ja mitä sitten. Minullakin isä on kotihoidon käyttäjä ja ruoka tuodaan ja siinähän se onkin. Itsekin alan olla kohta hoidon tarpeessa kipujen takia ja en voi todellakaan auttaa isäni hoidossa.
    Pelottaa tilanne, kun en pysty kotona olemaan ja varallisuus ei riitä yksityiseen hoitoon. No päivä kerrallaan ja se on ajan murhe.
    Hatunnosto kaikille hoitajille ja voimahali! Meitä on paljon, jotka tulevaisuudessa tarvitsemme teitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin opiskelu aikana kovasti sitä, että mitä tapahtuu niille, jotka opiskelu aikoina ovat halukkaita tekemään asiakkaiden olot paremmiksi ja vuoden päästä he ovat väsyneitä ja kyynisiä. En ihmettele enää. Juuri tuo, että työkalut viedään käsistä, väsyttää kenet tahansa. Tietoa ja taitoa olisi, mutta ei resursseja niitä hyödyntää :(
      Itse usein mietin myös tulevaisuutta, että miten sitten asiat hoidetaan. Pelottavalta näyttää!

      Poista
  19. Kiitos Hilu kirjoituksestasi. Se on tärkeä viesti eteenpäin. Toivottavasti sitä lukee mahdollisimman moni - aina päättäjiä myöten. Et ole yksin turhautuimisesi kanssa, vaan ongelma on laaja. Voimia sinne!!! Toivotaan inhimillistä muutosta parempaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että joskus asiat muuttuisivat takaisin parempaan suuntaan! <3

      Poista
  20. Eiköhän päättäjät ole hoitaneet ihan ensitilassa asiansa niin, ettei hiedän tarvi huolehtia vanhuudestaan, vaan kaikki toimii hyvin :/ Rahaa syydetään tässä maassa kaikkeen muuhun kuin vanhuksiin ja opiskelijoihin. Suomeen lappaa helpon ja maksetun elämisen perässä porukkaa, jotka sitten elätämme juuri vanhusten selkänahoista. Eipä voi sanoa olevansa ylpeä suomalaisuudestaan, kun kohtelemme näin huonosti niitä, jotka ovat meille tämän maan rakentanet sodan jälkeen. Jopa eläimistä pidetään parempaa huolta ja laki kieltää niiden huonon kohtelun. Vaikka pyritään siihen, että vanhus olisi kotonaan, niin aika moni vanhus on siellä vankina, koska ei pääse yksin ulos, seuranaan vain radio ja televisio. Ja sitten ihmetellään, miksi vanhusten masentuneisuus on lisääntynyt???
    Tsempit töihin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse usein pohtinut ihan samoja asioita. Ymmärrän, että koti on tärkeä, mutta mitä kun se muuttuu vankilaksi? Kotihoidossa pitäisi pystyä panostamaan hyvän hoidon lisäksi myös virikkeisiin ja sosiaalisiin kontakteihin. Se, että joku käy lääkkeet antamassa ja lähtee muutaman minuutin päästä pois, ei todellakaan ole hyvää hoitoa, eikä riittävää kenenkään hyvinvoinnin kannalta!
      Kiitos muru <3

      Poista
  21. Teet tärkeää työtä, joka varmasti pistää omat voimat koetukselle. Etenkin jos ei ole edellytyksiä tehdä omaa työtä hyvin. Erittäin harmillista ;( Kiitos että otit asian esille. Tsemppiä ja jaksamista!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!