JOULUKALENTERI. Luukku 6: Onnea Suomi 100v!



Tunnelmallista itsenäisyyspäivää Sinulle! Kuulun itse siihen sukupolveen, joka ei voi ymmärtää kaikkia niitä uhrauksia, joita Suomen veteraanit ovat tehneet, jotta meillä on näin hyvä olla ja elää, ja voimme tehdä sen itsenäisessä maassa. Olen kuitenkin etuoikeutettu siinnä mielessä, että saan työn puolesta kuulla monia tarinoita ja monia muistoja niiltä ajoilta, jolloin Suomessa oli hyvin erilaiset oltavat, ja millaista silloin oli elää. Nämä kertomukset saavat minut hyvin nöyräksi ja kiitolliseksi. Kiitos Suomen veteraanit kaikesta, mitä olette tehneet meidän jokaisen hyväksi <3 

Vietän itsenäisyyspäivä-illan töissä ja itse asiassa koen, ettei mikään paikka tänä iltana olisi sen parempi paikka olla. Kotona juhlistamme 100-vuotiasta Suomea herkutellen ja ihan vain nauttien rauhallisesta (tai niin rauhallisesta kuin lapsiperheessä voi olla) yhdessäolossa.

Teimme Suomi-pipareita vaaleasta piparitaikinasta. En ollut aiemmin tälläistä edes nähnyt, mutta innostuin tästä kovasti. Ja myös petyin kovasti! Taikina oli tosi murenevaista, eikä makukaan vastannut sitä, mitä olin ajatellut. Mutta luulisin, että syötyä tuleevat kuitenkin, etenkin Ilona on hyvin tehokas herkkuhiiri <3







Koristeluihin käytimme tomusokerista ja vedestä tehtyä sokerikuorrutetta, valmista sokerikuorrutetta sekä sinisävyisiä strösseleitä. Kun valmiilla sokerikuorrutteella tekee reunat, voi helposti lopun piparin koristella vähän löysemmälläkin kuorrutteella.






Pieni sininen hetki!


Kynttilä saatu Puttipajalta.


Aamusella kävin laittamassa uuden ihanan kranssin ulko-oveen. Tämä on niin kaunis ja upean bling blinginen! Kimalteet eivät valitettavasti kuvasta erotu kovinkaan hyvin, mutta tuo todella kiiltelee! Kiitos Viherpeukalot tästä ihastuttavasta kranssista. Jos haluat itsellesikin tälläisen, niin pääset tilaamaan sen klikkaamalla tästä. 




Pienet tontut kurkkivat ikkunoista... Yleensä käsittääkseni kyllä ulkoa sisälle päin ;) Tuntuu, että muuttui kodin sisääntulo ihan kokonaan uuden kranssan myötä. Yllättävän paljon tälläisillä asioilla on vaikutusta siihen, miltä tuntuu kotiintulo. Kun näkee heti kotiin palatessaan jotakin kaunista, alkaa hymyilyttämään. Etenkin moni nainen tämän varmasti tietääkin, päätellen siitä, kuinka upeita sisääntuloja olen monien kodeissa nähnyt  <3




Mitä Sinun itsenäisyyspäivän viettoon kuuluu? Monilla varmaankin Linnan juhlien katselu ainakin :) Ihanaa itsenäisyyspäivää Sinulle! 

44 kommenttia:

  1. Hyvää Itsenäisyyspäivää sinnekin!
    Juhlapäivään kuuluu hyvä ruoka ja juoma. Kotona vietetään ja tv:stä seurataan eri puolilla tapahtuvaa juhlintaa ja tietty Linnan juhlat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3
      Olen samaa mieltä, juhlapäivään kuuluu hyvä ruoka ja juoma <3

      Poista
  2. Hyvää itsenäisyyspäivää myös sinulle. Ihanat piparit. Me menemme sankarihautausmaalle.

    VastaaPoista
  3. Hyvää itsenäisyyspäivää teidän perheelle!

    Me vaan ollaan ja syödään hyvin. Illalla tietysti kytätään Linnan juhlia! =D

    VastaaPoista
  4. Hyvää itsenäisyyspäivää! Ajan kulku-kulkuetta ajattelin käydä katsomassa iltapäivällä. Sellainen järjestetään täällä Oulussa tänään. Illalla sitten tv:n välityksellä linnan juhliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Toivottavasti sielä on yhtä ihana keli kuin täälläkin, niin kulkueen seuraaminen on mukavaa <3

      Poista
  5. Hyvää itsenäisyyspäivää teille sinne tonttupajaan! <3 Ihanat Suomi-piparit! <3

    VastaaPoista
  6. Ahkerat leipojat siellä. Hyvää itsenäisyyspäivää:)

    VastaaPoista
  7. Mukavaa itsenäisyyspäivää! Hienot piparit.

    VastaaPoista
  8. Hyvää itsenäisyyspäivää.

    Linnanjuhlia katsellaan ja viedään kynttilöitä ja lyhtyjä pihalle.

    VastaaPoista
  9. Hyvää itsenäisyyspäivää! :) Kauniita pipareita ootte tehneet, ja kranssi on hieno.

    VastaaPoista
  10. Vau, kuka muu kuin sinä keksisi tehdä Suomi-pipareita. Kaunis kranssi. Me vietämme perinteisesti itsenäisyyspäivää tuossa isommassa talossa lasten ja nuorten kanssa. Meillä on pieni poika ja suuri koira yövieraina. Hyvää itsenäisyyspäivää teidän perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita ihania muotteja oli Sagalla "kaupanpäällisinä". Tulikin heti tarve ostaa leivinpaperia ;)
      Ihana, kun vietätte tätä tärkeää päivää yhdessä <3 Mukavaa yhdessäoloa ja itsenäisyyspäivää teille <3

      Poista
  11. Hienoja Suomi pipareita! Harmi, että taikina ei ollut sitten hyvää:( Kaunis kranssi, olen ihan samaa mieltä, että on niin mukavaa tulla kotiin kun on valoin kotisteltu kranssi ovessa ja ikkunalla kynttelikkö.Aamusta olin kuvaamassa aikaisin tämän juhlapäivän tunnelmia ja sitten leivoin perinteisiini kuuluvasti piparit, illalla 2 kynttilää ikkunalle ja linnan juhlat tv:stä.Juhlallista itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  12. Hyvää itsenäisyyspäivää. Meillä juhlistetaan itsenäisyyspäivää kahdestaan miehen kanssa kotosalla. Maitellaan miehen tekemää suppilovahveropiirakkaa ja katsellaan linnanjuhlia, kunhan ensin töistä kotiudun.. Solut hoidettava ensin, perjantai sitten vapaa. ~Katja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toivottavasti teillä oli kiva itsenäisyyspäivän ilta miehesi kanssa :) Mukavaa loppu viikkoa!

      Poista
  13. Kivat piparit siellä on leivottu :) Täällä on päivä täynnä leivontaa, ulkoilua ja vähän herkuttelua, tietty myös linnan juhlat!Hyvää itsenäisyyspäivää ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kuulostaa sille, että teillä oli kiva itsenäisyyspäivä <3

      Poista
  14. Ihania pipareita! <3 Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
  15. Hienoja pipareita!
    Hyvää itsenäisyyspäivää!🇫🇮

    VastaaPoista
  16. Suomipiparit on ihania ja kranssi on kaunis!
    Mukavaa Itenäisyyspäivää perheen kesken 💙🇫🇮

    VastaaPoista
  17. Kivat nuo suomi-piparit. Leivoin myös tänään pipareita, sen itsenäisyyspäiväperinteen olen oppinut äidiltä. Mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
  18. Hyvää itsenäisyypäivää!

    Minullakin on Suomi-muotti ja aina olen muutaman piparin sillä tehnyt. Monena vuonna leivoin piparkakut itsenäisyyspäivänä, mutta nykyisin lähempänä joulua. Meillä ei muuten ole pipareita joulupöytään 💙

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei säilyisi meilläkään, jos meinaisi joulua varten jo piparit tehdä. Me tehdään usein moneen kertaan joulun alla pipareita, kun se on lapsista niin hauskaa puuhaa :) Ihanaa loppuviikkoa Sinulle <3

      Poista
  19. Hieno kranssi :) Todella on, että pienillä yksityiskohdilla on meille naisille ainakin merkitystä. Itsenäisyyspäivä meni syödessä hyvin sekä katsoessa linnan juhlia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo on tosi kaunis. Kuulostaa mukavalle tavalle tuo teidän itsenäisyyspäivän vietto :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!