Hyötypuutarhan kuulumisia

Eilen pääsin nauttimaan tämän kesän ensimmäisen oman tomaatin. Voinette kuvitella, kuinka hyvää oli. Tänään saa myös HerraMies ja Taika maistaa omia tomaatteja. Musta Prinssi avasi tämän kauden. Hjam! Siemenpussin kuvaan verrattuna tomaatti näyttää aivan raa´alle, mutta olin saanut vinkin, että tämän värisenä ovat parhaimmillaan.



Black Prince tomaatti



Ei ehkä uskoisi, mutta tomaatti on jo sopivan pehmeä syötäväksi. Kauden ensimmäinen lajike suositus siis tulee Mustalle Prinssille  (Black Prince). Kannattaa pistää nimi mieleen, kun ensi talvena tomaattilajikkeita pohdiskelee. Varhainen ja näyttää olevan myös erittäin satoisa. Ja se tärkein, eli maku on upea! Itselläni Musta Prinssi on avomaalla, eli ei vaadi edes kasvihuonetta.



Musta Prinssi tomaatti



Kasvihuoneessa alkaa olemaan viidakkomainen tunnelma. Aloin nyt vasta poistelemaan lehtiä tomaateista, kun en vaan ole ennättänyt asiaan paneutumaan. Vasemmalla puolella se onkin ollut sopivan ajankohtaista, mutta oikealla puolella olisi voinut aloittaa jo aiemmin. Parempi myöhään kuin ei silloinkaan.  Lehtien poiston myötä ilmakiertää kasvustossa paremmin ja raakileet saavat paremmin valoa. Lehtiä ei kuitenkaan kannata poistaa kerralla hirveän suurta määrää. Pari kolme lehteä per viikko on sopiva määrä.  Lehtiä poistetaan alhaalta ylöspäin ensimmäisiin raakileisiin saakka.  Ja tämä koskee siis runkotomaatteja. 
















Raakileita löytyy jo useammastakin tomaatista. Green Zebra on ihanan näköinen ja odotan kovasti, että pääsen sitä maistamaan.  Pihvitomaatti White Sugar on myös tehnyt useampia raakileita vähän kuin huomaamatta. 



Green Zebra tomaatti




Green Zebra ja White Sugar



Yllättävän hankalaa tuo tomaatin raakileiden kuvaaminen tuossa lehtiviidakossa. Khih. Tarvitsisi olla apulainen, joka pitäisi lehtiä sivussa.  Ilona ja Julia on tällä hetkellä Englannissa moikkaamassa sukulaisia, joten eivät ole palvelemassa minua tomaattikuvaus-sessiossa.






Paprikat ovat alkaneet myös tekemään kivasti raakileita. Marbles teki jo sisällä ollessaan ensimmäisen raakileen ja nyt niitä on ilmestynyt runsaasti lisää.  Tästä ChiliWiki kertoo, että sopii lähinnä koristeeksi, eikä marjat maistu juuri miltään.  Aion kuitenkin maistaa ja tehdä omat johtopäätökset, kunhan kypsyy.  







Näistä paprikoista pitäisi tulla lähes mustia. Ovat melkoisen hurjan kokoisia jo! Näyttävät olevan myös mukavan satoisia.











Monanta-paprikoita ollaan jo syöty muutamia ja useampi olisi kypsänä  odottamassa syömistä. Näissä on hassu herneen maku. Jos ei tietäisi, mitä syö, niin kuvittelisi syövänsä herneitä. Ei hassumpi. Aikainen ja satoisa. Jos kuitenkin paprikalta haluaa paprikan makua, niin sitten tämä ei varmaan ole se oikea valinta.










Snacking Purple näyttää aivan toisenlaiselle, mitä siemenpussin kuvassa oli. En ole vielä maistanut, mutta tänään varmaan löytyy lautaselta. Näyttää enemmän tuliselta kuin makealta... Saa nähdä, olenko tänään kita liekeissä ;) Tai sitten hän vain haluaa olla vähän erilainen yksilö.  






Viime kesänä Ilona ja Julia toivat perinteiseltä Enlannin reissultaan minulle tuliaisiksi muun muassa näitä Patio Red-paprikan siemeniä. Muutamien paprikoiden väri alkaa jo vähän punertamaan, joten ei mene kauaa kun päästään maistelemaan. Kuvasta tuo punertavuus tosin katoaa jostain syystä. Tilasin muuten tuliaisiksi tänäkin vuonna siemeniä... Yllättävää, eikö?







Kasvimaalta vielä muutama kuva. Porkkanat ovat minimaalisia rimpuloita. Lehtikaalit ovat turhan tiheässä, mutta harvennan kasvustoa popsimalla lehtiä aina kasvimaalla käydessäni. Ihanan makuisia! Sipulit ja härkäpavut ovat hyvässä kasvussa, samoin mangoldit. Salko- ja pensaspavut alkavat vasta itämään. Maissitkin näyttävät lähes kelvollisilta.  Siivoilla en ole ennättänyt kasvimaan ympäristöä, mutta mitäpä tuosta. Kerkiäähän sitä sitten, kun istutuskiireet on hoidetttu.



































Kerroinkin innostuneeni yrteistä ja etenkin mintuista. Niiden suhteen olenkin tehnyt pientä projektia, mutta sen paljastan huomenna. 

Ihanaa keskiviikkoa Sinulle! Täällä tuntuu olevan nyt melkoista kiirettä ja tohinaa. Lisäenergia ja -tunnit tekisivät ihmeitä. HerraMies vähän vinkkasi, että olenkohan haalinut liikaa hommia yhdelle naiselle? Minusta kuulostaa lähinnä urbaanille legendalle. Voiko muka olla yhdelle ihmiselle liikaa puutarhahommia? Taidan mennä pohtimaan asiaa ulos samalla, kun etsin daalioille sopivia paikkoja... 

38 kommenttia:

  1. Kesän ensimmäinen tomaatti maistuu aina ihan mahtavan hyvältä. Hieno paprikasato myös tulossa sinulle.
    Yrtit ovat ihania ja mintut maustavat kivasti raikkaan kesäjuoman. Kylmä vesi, luomusitruunalla ja runsaalla määrällä mintunlehtiä on suosikkini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin kokeilla tuota sinun kesäjuomaasi, kuulostaa nimittäin aivan ihanalta <3 Kiitos vinkistä!

      Poista
  2. On sinulla siellä kyllä touhua ja valtavasti hoidettavaa , mutta kun puutarha on lähellä sydäntä, varmasti mielellään noita hommia paiskiikin. Ensimmäinen tomaatti maistuu varmasti aina super hyvältä. Aurinkoa teidän pihaan ja elämään ☀️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on mieluista puuhaa. Tosin, kieltämättä yksi vapaa päivä voisi olla kiva. Toisaalta, en tiedä osaisinko sellaista edes pitää :D Aurinkoa myös teidän elämään <3

      Poista
  3. Sinulle tulossa valtaisa määrä tomaatteja,tuleeko kaikki syötyä myös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että meillä menee jo tuoreeltaan aikamoiset määrät tomaatteja. 7 henkilöä syö aika paljon ;) Ja osa menee ruuanlaittoon. Jos tuntuu, ettei kaikkea jaksa syödä, niin osa pakkaseen ja varmasti ystävät ovat mielissään jos saavat matkaansa mukaan tomaatteja :)

      Poista
  4. Wau mitä satoa luvassa. Prinssi tosiaan näyttää raa´alta, mutta eihän ulkonäön pidä antaa hämätä. Mahtava hyötykasvivalikoima teillä näyttää olevan. Itse olen tavattoman laista hyötykasviviljelijä. Onneksi Tätini pyörii samassa pihassa ja on innostuneempi niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prinssi onkin vähän raaka, mutta maku tosiaan oli erinomainen. Tuossa vaiheessa siinnä on vielä hapokkuutta, joka vähenee kypsymisen myötä. Meinattiin kyllä kokeilla sitäkin, että osa annetaan kypsyä ihan kunnolla ja pohditaan, kumpi meistä on parempi. Minä tykkäsin kyllä hapokkuudesta, samoin Taika. HerraMies valitteli, että sitä oli liikaa ;) Maku asioita nämäkin siis :)
      Tuo on kyllä kiva, että samassa pihassa on eri asioista kiinnostuneita puutarhureita. Hyöty on molemmin puolinen <3

      Poista
  5. Mahtavaa päästä syömään ensimmäiset tomaatit. Mulla vasta ihan pieniä raakileita ja kukassa, joten satoa saan odottaa vielä. Tosin salaatteja ja yrttejä olen jo päässyt maistelemaan. En ole tiennytkään, että tomaatista ei saisi varkaita enempää kuin kolme viikossa irrottaa. Minä olen aina leikannut niitä surutta-Aurinkoa viikkoosi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varkaita voi poistaa huoletta, mutta lehtien kanssa kannattaa olla maltillinen. Ensimmäiset tomaatit tosiaan ovat super hyviä, niinkuin kaikki omalta maalta :)
      Kesän ensimmäinen oma salaatti, oiijjoij! Aurinkoa myös Sinun viikkoosi <3

      Poista
  6. Oi, nyt jo tomaatteja, minulla vasta kukkivat. Mahtavaa satoa olet saamassa, tuosta saa tomaatteja muutakin kuin maisteltavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kesä näyttää olevan erinomainen tomaatille. Ihanaa ihanaa! Oli kyllä melkoisen ihana fiilis poimia auringon lämmittävä tomaattia ja pistellä kitapurjeisiin. Hjam! :) Eipä aikaakaan, kun Sinäkin pääset samoihin puuhiin <3

      Poista
  7. Siellä on kunnon sato tulossa. Arvaa mistä intoilen tänään? Sain hoitolapselta lahjaksi kirsikkatomaatin ja ihan innoissani olen siitä, itse kun en tullut laittaneeksi tomaattia kasvamaan ollenkaan.
    Mukavaa keskiviikkoiltaa sinulle Hilu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana lahja, voi että <3 Onpa ollut kiva idea! Ei ihme, että olet innoissasi <3 Ihanaa uutta päivää Sinulle Outi <3

      Poista
  8. Ihan mieletöntä, sinulla on nyt jo satoa maisteltavaksi?!? Ihanaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatit ovat siitä jänniä, että tuntuu, etteivät kypsy ollenkaan ja ihan yhtäkkiä ovatkin kypsiä. Mahtavia hedelmiä (tai itseasiassa marjoja, mutta kuitenkin) <3

      Poista
  9. Kasvihuoneesi anti on sekä silmälle että pian myös vatsalle herkkua. Tomaatit kypsyvät nyt ennätystahtia. Minulla taitaa ensimmäinen tomaattimaistiainen olla Indigo Rose, joka on väriltään aika tumma.

    VastaaPoista
  10. Hyvältä näyttää! Mahtava sato tulossa ja ihan tulee vesi kielelle, kun tomaatin makua mietiskelee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaatit ovat herkullisia. Tosin, kaupasta ostettuja en voi syödä, kun saan niistä allergisia reaktioita. Oma kasvattamissa sen sijaan ei ole mitään ongelmaa. Eli ilmeisesti en ole tomaatille allerginen, vaan jollekkin lisäaineelle mitä niihin on laitettu, mitä se sitten liekkään.

      Poista
  11. Näyttää lupaavalta! :) Minunkin Pink Baby on tehnyt jo uuden raakileen ja lisää lienee luvassa kunhan kukat ovat kukkineet. Aranka myös aloittelee juuri kukintaansa. Jei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta pääset maistelemaan :) Tosin, tuon Pink Baby Plum tuntuu olevan älyttömän hidas raakileiden kypsyttelijä ja itse olen ajatellut, että mikäli maku ei ole ihan taivaallinen, niin itselläni ei mene jatkuun juuri tuon hitauden takia :D Minäkö muka malttamaton??? ;)

      Poista
  12. No, huh huh! Melkoinen määrä istutuksia. Vähän jo aloin epäillä, että vuorokaudessasi on enemmän tunteja kuin minulla, mutta onneksi kerroit kaipaavasi vähän lisätunteja. Ehkä et siis eläkään missään ihmemaassa, jossa on tavallista pidemmät päivät. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ole ihmemaata, khih :D Ihan vain yksi yli-innokas puuhastelija :D Mukavaa viikon jatkoa myös Sinulle <3

      Poista
  13. Kovasti siulle on satoa tulossa. Miulla osa tomateista on vasta kukkavaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näyttäisi olevan tulossa hyvä tomaattikesä. Ilmatkin ovat suosineet oikein kunnolla :)

      Poista
  14. Herkullisen näköistä satoa tulossa. Itse kasvatettu maistuu niin hyvälle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin maistuu, ihan käsittämättömän paljon paremmalta kuin kaupasta ostettu :) <3

      Poista
  15. Onpa tosi ihanan näköinen kasvihuoneesi! Ensimmäinen tomaatti on aina paras :D. Onko paprikasi säästyneet kirvoilta? Enää en uskalla paprikoita laittaa kasvuun ilman samettikukkia, meillä se on ollut paras torjuntakeino kunnon tuuletuksen kanssa. Maissit ja kesäkurpitsat mulla on vielä kasvarissa, viime yönäkin oli vielä hallaa - turkanen, saisi yöt jo lämmetä!

    Meilläkin isäntä ajattelee, että olen hankkinut itselleni liikaa tekemistä, mutta oikeasti mikä on liikaa, vallankin jos tekeminen on mieluista.

    Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirvoja ei ole ainakin toistaseksi näkynyt, hyvä niin. Minunkin piti laittaa samettikukkia väliin kasvamaan, mutta en ole ennättänyt. Toivotaa, että kirvat jatkossakin pysyisivät poissa. Eivät ole mielyttäviä vieraita.
      Oho, vai oli teillä vielä hallaa. Voi itku! Lämpöä nyt sinnekkin ja äkkiä!
      Ihanaa viikon jatkoa Sinunkin puuhamaahasi <3

      Poista
  16. Ihana että kasvavat kaikki noin upeasti! Oijoi..miten onkin herkkua kun saa maistella niitä oma kasvatettuja kesäherkkuja:)♥ Kovasti on kyllä hommaa teillä vaan kun on innostusta ja iloa niin hauskaahan se puutarhan hoito vaan on:) Mukavaa kesäpäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puuhaa on riittänyt ja eilen meinasi jo pieni istutuskrapula iskeä. Tänään olisi kyllä jo valmis uudelleen istutuspuuhiin. khih :D Onneksi vielä muutama kesäkukka jäi, joten ihan ilman istutusta ei tarvitse päivää viettää :D Mukavaa kesäistä päivää myös Sinulle <3

      Poista
  17. Nämä on niitä hetkiä, joista sitä unelmoi jo talvella. Varhainen tipu madon löytää. Eli kun lähtee ajoissa liikkeelle, pääsee maistelemaankin uutta satoa varhain. Kaikki teidän kasvit näyttävät todella hyvinvoivilta. Ihania kuulumisia.
    Mukavaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin se on <3 Kerkisin tänään vasta vastauspuuhiin, joten toivottelen mukavaa viikonloppua <3

      Poista
  18. Oi, miten herkulliselta kaikki näyttää! Minun 'Tigerella'-tomaatit vasta aloittelevat kukintaa. Paprika 'California Wonder'issa on useita, ihan hyvänkokoisia raakileita, mutta sen ostinkin valmiina taimena. Retiisi on yrttien lisäksi toistaiseksi ainoa, josta ollaan saatu satoa. Mut eihän tässä kesä toisaalta vielä kovin pitkällä edes ole.

    VastaaPoista
  19. Oman maan tomaatteja, ihanaa! Ja varmasti paljon parempaa kuin kaupan tomaatit :) Satoa näyttää olevan tulossa paljon! Kivaa sunnuntai-iltaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!