JOULUKALENTERI. Luukku 18: Kinkun paistaminen



Nyt onkin jo jouluviikko käsillä ja jouluun on enää 6 yötä. Mahtavaa! Lienee sopiva aika joulupöydän kunkku-postaukselle! Joko Sinä olet kinkun hankkinut? Pakastettu joulukinkku täytyy muistaa ottaa sulamaan hyvissä ajoin. Kinkku otetaan pakastimesta jääkaappiin sulamaan useita päiviä ennen paistamista, huomioiden kinkun paino. 2–3 kg:n kinkku vaatii sulaakseen 1–2 vuorokautta, 4–7 kg:n kinkku 2–3 vrt:tta ja 8–12 kg:n kinkku jopa 4–5 vrk.tta. Eli toisinsanoen, mikäli olet hankkinut yli 8 kilon kinkun ja meinaat paistaa sen aatoksi, se pitäisi ottaa tänään tai viimeistään huomenna sulamaan. Meille ei tule kauhean isoa kinkkua, joten ostetaan se vasta keskiviikkona ja jätetään samantien jääkaappiin sulamaan. 

Kinkku otetaan huoneenlämpöön noin 5 tuntia ennen paistamista. Kinkun sisälämpötilan tulisi olla +10 astetta, jotta kinkku kypsyy tasaisesti ja siitä tulee mureaa ja hyvää.

Meillä kinkku paistetaan kinkkupussissa, koska meidän mielestä siten tulee mehevämpi kinkku. Kinkun paistoaika on karkeasti 100-125 asteessa 1,5 tuntia per kilo. Kinkku on kypsä, kun sisälämpö on +74. Mikäli haluaa ylikypsän kinkun, niin +83 astetta on sopiva. Kannattaa huomioida, että kinkun sisälämpötila nousee vielä uunista oton jälkeen! 

Snellmannin ruokablogista löytyy hyvin lisätietoa kinkun paistamiseen liittyen.

Tuleeko teille kinkku? Mikä teillä on juhlapöydän "paras anti"? Meidän tonttulassa kinkkua syödään jonkinverran, mutta kukaan ei ole siihen mitenkään hirveän intona. Muut tykkäävät graavilohesta ja Muori porkkanalaatikosta. Jouluruuat eivät ole tonttujen suurinta herkkua, joten meillä ei stressiä oteta niiden tekemisestä. Kinkku paistetaan, lohi graavataan, laatikot ja rosolli ostetaan valmiina. Tsädää;  helppoa ja kätevää! Kaikki syövät kuitenkin niin paljon suklaata, että on aivan turhaa hirveästi häsätä ruokien ja leivonnaisten kanssa. Pipareita toki on, mutta torttujakin paistetaan vasta aattona ja vain, mikäli joku niitä silloin haluaa. Tuoreeltaan ovat parhaita. 

Ihanaa jouluviikkoa Sinulle! Toivottavasti viikkosi on stressitön ja mukava <3

30 kommenttia:

  1. Nam...nam. Hyvät ohjeet!

    VastaaPoista
  2. Joulun valmistelussa on paljon kaikenlaista. On hienoa, että et stressaa ruokien kanssa. Silloin kun olin vastuussa isosta taloudesta sekä kinkku, että kalkkuna olivat must. Jokainen söi, sitä mitä halusi. Minun oma juttuni ovat erilaiset kalat, graavilohi, -siika, lasimestarin silli ja mädit. Hyvää päivän jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalkkuna olisi kyllä kiva lisä juhlapöytään. Luulen, että meillä se voisi hyvinkin tehdä kauppansa. Olen useampana vuonna ajatellut, että voisi kalkkunaa laittaa, mutta aika harvoin tulee kuitenkaan siihen päädyttyä. Saa nähdä, miten käy tänä jouluna :) Kalaystävän paratiisi teidän joulupöytä <3 Ihanaa jouluviikkoa Sinulle :)

      Poista
  3. Meillä on 2 kinkkua, kahdella eri kypsyysasteella. Mutta on meitä syöjiäkin :D

    VastaaPoista
  4. Kiitos hyvistä ohjeista. Tänä vuonna ostimme entistä pienemmän kinkun ettei aina se loppu lentäisi roskiin ja Afrikassa lapset kuolee nälkään. Meidän kinkku taisi painaa jotain 2-3 kg välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvä ajatus. Meillä loppu kinkusta tehdään kastikkeita ja pataruokia, jotta tulee kokonaan käytettyä :)

      Poista
  5. Kinkku on tilattu. Loppuviikosta sitten paisto hommiin.
    Onpas ihana taas kohta istahtaa herkuttelemaan jouluruoilla. Namskis!
    Se on yksi joulun kohokohta!
    Näinhän se on, että ei kannata turhia stressailla. :)
    Mukavaa jouluviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. Kyl hyvä ruoka on yks tärkeä kriteeri hyvässä juhlassa :) Mukavaa jouluviikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  6. 1,5 kilon hirmukinkku on odottamassa 😀

    VastaaPoista
  7. Tosi hyvä vinkki tuo kinkku paistopussissa, tätä täytyy miettiä, vaikka mies on uskollinen tavoilleen. Mukavaa maanantaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistä se on kätevä. sit ei oo nesteetkää ympäri uunia (tai peltiä) :)

      Poista
  8. Ei ole, eikä tule. Possuja kohdellaan niin kaltoin, että en voisi kinkkua syödä. Meillä syödään kalaa, laatikoita ja salaatteja. Mukavaa jouluviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi voi itse valinnoillaan aina vaikuttaa :) Mukavaa jouluviikkoa!

      Poista
  9. Meidän kaksikulttuurisessa perheessä ei kinkkua joulupöydässä ole, sensijaan kalkkunan ja naudan paistit ja muut perinteiset jouluruuat ja leivonnaiset kuuluvat toki myös jouluumme.Koti alkaa olla valmiina juhlaan, kuusi odottaa terassilla, joten aika rennolla otteella saa jo tämän viikon ottaa.Mukavaa viikkoa sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvällä tolalla olevan teillä jouluhommelit <3 Kivaa viikkoa myös teille :)

      Poista
  10. Kyllä kinkkua syödään ainakin kerran. Emme ole mitenkään kinkun ystäviä, mutta kai se niin on, että se kuuluu perinteisiin. Meillä on ainakin hirveä, poroa, ehkä lammasta jo joulupäivänä. Mukavaa joulunalusviikkoa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä onkin tosi monipuolisesti lihaa, vautsi :) Mukavaa jouluviikkoa myös teille <3

      Poista
  11. Kinkku kuuluu meidän joulupöytää ja tietysti laatikon ja rosolli. Kiitos hyvistä ohjeista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos näistä oli hyötyä :) Mukavaa jouluviikkoa Sinulle <3

      Poista
  12. Kiitos loistavista vinkeistä! Meillä ei olekkaan vielä kinkkua haettu, ajateltiin käydä pe hakemassa kaikki loput tavarat mitä nyt jouluksi tarvitaan:) Ihanaa alkavaa jouluviikkoa sinne teille♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos näistä oli hyötyä :) Ihanaa jouluviikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  13. Kinkku lämpenee tosiaan nyt jääkaapissa ennen kuin pääsee uuniin😊

    VastaaPoista
  14. Yksi kinkku jo syöty, toinen paistetaan jouluksi. Kyllä se kinkku vaan meidän joulupöydän kunkku on ;) Kokeilin tuorekinkkua ja kyllä oli suussa sulavaa, tykkään ihan kypsästä.. Näillä mennään joulua kohti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuorekinkku varmaankin maistuu vielä paremmalta, kuin pakastettu. Kohta se joulu jo onkin, ihanaa <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!