Ihana syysviikonloppu

Ompas ollut ihana viikonloppu! Perjantaina juhlittiin ystävän kanssa sitä, että ollaan oltu ystäviä jo 10 vuotta. Siihen aikaan on mahtuvat paljon kaikenlaisia elämänkoukeroita. Muisteltiin menneitä ja naurattiin itsellemme lisävuosia paljon. Ystävyys <3

Lauantaina ja sunnuntaina ollaan nautiskeltu Taikan ja HerraMiehen kanssa rauhallisesta viikonlopusta ja upeista keleistä. Tein pienen syysistutuksen. Syksyksi en aio muita kukkaistutuksia tehdä, kuin tämän yhden pikkuisen. Kanervat ovat kyllä ihania, mutta luulen, että jätän nekin tänä vuonna hankimatta.



Nostin jo hollanninkurjenmiekkojen ja kukkineiden gladiolusten sipulit ylös ja laitoin kuivumaan. Pitäisi käydä ostamassa turvetta.  Sipulit laitan ämpäreihin turpeeseen ja sitten vien kellariin odottelemaan ensi kevättä. Suurin osa gladioluksista vielä kukkii, joten niiden sipuleiden nosto saa vielä odotella kaikessa rauhassa. Samalla kitkin vielä rikkaruohot ja tein suunnitelmia, mihin syyssipuleita istuttelen. 








Tähän laitan tulppaaneita. Näyttääkin olevan hyvin tilaa, kun poistin suurimman osan päivänkakkaroista. Tykkään niistä kyllä, mutta liika on liikaa. Niiden tuoksu on itselleni vähän liian voimakas, joten siirsin niitä vähän kauemmaksi tontilla.



Gladiolukset jaksavat kukkia.










Olen nyt monta viikkoa ihastellut muiden bloggaajien tekemiä kransseja. Tänään päätin kokeilla ja noh... Sanotaanko näin, että olen kokemusta rikkaampi. Oppirahatkin tuli maksettua, joten ehkä seuraava onnistuu jo paremmin. Tein pohjan terijoensalavan oksista ja koristelin kranssin pihlajanmarjoilla ja purppuraheisiangervon lehdillä. Tämä näytti oikein hyvältä aluksi. Kävin syömässä ja sitten otin kuvat. Ei ihan nuo heisiangervon lehdet kestäneet siten, kuten oletin. Nehän alkoivat kuihtumaan aivan välittömästi. Mutta ajattelin nyt antaa niiden kuivua ja katsoa sitten, päätyykö kranssi samantien kanojen ruuaksi vai saako jäädä oveen "koristeeksi". Kuvissa tämä näyttää vielä hurjemmalle kuin oikeasti :D Mutta kaikkea ptää kokeilla ja tämä oli minun ensimmäinen kranssini. Ensin meinasin pitää tämän ihan omana "salaisuutenani", mutta päätin kuitenkin jakaa tämän teidän kanssa ;) 





Tehtiin vielä iltaherkuksi HerraMiehen kanssa omien puiden omenoista piirakkaa. Ilona ja Julia kotiutuvat juuri sopivasti herkuttelemaan. Eivät pistäneet ollenkaan pahakseen, kun oli tuoretta omppupiirakkaa tarjolla ;) Jotenkin tässä kauden ensimmäisessä piirakka on niin mahtava fiilis, ettei sitä voi edes sanoinkuvata. Etenkin tänä vuonna nautti kyllä jokaisesta suupalasta ihan täysillä. Omenoita tulee melko vähän, eli näitä herkkuja ei hirveän montaa kertaa saa tehtyä.




Huomenna Ilonalla on päivätyökeräys-päivä. Hurja sanahirviö! Tyttö on siis kotona (voisi olla jossakin muuallakin toki) ja tekee töitä. Palkaksi annetaan 15 euroa, joka päätyy osin hyväntekeväisyyteen ja osin keväällä tehtävään luokkaretkeen. Mielestäni tämä on tosi kiva ja hyvä idea. Huomenna on ohjelmassa kesäkukkien poiskorjausta ja pikkusipuleiden istutusta. Vähän meinasin, että alottaisimme kasvihuoneen siistimistäkin. Pihatöitä kyllä riittää yllinkyllin, joten tuskin aika käy pitkäksi :) 

Taas on hyvä aloittaa uusi viikko. Kertakaikkisen ihana ja akkuja lataava viikonloppu takana.  Mitä Sinä teit viikonloppuna? Toivottavasti se sujui hyvin! Mukavaa alkavaa viikkoa! <3

20 kommenttia:

  1. Pari omenapiirakkaa olen jo tehnyt, herkkua etenkin omista ompuista. Komeat gladiolukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä omista aina parasta tulee ;) Olen nyt ihastunut noihin gladioluksiin. Niitä ehkä ensi vuonna voisi hankkia vähän lisääkin :)

      Poista
  2. Kauniin värinen ovi ja kivat sivuikkunat. Kranssihan näyttää hyvältä. Vähän pieneltä tosin, teidän oveen mahtuisi komiamman kokoneenkin kranssi. :D Mukavaa viikkoa sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tuo on kyllä ihan totta, että tuohon sopisi selkeästi isompi kranssi. Ehkäpä vielä syksyn mittaan innostun kokeilemaan uudelleen :) Mukavaa viikkoa myös teille <3

      Poista
  3. Kauniita gladioluksia! Ja kaunis kranssikin, älä suotta soimaa itseäsi. Oli kyllä lämmin ja aurinkoinen viikonloppu. Tänään kerättiin puolukoita ja lauantaina hoidin mummun hommia, kun kaksi pikkuista oli meillä paimennettavana, se päivä sujui leikiten tai siis leikkien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Mummola-aika on aivan ihanaa ja todella tärkeää lapsille. Kiva, kun saavat olla mummon luona <3

      Poista
  4. Nätti kranssi tuli. Komeat gladiolukset. Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  5. Ihana että on ollut noin onnistunut viikonloppu ja ystävien tapaaminen on kyllä niin mukavaa♥ Minäkin pääsin näkemään ystävätärtä jota en ole aikoihin tavannut.. Upeita nuo Gladiolukset ja kranssi näytti kyllä tosi hienolta,eihän se mitään haittaa vaikka lehdet pikkuisen käpristyisivät..kauniin syksyinen on!!♥ Leppoisaa alkavaa viikkoa sinne koko poppoolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ystävät ovat kyllä elämänsuola <3 Kiitoksia <3 Ihanaa uutta viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  6. Kauniita kukkia ja hieno kranssi. Mä en ole jaksanut miettiä pihaan yhtään mitään...muutenkin vähän boheemia pihan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Ei kaikki ole intopiukeita pihailijoita, eikä tarvitsekkaan <3 Mukavaa uutta viikkoa Sinulle <3

      Poista
  7. Kauniit kuvat. Hienosti sinulla vielä on kukkivia kukkia pihassa. Ei uskoisi, ettet ole ennen kransseja tehnyt. Omppupiirakka sai veden kielelle. Oma viikonloppu oli aika hektinen, sienestystä, pihatöitä ja lasten synttäreitä. Minun lasteni ollessa koulussa tuo oli Taksvärkki-päivä. Hyvää alkanutta viikkoa teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsti kauniista sanoistasi <3 Meilläkin oli taksvärkki-päivä. Ainoa ero oli se, että koko summa meni hyväntekeväisyyteen. Kivan kuuloinen teidänkin viikonloppu oli <3 Ihanaa uutta viikkoa Sinullekkin <3

      Poista
  8. Komeita kuvia ja kyllä tuo kranssi hyvä on, se oma taso tahtoo olla välillä niin korkeella. Mukavaa viikko sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Pakko myöntää, että rima yleensä on vähän turhan korkealla. Olen kovasti yrittänyt opetella sitä, että teen vaikken aina omiin tavoitteisiin pääsekkään ja yritän oppia nauttimaan itse tekemisestä, eikä homma olisi niin lopputulos-keskeistä :) Mukavaa viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  9. Hyvä ettet pantannut salaisuutta ja saimme nähdä ihan onnistuneen ja hienon kranssin.Hyvää alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!

Näistä voisit myös pitää

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...