Sanoin kuvaamattoman suuri pettymys

Kerroin teillekin marraskuussa, että ensimmäinen kirjani on ilmestymässä tänä keväänä. Kirja on minun osaltani valmis ja odottelin jo malttamattomana sen julkaisua. Tänään sain tiedon, joka romahdutti minut hetkellisesti aivan täysin. Vielä viime viikon lopulla suunniteltiin esittelykappaleiden lähettelyä ja nyt sitten sain tiedon, että kirjani myynnissä on myöhästytty, joka käytännössä tarkoittaa sitä, ettei kirjaa saada kauppoihin ajoissa, eli kirjan julkaisu siirtyy ensi vuoteen. 

Täytyy myöntää, että pettymyksen määrä oli sanoin kuvaamattoman suuri. Tuntuu siltä, että kaikki se työ, jota tein, on mennyt hukkaan ja unelmat särkyivät. Onneksi tilanne ei ihan niin paha ole, mutta kyllä se kirvelee, kun on odottanut saavansa valmiin teoksen käsiinsä ja kuulekin, ettei niin tule tapahtumaan vuoteen.

Nyt ei auta kuin itkeä itkunsa ja sen jälkeen koota itsensä. Tällä hetkellä en pysty enempää edes kirjoittamaan, kun tunnetila on vielä liian suuri. Mutta koska olin teille asiasta jo kertonut ja tiedän, että myös te ihanat odotitte kirjaani, niin halusin kertoa tilanteen myös teille. 

Sain jo muutamia todella ihania ja kannustavia viestejä ja kiitän hyvin nöyrästi niistä <3 Ne merkitsivät niin paljon! 




78 kommenttia:

  1. Voi, sentään! Vaikka kirja ilmestyykin ensi vuonna, ei se ole ollenkaan sama asia. Olet odottanut sen ilmestymistä kuin kuuta nousevaa ja pettymys on takuulla iso. Yritä kuitenkin ajatella, että hyvää kannattaa odottaa, vaikka vähän pidempäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, eilinen oli kyllä aivan musertava ja osa vielä tästäkin päivästä. Nyt tuntuu, että alkaa vähän helpottamaan. Kaikki tunteet on nyt käyty niin voimakkaasti läpi, että olen suorastaan puhki. Onneksi tämä on vain takapakki ja kaikki, millä ihan oikeasti on väliä, on kunnossa (tarkoittaen että lähimmäiset ovat kaikki kunnossa ja terveydelle ei ole käynyt huonosti). Eiköhän tälläkin joku tarkoitus ollut, joka vielä hahmottuu jossain vaiheessa <3 Kiitos tsemppauksesta, se merkitsi ihan valtavasti. Luin sen heti eilen, mutta en vaan pystynyt vastailemaan, kun olin jotenkin niin lamassa. <3

      Poista
  2. No voi nyt harmi! Syystäkin olet pettynyt ja ymmärrän täysin ettei tuo tunnu kivalta. Kun jotain kivaa on odottanut ja jos siihen tulee sitten viivästys, niin eihän se kivalta tunnu. Toivotaan että ei kuitenkaan kestäisi ensi vuoteen ennen kuin kirjasi ilmestyy <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikävä kyllä tosi asia on se, että ensi vuoteen on odotettava, ellei nyt jotain ihmettä tapahdu tässä välissä. Ihme kieltämättä olisi aika ihana juttu <3 Kiitos tsempeistä, ne todella merkkaavat paljon <3

      Poista
  3. Voi, olipa kurja uutinen 😢 Jaksuja ❤

    VastaaPoista
  4. Onpa kurja uutinen. Harmitus on varmasti valtava. Tsemppiä. Onneksi kirjasi aihe on sellainen, että kantaa vielä ensi vuonnakin ja siitä eteenpäinkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, että aihe ei onneksi vanhene ja kaipa tälläkin joku tarkoitus oli <3 Kiitos paljon tsempeistä <3

      Poista
  5. Kuulostaa oudolle jos vielä viikko sitten oli ääni toinen,mikä oikein tapahtui kustantajalle...Tosi ikävää sillä näitä ei yleensä kovinkaan montaa tapahdu. Ikävää sinulle,ja huonoa organisointia ja asioiden hoitoa kustantajalta, mutta onneksi aihe sellainen ettei se vanhene kuitenkaan. Tsemppiä sinulle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Shokki oli tosiaan melkoinen. Varmaan merkit olivat ilmassa, mutta en niitä tajunnut. Uskoin, että kaikki on ihan hyvin. Kiitos ihana <3

      Poista
  6. Mä olisin ihan romuna myös moisesta, ei se tietenkään vuoden päästä samalta tunnu. Onneksi kuitenkin aihe on ajankohtainen vuodesta toiseen. Tästä noustaan vielä murunen ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan kirjan tekstit ja kuvat eivät vanhene. Nyt kun olen tarpeeksi itkenyt ja surkutellut, niin alkaa helpottamaan. Kiitos tsempeistä, viestisi ovat olleet todella tärkeitä <3

      Poista
  7. Voi syvä harmi :( Onneksi kirja ei katoa mihinkään, odottaa puhkeamistaan kuin tuleva kevät. Voimia <3

    VastaaPoista
  8. Laitan vielä tätäkin kautta isot tsempit, kyllä me jaksetaan odottaa hyvää ❤ Ei anneta periksi, uskotaan unelmiin ja mä olen silti sinusta niin ylpeä, kirja on tulossa! Odottavan aika on pitkä, sen uskon. Ja kyllä, nämä itkut täytyy itkeä. Kyynelten kaivo täytyy välillä puhdistaa ❤ Halauksia, valoa ja ihan hirmuisella tsempillä eteenpäin ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen <3 *halaus* Nyt on koko tunneskaala käyty niin voimalla läpi, että olo on lähes tyhjä. Mutta totta on, tästä vielä noustaan ja onneksi loppujen lopuksi kaikki on hyvin <3

      Poista
  9. Voi itku sentään! Todella ikävää, ja vähän jopa tökeröä kustantajalta:(

    Mutta älä huoli, kirjalle on varmasti kysyntää myös ensi keväänä :) voimahaleja! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että ensi vuonna tämä odotus ihan todella palkitaan <3 Kiitos haleista ihana <3

      Poista
  10. Voi harmitus! Toisaalta nyt sinulla on mitä odottaa!
    Keväiset tsempit!

    VastaaPoista
  11. Tuollaiset uutiset ovat suuri pettymys, mutta onneksi on sentään tulossa julkaisuun! Harmittaa kovasti sinun puolesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Pettymys oli tosiaan aivan hurja. Nyt on itketty aivan hurjanaan ja käyty koko tunneskaala läpi, niin alkaa helpottamaan. Ei voi kuin yrittää ajatella, että joku tarkoitus tässäkin taas oli <3

      Poista
  12. Onpa ei hyväksyttävää toimintaa kustantajalta perua ja siirtää julkaisua noin myöhään. Tuntuu varmasti melkoislta takaiskulta, mutta älä huoli - kyllä sitä jaksetaan odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanne tuli itselleni aivan puun takaa ja olin ensin hyvin epäuskoinen, että voiko näin ihan todella edes tapahtua. Mutta näköjään voi ja ei auta, kuin hyväksyä. Ihmismieli on jännä. Tälläisessäkin asiassa huomaan käyväni kaikki surun vaiheet läpi. Mutta kyllä tämä tästä vielä <3 Kiitos paljon <3

      Poista
  13. Voi harmitus, voin kuvitella että pettymys on suuri. Minun piti olla yhdessä kirjassa jo toista vuotta sitten, tein sen eteen työtä, mutta kirjaa ei vieläkään ole julkaistu,joten hieman tiedän miltä tuntuu. Tsemppihalit, ja onneksi kirjasi sitten ilmestyy ensi vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku, kuulostaa niin kurjalle tuo Sinunkin tilanne. Tiedät siis varmasti, miten kurjaa tämä on*halaus* Toivon paljon, että kirja, jossa olet mukana, ilmestyisi pian <3

      Poista
    2. Kiitos, ja tsemppiä sinullekin.Kutsun sitä kirjaa missä minun pitää olla "kirja joka ei kai koskaan ilmestykään";D

      Poista
    3. Toivon mukaan nimi vielä vaihtuu "kirjaksi, jota todella joutui odottamaan, mutta jonka odottaminen oli sen arvoista" <3

      Poista
  14. Olen todella pettynyt kustantajasi toimintaan.
    Osaan vain kuvitella tunteesi.
    Pettymys ja muutkin tunteet, joita tunnet ovat enemmän kuin oikeutettuja.
    Odottavan aika on pitkä. Jos sinulle olisi heti kerrottu kirjan julkaisuvuodeksi 2020, olisit osannut asennoitua asiaan.
    Pää pystyyn Hilu.
    Lämmin halaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koko tunneskaala on nyt käyty läpi ja kaiken sen hirveän itkemisen jälkeen alkaa pikku hiljaa helpottamaan. Odottaminen ei tosiaan ole minun pala kakkua, mutta ehkäpä tämän on kuitenkin tarkoitus kasvattaa. Kaikella lienee tarkoituksensa <3 *halitus* olet rakas!

      Poista
  15. Voi, onpa tosiaankin kurjaa:( Minustakin kuulostaa oudolta toiminnalta kustantajan taholta, vuosi on kuitenkin hirveän pitkä aika varsinkin, jos julkistus on pitänyt tapahtua nyt. Olisin itse varmasti aivan maani myynyt vastaavassa tilanteessa. Varmasti kirjallesi on kysyntää ensi vuonnakin ja uskon, että se on suuri menestys silloinkin. Voimia sinne ja iso hali<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuosi todella tuntuu nyt ihan kamalan pitkältä ajalta, kun jo tekovaiheessa odottaminen tuntui kestävän hirmu pitkään. Mutta kaipa tällä joku tarkoitus tälläkin taas oli. Kiitos ihana *halitus*

      Poista
  16. Ikävä juttu! Ymmärrän hyvin sinua. Tsemppihalaus sinulle♥

    VastaaPoista
  17. Kurja juttu, toivottavasti saat kunnon selityksen. Mutta onneksi puutarha-asiat eivät vuodessa vanhene. Ja äkkiä aika menee, vaikka nyt tuntuu inhottavalta. Kirja on iso ponnistus, ja totta kai sen haluaa nähdä valmiina, saada hyppysiinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä tuo semmoinen työmäärä on, että olisi toivonut saavansa valmiin teoksen jo käsiinsä. Onneksi nyt voi jo toteuttaa puutarhaterapiaa taimikasvatuksen muodossa <3 Kiitos <3

      Poista
  18. Todella ikävä juttu ja kurjasti toimittu kustantajalta. Pettymys ja harmitus on varmasti nyt suurta, mutta onneksi kevät on aivan pian ja kesä sen jälkeen. Vuosi kuluu todella nopeasti ja pian sinulla on oma kirjasi painotuoreena kädessä ja kauppojen hyllyillä :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna <3 Se voi hyvinkin olla, että ensi keväänä ihmettelen, että miten vuosi vaikutti nyt niin loputtoman pitkältä ajalta :) <3

      Poista
  19. No voi harmitus. Onneksi tietosi ei vanhene ja jokainen vuosi on uusi kevät. Tsemppiä.

    VastaaPoista
  20. Aivan varmasti harmittaa, ja syystä. Ala-arvoista toimintaa kustantajalta. Voimahalaukset sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Harmitus on tosiaan ihan hurja, mutta tässäkin selvitään <3 *halaus*

      Poista
  21. Voi harmi, voi vaan kuvitella sen pettymyksen määrän:( Halauksia❤

    VastaaPoista
  22. Ymmärrän harmituksen, kurja juttu.

    VastaaPoista
  23. Ei voi olla totta! Ihan valtava pettymys! Ei sun työ kuitenkaan hukkaan mennyt, ilmestyyhän se kirja sitten lopulta. Nyt vaan tsemppiä ja jaksamista ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, oma reaktioni oli myös ensimmäiseksi: ei voi olla totta! Jonkun aikaa meni tajutessa asia ja kyllä se vaan totta oli :( Kiitos paljon <3

      Poista
  24. Voi harmi...ymmärtäähän sen että pettymys on suuri, odottelua ja suuri määrä työtä ja sitten vuoden uusi odotus, harmittaa ihan myötätunnosta puolestasi, mutta uutta päin ja yli esteiden, Tsemppiä ja tuleehan se kirja sitten ensi keväänä, joten tehty työ kyllä palkittan!

    VastaaPoista
  25. Voi harmi :( Halitus murunen <3
    Minä kyllä jaksan kirjaasi odottaa <3

    VastaaPoista
  26. Pitää vaan ajatella, että hitaasti hyvää tulee ja meille jotka myös odotamme kirjaasi niin hyvää kannattaa odottaa :)
    Tsemppihalit ystis <3

    VastaaPoista
  27. Olen todella pahoillani :/ ja ihan sanaton. Halaus sinulle <3

    VastaaPoista
  28. No mitä ihmettä siellä on tapahtunut että vuodella venähtää? :( Onpa kurjaa. Päivät on pitkiä mutta (tässä tapauksessa onneksi) vuodet lyhyitä :) Kovasti tsemppiä odotukseen :)

    VastaaPoista
  29. Jaahas. Mitä ihmettä. No jos tuosta jotain positiivista hakee niin kirja tullee kuitenkin vaikka viivästyykin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta on tuo. Viivästyminen ei ole kivaa, mutta pääasia että joskus ilmestyy :)

      Poista
  30. Vuosi menee kyllä hurjan nopeasti ja hyvää kannattaa odottaa. Tsemppiä toivotamme.

    VastaaPoista
  31. No jopas on kurja juttu ja varmasti harmittaa. Kieltämättä niin tökeröä toimintaa kustantajan suunnalta, ettei ihan helpointa selitystä edes nielisi. Mutta koittaa se kevät ensi vuonnakin! Tsemppiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllähän tässä on kaikenlaista ehtinyt ajatella. Mutta toden totta, onneksi tämän aika on sitten vuoden päästä. Kiitos <3

      Poista
  32. Ompa ärsyttävää. Iso odotus valuu hukkaan. Onneksi kuitenkin vain lykkääntyi, eikä peruuntunu. Silti. Nyt kun hermo tasaantuu, niin varmaan mietityttää, vieläkö vuoden päästä edes tuntuu enää samalta.
    Kaikelle on aina tarkotus. Ehkä tällekin. Tsemppiä täältäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä varmaan jotain särkyi siitä taiasta, jonka ensimmäisen kirjan julkaisu luo. Mutta uskon myös, että joku tarkoitus oli tässäkin ja että se jossain vaiheessa itsellenikin selviää. Kiitos <3

      Poista
  33. No voi hurja, miten voi näin käydä. Toivottavasti ei tule enää uusia pettymyksiä kustantajalta. Ja toivottavasti saat vuoden kulumaan odottaessa - ehkä alat kasata jo seuraavaa kirjaa! Tsemppiä ja intoa uusiin haasteisiin, Hillevi. Onneksi kesä auttaa puutarhuria, kun se pitää kiinni työntouhussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se, eipä olisi uskonut ja välillä vieläkin pohtii, että voiko tämä oikeasti olla totta... saati miten tämä voi olla totta. Tuo on totta: puutarhaterapia auttaa ❤

      Poista
  34. Kylläpä kuulostaa aika erikoiselta, että viikkoa aiemmin kaikki oli ihan OK. Mutta eihän näitä taustajuttuja aina tiedä. Onneksi tekstit ja kuvat ovat valmiina, ettei niistä tarvitse huolta kantaa. Tsemppiä joka tapauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä oli niin uskomaton shokki itselleni, ettei mitään rajaa. Hyvin outo juttu. Kiitoksia <3

      Poista
  35. Voi ei, mikä harmitus! Tällaiset uutiset eivät ole kivoja. Toivotaan, että pettymyksen jälkeen tulee jotain ihanaa eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä tullut onneksi aika kivoja juttuja tuon jälkeen eteen, joten ei muutakun tuulta päin :) Nyt en vaan uskalla enää mistään etukäteen puhua mitään ;)

      Poista
  36. Ikävä juttu Sinulle eikä ihme jos itkettää/harmittaa!Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin tosiaan aivan rikki, mutta kyllä tämä tästä jo alkaa helpottamaan <3 Kiitos ihana <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!