Heiiii, oletko nähnyt mopoani???

Eilen sain viestin, että Prismalla on pensaita ja perennoja puoleen hintaan. Sauna oli jo lämpiämässä ja ajattelin, että harmi, kun en ennätä lähtemään. Olen keväästä saakka yhtä heisiangervoa ihaillut ja hortensia-aidannekkin tarvitsisi vielä muutaman taimen... HerraMies yllytti, että lähde nyt vaan. No niinpä me sitten Ilonan ja Julian kanssa mentiin. Yllätyin, kun kaikki loput taimet olivat puolet hintaan. Sen jälkeen en mopoani sitten enää nähnytkään... Iski lievä hulluunkohtaus tai mikä lie. Mätin taimia kärriin... ja sitten seuraavaan, kun edellinen täyttyi. Lapset olivat jo aivan kauhuissaan ja huokailivat, etteivät mahdu edes autoon. 

Onneksi oli kiire sinne saunaan, muuten olisi ehkä vielä kolmaskin kärri täyttynyt. Havahduin tästä älyttömästä hulluuskohtauksestani vasta kassalla. Lähinnä siksi, että jonoa alkoi kertymään melko paljon meidän taakse, kun yritettiin kiireellä antaa taimia kassatytölle hinnoiteltavaksi ja takaisin kärriin, jolla saadaan ne vietyä autoon. Nooh, ehkä loppusummakin vähän sai hiljaiseksi, mutta tiedämpähän taas, miksi menen viikonloppuna töihin ;) 

Jostain syystä ihmisiä näytti huvittavan meidän meno... Taidettiin kyllä itsekkin hihitellä vähän hysteerisen kuuloisesti.




Selkeästi aivan liian pieni auto. Winki Pinky- ja kuutamohortensia joutuivatkin jo auton sisälle. Ilonakin mahtui lopulta kyytiin, vaikka ensin luultiin, että tyttö joutuu kävelemään kotiin ;) Hyvin taimet selvisivät kuljetuksesta, vaikka olivat ihan päällekkäin matkan ajan.





3 hortensiaa, 5 kärhöä, 2 angervo-pensasta, 13 perennaa ja 2 kiinanlaikkuköynnöstä. Ei taida hommat loppua ihan heti kesken taas, kun alan istutus puuhiin.




Löysin muutaman uuden keijunkukankin. Ja kärhöt hortensia-aidanteen tuleviin köynnöskaariin (toivottavasti löydän jotkut oikein kivat syksyn alennusmyynneistä).








Löysin ihania punahattujakin, joita olin ihaillut jo aiemmin. Nauhuksia ostin myös muutamia uusia. En suoraan sanoen edes muista, mitä kaikkia perennoja ostin :) Mutta kyllä niille paikat löytyvät! Keväällä kiitän tätä hulluuskohtaustani :) 





Winky Pinkyn kukat ovat niin valtavat, ettei se meinaa pysyä pystyssä ollenkaan.  Laitoin nyt pikaisesti ruukuissaan nuo hortensiat keskelle pihaa, jotta voin ihailla niitä myös sisällä ollessani. Winkyn ruukun ympärille jouduin laittamaan tiiliä ja oksille vielä tukiraudat, kun muuten se kaatuisi kumoon samantien. Melkoiset kukat sillä on! 




Toisaalta vähän jo itseänikin naurattaa tämä oma puutarha-hulluuteni, mutta toisaalta taas, tämähän oli ihan selvää säästöä, eikö totta? HerraMies oli lähes sanaton. Taisi ilmaista itseään lyhyesti ja ytimekkäästi: Olet kyllä melkoisen sekaisin noiden kukkien kanssa. Oletan, että tämä oli kaikella rakkaudella sanottu <3


Lupasin myös esitellä viime viikonlopun tiimari ostokset (sieläkin oli kaikki puoleen hintaan). Tälläisiä löytyi siltä reissulta:





Minusta nämä tälläiset pienet lintumökit ovat super ihania. En oikein vielä tiedä, mihin päätyvät. Puutarhaan nämä haluaisin, mutta tarvitsee lakata ne ensin. Ensi kesänä sitten pääsevät ulos paikoilleen. Nyt saavat olla koristeena sisällä. Tuon valko-pinkin meinasin tuunata vielä. Tuollaisenaan se on turhan pliisu.




Ihania korun-osia löytyi myös.




Nämä tussit, joilla voi koristella lähes mitä vain, ostin ajatellen tulevaa isänpäivää ja joulua. Näillä Taika voi hyvin tehdä lahjoja :)




Hyönteishotellia olen halunnut jo kauan. Nämä ovat niin ihania!




Kynttilät ostin tuunattavaksi. Niitä itseasiassa kävimme Taikan kanssa ostamassa tänään lisääkin, sekä kivoja servettejä, joilla niitä koristelen. Siitä seuraavassa postauksessa lisää! 


Vielä viimeisen kerran muistutus kukkasipuli-arvonnasta! Eli kirjautuneena lukijana pääset osallistumaan tulppaani- ja kevätkurjenmiekkasipulien arvontaan, joka löytyy täältä. Tuolta löytyy myös tarkemmat ohjeistukset kilpailuun osallistumiseen ja kuinka saat lisäarpoja. Sunnuntaina on viimeinen päivä osallistua ja maanantaina sitten Taika-onnetar suorittaa arvonnan <3



Ihanaa, mukavaa viikonloppua Sinulle! Ja niin, jos sitä minun mopoa näkyy, niin saat pitää. En taida tarvita sitä syys-alejen aikana ;)

18 kommenttia:

  1. Oi, nyt olen kateellinen! Missä Prismassa on noin hyvä puutarhaosasto? Tiedän oikein hyvin tuon mopon keulimisen ja katoamisen, sitten ihmetellään käsi päässä että mihin nämä kaikki ostokset saadaan mahtumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kouvolan prismalla 😊 Noi on kyllä aina yhtä hauskoja hetkiä ❤

      Poista
  2. Oi, ihanasti taimia! <3 Haluaisin itsekin väsätä hyönteishotellin vaikkapa omalle parvekkeelle, mutta kun oikeastaan en tahtoisi niitä hyönteisiä parvekkeelleni pörisemään mitenkään överisti, pitäisi varmaan tehdä sellainen ihan vain lähimetsään vietäväksi. :D

    viikarivartti.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parvekkeella voisi tuntua vähän tukalalta jos sielä paljon olisi kaikenmaailman hyönteisiä. Mutta lähimetsässä niitä olisi varmaan kiva seurailla 😊 Mukavaa viikonloppua Sinulle!

      Poista
  3. Voi miten kivoja ostoksia!
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Ei kannata murehtia mopon perään, mene ennemmin autokauppaan ja hanki tilavampi auto. :) Eikä kannata myöskään murehtia tarjoustaimiin uponnuta rahasummaa, huonomminkin voi rahansa käyttää. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo oli kyllä paras neuvvo minkä olen saanut ❤ hih 😊 Mukavaa viikonloppua myös Sinulle

      Poista
  5. Hups..niin se mopo tosiaan taisi keulia:)) Upeita ostoksia ja voi miten näyttääkään hienolta kun nuo kaikki juurtuvat😍 Ihania nuo Tiimari ostoksetkin,jännä kuulla/nähdä mitä noille kynttilöille tapahtuu..:) Ihanaa alkavaa viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
  6. Hyvät ostokset! Silloin, kun halvalla saa, voi mopon unohtaa.

    VastaaPoista
  7. Hienot ostokset ja sitä on liikkeellä sitä osto huumaa tai hulluutta. Minä olen pidättäytynyt nyt ostoksista pari jasmiketta ostin myös alesta ja muutaman tuijan ostan vielä jos kohdalle sattuu. Keväällä olimme Türin kukkamarkkinoilla ja siellä lähtee se mopo käsistä.Mutta kyllä niille aina paikka löytyy. Minä istutan ne yleensä reserviin ja jotkut jaan heti. Uuden kevään koittaessa niille useimmiten löytyy heti paikka. Omat pionit on ollut, vanhimmat muutamankin vuoden reservissä. Ensikeväänä minulle tulee pionipenkki. Eli kaikki on löytänyt paikkansa. Ja uusi kierros voi alkaa.

    VastaaPoista
  8. kukkia ei ole koskaan liikaa:)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!