Synttärihumua kylpylässä

Tänään tuli tasan 14 vuotta siitä, kun ihana, suloinen esikoiseni syntyi. Ilonasta on kasvanut huiman upea nuori, josta olen erittäin ylpeä. Fiksu, kaunis ja muut huomioon ottava ❤ 

Tulimme vähän extempore viettämään Ilonan syntymäpäiviä Imatran Kylpylään. Ihana pikku loma. Tyttöjen juttuja, uimista ja chillausta. Aina välillä tekee niin hyvää olla näiden isompien likkojen kanssa ihan keskenään. 

Ihanaa syntymäpäivää Ilona-muruselle ❤















Meidän kanat ja heidän nimiensä tarinat

Sulkaisat ystävämme ovat herättäneet paljon ihastusta ja olenkin usein saanut pyyntöjä kanoja koskevista postauksista. Tänään ajettelin kertoa teille jokaisen nimen taustalla olevan tarinan. Olen kertonutkin, että kaikki kanat ovat hyvin persoonallisia, joten samalla kerron jokaisen persoonasta vähäsen.

Aloitetaan tämän hetken lauman johtajasta, eli Lotasta. Lotalle mietimme pitkään nimeä ja lopulta lapset keksivät, että siitä tulee mieleen Vaahteramäen Eemelin kana, Lotta. Tämä neitokainen ei onneksi nilkuttanut, mutta oli muuten vähän yksinäinen ja reppana. Se oli todella arka ja seurasi muita kanoja, eikä halunnut, että ihmiset siihen edes koskevat. Lotta kesyyntyi jonkin verran viime kesän loppupuolella, kun alkoi hautomaan tyhjää pesää. Yhtäkkiä arasta kanasta tulikin rapsuja rakastava kesykyyhky, joka kurisi tyytyväisenä, kun sitä paijaili. Tämä piirre tosin katosi pesän hautomisvimman myötä. Millan kuoleman jälkeen sen aikainen lauman johtaja, Martta, jotenkin passivoitui ja Lotasta tuli selvä pomo. Tipujen tultua pihapiiriin, Martta yritti ottaa johtajan paikkaa uudelleen itselleen, muttei onnistunut. Lotta on nykyään hyvin vahva persoona. Utelias, itsepäinen ja itsenäinen kaunotar.









Martta nimi oli aivan selvä. Olin aina puhunut, että joskus minulla vielä on Martta-kana. Se, mistä tämä ajatus ihan alkujaan on lähtenyt, on jäänyt unholaan. Joka tapauksessa tämä ruskea, reipas tytteli sai samantien nimekseen Martan. Se oli oman porukkansa rohkein ja oli eniten esillä, joten erottui eniten ja ehkäpä tuo ruskea värikin oli jotenkin Marttamainen. Selvää kuitenkin oli, että tämä rouva on Martta.  Martta on hyvin rauhallinen tyyppi, joka kuitenkin selvästi on hyvin oman arvonsa tunteva.  Tällä hetkellä hän munii todella harvoin ja näyttää "kärsivän" sulkasadosta, mutta toivotaan, että muninta tauko loppuu kohtapuoliin. Martta on tosiaan erittäin utelias tyyppi ja jo pienenä kulki omia polkujaan pää pystyssä ja ihmetteli suurta maailmaa. Nytkin kun olin ottamassa kuvia, niin tuli kokoajan ihan kiinni kameraan. Kertaalleen onnistui jopa nokkasemaan minua, kun yritti kameran kanssa tehdä tuttavuutta. Opinpahan pysymään vähän kauempana...










Hipsulle oli jotenkin todella vaikeaa keksiä nimeä. Arka, mutta kuitenkin hyvin utelias. Ja saa kauheita paniikkikohtauksia heti, kun Lotta tulee vähänkin lähelle. Tuntuu, että neitokaisen aivot sammuvat ihan kokonaan ja säntäilee sinne tänne. Reppana ja Arkajalka tuntuivat kuitenkin ihan vääriltä nimiltä, eikä sellaiset nimet kenenkään identiteettiä ainakaan kohenna. Heittelimme ehdotuksia ilmaan; Nasu, Nipsu... Ja sitten yht äkkiä; ta-daaaa, Hipsu! Vähän arka, vähän höpsö ja kuitenkin niin äärimäisen sympaattinen tyyppi. Jotenkin tulee vähän teletappimainen fiilis tästä kaverista... Hipsu ei ole mielellään sylikana, mutta alentuu kohtaloonsa, jos hänet nappaa kiinni. Hipsu on selvästi myös kaikista eniten HerraKukkosen mieleen ja he aina ovatkin hyvin lähekkäin toisiaan. 











Feenix sai nimensä Millan mukaan. Feenix näyttää siis aivan Millalle, joka kuoli keväällä. Meidän ensimmäinen surumme kanojen kanssa. Lapset sanoivat, että ihan kuin uusi Milla olisi tullut kotiin ja siitä se idea sitten tuli; Feenix. Feenix sai nimensä jo ennen Hertan kuolemaa, mutta en tiedä, oliko nimi enne, mutta tämä selvästi eniten piti minusta huolta sen jälkeen. Sielä missä minä, sielä Feenix ja samalla hänestä kehkeytyi ihan sylikananen. Feenix-linnustahan sanotaan, että se tulee paikalle, kun ihminen sitä kipeimmin tarvitsee. Feenix on rohkea, utelias ja luottavainen tytteli. Ja todella kaunis kiiltävine sulkineen. Ja Feenixin katseessa on jotain äärimmäisen sympaattista ja suloista!














HerraKukkosen nimitarina onkin täällä jo periaatteessa ollutkin, mutta eipä se taida haitata. Pohdimme pitkään nimeä ja teiltä lukijoiltakin kyselin ehdotuksia. Nimiehdotuksia tulikin paljon:  Ukko, Ukkonen, Jyräys, Salama, Zeus, Thor, Frederik, Urho, Myrsky, Jyry, Ukko Kukkonen, Herra Jyri Ukkonen, Herra Ukkonen, Romeo, Herra Salama Ykkönen ja Sälli. Se, miksi useimmat nimiehdotukset liittyivät ukkoseen, johtuu siitä, että kukko alkoi kiekumaan eräänä aamuna, kun yöllä oli ollut todella raju ukonilma.  Ja koska meillä on HerraMies, niin pitäähän nyt hänellä on oma nimikkokukko, joten HerraKukkonen sitten lopulta valikoitui nimeksi. Kavereitten kesken hän on kyllä ihan vain Kukkonen...  

HerraKukkonen on aivan upean rauhallinen, sympaattinen ja ihastuttava tyyppi, joka on oman ikäistensä kanssa ottanut johtajan roolinsa hienosti vastaan. Hyvin pitää neidoistaan huolta. Ja näyttää olevan erittäin varhaiskypsä; 9 viikkoisena alkoi kiekumaan ja siitä muutaman päivän kuluttua polkemaan. Joskus olen vähän HerraMiestä kiusannutkin tämän kukon maskuliinisuudesta, että taitaa olla poika issäänsä tullu, ku on niin mahoton!  

Ja kaikesta äijämäisyydestään ja koviksen roolistaan huolimatta tämä herra on aivan sylilöllykkä, joka ei tykkää ollenkaan pahaa siitä, jos saa ottaa pienet päivänokoset sylissä. Toivon niin, että tämän upea luonne pysyykin. Rakastettavin otus ikinä! 






Kun HerraKukkonen käy pesupuuhiin, seuraavat neitokaiset kiltisti esimerkkiä.









Ehken sano tästä seuraavasta kuvasta mitään... Khih!






Ja vielä HerraKukkonen kaikessa komeudessaan.






Tälläinen kanapostaus tällä kertaa. Olisi muuten kiva lukea teidän muidenkin lemmikkien nimien tarinat, joko kommenttien muodossa tai vaikka ihan postauksena, mikäli olet bloggaaja!

Helteisiä päiviä

Helteiset päivät jatkuvat. Juuri mitään ei jaksa tehdä, mutta tuleepahan kerrankin käyskenneltyä puutarhassa hitaasti. Enpä muista, milloin olisin istunut niin hirveän paljon kuin näiden päivien aikana. Omenapuiden varjossa on mukava istuskella turisemassa lasten kanssa ja seurailla kanojen puuhailuja. 












Kuutamohortensian kukat aukeavat nyt vauhdilla. Aivan ihana! Tätä täytyy käydä tuijottelemassa monta kertaa päivässä ja tietysti räpsiä kuvia oikein urakalla. 






Kanasetkin ovat nauttineet täydestä vapaudesta. Lotta ja Martta alkavat pikku hiljaa hyväksyä pikkuiset kaverit. Vieläkään ei ihan lähelle saa mennä, mutta selvästi porukka alkaa laumaantumaan ja ovatkin melkein aina lähiseuduilla. Elättelen toiveita, että kohta porukka mahtuu samaan häkkiin yöajaksi. 










Tänään, kun Herra Kukkonen taas intoutui polkemaan Hipsua, niin Lotta juoksi paikalle hirveää ääntä pitäen. En tiedä, että johtuiko huuto siitä, että luuli kukon tekevän jotakin pahaa vai siitä, että olisi halunnut osansa... Olettaisin, että meni suojelemaan Hipsulia... Lotta-parkahan ei ymmärrä kukoista vielä mitään, mutta luultavasta oppii vielä tavoille.  Herra Kukkonen taitaa olla tosi aikainen puuhissaan, kun ikää on vasta 10 viikkoa ja kiekuu jo hienosti ja polkee kuin viimeistä (kesä)päivää. Nykynuoriso kehittyy niin kovin nopeasti.






Nuoriso haluaisi päästä takaisin sisäruokintaan. Istuvat rappusilla odottelemassa, milloin palvelijat saapuvat sisältä takaisin ulos. Ulkona seuraavat minua minne ikinä kuljenkin. Nyt saman tavan ovat oppineet myös Lotta ja Martta. Jostain syystä muu perhe kutsuu minua kana-mammaksi... hmmmm. Myönnettäköön, että näyttää melko hupaisalta, kun lauma juoksee kintereillä.  Juoksevasta kanasta tulee epäilyttävästi mieleen dinosaurus... 






"Heiiii, päästäisikö takaisin sisään? Jooko pliis?"






Meidän hellepäivät ovat sujuneet siis hyvin rauhallisissa merkeissä. Kanoja, kukkia, lapsia... Ei ollenkaan hassumpaa elämää! 

Ihanaa uutta viikkoa Sinulle <3

Talvetettu hortensia

Tämän kaunottaren sain HerraMieheltä viime vuonna. Olin saanut naistenpäivälahjaksi julmetun kokoisen jakarin ja selväähän oli se, etten minä sillä mitään tee. HerraMies itselleen sen osti ja vitsinä antoi minulle naistenpäivälahjaksi. Puutarhamessuilta hän sitten osti minulle ihanan hortensian, joka vähän kuin vaihdettiin päittäin jakarin kanssa; HerraMies sai jakarin ja minä hortensian. Sen lisäksi, että kyseinen hortensia oli todella kaunis, niin rakastan sen tarinaa ja siksi olinkin todella onnellinen, kun se talvehti kellarissa hyvin ja alkoi tehdä ajoissa nuppuja. Olenkin saanut nauttia tämän upeasta kukinnasta toukokuulta lähtien. Nyt näyttää sille, että osa kukinnoista alkaa lakastumaan, mutta niissäkin on jotain taianomaisen kaunista!


Tämä hortensia oli iso jo viime vuonna, mutta on se kasvanutkin ihan valtavasti. 



Ruukkuhortensia



Kukinnot alkavat vanheta ja hauskasti niihin tulee eri sävyjä. Tämä hortensia ylipäätään kukki siten, että osa kukinnoista oli pinkkejä ja osa sinisiä. Lopulta kaikki kukat olivat pinkkejä, mutta nyt taas alkaa löytyä sinistä väriä, kun kukka vanhenee. Melko vinkeää!




Hortensia



Hydrangea macrophylla




Hydrangea




Kaksivärinen hortensian kukka



Muutama kukinto on alkanut menemään jo vihreäksi, eli niiden aika alkaa olemaan ohi. Kuitenkin tässäkin värityksessä on jotain niin kaunista, etten raaski katkoa näitäkään kukintoja pois.










Olen nyt kesällä lannoittanut hortensiaani Biolanin amppelilannospuikoilla ja Kesäkukkalannoitteella. Keväällä heitin juurelle Kekkilän kevätlannoitetta. Ensi kuun alkupuolella laitan vielä syyslannoitteen, jotta kasvi alkaa valmistautua jo talven tuloon pikku hiljaa ja kerää itseensä energiaa ensi vuotta ajatellen.  Toivotaan, että tämä talvehtii ensi talvenkin hyvin ja pääsen sen loistosta nauttimaan myös ensi kesänä <3 

Mikä Sinun mielestä on upein väri hortensioissa? 

Mukavaa sunnuntai-iltaa ja iloa uuteen, alkavaan viikkoon! 

Ensimmäiset hortensiat kukkivat jo!

Helteistä lauantaita! Huh heijaa, nyt tarkenee.  Puutarhassa ensimmäiset hortensiat ovat avanneet nuppunsa. Ihan huiman aikaisin! Vaikka hortensia-aidanne on vielä melko matala ja muutenkin onneton, niin on se vaan ihanaa, kun joku siinnäkin jo aloittaa kukkimisen. Eipä aikaakaan, kun kärhöt seuraavat hortensioiden esimerkkiä. 



Kuutamohortensia



Hydrangea paniculata "Praecox"



Syyshortensia "Early Sensation"



Kärhöjen nuppujen perusteella kukinnasta on tulossa aivan ihana. Matalalle jäävät tänä vuonna, mutta sehän ei haittaa mitään. Ei enää pitkään tarvitse odottaa näiden kukintaa. Ihanaa!







Vähän on harva tämä meidän hortensia-aidanne, mutta ehkäpä muutaman vuoden päästä näyttää jo toisenlaiselta.  Hortensia-aidanne nimitys on näköjään jäänyt vähän päälle, vaikka totuushan on se, että hortensioiden lisäksi tuohon on istutettu angervoja, syreeni ja pikkujasmike. Ehkä oikeampi nimitys olisi sekalaisten pensaiden aidanne, khih. 






Olen edelleen kovin rakastunut näihin portteihin! Jotenkin sopivat niin hyvin juuri tuohon paikkaan.






Kävin kesken postauksen teon varmistamassa kukkivien hortensioiden nimet. Meidän yltä lensi taas helikopteri tosi matalalta, joten pitihän siitä kuviakin ottaa. Muutaman kierroksen teki puutarhan yllä ja lähti sitten jatkamaan matkaansa.  Harmitti ihan, kun ei ollut Nikoni matkassa. Kännykän kuvat ovat aina vähän, mitä sattuu. Olen nyt muutenkin huomannut tulleeni ihan valtavan itsekriittiseksi kuvien suhteen. Suorastaan raivostuttavaa! Olisi kiva välillä tehdä kuvausreissu ilman, että ärsyttää, ettei onnistu ottamaan hienoja kuvia. Nauttisi vain tekemisestä ja lopettaisi turhan vauhkoamisen. Perfektionismi ei ole kiva laji! Sillä saa helposti kaikesta pilattua hauskuuden. Siinnä taas yksi itsekehityksen paikka... 











Mukavaa helteisen viikonlopun jatkoa! Muistakaahan juoda tarpeeksi, ettei nestehukka yllätä. Ja kiitos kaikista niistä ihanista viesteistä, joita laitoitte edelliseen postaukseeni viitaten. Olette ihania <3 


Rankan päivän terapia-kuvia + arvonnan voittaja

Kerroin viikko sitten, että yksi tipusista voi huonosti ja ontuu. Sain teiltä todella paljon ihania viestejä ja kommentteja, joissa toivottiin tipusen voinnin paranemista. Muutaman päivän kuluttua tipu voikin paljon paremmin ja olin jo erittäin toiveikas, että ongelman syynä oli jokin vitamiinin puutos, eikä marek, kuten pelkäsin. Maanantaina tipu alkoi kuitenkin pikkuisen ontumaan ja näiden päivien aikana tilanne huononi paljon. Eilen jo päätös oli melko selvä, mutta vielä kerran yritimme reilua vitamiini-annostusta ja kipulääkettä. Aamulla kuitenkin tilanne oli se, että tipusen oma elämän halu oli selvästi kadonnut ja meidän piti päästää se matosemmille maille. Olen tällä hetkellä niin järjettömän surullinen, etten tiedä, miten päin olisin. Yritän pitää blogini mahdollisimman iloisena ja positiivisena, koska sitä haluan olla itse sekä sitä haluan elämän olevan. Mutta tänään en pysty iloisiin lauseisiin... Te elitte kuitenkin kanssani tätä asiaa ja siksi halusin kertoa teillekin tilanteen.  Puutarhassa olo helpottaa usein oloa ja kävinkin tekemässä pienen terapia-kuvaus-kierroksen. 



































Kanoja pidetään usein tyhminä otuksina, mutta sitä he eivät todellakaan ole. Sympaattisia, tuntevia, ihania yksilöitä. Kiukkupylly-Lotta tuli tänään heti luokseni, kun sylittelin Herttaa. Siitä hyökkäävästä kanasesta ei ollut tietoakaan. Jotenkin tuntui, että Lottakin tuli katsomaan, miten tipunen jakselee. Ja sen jälkeen, kun olimme Hertan haudanneet, oli koko lauma vähän väliä luonani, kuin tarkistaen, miten jaksan. 


Aamulla pohdin, että pystynkö tähän ihan oikeasti. Nämä hetket, kun oman lemmikin joutuu päästämään pois ja lopetuksen itse (tai itse asiassa minä ja HerraMies yhdessä) tekemään, niin se on oikeasti todella rankkaa. Se on jotain, mitä ei pitäisi joutua kokemaan. Olen meidän perheessä se, joka päätöksen tekee ja joka kuitenkin myös kaikista eniten suree. HerraMieskin on sanonu, että toki häneen sattuu nämä tilanteet, mutta eniten häntä sattuu se, kuinka minä murrun.  Kuitenkin kaikesta  tämän hetken tuskasta riippumatta, olen sitä mieltä, että enemmän tämä antaa kuin ottaa. Nyt on vain paljon oltava kanojen kanssa ja ammennettava heistä lohtua. Ja sitähän heistä saa. Tänään joka ikinen kana on osoittanut minulle, kuinka mahtavia he ovatkaan. Olen nauranut niiden touhotukselle, hymyillyt niiden tullessa luokse ja riemuinnut, kuinka upeasti kukkomme kiekuu. Nimikin on muuten saatu päätettyä ja se on Herra Kukkonen. Siinnä on pientä sanaleikkiäkin, kuten ehkä on havaittavissa ja muistatte, että kukkomme alkoi kiekumaan heti rajun ukkosen jälkeen. 


Nyt on Hertta popsimassa suuria, ihania matosia Millan ja muiden kanasten kanssa. Sydämeen tuo pieni, vähän reppana, tipunen jää erittäin vahvasti. 





Paljastetaan vielä Bottega Verden aurinkotuote-setin voittaja, joka on Päden Paja. Onneksi olkoon <3 Päden Paja on muuten todella ihana blogi, jota kirjoittaa uskomattoman suuri sydäminen ja käsistään taitava nainen. Blogiin kannattaa ehdottomasti mennä vierailulle!

Näistä voisit myös pitää

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...