Huh, miten jännittävää!

Olen nyt lähiaikoina poistunut oikein urakalla omalta mukavuusalueeltani ja eilen todella kauas sieltä. Ylen toimittaja Juulia Tillaeus vietti meillä eilen 2,5 tuntia haastatellen minua ja ottamalla kuvia. 

Juulia otti minuun yhteyttä noin kuukausi sitten ja tiedusteli mahdollisuutta haastatteluun, kun oli löytänyt blogini ja huomannut, että kasvatuslistallani on tänä vuonna meloneita ja maisseja. Juttelimme puhelimessa ja sovimme, että hän tulee haastattelua tekemään. Onneksi hän kertoi vasta lopuksi, että oli ajatellut juttujen tulevan netin lisäksi radioon ja televisioon. Olisin saattanut jänistää, jos olisin heti asiasta kuullut.

Joka tapauksessa huomenna torstaina, aamulla klo 6-10 välillä haastatteluni tulee Yle Radio Suomelta ja illalla sitten alueuutisista televisiosta. Televisio-haastattelu näkyy toki myös Areenasta. Nettiin juttu ilmestyy myöhemmin.

En tiedä, että pelottiko minua enemmän eilinen vai peräti huominen. Khih. 

Täytyy sanoa, että Juulia on todella hyvä työssään. Hänen seurassaan jännitys kyllä hälveni. Toisaalta inhoan niin paljon kuvattavana olemista, että videointi ja valokuvien ottaminen kieltämättä tuntui vähän ahdistavalta. Haastattelun jälkeen oli kuitenkin niin itsensä voittanut olo! Olen nimittäin jollainlailla todella ujo ja arka (jota ei ehkä uskoisi), joten vaikka näyttäisin ja kuulostaisin, kuinka typerältä, niin yritän olla ylpeä itsestäni, koska uskalsin lähteä tähän juttuun mukaan. 

Jutut koskevat ylipäätään puutarha harrastusta sekä eksoottisten kasvien kasvattamista. 

Huh, saa nähdä, uskallanko itse koko juttua edes katsoa :D 







51 kommenttia:

  1. Ihan mahtavaa😊Mä niin odotan huomista!
    Tosi kiva, että saat vähän krediittiä puutarha-harrastukselle💕
    Mulla oli samanlaisia tuntemuksia viime keväänä kun olin tv ohjelman kuvauksissa.Vaikka yleensä oon avoin ja rohkea, silloin en ollut🤔Ja niin oli voittajaolo sen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos muru <3 Ei sitä ihan voi unohtaa niitä kameroita, ei voi minkään :D Khih. Hyvä me!

      Poista
  2. Mahtavaa, ja hienoa että jaksoit poistua mukavuusalueeltasi💗Minua haastateltiin kerran Ylen radioon, mutta ei tarvinnut niin jännittää koska haastattelu tehtiin puhelimen kautta. Mukavaa loppuviikkoa Hillevi💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Puhelin-haastattelukin kuulostaa jännältä <3 Ihanaa loppuviikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  3. Wau, nyt jännitän minäkin puolestasi, huomenna sitten katsotaan -me blogitutut yhdessä omilta soffiltamme alueuutisia (ja olemme ehkä vähän kateellisia)Hyvä Hilu!!!

    VastaaPoista
  4. Heh, hieno homma. Se on huomenna katsottava yleareenasta.

    VastaaPoista
  5. Upea juttu. Onnea Hilu. Huomenna yleareena käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Jännittää kieltämättä, että kuinka pahasti on taas tullut itsensä nolottua, khihihi :D

      Poista
  6. Hienoa! Huomenna sitten linkkiä juttuun. ;)

    VastaaPoista
  7. Vau, hauskaa! Uskon, että moni puutarha- ja kana-ihminen ja kaikki muutkin saavat paljon tietoa ja inspistä haastattelustasi! Täytyy sitten heti etsiä se areenasta.

    VastaaPoista
  8. Hienoa! Täytyykin etsiä ohjelma Areenasta.

    VastaaPoista
  9. Onpa sinulla ollut jännä ja inspiroiva päivä! Hieno juttu 👏

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka en suoranaisesti tuntenut jännitystä, niin olin koko loppupäivän ihan poikki haastattelun jälkeen, joten ilmeisesti jännitin kamalasti :D khih. Heikot hermot ;)

      Poista
  10. kerrassaan upeaa, hyvä Hilu! yritän bongata sut jo heti aamusta radioaalloilta.

    VastaaPoista
  11. Upea juttu<3 Täytyypä olla langoilla oikeaan aikaan. Ja onneksi on Yle Areena!

    VastaaPoista
  12. Hienoa! Pitääpäs laittaa kännykkään hälytys, että muistaa katsoa uutiset :) Onnittelut!

    VastaaPoista
  13. Waude Wau!!! Niin olet ansainnut tuon, kirjan julkkari ei toteutunut sillä aikataululla kun oltte suunnitelleet, niin tämä hieno tilaisuus ehkä edes pikkiriikkisen varmasti lämmitti ja pääsit puhumaan itsellesi tärkeästä ja rakkaasta asiasta. Onnittelut Hilu!Blogisi kautta tämäkin tilaisuus tuli kohdallesi ja niin antaumuksella kun puutarhaharrastustasi ylläpidät olet mielestäni ihan juurikin oikea hlö tuollaiseen haastatteluun.

    VastaaPoista
  14. Hieno juttu! Ei niin jokapäiväistä tosiaan.

    Ymmärrän tuon jännityksen ... en itse pystyisi samaan. Mutta kun on alansa asiantuntija, niin se helpottaa esiintymistä.

    Käynpä vilkaisemassa sitä areenaa, josko löytäisin haastattelusi, Hillevi ....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Eeva <3 Tuo pätkä löytyy täältä: https://areena.yle.fi/1-50112688

      Poista
  15. Mun kaveri Hilu on muuten julkkis <3 Haleja!

    VastaaPoista
  16. Hieno homma, onneksi olkoon! Ja huippua, että lähdit mukaan vaikka jännittikin :)

    VastaaPoista
  17. Haastattelutilanteet ovatkin jännittäviä🙈sitten saa vielä pelätä miltä näyttää☺mutta onneksi kun hetki jutellaan, itsekin rentoutuu.

    VastaaPoista
  18. Siis Wau! Mun pitää kaivaa juttu areenasta :)

    VastaaPoista
  19. Hitsin hienoa. Onnittelut. Vieläköhän näkyis areenasta. Yritän ainakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Juu, Areenasta löytyy noin kuukauden ajan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!