Upeita tauluja kotiin suola- ja silkkipaperimaalauksella. DIY!

Kuinka moni tunnustaa ajattelevansa, ettei osaa tehdä taidetta, eikä voisi kuvitellakkaan laittavansa omia taideteoksiaan seinälle? Usein ihmisillä on valtavan suuri kynnys alkaa tekemään kuvataidetta, koska vastassa on seinä, jossa lukee: EN MINÄ OSAA! Mutta hei, kyllä sinä osaat! Ei tarvitse osata piirtää tai maalata valokuvamaisesti osatakseen tehdä upeaa taidetta! 

Kerroinkin tarvitsevani meidän aulan seinään tauluja ja siitä tämä Taika-taulujen sarja sai ideansa. Ensin tehtiin suolamaalausta ja "taika-maalausta" kynttilän avulla. Löydät niiden teko-ohjeen tästä klikkaamalla. Tälläiset teokset syntyivät, kun käytettiin peitevärejä, suolaa ja kynttilää.





Tällä viikolla kokeiltiin silkkipaperimaalausta. Tämä on aivan ihanaa ja suosittelen lämpimästi kokeilemaan. Sopii kaiken ikäisille! Onnistuu lapsiltakin, mutta on mukavaa puuhaa myös aikuiselle! Ensin revittiin silkkipaperia pienemmiksi paloiksi.




Vesiväripaperille suihkutettiin suihkupullon avulla vettä. Kastella voi tottakai myös pensselillä! Märälle paperille laitettiin silkkipaperipalat. Silkkipaperi alkaa kastuessaan heti irrottamaan väriä, joten sormet tuppaavat vähän värjääntymään. Kun palat on aseteltu, työ kastellaan vielä suihkupullolla kauttaaltaan.




Valmista! Nyt vain odotellaan kuivumista!




Taika halusi tehdä toisenkin työn. Tähän kokeiltiin vähän suurempia silkkipaperinpaloja. Ja niiden päälle laitettiin sormisuolaa. Halusin nähdä, miten suola vaikuttaa tässä tekniikassa.




Kun työt kuivuvat, silkkipaperit otetaan pois. Tälläiset lopputulokset tulivat!




Tässä työssä on käytetty suolaa, joka näkyy aika kivana kuviointina.




Itse kokeilin laittaa suolan silkkipaperin alle ja päälle vain yhden ison mustan silkkipaperipalan. Suola nosti silkkipaperia ja siksi keskelle jäi tuollainen valkoinen alue. Toimii näköjään näinkin.




Tykkään näistä todella paljon. Ja ihan kuka tahansa pystyy tekemään näitä <3 Varmasti jää tekijälle hyvä mieli ja kokee onnistuneensa. Kauniita ainakin minun mielestäni :) 







24 kommenttia:

  1. Mukavaa ja luovaa puuhaa!
    Kunista taidetta kotiin helposti.
    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan aina tarvitse ihme välineitä ja materiaaleja, jotta saa kaunista kotiin. Mukavaa viikonloppua myös Sinulle!

      Poista
  2. Tosi kauniita tauluja. Parasta on, että niitä voi tehdä lasten kanssa. Ihana pikkutaiteilija on niin keskittynyt työhönsä. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taika tosiaan nauttii taiteilusta todella paljon <3 Sitä on ihana seurata. Mukavaa viikonloppua myös Sinulle! :)

      Poista
  3. Hienoja tauluja -ja yhdessätätekemisen ilo! Onnistuisiko "suolamaalaus" hiukan vahvemmalle polyesteri kankaalle, oletko kokeillut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei olla kokeiltu kuin vain peiteväreillä paperille. Tuotahan voisi ihan kokeilla :)

      Poista
  4. Eikä! Tulipa hienoja, mut kaikista hienoin taideteos on Taika.

    VastaaPoista
  5. Upeaa taidetta ! Kun noita katselee voi alkaa nähdä vaikka mitä hahmoja ja muotoja ❤️
    Lapsella oli varmasti hauskaa joka vaiheessa 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin löydettiin niistä kukkia ja ruskaisia puita <3 Taika tosiaan nautti tekemisestä kovasti ja oli ihan innoissaan, kun hänen töistään tehtiin tauluja :)

      Poista
  6. Oi miten upeita tulikin noista töistä♥ Tuo on kyllä ihana kun teette siellä kaikkea kivaa yhdessä..nuo on juurikin niitä juttuja jotka lapset muistavat aina:) Mukavaa viikonloppua sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kivaa yhteistä puuhaa ❤ Mukavaa vkl.a Sinulle 😊

      Poista
  7. No totta! Turha ujous pois ja rohkeasti taiteilemaan, kun noin hienoja teoksia syntyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) Pitäisi aina yrittää nauttia itse tekemisestäkin, eikä keskittyä vain lopputulokseen. Itselläni on tässä harjoteltavaa paljon!

      Poista
  8. No justiinsa, noin moni ajattelee - olen saman kohdannut monesti, itsekritiikki estää monelta kaikkea kivaa edes kokeilemasta! Toki ainakin oman valokuvaamisen kohdalla olen törmännyt muutaman lähellä olevan ihmisen vähättelyyn näkemättä kuviani ollenkaan! Ikoneita olen jo uskaltanut viedä näyttelyyn :D

    Tosi hienoa taidetta olet tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuokin on tosi kurjaa, että teilataan ihan vaan teilaamisen "ilosta". Luulisin liittyvän jotenkin huonoon itseluottamukseen? Kyllä Sinun kuvia kelpaa näyttelyyn viedäkkin, ovat ihania ja upeita <3
      Pieni taiteilija-Taika kiittää kehuista <3

      Poista
  9. Aitoa iloa ja tekemisen riemua!
    Ja kuinka hienot lopputulokset! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienillä lapsilla on ihana taito nauttia vain tekemistä ilman stressiä lopputuloksesta. Tähän yritän itsekkin pikku hiljaa pyrkiä. Joskus se on vaan niin vaikeaa ;)

      Poista
  10. Ihana juttu tuo silkkipaperi. Käytin sitä paljon koulussa aikoinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle oli ihan eka kerta. Tykästyin kovasti miten ihanaa jälkeä sillä sai aikaan!

      Poista
  11. Tätä pitää kokeilla! Kiitos vinkistä! Me värjättiin joskus hiuksia silkkipaperilla, kun piti saada värikästä raitaa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästä. On mukavaa puuhaa :) Muistelen muuten itsekkin joskus muksuna tuota tehneeni. Olin kyllä unohtanut ihan täysin :D

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!