Paprikoita ja pepinoita

Aloitin tämän vuoden kylvöt 7.1 kylvämällä pepinoiden, persimonien ja erilaisia paprikoiden siemeniä. Ensimmäiset siemenet itivät 13.1 ja yllätyin, kun pepinot olivat ensimmäiset itäjät. Yllätys johtui siitä, että olin löytänyt tiedon, jonka mukaan pepinoiden itäminen voisi kestää 20-45 vuorokautta ja aloin jo epäilemään, että onkohan siemenet olleet pepinon. Sitten löysin Exotic Gardenin sivuilta itämisajaksi 10-30 vuorokautta, joten uskoni palautui siihen, että oikeista siemenistä on kyse. Tuo supernopeus itämisessä johtunee lämmitettävästä minikasvihuoneesta, jossa olen muutenkin havainnut itämisen olevan todella nopeaa.


Lämmitettävä minikasvihuone


Samaisena päivänä itivät myös ensimmäiset paprikat. Paprikoita kylvin 12 lajiketta, mutta epäilen osan jäävän itämättä. Viime vuonna samaisten siemenien itäminen oli niin surkeaa, että odotukset eivät järin korkealla niiden osalta ole. Sen sijaan lemppareitteni siemenet ovat itäneet hyvin ja se on pääasia. Tänä vuonna en muutenkaan niin paljon keskity suuriin lajikemääriin (joo-o, en en, khih), joten asialla ei itselleni hirveästi ole merkitystä. Nyt saa olla suurempi määrä hyväksi havaittuja lajikkeita.


Paprikan sirkkalehdet


Joka vuosi juuri nämä ensimmäiset pienet taimet herättävät suurta ihmetystä ja ihailua. Kuinka pienestä siemenestä voikaan kehittyä jotain niin ihanaa? Ja kun päivät ja viikot kuluvat, niin nuo taimet kehittyvät huimalla vauhdilla satoa tuottaviksi kasveiksi. Ihmeellistä ja niin mahtavaa.

Minulla on lämmitettävän minikasvihuoneen päällä kasvivalo, mutta piakkoin alan koulimaan taimia omiin ruukkuihinsa ja siirrän keittiöpuutarhaan. Siinnä on helpompi säädellä valon korkeutta, jotta taimet saavat tarpeeksi valoa.


Pepinon hontelot taimet


Suurella jännityksellä jään odottelemaan etenkin pepinoiden kehitystä. Ja toki suurella rakkaudella hoivaan myös paprikoiden pienokaisia.

Onko pepinot Sinulle tuttuja?



17 kommenttia:

  1. Suurella jännityksellä jään myös seuraamaan taimien kehitystä. :)

    Ei ole pepinot tuttuja, nyt vasta kuulen ensimmäistä kertaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivitän kyllä, miten heidän kehittyminen etenee :D Pidetään peukkuja, että hommat menee suunnitellusti (ihan kuin puutarhassa ikinä täysin suunnitellusti hommat menisi, khih) :D

      Poista
  2. Keijunmekot pienellä hennolla taimella ja chilit sekä chilipaprikat nousemassa. Kasvivalon ostin valoa lisäämään taimille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvivalot ovat kyllä tähän aikaan melko oleelliset taimikasvatuksessa. Keijunmekot ovat jänniä, kun ovat niin super hentoisia ja kuitenkin kehittyvät huiman upeiksi köynnöksiksi <3

      Poista
  3. Ihanaa kevään vihreyttä alkaa teillä jo nousemaan! Pepinot eivät ole tuttuja joten kivaa seurata minkälaisia pyörylöitä tai pitkuloita sieltä alkaa kasvamaan. Upeaa uutta vuosikymmentä teidän perheelle ja kaikille otuksille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, että miten pepinoiden kanssa käy. Oletusarvoisesti toki satoa tulee ;) khih :D Ihanaa uutta vuotta myös Sinulle <3

      Poista
  4. Piti oikein käydä googlaamassa pepinot, kun itse tiesin vain että ne ovat espanjan ja portugalin kielessä kurkkuja 🥒 🙂

    Onko Suomessa mahdollista kasvattaa persimoneja? Tykkään niistä tosi paljon 🧡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pepinoja en ole itse ikinä edes maistanut, mutta ne kuulostavat miusta tosi hyviltä, joten toivottavasti niitä pääsee maistelemaan :)

      Persimonien kasvatuksesta Suomen oloissa itselläni ei juuri ole mitään käsitystä. Sen verran löysin tietoa, että talvet viettävät sisällä, mutta se, että tekevätkö satoa, onkin ihan kysymysmerkki. Nooh, kaikkea pitää kuitenkin kokeilla :D Vielä tosin eivät ole edes itäneet, joten saa nähdä, jääkö kokeilu todella lyhyeksi ;)

      Poista
  5. Jotenkin tuntuu tosi aikaiselta nyt tammikuussa istuttaa paprikan siemeniä mutta ehkä pitäisi :) Oon chilit istuttanut aiemmin maaliskuussa ja satoa saanut elokuussa, riippuuko se sitten lajikkeesta milloin niitä kyvetään? Nuo pepinot kuulostaa mielenkiintoisilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos on kasvivalot käytössä, niin ei ole ollenkaan liian aikaista. Tosin, sitten saattaa päästä toukokuussa jo sadon makuun ;) Eli kiire ei siis vielä ole :) Lajikkeetkin vaikuttaa siihen, millain ne pitää kylvää. Suurin osa ennättää vielä hyvin helmi-maaliskuussakin kylvettynä, mutta esim rocotot vaativat todella pitkän kasvatusajan.

      Poista
  6. Ihan olivat nuo kylvämäsi pepinot vieraita minullekin, vaan eivätpä ole enää;) Olen ihan samaa mieltä, että kannattaa keskittyä kylvämään niitä lajikkeita joista tietää satoa saavansa ja ei se määrä vaan se laatu, panostaa niihin jotka onnistuvat ja sitten voi aina kokeilla muutamaa uutta. Hyvää alkanutta vuotta sinulle ja kaikille projekteillesi, olet ihailtavan energinen Hilu kyllä!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Carola <3 Ihanaa alkanutta vuotta myös Sinulle <3

      Poista
  7. Siitä se kasvu taas lähtee käyntiin. Todellisen puutarhurin erottaa varmaan siitä, että into herää joka kevät, eikä vaan silloin tällöin ;)
    Ilmestyykö se kirja tänä vuonna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kuussa pitäisi ainakin readme:fin nettisivujen mukaan ilmestyä <3 Jännittäviä aikoja siis eletään :)

      Poista
  8. En ole kuullut pepinoista, mutta nyt kyllä kiinnostuin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että pääsen niistä jatkossakin kertomaan ;) Itselläni ei siis ole niistä vielä juurikaan kokemusta, mutta mielenkiintoisilta kuulostavat :)

      Poista
  9. Pepinot ainakin kuulostavat mielenkiintoisilta kavereilta. Jännä nähdä, saako niistä satoa :) Mukavaa talven jatkoa myös Sinulle <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!