Vuoden 2019 tomaattini - 80 ihanaa lajiketta

Nyt on tomaattien kylvöt saatu päätökseen. Osa vasta meni multiin ja yhdessä on jo nuput, eli hyvin eri vaiheissa on tomaatitkin. Porrastuksella olen hakenut sitä, että myös jatkohoitotoimenpiteet tulevat porrastetusti, jottei tulisi kerta rysäyksellä niin paljon tehtävää. Helmikuussa kylvin pihvitomaatteja ja myöhäisiä lajikkeita ja nyt maaliskuussa olen kylvänyt kolmena eri kertana. Uusintakylvöt tein muutamasta lajikkeesta ja kolme lajiketta jätti kokonaan itämättä uusintakylvöstä huolimatta. Noh, se ei sinällään haittaa, sillä itämättä jääneet lajikkeet voi aina korvata jollakin muulla lajikkeella. 

Joka tapauksessa 80 erilaista tomaattia on tänä vuonna omalla listallani. Olin tehnyt jo aiemmin päätöksiä, mitkä viime vuoden lajikkeet pääsevät jatkoon. Täysin ei suunnitelmat lopulta paikkansa pitäneet. Osasta en löytänyt enää siemeniäni (epäilemättä ne löytyvät sitten, kun on myöhäistä niitä enää kylvää) ja yksi lajike ei enää itänyt ollenkaan. Muutama Ei jatkoon-listalle päässyt päätyi kuitenkin kasvatukseen, sillä lisätilaa tulikin uuden kasvihuoneen myötä (jota ei siis toki ole vielä kasattu). 

Mutta tässä tämän vuoden tomaattini: 

Irish Liqueur - vihreä pihvitomaatti
Hippie Zebra - vihreä-oranssi raidallinen pihvitomaatti
Buffalo´s Heart -pihvitomaatti
Big Brandy - pihvitomaatti
Zebra Rita - vihreä-keltaraidallinen pihvitomaatti
German Cherry - vihreä kirsikkatomaatti
Ozark Sunset - tumman raidallinen runkotomaatti
Green Tiger - vihreä raidallinen runkotomaatti
Dark Galaxy - tumma, pilkullinen runkotomaatti
Citrina - keltainen, sitruunan oloinen runkotomaatti

Blue Pear - sinertävä runkotomaatti
Golden Gates - oranssi runkotomaatti
Justyna - oranssi runkotomaatti
Dean White Tiger -vihreä-valkoraidallinen runkotomaatti
Wagner Blue Green - sini-vihreä pensastomaatti
Pastel Sleeves - pastelli-oranssi runkotomaatti
Dark Stripe - mysteeri (saatu tilaajalahjana, mutta tästä en löytänyt tietoja mistään)
Ildi - keltainen kirsikkatomaatti
Tiger Pear - vihreä raidallinen päärynätomaatti
Zagadka Prirody - oranssi-keltainen runkotomaatti (pihvi?)

Lucid Gem - tummapintainen, oranssi sisustainen pihvitomaatti
Prizrag Ghost - vaalean keltainen kirsikkatomaatti
Black Prince - tumma pensastomaatti 
"Black Prince"? - tämä lajike kasvoi minulla viime vuonna ja aloin jossain vaiheessa epäilemään, että liekkö on oikea Black Prince. Tämän vuoksi vertailussa kahdesta eri siemenpussista sama lajike
Black Sea Man - vihertävän punainen pihvitomaatti
Paul Robeson - tumman punainen pihvitomaatti
Amish Yellow Giant - keltainen pihvitomaatti
Red Profusion F1 - punainen amppelitomaatti
Vilma - punainen ruukkutomaatti
Chalma - punainen runkotomaatti

Zolotoy Samorodok - oranssi pihvitomaatti
Pink Bumble Bee- pinkin oranssi kirsikkatomaatti
Green Sausage - vihreä-keltaraidallinen pitkulainen runkotomaatti
Tigeretta Cherry Yellow - keltainen kirsikkatomaatti
Kaleidoscopic Jewel -sini-vihreästä punaiseksi muuttuva runkotomaatti 
Helsing Junction Blues - musta kirsikkatomaatti
Kremenchug - punainen pensastomaatti
Odessa Plum - punainen luumutomaatti (pensas)
Solido - punainen pensastomaatti
Sweet Casaday - oranssi raidallinen, pitkulainen runkotomaatti

White Pepper Tomato - kellertävä, paprikan mallinen runkotomaatti
White Zebra - vaalean vihertävän raidallinen runkotomaatti
Moonstone - vihreä-keltaraidallinen pensastomaatti
Marmande Verte - vihreä pihvitomaatti
Abracazebra - kelta-vihreäraidallinen runkotomaatti
Santorini - punainen pensastomaatti
Lemon Cherry - keltainen kirsikkatomaatti
Amethyst Cream Cherry - kelta-purppura kirsikkatomaatti
Sukkula - punainen luumutomaatti
Maximally Blue-Green - tumman vihertävän sininen pensastomaatti

Dark Queen - vihreä-punaraidallinen runkotomaatti
Super Sweet - punainen kirsikkatomaatti
Super Sweet 100 - punainen kirsikkatomaatti
Moneymaker - punainen runkotomaatti
Green Envy- vihreä mini luumutomaatti
Costoluto Fiorentino - punainen runkotomaatti
Orange Berry - oranssi kirsikkatomaatti
San Marzano 2 - punainen luumutomaatti
Tigerella - raidallinen runkotomaatti
Red Pear - punainen päärynätomaatti

Blush - oranssiraidallinen pitkulainen runkotomaatti
Aranka - punainen runkotomaatti
Pink Flamingo - vaaleanpunertava pensastomaatti
Cosmic Eclipse - tumma runkotomaatti
Blue Gold - keltainen - tumma runkotomaatti
Emerald Apple - vihreä runkotomaatti
Green Zebra - vihreä raidallinen runkotomaatti
Berry Garden - punainen kirsikkatomaatti 
Muddy Waters - tumma pinnalta, sisältä vihreä. Runkotomaatti
Vesuvia Giallo - keltainen pisaranmuotoinen runkotomaatti

Garden Peach - samettipintainen runkotomaatti
Big Sungold Select - oranssi kirsikkatomaatti
Ukrainian Purple - purppuran värinen luumutomaatti
Tanskan vienti - punainen runkotomaatti
Rosella - tummahkon punainen kirsikkatomaatti
Tigerette Cherry - keltainen kirsikkatomaatti
Pink Baby Plum - vaaleanpunainen kirsikkatomaatti
Balconi Yellow - keltainen kirsikkatomaatti
Romello - punainen amppelitomaatti
Hundreds and thousands- (100&1000) - punainen kirsikkatomaatti





Muutama lajike on semmoinen, joista epäilen, että ovat samoja, mutta vähän eri nimillä. Ainakin kuvien ja kuvauksien perusteella olivat niin saman kaltaisia, että voisivat hyvinkin olla samoja. Huomasin tämän vasta tätä postausta tehdessäni. Se ei haittaa ja kesällä lopulta selviää, että ovatko samoja. 

Lähes kaikkia kasvatan vain yhden taimen per lajike muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Näihin poikkeuksiin kuuluu osa amppelitomaateista, sillä niitä minulla on selvästi liian vähän. Uskokaa tai älkää, olen ihan tosissani. Liian vähän tomaatteja... siis amppelitomaatteja, khih. 

Näillä mennään tänä vuonna. En taida edes uskaltaa kysyä, millaisia ajatuksia lista herättää ;) Perhe on jo tuonut julki, että olen aivan kaheli. Kaikella rakkaudella tietysti. Ja ei, en yritä asiaa edes itse kieltää. Tomaattihulluus on vallannut minut ja se tekee minut hyyyyyyvin onnelliseksi! 

45 kommenttia:

  1. Voi mahdoton miten suuri määrä tomaatteja! Miten saat nuo kaikki johonkin mahtumaan? Kovasti työtähän tuollainen määrä tuottaa, mutta niiden kehitystä ja kasvamista on kyllä mukava seurata. Ja itse viljellyt ovat aina niitä parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikasvatus aina tuottaa lievää päänvaivaa, mutta luotan siihen, että kyllä ne mahtuu. Viime vuonna tomaatin taimia oli parisen sataa, kun en raaskinut heittää ylimääräisiä pois. Tänä vuonna on pakko pystyä, koska muuten ei kaikki muut mahdu. Kun ulos ja kasvihuoneeseen nämä saa, niin uskoisin tilan riittävän hyvin :) Voi toki olla myös optimismia ;) khih

      Poista
  2. On kyllä järkky määrä..enkä edes tiennyt että noin monta lajiketta voi ensinkään olla:) Ihan huippua kun saat toteuttaa tätä tomaatti"hulluutta", Ihanaa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, tomaatteja on tuhansia lajikkeita, khihii :D Tämä tosiaan on ihanaa hulluutta <3

      Poista
  3. Mahtava määrä tomaatteja ❤❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että tulee hyvä satovuosi, niin pysytään taas pitkälle talveen omissa tomskuissa :)

      Poista
  4. Tsihii, on ainakin motivaattoreita kasvihuoneen kasaukseen! :D Kasvun riemua. <3

    VastaaPoista
  5. Vautsi miten monta erilaista! Toivottavasti tulee hyvä tomaattikesä.

    VastaaPoista
  6. Oho ja vau! Onnellinen olet, kun sinulla on tilaa kasvattaa noin montaa lajia.=) Ihana tuo tomaattikuva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä tämä on onnea <3 Kiitos :) Odotan jo niin ensi kesää, kun saa taas nauttia värikkäistä annoksista <3

      Poista
  7. Vau, miten upeaa! Lajikkeiden nimetkin on aivan mielettömän hienoja, oi että! Rakastan tomaatteja, mutta en todellakaan tiennyt, että lajikkeita on noinkin paljon<3

    Mukavaa kevätviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niitä on tuhansia erilaisia ja aina vain tulee lisää. On ollut mahtavaa, että myös puutarhamyymälöiden lajikevalikoimat ovat kasvaneet ja huomasimpa cittarissa käydessäni, että erilaisia tomaatteja sai valmiinakin jo ostettua. Tomaatit on selkeästi nyt nousemassa uudenlaiseen suosioon :) Mukavaa kevät viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  8. Oho, tuossahan on jo makujen sinfoniaa. Hyvä hulluushan tuo on <3

    VastaaPoista
  9. Hatun nosto sisukkaalle tomaatin kasvattajalle vai pitäisikö sanoa tomaattiviljelijälle :)
    Mahtavaa torstaita teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan hyvää satovuotta <3 Ihanaa torstaita myös Siulle <3

      Poista
  10. Onnea matkaan, on sinulla hurja määrä lajikkeita!

    VastaaPoista
  11. Hih, lähinnä kateeellisia ajatuksia herättää moinen lista! Lisäksi voin aina käyttää "mutta Hillevillä on KAHEKSANKYMMENTÄ eri tomaattia" -korttia, jos mies vihjailee jotain omien taimieni määrästä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hitsi, näkisimpä miehesi ilmeen tuossa vaiheessa :D hahahahah :D Voin niin kuvitella tilanteen :D Ihanaa! Ja hei, miehelle kannattaa aina sanoa: taimia ei voi KOSKAAN olla liikaa ;) Meilläkin tätä on toitotettu joitakin vuosia ja selvästi se on kannattanut. Tänä vuonna sain kuulla olevani aivan amatööri kasvatuksieni kanssa ja taimimäärän olevan säälittävä, kun olisi pitänyt olla 200 lajiketta. HerraMies tosin väitti jälkeenpäin, että lause sisälsi sarkasmia, mutta en usko. Tottahan se oli ;)

      Poista
  12. Ihailen ahkeruuttasi! =) Ihan pakko kysyä, mitä teidän perhe käyttää kaiken tomaattisadon? =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khih, kiitoksia. Tiedä sitten, onko tämää enää ahkeruutta vai sulaa hulluutta :D Mutta joo, satoa syödään ihan hirveästi tuoreeltaan. Perheeseen kuuluu 7 henkilöä, joista kaikki poitsua lukuun ottamatta käyvät kasvihuoneesta napsimassa tomaatteja. Tuon myös sisälle pöydälle tomaatteja, josta ne katoavat super nopeasti :D Ruuassa käytän myös paljon tomaattia ja syksyllä teen pakastimeen mahdollisimman paljon tomaattisosetta/keittoa :) Yllättävän kivuttomasti nuo tomaatit menee :)

      Poista
  13. Huikea määrä! On siinä työtä, mutta on myös herkuteltavaa koko perheelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan on onneksi työtä, joka (toivon mukaan) palkitsee koko perhettä <3

      Poista
  14. Mahtikattaus! Toivotaan oikein satoisaa kesää.

    Itsellä on 'ennätysmäärä' kun ylipäätään on tomaatteja kasvamassa, kymmenisen lajiketta vain ja silti vain Romello löytyy sun listalta. Eli tomaattilajikkeisen määrä on huikea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, tuosta 10 lajikkeesta helposti alkaa kasvamaan kunnon tomaattihulluus ;) khihii :D

      Poista
  15. Lajeja on paljon mutta myös antaa paljon. Kiva kun voi maistella ja katsoa mikä oli paras.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, niin on. Ja mie niin rakastan niitä värikkäitä vihannes-lautasia <3

      Poista
  16. Mä olen jostain syystä hyvin innostunut sun tomaattihankkeesta. Toivottavasti onnistuu mahdollisimman moni. Intoilin jo viime vuonna, koska en ollut koskaan nähnyt niin montaa erilaista tomaattilajiketta :)
    Mä voin olla sun oma tomaattifani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen <3 *halitus* Tuu kesäl kattomaa min tomaattifarmia ;)

      Poista
  17. Hui mikä määrä tomaattilajikkeita ja mahtavaa kun olet niin innostunut niistä!Kiva seurata sinun tomaattipostauksia jatkossakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on jälleen hyvä esimerkki minun Kaikki tai ei mitään-elämäntyylistä ;) khih. Joku hullutus kun vie, niin se sitten kanssa ihan oikeasti vie :D

      Poista
  18. Ompa mahtava lajikemiärä. On siulla hommoo noitten kanssa. Tuo tanskan vienti on kyllä vanha lajike, hyvä edelleen. Muutamia muitakin samoja lajikkeita on miulla kasvamassa. Parikymmentä tainta istutan kasvihuoneeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tanskan vienti on semmoinen perus hyvä ja varma lajike <3 Ei ehkä kauhean jännittävä, mutta ei kaikkien tarvitsekaan :) Ihanan monta tomaattia Sinullakin siis kesällä hoidettavana <3

      Poista
  19. No vautsi vau, siinähän on ihan kunnon lista! Miten aiot syödä kaikki nuo tomaatit? :D Mutta siis mahtavaa löytää jokin juttu, josta innostuu ja joka tekee iloiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khih, kyllä niitä vaan menee :D Tosi paljon syödään jo suoraan kasvihuoneesta koko porukka niitä ja ruokiin uppoaa paljon. Loput sitten soseena pakkaseen :) Tämä on kyllä inspiroivaa hulluutta :)

      Poista
  20. Mikä lajikemäärä! Tuo on kunnon tomaattikasvatusta! Itse pipertelen kahdeksalla lajilla ja meinaisin karsia niistäkin:) Saadaan toivottavasti myöhemmin seurata, mistä saat hyviä kokemuksia. Onnea kasvatukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vaan kaikki menee hyvin, eli saadaan satoa, niin toki kerron niistä myös täällä blogissa ❤ 8 lajikkeestakin saa kivaa vaihtelua 😊

      Poista
  21. Tilasin 2 vuotta sitten siemenet ulkomailta. Maksoivat halvimmillaan 11 centtiä pussi.täällä Suomessa saa maksaa yli 10 kertasen hinnan.samoja lajikkeita löyty kun täältäkin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!