Kaiken maailman kanoja

Niinhän siinnä kävi, että viime yönä oli todella kylmä. Mittari näytti aamulla -4,1, eli daalioille sai jo sanoa hyvästit. Puutarhan olemus muuttui kerta heitolla hurjan näköiseksi, kun daalioiden tummat varret rumentavat jokaista kukkapenkkiä. Nooh, eipä se maata kaada. Alkuviikosta nostan juurakot ylös ja vien kellariin odottelemaan ensi vuotta. 

Kanat vielä nauttivat vapaudestaan. En tiedä, kumpi asia enemmän talven tulossa harmittaa. Se, että puutarhakausi on ohi vai se, että kanat joutuvat olemaan monta kuukautta sisätiloissa. Tulen talvella kovasti kaipamaan sulkaporukan seuraa pihalla. Nautitaan nyt vielä yhteisestä ulkoilusta, kun voidaan. Vasta lumen tultua kanojen osalta ulkoilu on ohi, joten vielä ei liiaksi kannata surra ja murehtia.

Eilen otin vähän kuvia sulkaporukasta. Sulo on edelleen todella arka meitä ihmisiä kohtaan, mutta muutoin näyttää nauttivan elämästään täysin rinnoin (vai täysin kuvuin?).



Maatiaiskanat



"Hups, en se minä ollut joka tuon kukkaruukun kaatoi..."



Hups!



"Ja tuolikin oli jo nurin, kun tähän tulin. Ja sitä paitsi, oli täällä muitakin"



Kukko



Nyt on alkanut tytöt munimaan reilusti. Ihan mukavaa, ettei tarvitse enää säännöstellä munien käyttöä. Antaa rallattaa vaan tytöt!



munapesä



Pitää vielä laittaa kuva kahdesta pinkkipää-kanastakin. Julia on toivonut pitkään, että saisi värjätä hiukset ja tänään sai hänkin uuden hiusvärin samalla, kun minun hiukset värjättiin. HerraMies toimi värjääjänä, kuten aina. Nyt kelpaa lähteä uutta fledaa ulkoiluttamaan Kouvolan Teatteriin. Hiphei! My Fair Lady-musikaali kutsuu minua ja ystävääni. Ihana päästä pitkästä aikaa teatteriin. Kerron huomenna, millainen tuo musikaali oli! 



Like mother, like daughter!



Mukavaa lauantai-iltaa Sinulle <3 Oliko teillä pakkasta viime yönä?  Toivottavasti kukat olivat jo turvassa, etteivät paleltuneet!

34 kommenttia:

  1. Mittari näytti aamulla -5 astetta eli oli kunnon pakkasyö, tyhjensin kasvihuoneen ja kasvimaan, nyt voi talvi tulla. Mukavaa teatteri-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siulle onkin hommat hyvällä mallilla <3 Teatteri esitys oli aivan upea. Oikein harmitti, kun se loppui.

      Poista
  2. Ihanat pinkit ♥ Mullakin olis pullo vaaleanpunaista sävytettä kun van joku päivä viitsis laittea. Kivaa iltaa teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Heiiii, sit myöki voiaa olla samiksiii <3 Ilta oli tosi onnistunut. Musikaalit saivat uuden ystävän <3

      Poista
  3. Alimmillaan oli viime yönä -4,6 astetta. Enpä turhaan siirrellyt eilen kukkia eteiseen ja kerännyt leikkoja maljakkoon :) Kivaa teatteri-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sait kasvit talteen ja muistit ottaa leikkokukkia <3 Teatteri-ilta oli erittäin onnistunut <3

      Poista
  4. Dahliat tosiaankin kärsivät yöllä olleesta pakkasesta. Juuri kun ne olivat täynnä kukkia.
    Onpas teillä suloisen väriset hiukset. Tämä saattaa olla viimeinen kertani täällä joten oikein ihanaa syksyä sinulle ja kiitos sähköpostistasi <3 siitä tuli todella hyvä mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinua tulee ihan ikävä täällä blogimaailmassa <3 Oli kiva, että tutustuttiin. Voipi olla, että saat jatkossakin sähköposteja ;)

      Poista
  5. Söpöset pinkkipäät siellä <3 Ihanaa teatteri-iltaa sinulle Hilu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen <3 Teatteri-ilta oli tosi onnistunut. Voih, olisin voinut katsella esitystä vielä vaikka kuinka kauan!

      Poista
  6. Meillä mittari näytti aamulla -2, mutta alapihalla on varmasti ollut enemmän. Jospa ei ihan vielä vetäisi kovin kylmäksi.
    Mukavaa teatteri-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivoisi jotenkin, ettei ihan vielä alkaisi jatkuvasti pakkasia olemaan. Tulee muutoin talvesta tosi pitkän tuntuinen. Kiitos, teatteri-ilta oli tosi onnistunut ja mukava <3

      Poista
  7. Pakkasta oli meilläkin viime yönä, eikä lämpötila auringon paisteesta huolimatta noussut päivälläkään kovin korkealle. Mukava oli silti puutarhassa puuhastella. Oikein mukavaa teatteri-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn kuulaissa päivissä on jotain aika ihanaa, vaikkei niin lämmintä enää olekaan. Ilma on mukavan raikas <3 Kiitos, teatteri-ilta oli aivan ihana <3

      Poista
  8. Ihania kuvia kanasista. Toivottavasti vielä riittää kauniita, lämpimiä päiviä, niin kanalauma saa ulkoilla. Meillä oli hitusen pakkasen puolella mittari aamulla. Pihatyöt on sillä mallilla, ettei talven tulo ja pakkaset haittaa. Enemmän arveluttaa pakkasen vuoksi liukkaus, missä vaiheessa ne talvirenkaat olisi syytä vaihtaa. Mukavaa sunnuntaipäivää maatiaiskanasten porukalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liukkaus ei tosiaan ole autoillessa lystä :( Ja juuri se vaikeus, että milloin ne renkaat olisi hyvä vaihtaa. Ihanaa sunnuntaita myös Sinulle <3

      Poista
  9. Meilläkin pakkanen vieraili viime yönä ensi kerran ja mittari näytti aamulla herätessä miinus neljää astetta. Onneksi keräsin eilen illalla ison kimpun daalioita maljakkoon. Tänään nostin sitten kaikki joriinit ylös ja laitoin autotalliin kuivumaan.
    Mukavaa iltaa teatterin parissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että kerkisit ottamaan kukkia maljakkoon :) Jotenkin daalioiden paleltuminen on aina itselleni merkki puutarhakauden lopusta, vaikka toisaalta, nythän vasta syysasterit alkavat vasta kunnolla innostumaan:D Kiitos, ilta oli tosi kiva <3

      Poista
  10. Kyllä oli pakkasta. 4 astetta. Ja aika iso osa jäljellä olevista kasveista paleltui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla lukemillaan siis ollaan menty. Tuo kasvien paleltuminen on aina vähän surkea hetki.

      Poista
  11. Taitaa olla aika laittaa taas sisätilan lämmitin paikoilleen. Aamulla oli 4 pakkasta kun tulin töistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työ-yön jälkeen ei varmaan ole kiva alkaa raappaamaan oikein kunnon jäässä olevia laseja. Ja onhan se mukavampi lähteä ajelemaan, kun auto on lämmin.

      Poista
  12. Olen aina miettinyt, etteivätkö kanat karkaa kun pihalla vapaana ovat? Ilmeisesti ei, kun vapaana annetaan olla. Tykkäävät varmasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että jossain pienehkössä kaupunki-pihassa, jossa naapurit ovat ihan läheikkäin, voisivat kanat olla naapureidenkin puolella. Meillä kanoilla on niin paljon tilaa, etteivät onneksi mihinkään pihasta lähde. Poikkeuksen tekee se, kun lähden postilaatikolle, niin silloin ovat joskus yrittäneet mukaan lähteä ja olen niitä joutunut palauttelemaan takaisin pihalle. Muuten tonkivat hyvin tyytyväisenä omassa pihassa puskien alusia <3

      Poista
  13. Mökillä ainakin oli pakkasta edellisyönä. Maa oli aamullakin kuurassa. Päivä siis sujui puutarhahommissa. Kohta alkaa olla kaikki talviteloilla. Voi sulkaporukkaa, kun joutuu sisälle, vaan sitten on taas riemullista, kun kevät koittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvällä mallilla siulla siis hommat sielä :) Kevään koittaminen on aina mahtavaa juttu, sitä odotellessa <3

      Poista
  14. Meillä on käynyt siinä nollan tienoilla, mutta että useampi aste pakkasta... hui!
    Ihanat kanat ja pinkkipäät ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Jännä, miten heti alkoi tuntumaan, että talvi on lähellä, kun mittari näytti aamulla -4... huh...

      Poista
  15. Pakkasta oli täälläkin ja muutama ruukussa ulos unohtunut daalia kärsi saman kohtalon kuin siellä - varret alkoivat lakastua saman tien.
    Toivottavasti oli hyvä musikaali!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daaliat ovat niin herkkiksiä, etteivät kestä pakkasta. Nooh, onneksi taas ensi vuonna ne loistavat :) Musikaali oli aivan loistava <3

      Poista
  16. Mahtaako kanoja sisälläolo harmittaa?
    Ovat ne kyllä kivaa seuraakin pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en osaa sanoa, että mitä kanat asiasta ovat mieltä. Kuitenkin niin paljon pihalla tonkimisesta nauttivat, että uskoisin, että mieluimmin ulkona olisivat. Tosin, talvella eivät tykkää lumesta, joten talvella mielummin ovat sisällä :D

      Poista
  17. Mahtavat kuvat ja hei ihanat hiukset <3
    Kyllä täälläkin varmaan on miinuksen puolella käynyt öisin. Ihanaa kun saa nauttia takkatulen loimusta ja lämmöstä kun ulkona vihmoo <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!