Tervehdys pitkästä aikaa!

Maatiaiskanasen Elämää-Facebook sivulle laitoinkin perjantaina lyhyen videon, jossa kerroin, että viikonlopun aikana olen palaamassa blogin pariin. 

Kiireet ovat ehkä vähän helpottaneet, mutta toisaalta vierivä kivi ei sammaloidu, joten uusia kiireitä on tullut hamstrattua. Olen kuitenkin kovasti kaivannut blogiin kirjoittelua ja ennen kaikkea teitä, jotka jaksoitte aina kommentoida ja kannustaa. 

Blogi on ollut hiljainen nyt parisen kuukautta ja sinä aikana olen keskittynyt pääsääntöisesti Oriflameen. Kerroinkin nousseeni aluejohtajaksi ja lanseerasimme tiimillemme nimen: Special Stars. Sen tiimoilta on aikaa mennyt, kun olen tiimille tehnyt mainosmateriaalia ja paljon muuta, jonka aiemmin hoiti silloinen aluejohtaja. Omalla meiningillä mennään ja pöhinä on ihan mieletön. Mahtavaa! 




Muulle perheelle kuuluu myös ihan hyvää. HerraMies jäi vuorotteluvapaalle ja olemme viettäneet yhdessä aikaa todella paljon. Taikakin on saanut nauttia todellisesta palvelusta, sillä HerraMies tuppaa olemaan palvelevaa sorttia pienille prinsessoille (tätä yritän vähän toppuutellakin välillä). Taika on kasvanut hurjasti ja ilmeisesti kasvun vauhti on alkanut hirvittämään häntä itseään, sillä meille on löytänyt tiensä ajoittain hyvinkin uskottavasti lässyttävä pikkuvauva. Toisaalta se on niiiiin söpöä! 

Ilonalla käynnistyi yläasteen viimeinen vuosi ja vastaavasti Julialla se ensimmäinen. Molemmat jatkoivat viime vuotisia harrastuksiaan, eli Ilona käy Kouvolan kaupungin Nutessa (Nuorten teatteri) ja kiipeilemässä ja Julia kuvataidekoulussa. Julia tosin lisäsi harrastuksiin vielä kuntosalilla käynnin, mikä onkin tosi hienoa. Jos joku keksii, miten äitikin sinne saataisiin, niin kertokaa toki! (Ja se kuuluisa; millä ajalla? khih).

Syksyllä arki siis pyörähti käyntiin vauhdikkaasti. 




Puutarhaakaan en kesällä täysin unohtanut, mutta olen mennyt sen tiimoilta selvästi paljon rennommalla otteella kuin aiemmin. Kasvihuoneet olivat aivan täynnä ja loppukaudesta taistelin homeongelman kanssa. Tämä ei tosin tullut yllätyksenä, sillä jo alkukesästä alkaen tuo ongelma oli havaittavissa. Syksyllä kun ilmat kylmenivät ja kosteutta oli enemmän, niin ongelmahan alkoi räjähtämään käsiin. 

Sinällään todella ärsyttävä ongelma, kun sadon alkaessa kypsymään, alkaa taistelu hometta vastaan ja välillä tuntui jo, että koko kausi on mennyt vähän hukkaan.  Satoa saimme silti yllin kyllin, mutta ehkä nyt oikeasti opin sellaisen asian, ettei kasvihuoneita kannata tunkea niin täyteen.

Tomaatin osalta muutenkin tein päätöksen, ettei niitä ensi kesänä ole montaa. Ne työllistävät niin hirveästi, että pieni tauko tekee hyvää. Eniten turhauduin siihen, että lajikkeet olivat tänäkin vuonna ihan, mitä sattuu. Käytin todella paljon aikaa (ja rahaa) erilaisten lajikkeiden kanssa puljaamiseen ja myönnettäköön, että kun hyvin suuri osa osottautui joksikin aivan muuksi, mitä piti, niin turhauduin. Joten, ensi kesänä tomaatteja on paljon vähemmän ja se hurja lajikerieha saa jäädä. 

Se, että mitä ensi vuonna kasvihuoneissa kasvaa, niin se on itsellenikin vielä arvoitus. Jotakin, joka ei vaadi kastelun lisäksi jatkuvaa hääräämistä. 

Jostain kumman syystä olen saanut outoja reaktioita, kun olen kertonut jättäväni tomaatin kasvatuksen vähemmälle. HerraMies purskautti kahvit suustaan pöydälle, kun repesi niin totaalisesti, Ilona ja Julia nauroivat päin naamaa ja Taikakin sanoi, että äiti höpöttää kummallisuuksia. Kummallinen perhe minulla...




Syksy herättää minussa tänäkin vuonna hyvin ristiriitaisia tunteita. Toisaalta olen iloinen, että saan pienen tauon puutarhan hoitoon, mutta toisaalta myös suren. Onneksi voin nyt alkaa blogiin käymään läpi kesän puutarhamuistoja, niin kausi tuntuu jatkuvan pidemmälle.

Monia kömmähdyksiä, mutta myös monia yllättäviä onnistumisia. Koska on meidän poppoosta kyse, niin myöskään ihmeellisiltä hullutuksilta ei ole vältytty. Näistä lisää tulevissa postauksisssa.

Toivottavasti edes joku on jäänyt kaipaamaan jorinoitani ja on paikalla tervehtimässä <3 Ihana olla taas täällä! 

40 kommenttia:

  1. Tomaatit oli mullakin tänä vuonna ongelmallisia. Hidasta kasvua koska siirto kasvihuoneisiin myöhästyi isännän huonosti ajoittaman Ruotsin-reissun takia ja koska kesä oli sitten kylmä, kuuma, kostea ja vaikka mitä. Liikaa tomaattilajikkeita, ja todellakin ihmeellistä sekaannusta: Big Sungold on edelleen tuolla vierashuoneessa laatikossa mustansinisenä odottamassa kypsymistä. Sungold? Musta? Keväälä sitten yksi siemen per sortti ja muutenkin vähemmän taimia kasvihuoneisiin. Eikä mitään uusia tilauksia! Kaarina Sotka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen muiltakin kuullut, että oli haasteellinen tomaattivuosi, eikä olla ainoita, jotka ovat ihmetelleet näitä tomaatti sekaannuksia. Itsekseni olen pohdiskellut, että olisiko yksi syy siinnä, että tomaatti-hurahdus oli niin hurja, että osa siementen myyjistä päätteli, että nyt on hyvä markkinarako ja pusseihin tungettiin ihan mita tahansa. Selvästi nimittäin samoissa pusseissa on ollut eri lajikkeiden siemeniä :(

      ja juu, ensi vuonna ollaan maltillisia, khih ;)

      Poista
  2. Kiitos paljon Suvi <3 Ihanaa syksyä myös Sinulle :)

    VastaaPoista
  3. Kaipailin jo blogikirjoituksia, varsinkin tomaateista ;p hyvää ihanaa värikylläistä syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa, että kaipailit <3 Kiitos <3 Khih, olikin vähän erilainen tämä tomaattikertomus :D Ihanaa syksyä myös Sinulle <3

      Poista
  4. Oonki käyny pari kertaa kurkkaamas, että onko multa menny jotaki ohitte, ku oon ittekki harventanu kesän aikana tahtia. Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, etten ole unohdettu <3 Mukavaa syksyä myös Sinulle <3

      Poista
  5. Olenkin kaipaillut sinua tänne puutarhapuolelle,mukavaa että muistit meitä puutarhahörhöjä vielä. Tuo tomaattijuttu ainakin on mulla mennyt niin että aikaisemmin tuli kokeiltua useampia lajikkeita mutta nykyään enää vain yhtä hyvin makeaksi havaittua kirsikkatomaattia. Elämä jotenkin yksinkertaistuu kun ikää tulee. Perheellesi tuntuu kuuluvan ihan hyvää kuin myös itsellesikin,mukavaa sunnuntaita sinne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos ihana <3 Joskus vähemmän on enemmän, ei maha minkää. Ehkä mieki sen viel joskus opin ihan käytännössä ;) Ihanaa sunnuntai-iltaa myös Siulle <3

      Poista
  6. Ihana kuulla taas sun ja sun perheen sekä tietysti puutarhan kuulumisia!
    Sä taidat olla sen sortin nainen, että menestyt kyllä ihan mihin vain ryhdyt.
    Onnea valtavasti noista Oriflame kuvioista!
    Olet varmasti tehnyt valtavasti työtä.
    Ja olen henkäillen seurannut noita sun lajikemääriä, oli sitten kyse tomaateista tai vaikka meloneista. Luulen, että sun vähentäminen on samaa kuin meille muille normaali- tai jopa suuri määrä. :)
    Ihanaa, että olet ehtinyt nauttimaan sekä puutarhasta että sadosta, vaikka kiireitä on ollut muille alueilla.
    Ihania syyspäiviä koko teidän perheelle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana <3 Khih, tuo voi hyvinkin pitää paikkansa, että minun vähennykset ei muista tunnu pikku määrille, mutta katsotaan ;) yritän pitää järjen mukana ;) Ihania syyspäiviä myös teille <3

      Poista
  7. Kiva, että olet ehtinyt nyt loppusyksystä palata tänne blogiisi, Fb:ssäsi olenkin silloin tällöin piipahtanut.Isosti onnea hienosti Oriflamen kanssa onnistumisestasi ja ihanaa loppusyksyä.Aika ei kenelläkään tahdo riittää ihan kaikkeen mitä olisi kiva tehdä ja silloin pitääkin karsia ja priorisoida asioita, ellei lopullisesti, niin sitten tärkeysjärjestystä vaihdellen ja toisinaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, että joskus on pakko priorisoida, vaikkei suoranaisesti haluaisikaan. Olen niin yllättänyt vastaanotosta. Ihan valtavasti tullut kommentteja tänne ja faceen. Olen niin kiitollinen <3

      Poista
  8. Hih, tuota tomaattihurahdusta ja sen häviämistä :) Vain ne parhaiksi todetut varmaan jää.
    Mietin jo joko sinäkin lopetit bloggaamisen, niinkuin moni muukin on siirtynyt johon muuhun, IG;hen tms. Mutta kiva kun jatkat täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ei mennyt tomaattihommelit kuin Strömsössä ;) khih. Onneksi ei erityisen vakavaa ole :D En ole tosiaan lopettamassa, mutta oli pakko pitää pieni breikki, kun tuntui ettei vuorokaudessa enää riitä tunnit kaikkeen :D

      Poista
  9. ihmettelinkin jo, mitä sinulle on tapahtunut. Kiva sitten nähdä puutarhasi kuulumisia, kun ehdit niitä kertomaan. Tämä vuosi ei suosinut ainakaan täällä hyötytarhuria, oli kaikenlaista vitsausta niin ötököiden kuin sään puolesta. Noh, ensi vuonna paremmalla tuurilla :) Kivaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli vain pieni aikaongelma. Mistään ei löytynyt lisätunteja vuorokauteen, vaikka kovasti niin olisin toivonut ;)
      Voin niin samaistua noihin vitsauksiin. Hurja, miten monta ongelmaa voikaan mahtua yhteen vuoteen! Ihanaa sunnuntai-iltaa sinne <3

      Poista
  10. Mukavaa kuulla sinusta. Kokeilemalla sitä oppii yhtä ja toista. Nyt tiedät, mitä valtava tomaattimäärä merkitsee ja osaat suunnata voimavarasi toisin. Vaikka aina sitä tulee kaikenlaista luvattua ja tuloksena on sitten kotiväen naurut.
    Onnittelut Oriflame-uralla menestymisestä ja mukavaa syksyä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Ei näiltä tunnu ikinä hauskuus loppuvan, kun nauravat töhöilylleni ;) khih.
      Kiitos paljon <3 Ihanaa syksyä myös Sinulle <3

      Poista
  11. Mukavaa lukea taas blogiasi! Itsellä oli viime kesänä kasvihuoneessa vain kurkkua ja yksi amppelitomaatti. Tiesin etukäteen että hoito on harvempaa, ja kurkku on onnistunut aina kunhan on vettä edes jollain tavalla. Amppelitomaatti myös helppo hoitoinen. Joskus kokeilin hirmuiset määrät eri tomaatteja, vuosien saatossa vähentyneet siihen yhteen 😁 Ensi kesänä sitten uudella innolla! Mukavaa syksyä! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Joskus tekee hyvää viettää kesä vähän pienemmällä taimimäärällä. Sitten taas jaksaa uudelle puhdilla (unohtaa sen työmäärän, luulen) ;) Ihanaa syksyä myös Sinulle <3

      Poista
  12. Ihanaa että olet ♥ Ja ihan mielettömästi onnea etenemisestä, siitä että unelmista on tullut totta!

    VastaaPoista
  13. Ihanaa, että olet takaisin blogistaniassa! <3 Niin moni kiva blogi on viime aikoina hiljentynyt tai lopettanut, että alkaa pakostakin miettiä, että viitsiikö täällä yksinkään pyöriä. Mukavaa syksyn jatkoa sinulle ja perheellesi! Muiskis! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ihana <3 Olen nyt ollut niin pimennossa blogien suhteen, etten edes tiedä, kuinka monet ovat lopettaneet. Tosin muistan jo keväällä ajatelleeni, että jopas alkaa blogien ovat sulkeutumaan. Ihana taas kuulla Sinustakin <3

      Poista
  14. Vähän kyllä tirskahdin täälläkin noista sinun tomaattipuheista. Lisää tomaatteja kiitos :D
    Oli kiva kuulla sinusta täällä bloginkin puolella. Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Hilu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. khih, voin hyvin kyllä kuvitella tuon tirskahduksen :D khih :D
      Ihanaa alkavaa viikkoa myös Sinulle <3 ja kiitos ihana <3

      Poista
  15. Kiitos paljon <3 Ihanaa uutta viikkoa myös Sinulle <3

    VastaaPoista
  16. Todella upeaa miten olet luonut uuden uran Oriflamen parissa:)
    Oikein hyvää syksyä sinulle.

    VastaaPoista
  17. Kiva kun olet täällä jälleen ja kiva kuulla, että kaikki on hyvin. Oriflame-urasi on ihan huippujuttu. Kaikkea hyvää syksyysi!

    VastaaPoista
  18. Tervetuloa takaisin palstoille, Hillevi. Positiivisen rentoja juttujasi on kiva lukea, vaikka en puutarhanhoidosta mitään ymmärräkään. Rauhoittavaa syksyn aikaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos paljon <3 Ihana kuulla <3 Mukavaa syksyä myös Sinulle <3

      Poista
  19. Tervetuloa takaisin Hilu,
    Kiva kuulla sinun ja perheesi kuulumisia täällä taas .
    Hyvää viikon jatkoa koko poppoolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ystäväiseni <3 Ihanaa viikon jatkoa myös Sinulle ja koko teidän poppoolle <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!