Kasvun kesä

Puutarha kukkii ja satoa saa jo vaikka mistä. Rakastan heinäkuun loppua ja elokuun alkua. Ei uskoisi, että joskus aiemmin inhosin syksyn lähestymistä. Nyt olen oppinut rakastamaan sitä, koska silloin parhaiten palkitaan talven, kevään ja kesän uurastus. Ei mene kauaa, kun keittiö täyttyy oma kasvattamista herkuista. 

Sitä odotellessa on kiva ihailla kukkia. Kärhöt ovat nyt kukassaan, mutta niissäkin näkyy kuivuus. Kauniita ne ovat kuitenkin. Ehkä olisivat runsaampia, jos olisin kastellut ja hoivannut niitä tänä kesänä, mutta päätin kesän alussa, että liiallinen hoivaaminen on nyt ohi meidän puutarhassa. Tämä siksi, jotta voin enemmän keskittyä nauttimiseen kuin työn tekemiseen puutarhassa. Nerokasta, eikö totta?

Myönnettäköön, että vähän tuo hienous hämää. Työtä on tullut tehtyä, mutta pääsääntöisesti kasvihuoneessa. Muu puutarha on pärjäillyt omillaan ja olen vain kierrellyt nauttimassa sen kauneudesta. Uskokaa tai älkää, rikkaruohoihin sokaistuu ajan kanssa. Ehkä ensi kesänä on taas intoa ja halua nyppiä niitä. Tänä kesänä ei ole ollut, mutta en rakasta tai ihaile puutarhaani ainakaan yhtään vähempää.

Olen tänä kesänä muutenkin opetellut armollisuutta itseäni kohtaan. HerraMies totesi tänä aamuna, että tietynlainen sisäinen rauha on alkanut huokumaan minusta. Rauhallinen en ole, mutta olen tehnyt rauhan itseni kanssa. Poissa on se jatkuva itseni sättiminen ja huonona näkeminen. Olen varmasti ulkopuolelta katsottuna huomattavasti epätäydellisempi kuin aiemmin, mutta sisimmässä on rauha. Minä riitän myös silloin, kun en jaksa.

Olen ymmärtänyt sen, kuinka hirveästi olen tehnyt asioita vain siksi, että riittäisin muillekin, enkä ole tajunnut sitä, että kyse on kokoajan ollut siitä, etten ole riittänyt itselleni. En ole aiemminkaan salannut sitä, että olen ollut julma itselleni, mutta olen nyt ymmärtänyt, että se on ollut suurin heikkouteni.

Empä arvannut keväällä, millainen kasvun vuosi tämä olisikaan. Puutarhassa moni asia meni pieleen, mutta se mikä todella kasvoi, olin minä itse.

Väitän, että tämä blogi on auttanut tuohon kasvuun paljon. Olen avannut ajatuksiani ja tunteitani, ja te olette ottaneet ne aina todella kauniisti vastaan ja luoneet uskoa siihen, että olen ihan hyvä tyyppi, enkä ollenkaan niin urpo, mitä itse olen ajatellut aiemmin.

Olen kuitenkin pyrkinyt oppimaan paljon ja samalla olen oppinut myös epätäydellisyyden upeutta.

Melkoinen kasvun kesä. Tietoa on tullut paljon, mutta ymmärtämystä sitäkin enemmän.

Ja se, se on jotain, mikä oikeasti elämässä merkkaa.