Persikka alkaa kukkimaan

Nyt alkaa persikkapuu availemaan nuppujaan. Oih, mitä kaunistuksia! Tämä vuosi on kolmas vuosi, kun hoidan persikkapuutani ja tämä on ensimmäinen vuosi, kun pääsen nauttimaan tämän kukinnasta.  Ostin tämän loppusyksyn alesta 2017, joten sinä vuonna ei tietenkään ollut mahdollisuuksia kukintaa nähdä. Viime keväänä elättelin toiveita kukinnasta, mutta silloin nuppuja ei tullut. Joten tänä vuonna nautin täysin siemauksin tästä upeasta kukinnasta! 


Persikkapuun kukka



Toki olisi kiva päästä maistamaan oman persikan hedelmiä, mutta tämä kukinta on niin ihana, että ainakin tällä hetkellä satokin tuntuu toissijaiselta. Pensselin kanssa yritän kukkia pölyttää, joten pidetään kuitenkin peukkuja, että saataisiin satoakin. 


´Bonanza´persikka


Herkkää, oi niin herkkää! 



Persikka on eksoottinen ihanuus



Nuppuja on vielä useampiakin. Nämä nuputkin ovat mielestäni ihan super kauniita!



Persikkapuun nuppuja



Persikkapuuni talvehti kellarissa ja nostin sen helmikuussa saunatuvalle valoon. Olen ihan varovasti antanut vettä, mutta muuten tämä on saanut olla ihan rauhassa. 

Olen oman puuni hankkinut  Viherpeukaloista, joiden sivulla kerrotaan siitä näin:


Persikka Bonanza (Prunus persica)

Persikka viihtyy lämpimän aurinkoisella, mielellään tuulensuojaisella paikalla. Taimet on hyvä istuttaa ulos kohopenkkiin tai esim. kasvihuoneeseen. Itsepölytteiset lajikkeet tuottavat hedelmiä ilman toista lajikettakin. Persikka saattaa talvehtia edullisella paikalla ulkona, mutta talvehtimisen varmistamiseksi suositellaan talvetusta esim. kasvihuoneessa tai kellarissa. Ulkona talvehtiessaan persikka kannattaa suojata huolellisesti esim. pakkaskankaalla. Persikkapuu ei siedä leikkausta kovin hyvin, joten puuta leikataan tarvittaessa loppukesällä poistamalla huonoja tai vioittuneita oksia.



´Bonanza´persikan kukka



Kuvassa näkyvät seitit ovat hämähäkinseittiä. Tarkkasilmäinen lukija huomasikin jo aiemmasta päivityksestä, että jotain seittiä kuvassa näkyy ja varmistelikin, ettei vain ole vihannespunkit kiusana. Ei onneksi! 



Hedelmäpuiden kukinta on suloista



Aprikoosipuun kukat alkavat olemaan kaikki jo auki ja siitä on tulossa kuvapostausta lähipäivien aikana. Jos haluat käydä katsomassa aikaisemman postaukseni aprikoosipuun kukinnasta, niin löydät sen klikkaamalla tästä (klik klik). Aprikoosinkin kukinta on todella hurmaava!

Suloista sunnuntaita Sinulle!


32 kommenttia:

  1. Persikka on aivan ihanan värinen kukkiessaan! Joskus Ranskassa olen osunut persikkaviljelmälle kukinta-aikaan ja se oli kuin sadusta. Tuollainen olisikin todella ihana kotona, oma persikkapuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo on varmaan ollut ihan todella elämys, vautsi <3 Persikkapuu on kyllä sympaatinen tälläisenä pienenäkin versiona :)

      Poista
  2. Oih,miten kauniit kukat!Lemppari värini kukissa yleensäkin.❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ihme <3 On nuo vaaleanpunaiset kukat aina vaan niin ihania :)

      Poista
  3. On siinä vaan kauniit kukat. Voi kun joku kehittelisi persikan joka selviäisi hyvin talvet ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Itse en ihan kauheasti innostu kasveista, joiden selviäminen on tosi epävarmaa ja jotka viel ovat melko arvokkaita. Jospa vielä saataisiin Suomenkin oloihin sopivia persikoita :)

      Poista
  4. Ohhoh, onpas ihanan näköiset kukat!

    Meillä oli persikka ulkona pari vuotta, mutta viime keväänä huomasimme, että se oli kuollut. Uusi istutettiin vanhan kirsikkapuun viereen, ja nyt jännätään, selvisikö se talven yli täällä Turussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että uusi persikka on selvinnyt talvesta <3 Pääsittekö yhtään maistelemaan hedelmiä edellisestä puusta? :)

      Poista
  5. Kauniita on persikankin kukat!
    Itse taitoin juuri lenkkipolulta pari omenapuun oksaa maljakkoon. Saas nähdä kukkivatko...
    Kivaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän ne kuki <3 Omppupuunkin kukat ovat aivan ihania <3 Ihanaa viikkoa myös Sinulle!

      Poista
  6. Onpa kauniit kukat:) Ja tuoksukin varmaan ihana. Täällä mahdolliseti myös kukkivat nyt, koska hedelmät kypsiä kesäkuun alkupuolella. Kaunista alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielä varmaan hedelmäpuiden kukinnat ovat todella upeita <3 Mukavaa uutta viikkoa myös Siulle <3

      Poista
  7. Tämä on muuten ensimmäinen kerta kun näen persikkapuun kukkia. Onpa kauniita, upean värisiä <3
    Ihanaa sunnuntaita sinulle Hilu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä melkoinen kaunotar <3 Ihanaa uutta viikkoa murunen <3

      Poista
  8. Sinun persikka kukkii eri värisenä, kuin meidän tulipoltteen tappamat persikkapuut aikoinaan.
    Tämä sinun on eksoottinen kaunotar.
    Hyvää uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko teidän kukat valkoisia? Kauniita varmasti ovat olleet nekin <3 Tulipolte sen sijaan on kurja! Ihanaa uutta viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  9. Voi mikä söpöliini <3 Ihana vaaleanpunainen sävy kukissa. Kivaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo sävy on tosi herkullisen ihana :) Mukavaa viikkoa myös SIulle <3

      Poista
  10. Hedelmäpuiden kukat ovat lähes kauneimpia kukkia mitä on.

    VastaaPoista
  11. Aivan ihanat kukat! Mulla ei mitään noin kaunista kukkivaa ole, mutta tänäkin keväänä aiotaan tehdä päivämatka Tukholmaan ihailemaan kukkivia kirsikkapuita.

    VastaaPoista
  12. Onpa kauniin värinen kukka! Onnittelut onnistuneesta kukinnasta, toivotaan, että saatte eksoottisia maistiaisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Pidetään peukkuja, jotta pölytykset onnistuvat :)

      Poista
  13. Todella kauniita kukkia ja nuppuja, valloittavia! En edes tiennyt, että persikka voisi Suomessa kukkia. Kaikkea sitä oppii kun tarpeeksi vanhaksi elää. Nyt vaan pidetään peukkuja, että tulisi jokunen hedelmäkin, edes yksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsellenikin persikkapuut tulivat vähän yllätyksinä silloin 3 vuotta sitten :D Ovat kyllä aivan ihania :)

      Poista
  14. Oikea prinsessaunelma koko kukinta. Nuputkin on ihania.

    VastaaPoista
  15. Hyvin tulee persikoita kun vaan jaksaa pörrätä kukkia, mulla tuli yli 100 persikkaa toissakesänä ja hyviä olivat mutta edellisenä talvena kuoli vaikka oli kasvihuoneessa pakkaspeitteellä suojattuna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wautsi vau, tuo on jo ihan huimaa! Harmi, että se kuoli :(
      Kiitos face-sivulle kuvan jakamisesta. Ihan mielettömän inspiroiva kuva! <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!