Joulukalenteri teen ystävälle!

Joulu alkaa lähestymään pikku hiljaa. Joulun odotukseen kuuluu ehdottomasti joulukalenteri, eikö totta? Ihana, kun aikuisillekkin on omia joulukalentereita, joiden avulla voi päivä päivältä enemmän tempautua joulun tunnelmaan. 

Sain blogiyhteistyönä Foodster herkkukaupasta aivan ihanan teejoulukalenterin. Jokaiselle päivälle on oma luomu irtotee-pussi ja lisäksi pakkauksesta löytyy pieni teekirjanen. 


Kuva lainattu Foodster-sivustolta

Minusta on ihanaa, kun jokaiselle päivälle on erilainen tee. Ja koska itse tykkään yllätyksistä, minusta oli myös kiva, ettei sivustolla ollut kerrottu, mitä teetä kalenterista löytyy. Tämän vuoksi en halua muiltakaan yllätystä pilata ja julkaista, mitä kaikkea ihanaa teetä kalenteri pitää sisällään. Eikö joulukalenteri idea ole myös yllättää? Jos itse taas haluat tietää, mitä teetä löytyy, voit kuvasta zoomailla pussien yläreunoja ;)




Tee-kirjasesta löytyy ohjeet jokaiselle pussille, kuinka siitä saa parhainta teetä tehtyä!




Jokaisen pussin kyljestä löytyy myös pieni teksti piristämään teehetkeä. Oma ruotsin kielen taitoni on lievästi sanoen ruosteessa, joten ensin yritän saada tekstistä selkoa omin avuin ja sen jälkeen otan kääntäjän käyttöön. Outoa ehkä, mutta minusta se on hauskaa :)




Jos haluat itsellesikin tälläisen ihanan teejoulukalenterin, pääset tilaamaan sellaisen tästä klikkaamalla.

Kiitos Foodster mukavasta yhteistyöstä! Voi, tule jo äkkiä joulukuun ensimmäinen päivä! 

46 kommenttia:

  1. Wau, ompa enemmän kuin ihana idea teenystävälle.... aloin jo pohtia vastaavaa kaffe-kissoille!
    Taidan kuitenkin pidättäytyä lasten kalentereissa; vastahan eilen sain murusten Halloween yllätykset valmiiksi....
    Ihanaa kuun vaihdetta sydän syksyn aikaan....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo on ihan mainio. Olen joskus nähnyt teekalentereita, joissa on useampaa samaa lajia. Tämä oli minusta ihana, kun jokapäivälle on eri tee :) Vastaavanlainen oli myös kahviversiona, mutta se on jo loppuunmyyty.
      Mukavaa kuunvaihdetta myös Sinulle <3

      Poista
  2. Kiitos esittelystä ystävä! ❤️Kerrassaan oiva idea joulukalenteriksi. Hyvää tiistaita! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa tiistaita myös Sinulle ystäväiseni <3 Käytiin eilen kirjastossa ja laitoin tilaukseen kirjasi <3 Odotan jo, että pääsen sen lukemaan *halaa*

      Poista
  3. Miten ihana laatikkokin! English Tea Shopilla on myöskin ihana teejoulukalenteri :) Kivaa päivää <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin tuo on kaunis :) Odotan jo kovasti, että aina kun joulukuussa saan Taikan päikkäreille, niin otan oman pienen hetkeni ja valmistaudun jouluun nauttimalla kupin teetä :)
      Mukavaa päivää myös Sinulle <3

      Poista
  4. Onpas kiva teejoulukalenteri!❤️
    Niinpä, Tulispa joulu äkkiä, että pääsee avaamaan kalenteri luukkuja.😀
    Mukavaa päivää sinulle!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun aika on kyllä taikaa täynnä <3 Mukavaa aikaa!
      Kivaa päivää myös Sinulle :)

      Poista
  5. Teejoulukalenteri onkin kiva piristys perinteisen suklaakalenterin tilalle. Tällaisen voisi kokeilla tehdä itsekin! :) Ihana.

    VastaaPoista
  6. Ihana on sinunkin teekalenteri! 😍 Mukavaa tiistaita! ❤

    VastaaPoista
  7. Oi, sekä tee- että kahvikalenteri olisivat hauskoja. Tee sopii ehkä joulunalusaikaan erityisen hyvin, koska teen juomiseen kuuluu oma pieni hetki ja rauhoittuminen. Tyylikäs pakkaus myös.
    Minä hankin itselleni Baby Lips -joulukalenterin. Se on hyödyllinen, muttei erityisen jouluinen.
    Mukavaa marraskuuta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli myös kahvi versio myynnissä, mut se on jo myyty loppuun. Eikä ihme, ihana idea sekin!
      Vieläkö baby lips kalentereita on? Yritin vähän niitä katsella, mutta en löytänyt. Julia on ihan höyrähtänyt Baby lipseihin.

      Poista
  8. Onpas hieno idea! Minulla kuitenkin on niin paljon yrttejä suoraan luonnosta, että jätän tuon väliin. Ehdottaisin sinulle, että tekisit niistä joulukalenteriohjelmaa kun tulee joulukuu. Olisi kiva lukea, mitä hienouksia ja voimaa mistäkin teeaineksesta löydät. Minä itse olen pitänyt jos minkäkinlaista joulukalenteria, milloin joulupapereista, joulukoristeista tai korteista jne. Se on ollut ihan hauskaa. Nyt en tiedä mistä pitäisin. Onko sinulla vinkkiä minulle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukalenterin pito täälläkin on tosiaan mielessä :) Ehkäpä tuo tee-juttu tulee olemaan siinnä osana :) Kiitos ideasta! Jos minulle tulee mieleen joku kiva idea sinulle, niin pistän viestiä :)

      Poista
  9. Teekalenteri on kyllä ihan hauska idea. Jonkin verran tulee itsekin juotua teetä. Meillä mennään joulukuussa omin pikku kätösin ja vähän toistenkin kätösin tehdyillä kalentereilla. Se on ollut tapana jo kauan :) Blogissakin tapahtuu kummia aina joulukuussa :)

    VastaaPoista
  10. Nällä kuvilla ja vihjeillä nousee taas talviteeinto! Talvella tulee juotua paljon teetä ja erilaisia kuin muina vuodenaikoina. Tässä on kyllä hyvä vihje kalenteriksi teen ystävälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä teen lämpöä ihan kaipaa talven kylmyydessä. Ja teen tuoksu on ihana!

      Poista
  11. Oikea teenjuojan unelmakalenteri! <3 Minä en juo kahvia ollenkaan ja osaan arvostaa ihania yrttiteitä kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monenmoista teetä näyttää olevan. itsekkään en kauhean tarkkaa syynäystä tehnyt, koska haluan pitää jännityksen :)

      Poista
  12. Aikas ihana joulukalenteri! (: Ja kappas, siekii oot Kouvolast. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, täältähän mie :) Kiva löytää blogiystäviä samoilta seuduilta :)

      Poista
  13. Onpa ihana joulukalenteri. Teen ystäville (kuten minulle) niin kiva idea. Kiitos tästä vinkistä. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti joku muukin saa tälläisestä itselleen ihanaa joulun odotusta :)
      Mukavaa loppuviikkoa myös Sinulle :)

      Poista
  14. Tosi kiva idea! Aikuisten joulukalenteri. Miksei? Ei oo tullu ees mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, että näitäkin tulee vuosi vuodelta enemmän :) Ihan kiva juttu. Ja se, että valikoimaa on paljon. Kosmetiikkaa on käsittääkseni ollut jo pitkään, mutta eihän kaikki ole siitä innostuneita.

      Poista
  15. Ihana, tuollaisen haluaisin, vaikka olen enempi kahvin ystävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta oli myös kahvi versio, mutta se on myyty loppuun :) En ole oikein saanut itseni kanssa selvyyttä pidänkö makukahvien mausta niin paljoa kuin teestä... peruskahvi-kissa kyllä olen ;)

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Tiedätkö, juuri ajattelin sinua!
      Tuo tosiaan on ihana. Tulisipa äkkiä jo joulukuu niin pääsisin maistelemaan :)

      Poista
  17. Oi miten kiva kalenteri❤ tuo onkin loistava vinkki teen ystäville..Mukavaa alkanutta marraskuuta❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innolla jo odotan joulukuuta, että pääsen maistelemaan :) Mukavaa marraskuuta myös Sinulle <3

      Poista
  18. Näppärä kalenteri. Tein itse miehelleni samanlaisen viime vuonna ja jotain uutta pitäisi kehitellä tänä vuonna. Täällä ois jopa oluista tehty valmis kalenteri mutta vois jäädä oluet juomatta, ei sentään niin niitä juo muutenkaan.Itse voi kyllä kehitellä vaikka mitä.Mukavaa marraskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon kaikenlaisia kalentereita on taidettu kehitellä aikuisillekkin. Ja itsekkin tosiaan saa tehtyä, kun vaan keksii kivan idean :) Mukavaa marraskuuta myös sinulle :)

      Poista
  19. Viime jouluksi ostin lapsille tee-kalenterit. Poika sanoi, ettei ehdi siihen tahtiin niitä juoda, mutta onneksi säilyvät tovin :)
    Mukavaa marraskuuta ja joulunodotusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, eivät kyllä heti mene huonoksi :) Mukavaa marraskuuta myös Sinulle ja ihanaa joulun odotusta :)

      Poista
  20. Hauska idea! Olen joskus ostanut sellaisen teepaketin, jossa oli vain yksi pussi kutakin teetä. Oli ihana maistella erimakuisia teelaatuja. Tuollainen joulukalenteri olisi kiva. Mukavaa loppuviikkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on kiva kokeilla eri makuja teessä 😊 Mukavaa loppuviikkoa myös Sinulle!

      Poista
  21. Tuollainen teejoulukalenteri olisikin oikein kiva!

    Mukavaa alkanutta marraskuuta, tontut jo liikkuvat :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan jo kovasti joulukuun alkua, että pääsen maistelemaan noita :)
      Mukavaa marraskuuta myös Sinulle <3 Täytyy olla tarkkana nyt puuhissaan, kun tontut tuppaavat olemaan sellaisia, että kertoovat pukille kaiken!

      Poista
  22. Ompas kiva..erilainen kalenteri :) Ja tarpeenkin vielä!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!