Meidän kesäkanat

Martta maastoutuu hyvin syksyn lehtiin


Jo viime kesänä, kun kävimme täällä paikkoja katsomassa, sovittiin, että keväällä otamme kesäkanoja. HerraMies rakensi kanoille kopin ja verkoitetun ulkoalueen. Tarkoitus oli, että kanat saavat olla vapaana silloin, kun itsekin olemme ulkona.  

Niin meille keväällä muutti kolme pientä sulkarouvaa:



Olikin melkoinen miettiminen nimissä. Ainoastaan Martta oli aivan selvä juttu. Olimme puhuneet jo aiemmin Martta-kanasta. Jostain itsellesi se oli päähän tullut, liekkö lapsuudesta jokin muisto? Martta olikin selvästi rohkein kolmikosta ja se kesyyntyi ensimmäisenä. Kuitenkaan mitään varsinaisia sylikanoja näistä ei koskaan tullut. 

Martta Ilonan sylissä kesän alussa. 




Rusinoiden avulla kesytin meidän tyttösiä. Ne olivat suurta herkkua!




Milla sai nimensä siitä, että se muistuttaa Milla-Magiaa ;)




Martta seurasi tarkkaan Taikan puuhailuita. Usein vaikutti sille, että missä Taika, sielä Martta.




Valkoisen kanan nimeksi tuli Lotta. Lotta on ehdottomasti arin meidän kanoista. 




Nytten on tosiaan syksy tullut ja ilmat kylmenevät. Miten käy meidän pienten kesäkanojen? Nooh, HerraMies teki niille oman asumuksen talveksi, joihin he kohtapuoliin pääsevät muuttamaan. Olimme kyllä kuulleet, että näin siinnä tulee käymään, että kesäkanat tulevat ja jäävät :) HerraMies sanoi jo kesän alussa, että tuntee vaimonsa niin hyvin, että tietää, ettei kanat tule syksyllä mihinkään muuttamaan saati pataan päätymään. 

Eilen otin muutaman kuvan, kun rouvat olivat ulkoilemassa kanssani. Lotta hautoi loppukesästä monta viikkoa tyhjää pesää, jonka jälkeen sille tuli sulkasato. Kovin on pienen rääpäleen näköinen verrattuna Millaan ja Marttaan :)





Mukavaa viikonlopun alkua Sinulle <3

34 kommenttia:

  1. Nuo värilliset kanat ovat kivoja...muistan lapsuudesta, kun mamma ja papalla oli kanala, siellä oli niitä tavallisia valkoisia vaan..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistäkin oli kiva, että saatiin erivärisiä kanoja :) Kiva, että kanojen "kasvatusinto" on alkanut uudelleen. Ennenhän joka talossa taisi olla omat kanat, jotta saivat munia.

      Poista
  2. Ihania! Kanoja minäkin haluaisin! :)

    VastaaPoista
  3. Tulipa taas niin mieleen lapsuus. Meillä oli maalaistalossa aina kanoja. Valkoisia Italian Toscanasta peräisin olevia Leghorneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiiih, kuulostaa ihanalta muistolta <3 Mukavaa viikonloppua Sinulle!

      Poista
  4. Aivan ihania ovat kesäkananne. Voi, että kun ei kanoja voi kerrostaloon tuoda. Minäkin kyllä kanan jos toisenkin ottaisin.

    VastaaPoista
  5. Ihanaa maalaiselämää teillä siellä. Tuoreita munia omasta takaa; just parasta! 🤗

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuoreet munat on tosiaan melkoisen herkullisia. Ja aivan erivärisiä kuin kaupan munat.
      Mukavaa viikonloppua myös Sinulle <3

      Poista
  6. No en yhtään ihmettele, kun et luopunut kesäkanoista. Niihin kiintyy varmasti. Valkoisesta kanasta tulee mieleen Vaahteramäen Eemeli, jolla oli Nilkku-Lotta niminen kana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä taisi ollakkin, voihan Eeeeeeemeliiiii!!! :) Mukavaa viikonloppua Sinulle!

      Poista
  7. Jos unelmani joskus vielä toteutuu ja asun maaseudulla, pari kanaa otan aivan varmasti.
    Niin hienot ovat teidänkin rouvat.
    Pienenä viihdyin kanojen ulkoaitauksessa maalla ja asettelin niille orsia ym. enkä antanut toisten kiusata sitä nokkimajärjestyksen alinta.
    Voi Lottaa kun tyhjää pesää hautoi,taitaapi olla vauvakuume? :)
    Ihanaa, että saavat tepastella ensi kesänäkin pihallanne.
    Kiitos ja mukavaa viikonloppua Sinullekin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota ihmeessä, ovat ihania ja tuoreet kananmunat ovat mielettömän hyviä!
      Ihana lapsuusmuisto <3
      Lotan vauvakuume tosiaan kesti monta viikkoa. Se oli vähän surkeaa katseltavaa. Mutta yhtenä aamuna oli taas oma touhukas itsensä. Mutta sitten tippui sulat :D Se on vähän meidän reppana <3
      Kiitos viikonlopun toivotuksista <3

      Poista
  8. Meillä on koko kanalauma enempi tai vähempi sulkasatoisia - se on heilläkin syksy. Mitä rotua nuo kanaset ovat? Milla on just kuin meidän Sysi, joka on kiuruveden kannan maatiainen. Kanat on tosi kivoja seurattavia.

    Tänä kesänä kotkot eivät päässet omasta ulkotarhastaan ulos, kun petolintujen määrä on täällä suuri ja taloon tuli koiranpentu. Kuuden kissan vahtiminen vielä onnistui, mutta nyt vietiin tuoretta syötävää ja ruoputettavaa tarhaan. Ei haluttu riskeerata kanojen ja kukkojen henkeä.

    Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, mitä kantaa, mutta joitakin maatiaisia hyö ovatten. Käytii yhelt yksityiselt kevääl heiät ostamas, ni ei sanonu muuta ku, et maatiaiskanoja. Oon ollu tosi yllättyny, kuinka persoonia hyö ovat <3 Kurjia nuo petolinnut. Munanetis välil ain kuvia, missä kana joutunu petolinnun kynsii ja kyllähä se on tosi surkeaa :(
      Mukavaa viikonloppua myös teille <3

      Poista
  9. Olen kuullut että kanoista on jopa seuraa. Ei siis ihan tyhmiä eläimiä. Kauniitakin ovat.

    VastaaPoista
  10. Olisihan ihan kamalaa luopua. En tykkää, että on kesäkissoja, -lamapaita tai -kanoja. Joko niitä on joka vuodenaikana tai niitä ei ole. Hieno ja oikea päätös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ninhän se on. Kesäkanat ja -lampaat erotan kissoista siinnä mielessä, että ovat kuitenkin tuotantoeläimiä ja monet haluavat tietää, mitä syövät. Mutta ei meistä olisi syömään "Meidän Marttaa", joten siksi ainoa toinen ratkaisu olisi ollut laittaa kanat talveksi johonkin toiseen kotiin. Mutta hyvä näin :) <3

      Poista
  11. Ihania ovat, eihän noista tosiaan raaski luopua..niistähän on tullut kesän aikana ihan "perheen jäseniä" kun siellä kulkevat teidän perässä:)♥ ja miten onkin herkkua tuoreet kananmunat! Mukavaa syksyistä viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se hauska, kun kaverit tulevat puuhasteluihin mukaan. Vähän on haaveissa, jos ensi vuonna saataisiin omia tipuja, joista saataisiin kunnolla kesytettyä sylikanoja <3 Ja totta, tuoreet kananmunat ovat todella hyviä!
      Mukavaa viikonloppua myös Sinulle <3

      Poista
  12. Ai että, kun kanasi ovat söpösiä. Saas nähdä toteutuuko minun kesäkanala haave ensi keväänä...

    VastaaPoista
  13. nämä on niin ihania ja minä niin toivon kanoja, koska meillä on hirveä kotilo-ongelma ja kanat ois paras keino kotiloiden hävittämiseen...
    Toiveita pitää olla!
    Nautinnollista viikonlopua pihahommiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä jossain vaiheessa kyllästyivät etanoihin, eivätkä suostuneet niitä enää syömään. Ne harvat kotilot, jotka löytyivät, aiheuttivat kyllä melkoisen mellakon, että pääsee herkuttelemaan :D Ankat myös kuulema olisivat hyviä kotiloiden hävittämiseen.
      Kyllä, toiveita täytyy olla <3 Mukavaa viikonloppua Sinulle!

      Poista
  14. Ihana tarina ja kuvat perheenne eksoottisista lemmikeistä. En ole kuullutkaan kesäkanoista - kissoista vain. Onneksi teidän tytöistä tuli pysyviä lemmikkejä, sillä minä uskon kanojen kiintyvän hoitajiinsa. Ne olisivat ikävöineet teitä, vaikka kuinka hyvät kodin olisivat saaneet. Kaikkea hyvää perheenne viikonloppuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kesäkanat tuntuvat nyt olevan kuuminta hottia. Todella paljon niitä kuuluu olevan. Mutta taitaapi suurin osa kesäkanoista tulla jäädäkseen ;) Niihin tuppaa ihastumaan, kun ovat niin söpöjä persoonia :)
      Mukavaa viikonloppua myös Sinulle!

      Poista
  15. Kanojen touhuja on varmasti mukava seurailla. Ymmärrän oikein hyvin, että kanat saivat jäädä taloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niiden kuvaaminen on välillä ihan mahdotonta, kun ovat niin kovia touhuamaan :D Söpöjä kavereita ovat kyllä :)

      Poista
  16. Voi että, miten suloisia kanasia! Kanojen kanssa on varmasti mukava puuhastella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se. Paitsi silloin, kun yrittää istuttaa esim kukkasipuleita ja hyö on päättäny, et ne on hein ruokaa, ha hah ❤

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!