Kukkapenkkien kauneimmat marraskuussa ja kadonneiden munien arvoitus

Onneksi näin marraskuussakin kukkapenkeistä voi löytää todellista kauneutta. Sulkalauma on todennut, että kuihtuneet perennapenkit ovat mitä parhaimpia paikkoja matojen etsimiseen. Olettaisin, että heillä on myös avuliaampi tarkoitus kukkapenkeissä olemiseen, nimittäin varmistaa ensi vuoden lannoitus. Eivät ole kanssani samaa mieltä siitä, ettei tähän aikaan vuodesta tarvitsisi noin tämäkkää lannoitusta laittaa.  Niin vakuuttavan oloisesti touhuavat kukkapenkkien äärellä, että kaipa he ovat oikeassa... 

Sulo on mainio työnjohtaja. Tytöt pysyvät touhukkaana ja Sulo vartioi, ettei vaarat uhkaa ahkeria työntekijöitä.



Sulo - kukko


Hipsu on minusta ihan äärimmäisen kaunis. Ja asento on kuin parhaimmallakin näyttely-eläimellä. Taitaa tyttö treenata omin päin kanojen missikilpailuja varten...



Kaunis kana


Sulkalauma on ottanut hoitaakseen myös loppujen tipahtaneiden omenoiden syönnin. Eihän niitä toki voi jättää lojumaan puutarhaan! Martan koipien välissä oleva ruskea könä ei valitettavasti ole jättimäinen jätös, vaan muumiotautinen omena. Sulon ilme on sen näköinen, että minunkin pitäisi puutarhassa jotain omenoiden eteen tehdä ja voisin EDES ne muumiotautiset omenat kerätä pois, ettei hänen rouviensa tarvitsisi ihan kaikkea tehdä.



Onnelliset maatiaiskanat


Tarkkaa puuhaa tuo omenoiden kerääminen. Välillä toki on katsottava, löytyisikö rankan työn raatajille herkullisia matosia palkkioksi...



Maatiaiskanat 


Tänään taas Fenix katosi ja oli teillä tietämättömillä jonkin aikaa. Sulo huuteli rouvaansa moneen kertaan, mutta ei vaan tyttöä näkynyt. Olemme myös ihmetelleet, miksi munia tulee päivittäin vain kaksi. Tänään se syy sitten selvisi, miksi munia ei ole ja mihin neiti Fenix katoaa. Rappusten alta löytyi pesä täynnä munia. Perjantaina ihmettelinkin, kun Fenix juoksi hirveällä vauhdilla rappusten alle heti, kun kanaset päästin vapaaksi, mutta ei käynyt mielessäkään, että hänellä oli munatus meneillään. Fenix on muutenkin munimisen suhteen ihan oman tiensä kulkija. Milloin tekee munapesän keskellä kukkapenkkiä ja milloin munii keskelle kanalaa, muiden muniessa nätisti pesään. Khih. Tämä on vähän hankalampi paikka munien hakemisen kannalta... 

Ehkä tämä oli tälläinen halloween ajan Rusina vai kepponen-juttu... Ei ole rusinoita ollut ilmeisesti tarjolla!



Muninta piilo


Vielä saa sulkalauma siis olla pihalla ja nauttia vapaudesta. On se vaan ihanaa seurattavaa, kun viipottavat pitkin puutarhaa. Itse en ole paljon ollutkaan ulkona viime päivinä, sillä flunssa on nyt viikon kiusannut, eikä oikein helpotusta tunnu tulevan. Ilmeisesti vähän on helpottanut, kun alan jo olemaan kiukkuinen, kun en jaksa tehdä mitään järkevää, eikä aivot suostu toimimaan. Eiköhän se siitä kuitenkin ala pikku hiljaa helpottamaan ja pääsen jälleen ajattelemaan ilman, että tuntuu kuin aivot räjähtäisivät välittämästi rasituksesta ;) 

Mukavaa sunnuntaita Sinulle <3 

39 kommenttia:

  1. Toivottavasti paranet pian! Tuo aivojen räjähtämis-olo on todella ikävä, huh. Taitaa olla kuumeesta silloin kysymys, mutta ihan kamalaa se on. Jospa olosi helpottaisi pian. Se äkäisyys on varmasti merkki paremmasta :-D
    Niin kauniit kanat ja kukko, kaikki. Upeita värejä. Sulollakin aivan leiskuvat värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tämä tästä ala pikku hiljaa helpottamaan. Yleensä, kun alan parantumaan, niin alan kyllästymään niin paljon tekemättömyyteen, että alan olen kuin pehvaan ammuttu karhu, lähinnä itselleni :D
      Sulkalauma kiittää kehuista <3

      Poista
  2. Sulo on ritarillinen ja kanaset kauniita. Voi ihanuus tuota munapesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tuo munintapesä tosiaan on suloinen. Fenixin oma pieni kepponen :D

      Poista
  3. Kyllä näyttävät niin onnellisilta ja terveän pullukoilta nämä teidän siipijenginne!♡
    Ihana tuo Fenixin munapiilo!😊 Muistan mummulassa lapsuudessani kun niitä aina välillä löytyi heinäladosta jne,kun joku rouva oli päässyt karkuun.
    Mukavaa sunnuntai iltaa!♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kanat keksivät, mitä hupaisampia paikkoja munimiseen :) Ehdin nyt vasta vastaamaan, joten toivotan vuorostani oikein ihanaa uutta viikkoa Sinulle <3

      Poista
  4. Kurjaa sairastaa. Toivottavasti helpottaa. Komeita on kanasi ja Sulo vaikuttaa melko tomeralta mieheltä :) Onneksi munapiilo löytyi. Mukavaa sunnuntaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän tämä tästä jossain vaiheessa. Jos ei kohta ala helpottamaan, niin kai se on raahauduttava lääkärin pakeille.
      Sulo on todella sympaattinen ja kuitenkin tomera herra :) Ihanaa uutta viikkoa Sinulle <3

      Poista
  5. Voi apua noita ihania kanoja <3 Ihastuttavia! Toivottavasti flunssa jo pian hellittäisi. Ihanaa iltaa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Kiitos! Eiköhän tämä tästä ala jossain vaiheessa helpottamaan. Mukavaa uutta viikkoa Sinulle ja koko teidän perheelle <3

      Poista
  6. Tipuset ovat aina yhtä ihania.
    Hyvä juttu, että munat löytyivät :)
    Pikaisiin paranemisiin <3

    VastaaPoista
  7. Kyllä kanojen kelpaa siellä touhuta :) Fenix taitaa kaivata omaa rauhaa ♥ Hyvä että lentsu alka helpottaa, se on tainnu siirtyä tänne sillä koko päivän nokka vuotanut ja nyt on leikkauskin vaakakupissa, hitsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä, voi itku! Toivotaan, että flunssa katoaa ennenkuin edes kunnolla alkaa!
      Fenix varmaan ajatteli, että johan on kumma, kun hän kovalla työllä tekee munia ja sitten me viedään ne aina pois, että hämpäs laittaakin munat jemmaan ;)

      Poista
  8. Olen kanssasi samaa mieltä, että Hipsu on kaunis kana. Se on nuo silmät <3
    Voi tuota piilossa munijaa, aikamoiseen paikkaan on keksinyt munia. Teillä siellä riittää ihmeteltävää noiden tyyppien kanssa.
    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle Hilu ja toivottavasti se tauti alkaisi jo helpottamaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hipsulla toden totta on kauniit silmät ja jotenkin niin ystävälliset <3 Kanasten kanssa ei tylsää ole, khih :) Ihanaa uutta viikkoa myös Sinulle ystäväiseni <3

      Poista
  9. Kanasesi tietävät, että kasvit ovat nyt talvilevolla eivätkä käytä lannoitetta, vaikka sitä olisi tarjolla. Heti keväällä kasvun käynnistyessä ravinteet ovatkin varmasti saman tien juurten käytettävissä. Kai olet muistuttanut puutarha-apulaisiasi siitä, että etanat ja toukat ym. tuholaiset ovat suositeltavampia makupaloja kuin multaa möyhentävät kastemadot? ;) Ovela munapiilo :D Kivaa sunnuntai-iltaa ja uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin: flunssalle iso potku ahteriin ja lähtöpassit mahdollisimman kauas (ei tänne kuitenkaan)!

      Poista
    2. Meillä ei onneksi ainakaan toistaiseksi juurikaan ole etanoita ja toukkia kukkapenkeissä näkynyt, mutta luulisin sulkarouvien nekin toki pitävän kurissa, jos yrittävät etsiytyä liikaa puutarhaan ;)
      Kiitos, toivotaan, että flunssa ymmärtää kunnon potkun myötä kadota teille tietämättömille :D

      Poista
  10. Ihania tipuja. Aika kiva yllätys tuo pesä rappujen alla.

    VastaaPoista
  11. No onneksi pesä löytyi. Mutta aika veijari oli.

    VastaaPoista
  12. Onpa varmasti mukava seurata noiden symppisten tepastelijoiden polkuja!
    Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se <3 Kanaset ovat tosi sympaattisia ja niin ihanan yksilöllisiä tyyppejä :) Kiitos, mukavaa viikkoa myös Siulle <3

      Poista
  13. Hauskoja puuhia teidän kanasilla. Ja niin herttaisia kuvia. 😊
    Pikaista paranemista sulle!❤ Onpas tympeän sitkeä tauti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tänään on sentään ollut jo parempi päivä ja jaksanut jo puuhastellakkin. Aivotkin alkaa pikku hiljaa toimimaan, jippiii :D

      Poista
  14. Ovelan piilon keksinyt munille. :)
    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään Julia ryömi rappujen alle ja yllätys olikin, kun pesässä oli jo 10 munaa... eli oli sinne sitten tänään jo painunut muukin porukka munimaan :D Kiitos, tänään on ollut jo parempi päivä ja aivotkin alkaa pikkuhiljaa toimimaan. Tukkoisuus ei enää haittaa, kun muuten on jo paljon parempi olo :)

      Poista
  15. Ihania kanasia! Tokihan ne tietää, milloin tarvitaan lisälannoitusta, ihan turha sinun on pullikoida vastaan! Toivottavasti paranet pian. Hyvää uutta viikkoa maatiaiskanasille hoitajineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäs se, mitä mie neuvomaan, ku kyl hyö tietä :) Kiitos, ihanaa viikkoa myös Siulle! Täällä flunssa jo tuntui vähän helpottavan, mutta ottikin illalla taas kunnon takapakin ja nosti kuumetta jälleen... Är mur. Mutta onneksi flunssa ei voi jatkua ikuisesti, joten on tämän jossain vaiheessa taltuttava :D

      Poista
  16. Mukava seurata näitä kanapostauksia ja kanat on aivan valloittavan ihania .. ja kukko myös <3. Aika kekseliäs piilo munille ja sieltä ei ihan heti kaikki osaa etsiä ;D
    Pitkään kestää sinun flunssa ja toivottavasti nyt hellittää kokonaan!
    Hyvää alkanutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat melkoisia vekkuleitä ja keksivät aina pientä "jäyhää" ;) khih.
      On melko timakka flunssa joo. Luulin eilen jo, että alkaa helpottamaan, mutta illalla taas kuume alkoi nousta ja olo tukkeutumaan oikein kunnolla. Voi möhnä! Nooh, pakko kai tämän on jo loppusuoralla olla :)
      Mukavaa viikon jatkoa myös Siulle <3

      Poista
  17. Ihanat kanaset <3 En koskaan kyllästy kuulemaan niiden kuulumisia :)
    Toivottavasti flunssa on jo hellittänyt! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että nämä postaukset on tykättyjä <3 Tänään on eka päivä, kun tuntee että nyt alkaa flunssa lähtemään. Hiphei :D Mukavaa viikon jatkoa myös Siulle <3

      Poista
  18. Tämä syksy on kyllä kanoille ihana, kun edelleen saavat ulkoilla. Meillä on ollut toisinaan kanahaukasta ongelmia, mutta olen silti iltapuoleen uskaltanut päästää lauman pihapiiriin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kanahaukat ovat kurjia tyyppejä näin kanaharrastajan kannalta. Toivotaan, että pysyttelisivät kauempana teiltä!

      Poista
  19. Paranemista murunen <3
    He ovat kyllä valloittavia, ihania kuvia olet heistä ottanut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Nyt alkaa tuntumaan, että taitaa flunssa lähteä. Iltaisin vielä nostaa kuumeen, mutta päivällä jaksaa jo puuhastella eikä meinaa hukkua räkäänsä ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!