Ei omena kauas puusta putoa + Julian matkaseikkailu

Viikko sitten tein postauksen, jossa oli Julian koottuja sanontoja, jotka saavat nauruhermot koetuksille. Kerroin, että Julian kanssa ei huvittavia juttuja ole koskaan puuttunut. Noh, ehkäpä se on jostain perittyä, että suu (ja jalat) käyvät ennen aivoja, sillä eilen oli taas Nolojen tilanteiden nainen, eli minä, vauhdissa. Pakko jakaa teidänkin kanssa kyseinen tilanne, sillä ilothan on tehty jaettaviksi. Vaikka toisaalta, joku vähän järkevämpi ihminen olisi nyt ehkä ihan hiljaa, sillä tämä ei nosta minua vuoden järkevimmän ihmisen palkintopallille. Khih!



Kuvan kanat liittyvät tilanteeseen epäsuorasti


Olimme siis lähdössä shoppailemaan HerraMiehen kanssa ja huomasin, että auto pysähtyi meidän kohdalla tuossa tiellä ja ajattelin, että kanat on nyt painuneet pois tontilta ja tönöttää siellä tiellä (olin hetkeä aiemmin nähnyt ne siinnä kohdin tontin reunaa). Nooh, äkkiä ulos autosta huutelemaan KOVAA, että Marttaa, Lottaaaa, tänne tänne tänne... Ja kipitin tielle päin, luonnollisesti kokoajan huutaen... Ja kun pääsin lähelle, niin huomasin, että naapuri (kyseinen autoilija) vaan jutteli jonkun kävelijän kanssa ja on siksi pysähtynyt. Kanoja ei ollut mailla halmeilla. Nauratti taas itteäni ihan kamalasti, että voi luoja, millainen kylähullu olen :D Luulen, että kyseisillä naapureillakin saattoi olla hauskaa. Viimeistään siinnä vaiheessa, kun yritin selittää, miksi huudan kuin mikäkin höperö. Khih. Nooh, äkkiä tilanteesta pois ja täys repeäminen autossa! 

Olen useammin kuin kerran kuullut, että olemme Julian kanssa kuin kaksi marjaa. Molemmat olemme melko sähäköitä, eikä noloilta tilanteilta voi välttyä. Ei se mitään, eipähän koskaan ole elämä tylsää! Ei meillä, eikä meidän ympärillä olevilla henkilöillä.






Lupasin eilen kertoa myös Julian seikkailuista, kun hän oli tulossa pois Jyväskylästä. Julia oli siis viikon näkövammaisten lasten Onerva-koulussa ja kulki matkat taksilla ja linja-autolla. Melkoisen jännät paikat! Meno-matkalla oli lippu hukassa (oikeasti ei ollut hukassa, mutta Julia ei vaan muistanut, että hänellä on lippu), eikä linja-autokuski ollut muistanut sanoa Julialle, että pitää jäädä pois kyydistä. Siitä ei onneksi seurannut mitään hämminkiä, kun Julia itse oli ollut tarkkana ja vastassakin oli asiansa hoitava mies. 

Perjantaina Julia sitten matkasi kotiin. Ensin Jyväskylästä linja-autolla Lahteen ja siitä taksilla kotiin. Sehän ei mennytkään enää ihan niinkuin piti. Viestittelin Julian kanssa jo etukäteen, että kohta jää pois linja-autosta ja ohjeistin vielä varmistamaan kuskilta, että jää oikeassa paikassa pois. Vähän jännitin, että näinköhän taksikuski on tyttöä vastassa ja mitä käy, jos ei olekaan. Eikä pelkoni ollutkaan turha. Onneksi olin Juliaa ohjeistanut, että mikäli kuskia ei näy, niin soittaa minulle, eikä tarvitse hätääntyä. Hätääntymiseltä ei oltu vältytty ja tyttö soitti itkien, että taksia ei näy, eikä hän tiedä, mitä pitää tehdä. Sanoin vain, että pysy siinnä, missä olet ja odota, että soitan takaisin. Soitin taksikeskukseen ja taisin olla aika kiukkuinen, kun ärähdin, ettei kuskia ole tullut, vaikka pitäisi. Taisin itse hätääntyä enemmän, kuin Julia, sillä yleensä olen ihan ystävällinen muille. Sain kuulla, että kuski on Lahdessa odottamassa ja hänkin on jo ollut ihmeissään, missä tyttö on ja sain kuskin suoran numeron. Soitin kuskille, joka hänkin oli vähän hädissään, kun ei löydä lasta, josta tietää vain, että on näkövammainen. Mitään puhelinnumeroa ei oltu jätetty, josta tavoittaisi minut tai Julian. Tästä annan kyllä palautetta asiaa hoitaneelle taholle, että jatkossa tälläisiä kyytejä tilatessa kannattaa antaa myös tietoja, joilla kuski löytää asiakkaansa. Ei paljon auttanut, että lapsi-passeissa nämä tiedot olivat, kun lapsi-passi oli tietysti Julialla ja hänen oli tarkoitus antaa se kuskille.

Ensin pohdin, että miten Juliaa ei oltu löydetty, kun kuitenkin oli tiedossa, että tyttö tulee laiturille 1  klo 16:50. Hetken mietittyäni tajusin, että Juliasta ei ehkä uskoisi, että hän on 12-vuotias, kun hän on niin valtavan pitkä. Luulen, että aika paljon pienempää lasta kuski on katseellaan etsinyt ja voin kuvitella, että oli myös hänelle todella hirveän oloinen tilanne. 

Matka kuitenkin päättyi onnellisesti. Kuski löysi Julian antamieni tuntomerkkien perusteella juuri siitä, mistä pitikin ja tyttö pääsi kotiin. Julialle annoin pointsit siitä, että hoiti tilanteen rauhallisesti, eikä hätääntynyt ihan kauheasti. On aika luonnollista, että pieni hätäännys kuitenkin tuli. Julia itse sanoi, että eniten pelotti, että menee ihan paniikkiin. 

Kaiken kaikkiaan reissu sujui hyvin, joten otetaan kommellukset vain oppina tulevaisuuden varalle ja ollaan tyytyväisiä, että nyt on taas tyttö kotikulmilla <3 Kotiinpaluu olikin hyvin äänekäs ja naurun täytteinen, kun kaikki halailimme toisiamme ja kälätimme yhtä aikaa. Kuva kertokoon tilanteesta enemmän... Khih! 






Nopeasti meni taas tämäkin viikonloppu ja viimeinen päiväni 32-vuotiaana.  Mukavaa sunnuntai-iltaa Sinulle <3 

29 kommenttia:

  1. Ai vitsi, miten hieno tilanne tuo kana/naapri-episodi! :D Olisin itse voinut tehdä aivan samanlaisen rynnäkön!
    Mutta, ajattele mitä ennakointia ja nopeaa hoksottimien käyttöä sinulta, jos tilanne olisikin ollut tosi?
    Ja hui tuota Julian reissua...onneksi siinäkin nopeasti reagoiva äiti-ihminen ja reipas tyttö pääosissa.
    Uskon, että olette kummatkin olleet hetken aika kauhuissanne, ja ehkä tosiaan se taxikuskikin.
    Loppu hyvin, kaikki hyvin.<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja onneksi olkoon huomisen johdosta!<3 <3

      Poista
    2. Totta on tuo, että tilanne oli sellainen, että oli vähän pakko toimia, vaikka se olikin "väärä hälytys". Onneksi tälläisille jutuille voi nauraa :)

      En epäile yhtään, etteikö olisi ollut myös taksikuskille kurja tilanne. Onneksi kaikki kuitenkin meni hyvin <3

      Kiitos myös onnitteluista <3

      Poista
  2. Jaahas, aikamoinen tilanne. Mutta onneksi kaikki meni hyvin. Hyvää syntymäpäivää? Viimeinen päivä 32 vuotiaana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onneksi kaikki tosiaan meni lopun peleissä hyvin. Kiitos paljon onnitteluista <3

      Poista
  3. Onneksi olkoon. Olipas tilanteita. Toinen hauska joka olisi voinut olla ihan meikälle tapahtunut. Toinen aika paha joka meni onneksi todella hyvin. Meikä olisi varmaan ollu ihan sekaisin vastaavassa tilanteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Onneksi tuo eka tilanne oli sellainen, että sille voi nauraa. Tilannekomiikkaa parhaimmillaan :) Ja toinen tosiaan säikäytti. Onneksi senkin suhteen kaikki meni lopulta hyvin. On vain tosi pelottavan tuntuista, kun tietää, että lapsi on vieraassa kaupungissa ilta-aikaan,eikä tiedä, miksi vastassa ei olekaan ketään. Mutta pääasia että kuski oli jo paikalla, vaikka olikin vain vähän eripaikassa :)

      Poista
  4. Aikamoisia seikkailuja. Onneksi kaikki päättyi onnellisesti. Hyvää syntymäpäivää jo näin etukäteen! Ja mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi niin <3 Kiitos paljon onnitteluista ja mukavaa uutta viikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  5. Onneksi kaikki päättyi onnekkaasti - paljon oppia varmaan tuli matkan varrelta! Parhaimmat onnittelut sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon tosiaan opittiinkin ja ajattelin, että jatkossakin Julia tietää, että vaikka kaikki ei mene suunnitellusti, niin silti asiat kyllä järjestyvät :) Kiitos onnitteluista <3

      Poista
  6. Voi apua tuota kanajuttua. :-D Olisi pitänyt päästä näkemään naapureiden ilmeet. :-)

    Ja onnea synttärisankarille! 33 on hyvä ikä. :-)

    Ootte aika ihania. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeet tosiaan olivat melkoisen hyvät, khih :D Kiitos paljon onnitteluista <3 Oiiih, siekin oot ihana <3 pus pus <3

      Poista
  7. Loppu hyvin kaikki hyvin. Itseäkin jännittää lasten taksikyydit ja bussimatkat, tänä syksynä ensimmäistä kertaa on omatoimisia bussimatkoja eikä vain turvallisia taksimatkoja saman kuskin kyydissä. Mutta hienosti ovat sujuneet ja luojan kiitos nykyään on kännykät joilla soittaa jos joku menee vikaan. Julia on rohkea tyttö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että tuo on jännittinyt sekä sinua että lapsia. Me olemme myös puhuneet moneen kertaan, että onneksi on kännykät! <3

      Poista
  8. Loppu hyvin, kaikki hyvin niin kanojen kuin Juliankin suhteen.
    Olisi pitänyt nähdä naapurisi ilmeet.
    Hyvä, että oli vastuullinen taksikuski. Se, että hänkin oli hädissään kertoo siitä.
    Sydämelliset onnittelut huomisen johdosta ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapurien ilmeet olivat tosiaan näkemisen arvoisia, khihii :D
      Juteltiin kuskin kanssa vielä tuossa pihallakin ja huomasin, että oli hänkin jo ollut huolissaan ja voin hyvin kuvitella, että oli tosi inhottava tilanne hänellekin.
      Kiitos paljon onnitteluista <3 Ja ihanasta viestistä <3

      Poista
  9. Hui, varmasti jännittävä reissu kaikin tavoin. Onneksi päättyi kuitenkin hyvin ja Julia pääsi kotiin <3
    Onnea syntymäpäivän johdosta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan kaikki lopulta meni hyvin <3 Paljon kiitoksia <3

      Poista
  10. Hauska kanajuttu! Työkaverini kertoi joskus kissastaan, jolla oli tapana karkailla. Kerran työkaverini näki töistä tullessaan kissansa tien poskessa ja poimi kissan kyytiin. Kotiin päästyään hän huomasi, että kissa olikin kotona ja kainalossa työkaverillani oli joku ihan vieras kissa. Vieraan kissan hän palautti vähin äänin takaisin sinne, mistä oli sen kyytiin ottanut. Että osataan sitä muuallakin, ollos siis huoleton. Hyvää alkanutta viikkoa ja onnittelut synttärien johdosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khihihi, voin niin kuvitella tuon tilanteen :D Ihana, etten ole ainoa säätäjä :D Ihana uutta viikkoa myös Sinulle ja kiitos paljon <3

      Poista
  11. Ihanan rauhallisesti sekä Julia, että sinä toimitte. Itse olisin käynyt itkemään ja huutanut kitarisat heiluen siihen puhelimeen. Ihanaa, että sait tytön ehjänä kotiin <3
    Kaunista uutta viikkoa ystäväiseni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin minun on hirveän vaikea kuvitella sinuu huutamassa kitarisat heiluen, khih :D Ihanaa viikkoa myös Sinulle ystäväiseni <3

      Poista
  12. Oppia siis kaikille😃oi, muistan vielä kun olin 12 v. Joo, eipä uskonut kukaan vieras minunkaan ikääni. 16 - v. luultiin.
    Kiitos positiivisesta postauksesta😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Khih, jossakin ikävaiheessa on mahtavaa, kun luullaan vanhemmaksi mitä onkaan :)

      Poista
  13. Onnittelut näin jäläkikätteen. Onneks Julian kyyti onnistu puhelujen jäläkeen. Nuo taksikyyvvit tiälläpäin on ihan sekasin. Vanha isäni on ussiimman kerran jiäny kokonaan iliman kyytii ja sattupa syksyllä tilanne, jos ei kuorokaverit ois olleet skarppina, isä ois jiäny kirkonkylälle yöks hortoilemaan. Hyvät systeemit ol ennen ja ne piti sotkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Voi apua, ihan hurjan kuuloista touhua teillä päin :( Todella kurjaa. Toivottavasti taksikyyteihin tulisi joku tolkku sieläkin!

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!