Pakkasta ja flunssaa

Hyrrr, kuinka kylmä aamulla olikaan. Mittari näytti -8,9 astetta ja ulkonakin näytti niin kamalan kylmältä, että ihan sisintä kylmäsi. Nooh, ehkäpä eilen alkanut flunssakin vaikutti asiaan. Yö meni melko huonoilla unilla, kun heräilin kurkkukipuun jatkuvasti ja nousimme HerraMiehen kanssa jo viiden jälkeen aamukahville. Nukuin tosin sitten myöhemmin vielä Taikan viekussa. Tyttö säälitteli kipeää äitiä ja sanoi, että hän on kyllä lääkäri ja jos lääkäri ei osaa auttaa, niin sitten hän on hoitaja. Ihana mussukka!



Syysasteri ei kylmää säikähdä




Toivon kovasti, ettei Taika sairastu. Mielummin itse sairastan vaikka tupla tai tripla ajan, jos vain tyttö pysyy terveenä. Mutta ei sitä vissiin voi ihan niin valita. Pidetään kuitenkin peukkuja, että pikkuinen ei tartuntaa saa. 

Kuvaamisesta on tullut itselleni niin rakas harrastus, että oli pakko kurjasta olosta huolimatta raahautua hetkeksi pihalle ottamaan kuvia. Puutarhan jäinen kauneus on jotenkin niin käsittämättömän kaunista. Aivan huimaa! 




Ruusun lehti



Kuvaaminen on muutenkin selvästi opettanut katsomaan asioita uudesta perspektiivistä. Näen kauneutta sielä, missä ennen en sitä nähnyt. Aiemmin olisin vain manannut aamun kylmyyttä ja tuskastellut kukkien kuolemaa, mutta nyt näin ihania kuurankukkia sielä sun täällä ja ihmettelin, miten uskomaton taideteos voi olla vesiastiasta pois otettu jäinen pintakerros. Miten luonto pystyykin kaikkeen tähän kauneuteen?



Jäätaide



Kuvaan ei oikein tullut esille, kun aurinko paistoi puiden lomasta niin kauniisti ja puiden pinta kimalteli. Aika huimaa. Aivan kuin olisi ollut miljoonien timanttien keskellä. 



Kylmän aamun kauneutta



Loppuviikolle onkin luvattu taas ihan toisenlaisia kelejä ja luonto muuttuu jälkeen kerran toisen näköiseksi. Nautitaan nyt tästä hetkestä ja sitten taas etsitään toisenlaiset kauniit asiat puutarhasta <3 

Kaunista uutta viikkoa Sinulle <3

52 kommenttia:

  1. Kiva, että olet ihan tosissasi innostunut kuvaamisesta, ymmärrän sinua niin hyvin;)Luonto on loputon kuvausinnostuksen lähde! Meille satoi tänään ensilumi, mutta totta,loppuviikkoa kohden on luvattu taas jo melkoisen lämmintä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto on todella upea. Läheskään niin upeana ei kuviin saa sitä taltioitua (tai ainakaan mie en saa), mutta on se vaan niin kuvaa lähteä kuvausretkelle <3 Välillä harmittaa, kun akku loppuu ennenkuin inspiraatio on kulutettu ;)

      Poista
  2. Luonto on kyllä ehtymätön aarreaitta! Pakkasaamun kuura on ihanaa kuvattavaa.
    Ja kaunista katsottavaa kuvissakin!🤗

    VastaaPoista
  3. Hienot kuvat. Kun tuollaisia otoksia otat, en ihmettele yhtään, että sairaankin on päästävä kuvaamaan.
    Pikaista paranemista sinulle.
    Pidän peukkuja sille, ettei Taika sairastuisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 HerraMies jo myös valitteli, että olo on kurja, joten nopeasti tuntuu tarttuvan. Toivon mukaan Taikan vastustuskyky kestää...

      Poista
  4. Moi. Flunssaa podetaan myös meillä. Aamulla kymppi pakkasta. Luonto on paras taiteilija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyr, teillä oli vielä kylmempää. Myö näköjää syödää samaa aikaa samoja ruokia ja sairastellaankin yhtäaikaa! Pikaista paranemista!

      Poista
  5. Upeita kuvia olet ottanut. Luonto on tosiaan paras taiteilija. Flunssaa podetaan. Sopivasti vapailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Pikaista paranemista myös sinne! Tunnollinen työntekijä sairastaa aina lomilla ;)

      Poista
  6. Pikaista paranemista! <3 Itse olen jo lähes toipunut, mutta aina vaan yskittää välillä. Noh, se nyt aina kestää. Tosi kauniita aamuja on ollut nyt, nautitaan niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Flunssa on juuri siitä kurja, kun toipumiseen menee aina tosi kauan. Aamut ovat toden totta olleet upeita <3

      Poista
  7. Sun kuvat ovat todella upeita:) Olen ihaillut niitä jo Instankin puolella. Yksinkertaisia, mutta niin rikkaita yksityiskohtineen<3
    Pikaista paranemista toivotan minäkin:)

    VastaaPoista
  8. Paranemisterkut! Ja kyllä, valokuvaus pitää liikkeellä ja virkistää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Silloin kun hankin tuon järkkärin, niin vähän pelkäsin, että käykö niin, että kamera jää johonkin kaapin perukoille ja otan kuvat vain kännykällä. Onneksi pelko oli turha! :)

      Poista
  9. Hrr, siellä on ollut kova pakkanen. Pikaista paranemista ja toivottavasti pysytte kaikki terveenä, flunssa on kyllä ikävä vaiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakkanen on kyllä siitä jännä, että -9 tuntuu lämpimämmälle kuin esim -1. Johtunee siitä, että kovemmalla pakkasella ilma on kuivempaa. Silti joka kerta se yllättää, kun menee ulos :)
      Toivon mukaan muut eivät sairastu (tosin, HerraMies alkoi myös eilen illalla valitella kurjaa oloa). EI ole järin toivottu vieras tämä flunssa...

      Poista
  10. Ääh, tylsää tuo flunssa. Meilläkin sairastellaan, ensin räkätaudin sai tuo meidän 2-vee, sitten minä ja nyt on vauvakin räkäinen ja tukkoinen :( Ihan samoilla mietteillä, voisin itse sairastaa tripla-ajan kun ei tarvitsisi lapsien röhiä nokat tukossa ja kurkut kipeinä...

    On tosiaan ollut upean kauniita pakkasaamuja nyt <3 Ihania kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku, ei ole kiva, että pienetkin ovat kipeenä :( Rassukat eivät edes ymmärrä, miksi on niin kurja olo. Pikaista paranemista teille sinne <3

      Poista
  11. Hianot kuvat! Valokuvaaminen kyllä opettaa huamaamahan ja arvostamahan piäniäki asioota. Toivottavasti paranet pian!

    VastaaPoista
  12. Luonto on ihana kaikessa voimassaan. Ihania hetkiä sait taltioitua kameralla sairastelusta huolimatta. Paranemisia sinne <3

    VastaaPoista
  13. Syksyllä nuo ensimmäiset pakkaset tuntuvat ihan mahdottoman kylmiltä, kun ilma on niin kostea. Hrrr! Luonnosta saa kyllä kauniita kuvia, liian harvoin vain tulee lähdettyä liikkeelle kameran kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekään en oikein pidemmälle lähde, mutta omassa pihapiirissä tulee pyörittyä usein kameran kanssa. Usein ajattelee, kun liikkuu auton kanssa, että voi kun olisi kamera mukana, kun saisi niin huippuja kuvia. Mutta eipä se koskaan ole.

      Poista
  14. Kylmä on ollut täälläkin, mutta huomenna onneksi helpottaa :) Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Itse toivon, ettei tulisi kauhean kylmää talvea, silä meidän torppa on himskatin kylmä talvella... hyrrr, paleltaa jo ajatuskin!

      Poista
  15. Paranemista ja toivotaan että Taika pysyin terveenä♥ Ihanat kuvat!

    VastaaPoista
  16. Onpa teillä kylmä, mutta toisaalta kauniita yksityiskohtia puutarhassa. Toivottavasti flunssasi paranee pian, eikä tartu lapsiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan niin <3 Olen kovasti yrittänyt pestä räpylöitäni ja huolehtia, ettei tarttuisi, mutta ikävä kyllä tartunta on voinut tulla jo ennen minun oireita, mikä on aina tosi tylsää. Mutta pidetään peukkuja, että lasten vastustuskyky kestää <3

      Poista
  17. Luonto on mestaritaiteilija, jonka tuotoksia en itsekään koskaan lakkaa hämmästelemästä. On totta, että kameran linssin läpi asiat näkee vielä aivan eri tavalla, jotenkin yksityiskohtaisemmin ja tarkemmin.
    Pikaista paranemista sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun kameran avulla saa kauniit hetket taltioitua muutenkin kun vaan muistoihin :) Kiitoksia <3

      Poista
  18. No, voi kurjuus! Tsemppiä ja pikaista paranemista! <3
    Ja kyllä luonto tosiaan osaa luoda todellista kauneutta. Sävytkin sointuvat aina niin täydellisesti toisiinsa.
    Valokuvaus on siitä mukava harrastus, että sen avulla huomaa erilaisia asioita, kuin pelkästään silmillä katsellessa. Jotenkin niin yksityiskohdat, kuin suuretkin kokonaisuudet näyttävät kameranlinssin läpi erilaisilta.
    Joskus, kun ei muuta jaksa, niin kameran kanssa hetki puutarhassa ja taas olo on parempi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Nyt alkaa olo olemaan jo sellainen, että tästä ei ole suunta kuin paranemiseen päin (tai ainakin toivossa on hyvä elää) ;)
      Tuo on totta, että kameran avulla pääsee katsomaan asioita läheltä ja ihan rauhassa <3

      Poista
  19. Toipumisia sinne <3 Kauniita kuvia jälleen kerran :) Kuvissa on kyllä hienosti saatu tuo tunnelma esiin. Ihanaa iltaa teille <3

    VastaaPoista
  20. Ihan hitsin kylmä päivä ollut tänään, tuntuu, että varpaita ei saa lämpimiksi millään. Pikaista paranemista ystäväiseni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen tuntui jotenkin paljon kylmemmältä kuin edellisenä päivänä, jolloin oli pakkasta. Tuulee ja on märkää, plaah! Yksi huppukasvihuonekin sai kyytiä, kun lähti tuulen mukana lentoon. En ole vielä viitsinyt edes mennä katsomaan, miten sille kävi.
      Kiitos, toivotaan, että tämä tästä alkaisi helpottaa <3 Ihanaa päivää Sinulle murunen <3

      Poista
  21. Paranemisia! Kylmää on ollut. Toivottavasti ilman lumisuojaa olevat kasvit eivät nyt kuukahda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Luulisin, ettei näin lyhyt aika vielä kauhean suurta hallaa kasveille tee (toivossa on hyvä elää). Itse en ole vielä mitään suojaillut...

      Poista
  22. Kuura on kaunista.
    Se on totta, että maailmaa tulee tarkkailtua ihan eri tavalla kameran kanssa.
    Pikaista paranemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kameran avulla oppii katsomaan asioita ihan toisella tavalla, mikä on tosi hienoa <3 Kiitos, jospa tämä tästä alkaisi jossain vaiheessa helpottamaan. Toistaiseksi olo on suhteellisen karmea...

      Poista
  23. Hienoja kuvia! Kylmät kelit tuovat ihan erilaisen kauneuden esiin. Itsekin pidän siitä kovasti.

    Pikaista paranemista teille, flunssaa parannellaan täälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Ääh, ai teilläkin flunssaa. Pikaista paranemista myös teille <3

      Poista
  24. No voi höh! Sullekin tuli se flunssa :( pikaista paranemista 💖

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tulihan se ja pääsi taas kunnolla päälle, kuten minulla yleensäkkin flunssat. Jostain syystä minulla ei ole oikein vastustuskykyä niitä kohtaan ja sairastankin ne aina ihan huolella. Kiitos, josta tämä tästä alkaisi hellittämään muutaman päivän sisällä <3

      Poista
  25. Paranemista. Ihanat kuvat. Tuo lila kukkanen on aivan huippuihana.

    VastaaPoista
  26. Kauniita kuvia. Toivottavasti voit jo paremmin <3

    VastaaPoista
  27. Kauniit kuvat, blogisi on todella upea!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!