Muistoja ja ajatuksia akvaarioista

Muistatteko, kun kerroin järkyttäneeni HerraMiestä akvaario idealla? Perinteisesti, kun idea syntyy, alkaa tapahtumaan heti. Tai ainakin heti, kun puolisonsa saa taivuteltua mahtavaan ideaan siitä, että olohuoneeseen tuodaan 180 litraa vettä.

Itselläni on ollut useampiakin akvaarioita. Ensimmäinen kosketukseni akvaarioharrastukseen oli perinteinen iso lasipurkki, johon ostettiin 3 miljoonakalaa ja olin tuolloin ala-asteella. Parin viikon jälkeen sain ensimmäisen oikean akvaarion naapurilta, jolla oli ylimääräinen 40 litran akvaario. Akvaario oli heitettynä ulos, mutta silikonien uusimisella siitä saatiin käyttökelpoinen akvaario. Ei mennyt kauaa, kun alkoi säästäminen isompaan akvaarioon ja lopulta meille muutti 98 litrainen akvaario, johon olin säästänyt rahat tekemällä pieniä töitä kotona ja naapureilla. 

Kun muutin Kouvolaan opiskelemaan, oli akvaarioharrastus hetken aikaa tauolla, mutta heti, kun muutin pois opiskelija-asunnosta, oli akvaario jälleen saatava ilahduttamaan. 

Seuraavan muuton jälkeen akvaarion koko jälleen kasvoi ja kohta niitä olikin kaksi. Sitä seuraava akvaario oli Juwel Rio 180 ja siihen ihastuin kovasti. Muuttojen takia joudun siitä luopumaan, mutta olin kokenut sen niin omakseni, että oli melko selvää, että uusi akvaariokin olisi Rio180. Ja niin meille tosiaan eilen semmoinen kotiutui. 

Ilman kommervenkkejä asiat eivät sujuneet. Olin tehnyt hintavertailuja netistä ja alueen eläinkaupoissa. Netistä kyseinen paketti löytyi edullisemmin kuin kivijalkamyymälöistä, mikä tietysti on melko luonnollista. Näissä saa muuten olla tarkkana, sillä huomioin, että monissa liikkeissä akvaariopaketti oli todella edullinen, mutta kokonaishinta olikin hurja, kun rahdin hinta oli todella korkea. Löysin samaa akvaariota kahdella eri kaapilla ja ihastuin toiseen kaappimalliin kovasti. Halvemmallakin löysin akvaariopaketin, mutta lopulta kaappi oli se, joka ostopaikan ratkaisi. Samaa kaappimallia ei muualta edes löytynyt ja oletin, että se on vanhaa mallia, mutta olin iloinen, että jostain sitä vielä sai. 



Akvaarion kypsytys - odotuksen tuska



Tiistai-iltana tilasimme paketin ja torstaina se jo tuli kotiin, eli nopeaa toimintaa. Häpi häpi, kunnes tajusin, että hei, meillä on väärä kaappi! Se oli juuri se, jota en halunnut ja ikävä kyllä se oli minusta tosi ruma. Soitto liikkeeseen, josta kerrottiin, ettei kyseistä kaappia enää valmisteta. Koska olimme kuitenkin ostopäätöksen tämän kaapin perusteella tehneet, lupautui myymälä hyvittämään akvaariotuotteilla tämän pettymyksen.  Saimme lisäksi kauppiaalta hyvän vinkin, että kaapistosta voi jättää keskimmäisen oven pois, jolloin se on lähes vastaava, kuin se, jonka olisin halunnut. Ei niin kevyen näköinen ja siinnä on näkyvissä ylimääräisiä reikiä, mutta ihan kelvollinen verrattuna siihen, millainen sen pitäisi olla. Kolme tasaista ovea ei todellakaan omaan silmääni näyttänyt hyvältä. Kaapiston ovet on suunniteltu niin, että niissä ei ole vetimiä, vaan ne aukeavat painamalla. Me aiomme hankkia oviin vetimet, jolloin sen ulkonäkö taas vähän muuttuu ja saadaan se vielä paremmin istumaan sisustukseen. Pienillä asioilla voi olla isokin merkitys. Vaikka monissa asioissa olen aika huit-hapeli, niin on kuitenkin tiettyjä asioita, joissa olen tosi tarkka. Akvaarion kaapistoa tulee kuitenkin tuijoteltua yhtä kauan kuin akvaariotakin, joten ei olisi kiva, jos oikeasti sen ulkonäöstä ei yhtään tykkäisi. Pienellä tuunauksella siitä sai ihan kivan. 

Eilen illalla kasasimme HerraMiehen kanssa kaapiston akvaarion alle ja laitoimme akvaarion paikoilleen. Tänään Taikan päiväunien aikaan laitoin hiekat, istutin kasvit, lisäsin vedet ja laitoin suodattimen toimimaan. Nyt annetaan akvaarion vähän kypsyä ja sitten aletaan hankkimaan kaloja. 

Akvaarioharrastus kuuluu niihin harrastuksiin, joihin usein tulee taukoja, mutta harvoin akvaariohöperöt pystyvät loputtomiin olemaan ilman akvaariota. Akvaarion katselu on ihanan rentouttavaa. Se on hyvin hoidettuna kaunis sisustuselementti ja kalojen uiskentelua on mahtavaa seurailla. Kasvihörhönä heti kurkkailin akvaariokasvivalikoimia ja ne näyttävät olevan kasvaneet kovasti. Etenkin netistä löytyy jo Suomestakin vaikka millaisia kasveja. Jos näyttää, että saan kasvit viihtymään, niin sitten akvaariosta tulee kalojen kasvatuksen lisäksi itselleni kasviharrastukselle yksi lisämuoto. Katsotaan, miten käy...

Kalastoon on suunnitteilla pieniä monnisia, partamonni ja platyjä. Platyt kuuluvat synnyttäviin hammaskarppeihin ja niiden poikaset kuoriutuvat samaan aikaan, kun naaras synnyttää ja lähtevät heti uimaan. Aika vinkeää, eikö totta? Tämä tulee varmaan ihan yllätyksenä teille kaikille, mutta minusta on super ihanaa seurailla pienen pieniä kalanpoikasia ja katsella niiden kasvua. Tai ehkei se sittenkään ollut niin kauhean yllätys ;) Mutta akvaarion kuulumisia varmasti tulee jatkossa aina silloin tällöin. Niin kasvi- kuin kalapuoleltakin!

Onko Sinulla ollut akvaariota koskaan tai onko peräti nytkin? Ihanaa viikonloppua Sinulle! 


36 kommenttia:

  1. Loppu hyvin, kaikki hyvin kaapin suhteen.
    Onnea vanhalle, uudelleen ilmaa siipiensä alle saaneelle harrastukselle.
    Uskon, että noin mielenkiintoisen maailman äärellä viihtyy vaikka kuinka kauan.
    Mukavaa viikonloppua teille kaikille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Akvaarioharrastus on tosiaan mielenkiintoinen. Mukavaa viikonloppua myös teille <3

      Poista
  2. Meillä oli akvaario, minun pyynnöstäni, kun olin lapsi ja teini. Yhden koulukaverin kotona oli hieno iso akvaario ja sitä todella olisi jaksanut katsella tuntukausia, siis ihan pienenä lapsena :-D Tätini sitten luopui akvaariostaan ja niin se tuli meille. Oli se kiva. Hoitovastuu oli minulla ja ihan hyvin sitä jaksoi puhdistaa yms. Mutta luulen, että jos nykyään hankkisin akvaarion, niin pitäisin sen vaan kuivana ja istuttaisin minisademetsäksi täyteen kaikkia ihania pikku orkideoja sun muuta.
    Ihanaa seurata sitten tätäkin harrastusta blogisi kautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minisademetsä kuulostaa aivan ihanalta <3 Sellaisesta saisi tehtyä ihan valtavan hienon!
      Ihmisillä on usein kuvitelma, että akvaarion pito on ihan valtavan työlästä, johtuen siitä, että tosi monet siihen ajoittain kyllästyvät ja akvaario näyttää pian aika hurjalta ;) Mutta eihän se loppujen lopuksi hankalaa ja työlästä ole :) Ja opettaa lapselle/nuorelle vastuunottoa <3

      Poista
  3. Kyllä meillä on ollut akvaario. Itse asiassa on vieläkin, varastossa. Uudestaan ei akvaario kärpänen ole puraissut,vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä se akvaariokärpänen vielä puraisee. Täytyykin muistaa nyt hehkuttaa täällä akvaariotouhuja kovasti, jos vaikka innostuisitte, khih khih :D

      Poista
  4. Kyllä meillä oli akvaario mutta jotenkin sen ylläpito vaan lopahti. Kalat sai kuitenkin uuden kodin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika usein käy juuri niin, ettei loputtomiin jaksa akvaariota hoitaa. Ihanaa, että kalanne saivat uuden kodin <3

      Poista
  5. Kyllä akvaariot on kauniita katsella jos ne hoidetaan kunnolla. Aikoinaan vaan näin naapurilla niin vihreän ja limaisen lootan että päätin että meille ei tuollaista tule koskaan. Onhan sitten ollut vaikka mitä muita lemmikkejä senkin edestä. Mukavaa viikonloppua sinne :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, nuo vihreät limakasat eivät takuuvarmasti jätä mielikuvaa ihanasta asiasta. Phyi! Lemmikit ovat kuitenkin tärkeitä ja ihania tyyppejä. Meilläkin varmaan olisi lemmikeitä enemmän, ellei HerraMies olisi niin kamalan allerginen. Ihanaa viikonloppua myös teille <3

      Poista
  6. Meilläkin on ollut aikoja sitten akvaario. Onhan se kaunista katseltavaa! Minulla blogissani sinulle haaste!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akvaario tosiaan on ihana <3 Kiitoksia haasteesta. Kävinkin jo kommentoimassa, että olipa hauska yhteensattuma. Juuri ennenkuin tulin tänne blogiin viestit kurkkailemaan, pohdin, että minulla olisi tekemättä kompostoinnista postaus, jota olen suunnitellut tekeväni jo vaikka kuinka kauan. Joten haaste tuli kuin tilauksesta <3

      Poista
  7. Meillä oli akvaario kauan sitten, mutta kyllästyin sen siivoamiseen. Oli se kyllä kiva sisustuselementti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinnä usein taitaa käydä. Akvaario on kyllä kaunis ja kalat osaavat olla tosi mielenkiintoisia seurailtavia :) Täytyy nyt miettiä tarkkaan, mitä kavereita tuonne akvaarioon laitetaan :)

      Poista
  8. En ole koskaan akvaariota omistanut, mutta olen aina ihaillut niitä. Ne ovat kauniita katsella ja sillä on jotenkin rauhoittava vaikutus.
    Jään mielenkiinnolla odottamaan, millaisia asukkeja akvaarioonne tulee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Akvaariolla on ihan jo tutkimuksienkin mukaan rauhoittava vaikutus ja niitä on käytetty helpottamaan ihmisten jännitystiloja erilaisissa paikoissa <3

      Poista
  9. Onnea akvaarioharrastukseen! Se on ihan kivaa seurailua, mutta siistiminen ei välttämättä ole...
    Meillä oli aika pitkään akvaario. Olihan sitä kiva seurailla, eik kenellekään tullu allergioita.
    Kultakala, mokomakin possu, veteli aina toisten kalojen poikaset napaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Kultakalat kaikessa ihanuudessaan osaavat olla melkoisen röyhkeitä possuja :D Tosin, niin nuo poikaset tuntuvat ikävä kyllä olevan monien kalojen suurta herkkuja, mokomatkin ryökäleet!

      Poista
  10. Meillä oli parhaimmillaan kaksi akvaariota. Toinen olohuoneessa ja toinen tyttären huoneessa. Olihan niissä jonkin verran hoitamista, mutta kiva niitä kaloja oli katsella. Usein huomasin pitkäänkin tuijottavani kalojen uiskentelua. Erikoisin oli taistelukala, joita saattoi samanaikaisesti olla vain yksi uros. Juuson tultua taloon alkoivat vaikeudet akvaarion kanssa. Juuso istui akvaarion päällä ja yritti tassullaan kalastaa ruokinta-aukosta. Ei Juuso kaloja syönyt, mutta taitavasti sai muutaman kalan lattialle ja leikki niillä, kunnes sai hengiltä. Akvaariot lähtivät, Juuso jäi. Tosin akvaariot ovat vielä kumpikin kellarissa, sillä tytär on sanonut vielä palaavansa akvaarioharrastukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taistelukala urokset ovat tosi upeita. Itsellänikin niitä on ollut lähes joka akvaariossa :) Voi Juusoa, se on sitä kissan elämää. Olen muilta kuullut samanlaisia tarinoita kissan ja akvaarion yhteiselämästä. Toivotaan, että tytär jossain vaiheessa vielä innostuu akvaarion perustamaan <3

      Poista
  11. Varmasti kiva harrastus ja iso ilo etenkin lapsiperheissä. Meillä ei ole ollut koskaan akvaariota. Sen hoito kun ajattelutti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsetkin tosiaan ovat innolla hommassa mukana. Vaikka akvaariossa ei vielä ole edes kaloja, tykkää Taika sitä katsella. Vähän väliä tyttö hilppaisee olkkariin ja sanoo: mie menen kattomaan akvaariota <3 Akvaarion hoito mielletään usein vaivalloiseksi, mutta yllättävän vähällä siinä pääsee. Etenkin isomman akvaarion kohdalla :)

      Poista
  12. Oi, tulipa ihan omat akvaarioajat mieleen. Meillä on ollut myös tosi iso akvaario aikoinaan, jonka mies teki. Isossa akvaariossa pääsee siivouksella helpommalla, kuin pienemmissä ja saa ostettua isompia kalojakin. Muistan vieläkin miten ihanaa oli seurailla lehtikalojen uiskentelua ja niiden "keimailua" lasin edessä ruokaa saadessaan. Pusukalan kasvua oli myös kanssa kiva seurata ja siitä tulikin sitten aikas iso. Miekkapyrstöjen pikkuvauvojen kasvua täällä myös seurattu. Akvaario harrastus on kyllä mukava! Voi, tulikin ihan ikävä akvaarioelämää! Akvaario on myös kiva sisustuselementti! Rentouttavaa katseltavaa! <3

    Ihania hetkiä teille uuden akvaarion merkeissä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lehtikalat ovat tosi upeita! Pusukaloja minulla ei ole koskaan ollut, mutta muistan haaveilleeni niistä kovasti jossakin vaiheessa. Ovat varmasti vinkeitä otuksia pussailu-taisteluineen. Akvaarioelämä on ihanaa seurailtavaaa <3 Kiitos Sari <3

      Poista
  13. Oo, mielenkiintoista. :) Kalojen seurailu on kiehtovaa. Mutta olen todennut, että itselleni en akvaariota halua. Erakkorapuja meillä joskus on miehen kanssa ollut, ne olivat veikeitä. Kuitenkin akvaarion/terraarion siivous ei oo mun juttu, vaikkei se sinänsä ole iso homma, niin se on pakko aina tehdä. Hyvin hoidetut akvaariot ja muut on kyllä kauniita elementtejä, ja otukset kivoja kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan, vaikka akvaarion hoito ei vie hirveästi aikaa, niin onhan se säännöllisesti tehtävä. Muuten akvaario ei ole järin kaunis, khih. Erakkoravut olivat varmasti jänniä tyyppejä <3

      Poista
  14. Akvaarioita on ollut ja olen samaa mieltä, että ne ovat upeita sisustuselementtejä, eivätkä vaadi loppujen lopuksi ihan valtavasti huomiota, toki kaloja , kasveja ja vettä pitää tarkkailla, uusia , hoitaa ja vaihtaa vettä, mutta akvaarion seuraaminen on kyllä kiehtovaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein akvaarion hoito mielletään paljon vaivalloisemmaksi, mitä se onkaan. Akvaariota voisi katsella vaikka kuinka kauan <3

      Poista
  15. Kotikotona meillä oli 120L akvaario ja minulla oli lempparikalakin, monni nimeltään Mora :) Jotenkin ei kyllä tullut yhtään yllätyksenä, että tykkäät myös kaloista. Ihana eläinten ystävä Hilu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, Mona-monni <3 Monnit ovat tosi sympaattisia <3 Kaikki eläimet ja luonnollisesti eläinvauvat saavat minut ihan heltymään, khih <3 On ne vaan niiiin söpiksiä!

      Poista
  16. Onnea uudesta perheenjäsenestä akvaariosta ja sinne muuttavista kaloista <3
    Meillä on ollut kotona iso akvaario silloin kun olen ollut muutaman vuoden ikäinen. Juurikaan en mitään siitä muista, muutakuin valokuvia kattomalla.
    Kiva, minä jo odottelen akvaariopostauksia muru <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihanainen <3 Akvaariot ovat niin upeita. Paitsi, toki niissäkin esimerkiksi leväongelmat saattavat aiheuttaa jotain aivan muuta kuin ihanuutta... Akvaariopostauksia on tulossa jo varmaankin ensi viikosta alkaen :)

      Poista
  17. Minulla on ollut akvaariokuumetta jo monta vuotta. Lapsuudessani oli miljoonakaloja 5 litran karhupurkissa. Sitten sain huikean 25 litraisen oikean akvaarion!
    Itse säästin 60 litraiseen akvaarioon ja se oli olevinaan tosi iso!

    Beiben kanssa yhteen muuttaessamme, meillä oli 200l, 150l ja 60l akvaariot 45 neliöisessä kodissamme. Rakastin akvaarioitamme ja tyttäremme viihtyi kaloja katsellessa pitkiä aikoja.

    Leppämäessä meillä on ollut 150 litrainen kulmaakvaario, mikä oli tosi hieno. Ainut vaan, että kaivovesi ei ollut oikein hyvä juttu ja akvaarion hoito oli tosi työlästä. Hirvittävä määrä vedenparannusaineita olisi tarvinnut, jotta allas ei olisi levättynyt niin pahoin. Joten luovuimme akvaarion pidosta.

    Nyt olen monta vuotta haaveillut akvaariosta. Kun meillä on tuo kunnanvesikin. Beibe toppuuttelee, koska näitä hommia on kyllä muutenkin ihan tarpeeksi ilman akvaariotakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua, kommenttisi on jäänyt minulta huomaamatta :( Pahoittelen Marketta!
      Sinulla on siis ollut melko samanlainen akvaariohistoria kuin minullakin :) Heii, eihän akvaarion hoito niiiiin paljon aikaa vie ;) Ja olisi kivaa vastapainoa puutarhatöille ;) khih

      Poista
  18. Meillä on kaksi akvaariota, joista toinen juuri tuo Rio180. Mulla oli lapsenakin akvaario ja vuosien tauon jälkeen hankittiin esikoiselle jokunen vuosi sitten. Kaloja on ihanan rauhoittavaa katsella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, akvaario todella on rauhoittava. Meillä on nyt alku ollut hankala tuon akvaarion kanssa, mutta jospa se siitä iloksi muuttuisi. Eipä ole ennen ollutkaan näin vaikeaa käynnistystä.
      Kahden akvaarion taktiikka onkin hyvä <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!