Sipulimania alkakoon!

Viime viikolla kävin Taikan kanssa ensimmäisillä syyssipuliostoksilla. Malti
llinen aloitus, mutta saa nähdä, mitä syksy vielä tuo tullessaan. Ajattelin, että siirrämme kurkku- ja melonikasvihuoneet toiseen paikkaan, joten niiden alta löytynee mahtavat alueet syyssipuleiden istutukseen. Khihii, ei tila lopu ihan heti kesken! Sipulimania alkakoon! Näistä on hyvä lähteä liikkeelle.


Syyssipuli ostoksia



Tämä väriä vaihtava helmililja oli mielenkiintoinen. Toisaalta voi olla, ettei sen viimeinen väritys ole enää edes kaunis, mutta mielenkiinnolla jään odottelemaan ensi kevättä tämän osalta.



Tummahelmililja



En voi sisällä jouluisin nauttia hyasinteista allergian takia, mutta keväällä puutarhassa kukkiessaan ne ovat upeita, eivätkä aiheuta ikäviä oireita. Näitä täytyy ehkä hankkia vähän enemmänkin...



Hyasintti - sipulit



Krookuksia ei voi olla liikaa ja niitä mahtuu valtavat määrät näin isolle tontille. Keväällä niiden väriä kaipaa ihan valtavasti, joten tänäkin vuonna niitä piilottelen maahan varmasti useamman sata sipulia. Kurjenmiekat ovat myös niin symppiksiä, että niitä täytyy ostaa erilaisia. Laukkoihin rakastuin tänä keväänä ja niitä aion haalia nyt syksyn aikana parhaan kykyni mukaan. Jos aiemmat merkit paikkansa pitävät, niin olen kyseisessä toiminnassa melko hyvä...



Kukkasipuleita




Tulppaaneita on pakko hankkia joka vuosi, vaikka ne jäävätkin usein yhden kesän iloksi. Niistä saa kuitenkin niin paljon iloa, että ovat hintansa väärti. Aiemmin tykkäsin aina vaaleanpunaisista ja liloista tulppaaneista, mutta tänä keväänä kaipasin selvästi keltaisia ja oransseja tulppaaneja, joten niihin panostan tänä syksynä enemmän. Vaikka toki vaaleanpunaisia ja lilojakin täytyy muutamia olla ;)


Tulppaanit



Keltareunapikarililja on itselleni uusi tuttavuus. Hauskan näköinen tapaus, joten se piti ottaa matkaan mukaan. Keisarinpikarililjoja olen ostanut messuilta useamman kerran, mutta jostain syystä ne eivät ole kasvuun lähteneet. Pidetään peukkuja, että tämä ihana oranssi ilahduttaisi keväällä ja lunastaisi ne lupaukset, joita edeltäjänsä ovat kertoilleet. 



Pikarililjat: Keisarinpikarililja ja Keltareunapikarililja


Tälläisiä ostoksia teimme viime viikolla. Joko Sinä olet aloittanut sipulihamstraamisen? 

56 kommenttia:

  1. Huh, vielä on malttia pelissä! =D
    Ihania lajikkeita löysitkin.
    Minäkin loin pitkän katseen Lidlin kukkasipulilaariin kauppareissulla, mutta jätin ostamatta. Eivät ne näillä leveysasteilla taida oikein kukoistaa...kuivuu tai mädäntyy vain.
    Mukavaa istuttelua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin niin kuvitella tulppaani- ja narsissikaipuusi <3 Vielä on malttia melko hyvin ollut matkassa. Äsken juuri likkojen kanssa pyörähdettin uudella etsintä-reissulla, mutta vain kymmenisen pussia tarttui matkaan. Osa on sen verran hinnakkaita, ettei ihan hirveästi raaski ostella, vaikka muutenhan niitä ostaisi vaikka kuinka :D

      Poista
  2. Hyviä ostoksia! Tuuppaa keltareunapikarililja ja keisarinpikarililja maahan jo nyt, ne eivät pidä pitkästä säilytyksestä. Samoin laukat laitan aika aikaisin maahan, samoin kuin narsissit. Viimeisenä sitten tulppaanit.

    Meillä kukkii joka toinen keisarinpikarililja, joka neljäs murjottaa eikä kuki ja loppu neljännes ei edes kasva.. Mutta haisevat tarpeeksi pahalle mikä on pääasiallinen ostosyyni niille :) Ähäkutti myyrät siis. Keltareunapikarililja jää meillä tummapikarililjan kanssa valitettavasti usein yksivuotiseksi, toivottavasti sinä saat siitä kukinnan iloa moneksi vuodeksi.

    Minulla oli hyvin maltillinen ostosreissu kukkasipuleiden suhteen, vain kolme muovikassillista :) Laukkoja suurin osa, ne kun eivät kelpaa myyrille. Tulppaanit pitää kaikki istuttaa reiällisiin ämpäreihin tai verkkoihin. Olen kyllä tilannut nettikaupoista muutaman muovikassilisen verran lisää, joten puuhaa riittää sitten kun säät viilenevät...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikarililjat meinasinkin istutella läpipäivinä. Samoin kuin tänään hankkimani lumikellot. Joskus olen ostanut jostain super alesta viimeisiä sipuleita ja istutellut routaiseen maahan. Yleensä pikku sipulit ovat kukkineet seuraavana vuotena vasta :D
      Kolme muovikassillista. hahahahah! Voi vitsi, voin niiiin kuvitella, miten mahtava reissu se on ollut :D

      Poista
  3. Hienoja hankintoja sinulla. Iiriksistä minäkin pidän todella paljon ja niitä minulla onkin . Sama juttu minä olen nyt ihastunut laukkoihin. Meillä on mökillä niin paljon pupuja ja peuroja että se rajoittaa vähän ostoksia . Mutta erilaisia laukkoja ja narsisseja olen hankkinut. Mutta mistään hamstraamisesta ei voi puhua . Ja penkki mihin nämä tulee on vielä tekemättä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iirikset ja laukat ovat ihan huippu ihania <3 Vielä kerkiää lisääkin hankintoja tekemään ;)

      Poista
  4. Jee! Kukkasipulimania alkakoon! Itse olen tilannut jättitilauksen taas Hollannista, mutta eiköhän tässä ala tarttua satunnaisia pusseja mukaan myös kauppareissuilta - niin kuin aina. Minulla oli kesällä ekaa kertaa kolme keisarinpikarililjaa kukassa ja ne olivat kyllä mahtavia. Toivotaan, että sinullakin kukkisi ensi kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa tilauksissa ei voi millään maltti pysyäkään. Itsekkin alun perin meinasin tilailla ulkomailta, mutta jäi tilaamatta kuitenkin. Ei noilta hankinnoilta millään voi kauppareissuillaan välttyä, kun sipulit huutavat ottamaan mukaansa :D

      Poista
  5. Kaikkea mielenkiintoista olet valinnut. Minä jo ehdin postata omista hankinnoista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin käydä kurkkailemassa, mitä ihanuuksia olet ostanut <3

      Poista
  6. Hienoja lajikkeita olet valinnut.
    Olen jo istuttanut tulppaanin ja krookuksen sipuleita.
    Tänään ostin muutaman pussin lisää.😱
    Mutta kyllä ne keväällä ja kesällä sitten ilahduttavat.
    Hyvää keskiviikkoa!❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mie istutan tulppaanit vasta myöhemmin, kun niillä tuppaa olemaan taipumus lähteä kasvamaan liian aikaisin istuttaessa. Tosin, joskus olen istuttanut aikaisin ja ovat lähteneet kasvuun, eikä se ole seuraavan vuoden kukintaan vaikuttanut...
      Jokainen ostettu sipuli näin syksyllä, on satsaus kevään onnellisuuteen <3 Ihanaa keskiviikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  7. Vai väriä vaihtava helmililja! Iho! Tulppaanit houkuttelee muakin, kun niitä meillä ei ole kasvamassa. Ihanaa päivän jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, olihan se pakko ottaa, kun kuulostaa niin jännälle :) Tulppaaneita kannattaa ehdottomasti hankkia ;) Ihanaa päivää myös Sinulle <3

      Poista
  8. Onpas herkullinen tilanne, kun pääset noin suurelle alalle sipulikukkien ihan vapaasti istuttamaan. Noilla pääsee hienosti alkuun eikä haittaa, vaikka innostuu lisääkin hamstraamaan. Krookuksia ei todellakaan voi koskaan olla liikaa! Minä välillä kyllästyin niitä istuttamaan, kun keväällä rusakot popsivat ne maata myöten jo ennen kukintaa. Nyt taas on jo muutama pussillinen tarttunut kaupasta mukaan.

    En ole tehnyt sipulitilauksia, mutta muutama laji on etsinnässä. Käyn siis kaikkien kauppojen sipulihyllyjä läpi, mutta juuri niitä ei löydy mistään. Sitten ostan lohdutukseksi pussin taikka pari lumikelloja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei näillä vielä pärjää. Yleensä suurimman osan ostoksista teen siinnä vaiheessa, kun sipuleiden hinnat tipahtavat vähintään puoleen :) Ääh, tuo on kurjaa, jos elikot käyvät popsimassa vaivalla istutetut sipulit! Toivotaan, että teet vielä kivoja löytöjä (ja toki sitä ennen kerkiät ostamaan useamman lohdutuspussin, khih) <3

      Poista
  9. Mä en ole ostanut sipulin sipulia, huomasin toki että ainakin Lidliin niitä oli vähän aikaa sitten ilmestynyt.On ihana seurata keväällä kun ensimmäiset sipulikukat alkavat nousta penkeistä, mutta tänä syksynä en nyt laita lisää, ellen hurahda;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on hyvin aikaa hurahtaa, khih :D Se tosiaan on kevään parasta antia, kun sipulikukat nostavat itsensä maanpinnalle ja oih, kuinka odotettuja ne värit kukissa ovatkaan!

      Poista
  10. Ostin kokeiluun samoja väriä vaihtavia helmililjoja kuin sinäkin. Joka vuosi pitää kokeilla jotain uutuuttaa vaikka muuten menen tuttuja teitä sipulihankinnoissa. Krookuksia pitää laittaa paljon ja scilloja, jälkimmäisiä ostin 50 kpl:n pussin ja meinasin ostaa lisääkin. Haluan sinisen meren useaan kohtaan puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sipulikukka-meret on toden totta ihania <3 Toivotaan, että tuo väriä vaihtava helmililja on kiva livenäkin :)

      Poista
  11. Vielä en ole ostanut uusia sipulipussukoita, viime syksyltä löytyi pari unohtunutta tulppaanipussia. Meillä myyrän roistot imuroivat kukkasipulit tunneliverkostoihinsa ja lihovat tulppaninsipuleilla. Tulput meillä onkin paras istuttaa isoihin ruukkuihin ja säilyttää kasvihuoneessa.

    Laukkoja pitääkin hommata lisää, minne lie taantuneet aikaisempien vuosien ostokset. Ja uusia pinkinkirjavia narsisseja <3
    Hienoja ostoksia olet tehnyt, nuo isot liljat ovat todella upeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hiivatin myyrät, ei kivoja tyyppejä. Laukkoja ei voi koskaan olla liikaa :) Eikä narskuja!

      Poista
  12. Täällä kanssa ostettiin pihan ensimmäiset sipulit muutama viikko sitten. Ensihätään krookussekoituksia ja lumikelloja. Ensi vuonna, kun päästään pihaa mylläämään kunnolla, niin pääsee täälläkinvarmasti mania valloilleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyviä valintoja. Uulalaa, teillä onkin mahtava odoteltavaa ensi vuodelle <3

      Poista
  13. Kivat ostokset! Minulla on vielä pysynyt mopo käsissä kukkasipulien kanssa. Jätän varaa sipulialeja varten. Laukkoja on hommattu kolmea erilaista ja sekalainen setti muita sipuleita. Kukkasipulien istutus on yksi ärsyttävimpiä syystöitä, mitä tiedän, joten ihan liikaa en halua niitä hamstrata. Pakko kuitenkin jotain pientä, että on keväälle mieluista odotettavaa :) Iloista keskiviikkoiltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyl ollu erittäin vahva selkärankainen! Syyssipuli alet on jotain super mahtavaa. Niissä ei kyl järki oikee meinaa pysyä mukana, kihihii :D Ihanaa keskiviikko iltaa myös Siulle <3

      Poista
  14. Kaikkea kaunista keväisen kukkaloiston takaamiseksi. Itse en ole vielä sipuliostoksille ehtinyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keväällä sitä jo kaipaa kukkia niin paljon, että jokainen syksyllä istutettu sipuli tuottaa paljon onnea :) Onneksi vielä ei ole kiire ostoksille, vaan niitä kerkiää tehdä vielä pitkään :)

      Poista
  15. On kiva katsoa sivusta, kun joku on innostunut koko sydämestään jostakin asiasta.
    Sekin on hienoa, että blogien välityksellä voi nauttia toistenkin kätten jäljestä.
    Itse en nykyisin enää osta edes sipuleita. Minulla on ylösnostettuja tulppaaneja odottamassa pääsyä maahan takaisin.
    Mukavaa illan jatkoa ja huomista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla <3 Olin meinannut osan tulppaanin sipuleista nostella kuivumaan, mutta en lopulta saanut aikaiseksi alku kesän kiireissä. Toivotaan, että tulppaanisi kukkivat vielä uudelleen :) Mukavaa uutta päivää Siulle <3

      Poista
  16. Ihania hankintoja! Minulla on kolmisensataa sipulia odottamassa istuttamista. En meinaa enää aktiivisesti hommata lisää, mutta jos edellisvuosista on mitään pääteltävissä, saattaa hyvinkin jotain pientä vielä tarttua kotiin viemisiksi... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotain pientä varmasti vielä lähtee mukaan, khih ;) Kotipuutarhurit ovat mainioita itsensä huijaajia näissä ostos-asioissa, khihihi :D Itse aina ajattelen, että nyt on riittävästi ja tänä vuonna hillitsen itseni. Ja höpön löpön, täysillä vaan :D

      Poista
  17. Sipulimania on erittäin tarttuvaa ja hauskaa. Vain kukkaron sisältö ja istuttajan voimavarat ovat siinä rajana. Herkulliset ostokset olet löytänyt. Sinulle on kiva kevät tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ensi innossa tulee ostettua kaikkea mukavaaa ja sitten vielä sipuli alessa höyrähdettyä kahta kauheammin, khih :D Keväällä niin paljon kaipaa kukkia, että niistä nauttii ihan valtavasti <3

      Poista
  18. Sipuleita olen ostanut ja tulen vielä ostamaan. Krookuksia mahtuu pieneenkin penkkiin suuri määrä, eivätkä ne vie tilaa muilta kasveilta. Saman näköisen krookuspakkauksen minäkin ostin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa pakkauksessa on tosi kauniita krookuksia. Niitä oli viime vuonnakin myynnissä ja tykkäsin kovasti. Krookukset ovat siitäkin ihania, kun eivät taannu ja leviävät hyvin :)

      Poista
  19. Ei olla vielä osteltu. Kun nuo kukkivat..vautsi sitä loistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonnakin kevät taisi olla loisteliain aika kukinnan kannalta. Viime syksyinen sipulimania siis kannatti, khih :D

      Poista
  20. Huh huh. Voi sitä tulevaa kukkaloistoa. Ei olla osteltu viel mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kerkiää ostoksille :) Keväällä jokainen kukka ilahduttaa ja sitä värien ilotulitusta on kaivannut niin paljon, että on lähes ekstaasissa puutarhassa kulkiessaan :D

      Poista
  21. Hyvähän alakuhun oot jo sipulihankinnoos päässy. Mäki tein loppuviikolla jo kiarroksen. Mullei keisarinpikarililijoosta oo ykskää noussu, parista yrityksestä hualimatta. Krookuksia ei voi olla liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keisarinpikarililjat ilmeisesti kuivuvat tosi helposti, joten vaikka istuttaisi ne kuinka äkkiä, niin saattavat jo olla kuivahtaneet. Ihme niuhottajia.
      Krookuksia ei tosiaan voi olla liikaa :)

      Poista
  22. Tämä postaus oli minulle hyvä muistutus, että nyt sipulikaupoille 😊

    VastaaPoista
  23. Kukkaloistoa on ens kesäks luvassa teillä. Tillaus on vetämässä ja kaupoillekkin mänen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyssipuli ostokset on niin kivoja. Voi jo sielunsa silmin nähdä tulevan kukkaloiston, oijoij <3

      Poista
  24. Oo sie oot ehtiny jo alottaa. :) Mie en oo vielä osannu päättää, minkä värisiä ja mitä tarkalleen ottaen haluan pariin ruukkuun partsille. Mietintämyssy on päässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pari reissua on heitetty. Khihii :) Vielä onneks näil hankinnoilla ei olekkaa kiirus, ni hyvin viel kerkiät <3

      Poista
  25. Mahtavat sipuliostokset! Itse olen maltillisesti selviytynyt muutamalla pussukalla, mutta eihän vielä ole kiirekään:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä kerkiää hyvin tehä vaikka kui paljo ihania ostoksia <3 :)

      Poista
  26. Hyvällä alulla oot jo :o
    Mulla on kolme sipulipussia odottamassa maahan piilotusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ne vaan niin ihania <3 Ja oih, sitten keväällä on niin mahtavaa päästä ihailemaan hein loistoa :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!