Kameran toisella puolella

Tykkään ottaa kuvia, mutta kameran toisella puolella olemisen koen usein ahdistavaksi. Tänään poistuin omalta mukavuusalueeltani ja pyysin Juliaa ottamaan itsestäni kuvia. Itsekriittisesti ja perinteisesti näin suurimmassa osassa kuvissa vain kaksoisleuan ja typerät ilmeet. Kuitenkin koin, että teki välillä tosi hyvää olla kameran toisella puolella, joten taidan jatkossakin aina silloin tällöin hypätä "mallin rooliin". Itseään pitäisi opetella rakastamaan juuri sellaisena kuin on, eikä hävetä itseään peilejä ja kameraa vältellen. Tässä taas yksi kasvamisen paikka itseäni ajatellen. 

Taika on myös alkanut vältellä kuvissa oloa ja olikin kiva, että tyttö innostui tulemaan muutamiin kuviin mukaan. On ihan harmittanut, kuinka usein Taika on tänä kesänä sanonut, ettei kuvia saa ottaa ja olisi juuri sellaisia hetkiä, jotka haluaisi taltioida. En tiedä, onko tyttö ottanut mallia minusta (oletettavasti ei, koska en tee mitään numeroa siitä, etten pidä kuvissa olosta) vai onko jokin ikäkausi-juttu. Joka tapauksessa minusta on tärkeää kunnioittaa myös lasta silloin, kun hän sanoo, ettei halua olla kuvissa.






Loppuihin kuviin kanssani tuli Martta ja Fenix. Marttaa taitaa jännittää, kun kipristelee varpaitaan, khih. 






Julia sanoi, että Martalla on ylpeä ilme, joten minunkin piti leikkiä vähän leuhkempaa, mitä olenkaan. 





Mikäs sitä on kuvissa ollessa, kun kaverina on kiva kaveri, joka samalla kujerteli omia juttujaan minulle. Fenixillä on ihana tapa jutella. Hällä tuntuu olevan paljon asiaa. 






Tykkäätkö Sinä olla kuvissa vai koetko sen epämiellyttävänä?

54 kommenttia:

  1. No mikä ettei sinua voisi kuviin ikuistaa! Ihania, luonnollisia kuvia! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näissä on jo tehty valikointia. Ne, missä kaksoisleukaa on enemmän kuin naamaa, eivät läpäisseet seulaa, hahaahah :D Kiitos ihana <3

      Poista
  2. En nyt erityisesti nauti, varsinkaan koko vartalokuvista, mutta selfiet on ihan ok. Oot kyllä tosi sievä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä sitä tottuisi kuvissa oloon, kun altistaisi itsensä sille tarpeeksi paljon? Selfieissä on kiva, kun voi katsoa samalla, ettei ilmeet ole ihan mahdottomia ;)
      Kiitos paljon ihanainen <3

      Poista
  3. Meillä oli myös tytöllä samanlainen kausi, jolloin ei halunnut millään olla kuvissa. Nyt kun hän aloitti koulun, tuntuu että pahin itsekriittisyys on vähän hellittänyt. Mutta kyllä meilläkin edelleen tulee kommenttia, että ei saa ottaa kuvia. Olen samaa mieltä kanssasi, että lasta ja hänen toiveitaan täytyy silloin kunnioittaa. Enhän itsekään viihdy kuvattavana :)

    Todella hienoja nuo sinun kuvasi. Ei muuta kuin enemmän kameran toisella puolella oloa, hyvältä näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi itsestäkin ihan kamalaa, jos sanoisi, ettei halua kuvaan ja joku väkisin ottaisi kuvia. Lapsi varmasti kokee asian samalla tavalla.
      Kiitoksia paljon Heidi <3

      Poista
  4. No enpä tykkää yhtään olla kuvissa, videolla vielä vähemmän. Enkä tykkää esiintyä tai olla esillä. Pientä haastamista siinä suhteessa on tullut työn mukana ja tulee syksyllä enemmänkin. Mutta tekee hyvää astua mukavuusalueen ulkopuolelle vaikka pieninkin askelin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on huimaa, kuinka hyvää tekee mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle. Vaikka sillä hetkellä se voi ahdistaa, jälkikäteen olo on tosi hyvä ja jokainen kerta helpottaa tulevaisuudessa uusien asioiden kohtaamista :)

      Poista
  5. Ihanat kuvat! En minäkään niin tykkää olla kuvattavana, mutta yritän olla luonnollisesti, kun tiedän miten ärsyttävää se on, että ihmiset vetäytyvät pois kuvasta ja menevät ihan kipsiin juuri kun on miettinyt, miten tuosta saisi kivan kuvan :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Tuokin on ihan totta, että on kurjaa, kun yrittää ottaa kuvaa ja kohteet ovat ihan, että et kyllä kuvaa :D Kuitenkin ulkopuolinen katsoo kuvista ihan eri asioita, mitä kuvassa oleva. Kuinka usein törmää siihen, että itse on ottanut kuvan jostakusta ja ajattelee, että vautsi, näytät tosi hyvältä ja kuvauskohde yökkii vieressä, miten hirveä on... Voi itsekriittisyys! Etenkin meissä naisissa ;)

      Poista
  6. Oi, inhoan kuvattavana olemista, pelkkä passikuvassa käyminen on silkkaa piinaa. Minusta ei kertakaikkiaan saa kivoja kuvia ja kuvista välittyy aina liika yrittäminen.

    Kivoja kuvia sinusta, Taikasta ja kanasesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvattavana alkaa helposti jännittämään ja sitten tosiaan näyttää ihan toisenlaiselta, kuin oikeasti.
      Kiitoksia <3

      Poista
  7. Riippuu todella paljon tilanteesta. Ja kuvaajasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvaajalla on tosiaan merkitystä sekä tilanteella. Semmoinen: istu tuohon ja näytä hyvältä-tilanne on ihan kamalaa :D

      Poista
  8. Töissä jos joku tulee kuvaamaan niin silloin luikin karkuun. En ole kovin kuvauksellinen muutenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse helposti kokee, ettei ole ollenkaan kuvauksellinen, vaikka olisikin :)

      Poista
  9. Nättiä kuvia ja sama täällä en yhtään tykkää olla kuvattavana .. enkä ota selfieitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Jostain syystä kuvattavana olo on monenmielestä todella ahdistavaa. Mistähän sekin oikeasti juontaa juurensa... hmmm...

      Poista
  10. Minua ei häiritse olla kuvattavana- huomasin juuri ettei minusta ole montaakaan kuvaa (ainakaan julkaisukelpoisia)joten pitänee pyytää nuorisoa kameran toiselle puolelle... Hyviä kuvia on Sinun kuvaajasi saanut tallennettua, jatkakaa samaan malliin!

    VastaaPoista
  11. Oi, suukko Taikalta ja tosi söpöt Kanakuvat 🐔

    VastaaPoista
  12. Hyvin sinulta sujuu kuvaussessiot 😊. Tuskin kovin moni on innokas kuvattavaksi, ei ole minunkaan lempipuuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Nauru ainakin raikasi pihal kuvaussession aikana. En kyllä tiedä kumpi räkätti enemmän, kuvattava vai kuvaaja... ;)

      Poista
  13. Hyvin on onnistunu kuvaaminen siusta. Kyllä sitä miel tekköö toisiin selän taa männä, kun kuvataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Mieluiten itsekkin luikin aina jonnekkin piiloon :D

      Poista
  14. Enpä ole kovin innokkaasti ollut kuvissa minäkään, kuvaamassa sitäkin enemmän. Hienoja kuvia sinusta ja ihanista kavereistasi.

    VastaaPoista
  15. Kivat kuvat ja itse tykkään niitä myös ottaa enemmän. Meidän kanakaverit eivät kyllä olisi sylissä noin nätisiti, ovat oikeita riiviöitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nämä neitokaiset viihtyvät sylissä, mutta eivät itse mitenkään pyri syliin. Eivät siis suoranaisesti ole sylikanoja, mutta alistuvat nätisti kohtaloonsa, kun nappaan sykkään.
      Kiitoksia <3

      Poista
  16. Hyviä kuviahan nua o!
    O vuasia, ettei oo ittestä kuvan kuvaa. Pitääs kans ryhyristäytyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3 Äkkiä kameran eteen <3 Helposti käy juuri noin, ettei itsestä ole kuvia ollenkaan, mikä on tosi harmillista!

      Poista
  17. Koen tosi epämiellyttävänä olla kuvissa! Ja se näkyy myös ilmeistäni kuvissa, jotka 'väkisin' otettu. En vaan tykkää. Ihan hyvinhän sinä onnistuit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä alkaa helposti jännittämään kameran edessä ja toden totta, kyllä se usein ilmeessä näkyy. Itsellänikin on usein ihan kummallisia ilmeitä. Ihan kuin muuten ei olisi ;) khih.
      Kiitoksia <3

      Poista
  18. Niin se täälläkin menee, että toiset näyttävät kuvissa paremmilta kuin itse :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä jännä juttu, että miten sitä näkee itsensä niin eri tavalla kuin muut.

      Poista
  19. Ihania kuvia. <3 Mie kattelen oikein mieluusti kuviasi/kuvianne, joten peukku kameran edessä olemiselle. :-)

    Itse olen aina inhonnut kameran edessä olemista, mutta viime vuosina olen alkanut hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Naamavärkilleen kun ei voi oikein mitään, niin parempi vain yrittää hyväksyä se sellaisena kuin se on. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihanainen <3
      Itsensä hyväksyminen on kyllä tosi tärkeää <3

      Poista
  20. Toisilla on luontainen kyky onnistua kuvissa, mutta minä en kuulu heihin. Välttelen aina kuvattavaksi joutumista.
    Ihana kuva sinusta ja tyttärestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia <3
      Joillekin kuvattavana olo tosiaan on helppoa. Ehkäpä siinnäkin kehittyy jos sille tarpeeksi itseään altistaa? :)

      Poista
  21. En kauheasti tykkää olla kuvissa, mutta kun huomasin, että meidän kuvissa ei näkynyt mua monen vuoden ajalta, niin oikein päätin opetella näyttämään naamaani kuvissa. Onhan lapsilla kuitenkin äitikin, että ehkä se voi joissain kuvissakin näkyä😂 Mielummin kuitenkin edelleen olen kameran toisella puolella. Tosi kivoja kuvia teistä ja ihana tuo pinkki tukka! Mukavaa loppuviikoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset varmasti haluavat myöhemmin nähdä kuvia äidistäkin <3 Kiitoksia Virpi <3

      Poista
  22. Monet kokevat kuvissa olin kiusalliseksi ja välttelevät kuviin päätymistä, mutta totta sekin että siitä voi tulla mieluisampaa kun vaan poistuu mukavuusalueeltaan ja tämä pätee lähes mihin tahansa hieman epämiellyttävältä tuntuvaan juttuun, hyviähän nuo kuvat sinusta ovat!Kannattaa siis välillä olla toisella puolellakin kameraa.

    VastaaPoista
  23. En erityisemmin tykkää olla kuvauksen kohteena. Joskus kyllä hiukan harmittaa, kun ei sen enempää itsestä kuin muistakaan ole riittävästi kuvia vuosien varrelta. Joskus tuli kuvattua enimmäkseen ihmisiä, nyt kukkia. Monilla lapsilla taitaa olla vaihe, jolloin eivät suostu kuvaan mukaan. Muistan hyvin sen vaiheen omasta tyttärestäni. Pojalla taasen ei kuvausinhoa ole ollut.
    Hauskoja nuo kana+sinä -kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdin eilen ihan samaa, että jossain vaiheessa otin ihmisistä paljon kuvia, mutta nykyään tosi vähän. Pitäisi ottaa ihan asiakseen kuvata välillä muutakin kuin puutarhaa :D
      Kiitoksia <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!