Syyslannoituksen aika on NYT!

Vaikka kesää tuntuu olevan vielä jäljellä, on syyslannoituksen aika nyt. Syyslannoituksen tarkoitus on parantaa kasvien talven kestävyyttä ja auttaa kasvia muodostamaan seuraavan kesän kukkasilmuja. Hedelmäpensaat ja -puut lannoitetaan heti sadonkorjuun jälkeen. Siten ne ehtivät hyvin varautumaan talveen ja tekemään runsaasti uusia kukkasilmuja kevääksi, eli toisinsanoen tuottavat ensi kesänäkin satoa. Perennat hyötyvät syyslannoituksesta, sillä sen avulla ne kestävät talven paremmin ja näihin aikoihin niiden juurakoihin kasvaa uusia silmuja.  Syyslannoitusta ei siis kannata jättää väliin. Ajankohdalla on erittäin tärkeä merkitys; mikäli kasvi kerkeää kellastumaan, saati tiputtamaan lehtensä, on syyslannoituksen aika mennyt, sillä kasvi ei enää pysty ravinteita hyödyntämään.  






Syyslannoitteita löytyy sekä raeversioina että kasteluveteen laitettavina. Itse suosin rakeisia syyslannoitteita, koska siten on helpompi lannoittaa suurempia alueita. Tänne oli lupailtu vesisadetta muutamaksi tunniksi tänään, joten levitin lannoitteet heti aamusta. Juuri sopivaan aikaan. Lähes heti, kun tulin sisälle, alkoi satamaan. Maa oli jo kostea edellisten sateiden ansiosta, joten nyt lannoite imeytyy hyvin. Jos on kuivaa, kannattaa tuolloin kastelulla helpottaa lannoitteen imeytymistä. 

Itse käytin blogiyhteistyönä saamaani Biolan Syksyn PK-lannoitetta, joka on luonnonmukainen erikoislannoite kaikkien puutarhan kasvien syyslannoitukseen. Syksyn PK-lannoite sisältää paljon kaliumia ja fostoria. Kalium edistää kukkasilmujen muodostumista, eli parantaa ensi vuoden satoa ja fosfori vahvistaa kasvisoluja, eli  parantaa talvenkestokykyä.  









Lannoitin nyt perennat, kärhöt, ruusut ja kaikki pensaat, myös marjapensaat. Pienet luumupuut ja päärynäpuut lannoitin myös, sillä ne eivät tänä vuonna satoa tehneet. Omenapuiden ja isompien luumupuiden lannoituksen teen vasta sadon korjuun jälkeen

Syksyn PK-lannoite sopii myös istutuslannoitteeksi ja lisälannoitteeksi paljon ravinteita kaipaaville kasveille. Itse olen nyt loppukesästä lisännyt tätä myös tomaateille ja paprikoille, jotka kaipaavat paljon kaliumia. 



Biolan Syksyn PK-lannoite saatu blogiyhteistyönä


Jännä, miten elokuun alkaminen ja ilmojen viileneminen tekivät heti syksyn tuntua. Koivuista leijailevat keltaiset lehdet vielä korostavat tätä tunnelmaa. Onneksi kuitenkin vielä on kesää jäljellä, joten nautitaan vielä tulevista lämpimistä päivistä! 

Ihanaa tiistaita Sinulle <3 

38 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus taas, lämmintä loppukesää..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Lämmintä ja mukavaa loppukesää myös Sinulle 😊

      Poista
  2. Hyvä että muistutit. Täytyy laittaa syyslannoite ostoslistalle. Biolan on luotettava merkki.

    Ihanaa että teillä on satanut ! Meillä satoi tosi pitkästä aikaa yhtenä päivänä ☂️Iloinen asia tänä kuivana kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sade teki tosi hyvää luonnolle. Oli sitä kyllä kaivattukkin. Ja tuli juuri greivin aikaan huomioiden tämä lannoitus asia :)
      Kiva, että muistutuksesta oli hyötyä <3 Itse tuppaan aina jättämäään viime tippaan, niin ajattelin etten varmaan ole ainoa :)

      Poista
  3. Pieni herätys! Kesä ollut niin huippu, että ajatukset ei vielä syyslannoituksessa! ��☀️��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäs se. Itse aina meinaan olla myöhässä, joten päättelin, etten varmaan ole ainoa laatuani ;) khih.

      Poista
  4. Kiitos tästä, juuri tänään mietin, että milloinkohan olisi hyvä aika "kylvää" syyslannoite.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, juuri nyt on se aika :) Hyvä, että postauksesta oli hyötyä <3

      Poista
  5. Meillä on niin kuivaa, ettei voi edes lannoittaa. Tuskin on kaikki akukesän lannoitteetkaan edes liuenneet vielä. Ensin tarvittaisiin kunnon sadetta ja sitten voi olla jo liian myöhäistä syyslannoittamiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että saatte pian sadetta. Tuo kuivuus häiritsi tänä vuonna lannoituksia ihan jatkuvasti :(

      Poista
  6. Syyslannoitteet odottavat sateita. Kuivaan maahan sitä lienee turha kylvää. Kuten Pihan vuosi tuossa ylempänä kommentoi, toivottavasti sateet tulevat pian, että kasvit ehtivät lannoitteen vielä hyödyntää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepäs se, että vaatisivat myös sitä vettä, jotta kasvit oikeasti pääsisivät ravinteet hyödyntämään. Toivotaan, että saatte pian sadetta <3

      Poista
  7. Oi, kiitos muistutuksesta! Itse olen tainnut olla melkein aina mattimyöhäinen, usein on lannoitus jäänyt väliin kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla myös on taipumusta myöhästelyyn, joten päättelin etten ehkä ole ainoa <3 Kiva, että muistuttelusta oli siis hyötyä :)

      Poista
  8. Empä tiennyt, pitänee ostaa jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä syyslannoituksen tekemään <3

      Poista
  9. Hankin jo lannoitteen, nyt vain odottelen sopivaa säätä.

    VastaaPoista
  10. Saisipa ensin sadetta kuivaan maahan ei vielä viitsi laitaa. Sadetta odotellaan.😊❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään peukkuja, että pian sade tulee! Helpottaisi montaa asiaa :)

      Poista
  11. Siellä ollaan taas oltu työn touhussa. Minulla takapiha seisoo paikoillaan, odottelen aitojen maalaajia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläki pitäis olla paljon reippaampi. Rikkaruohot on paljon reippaampia ku mie, khih.
      Aitojen maalaus tekee ihan ihmeitä <3

      Poista
  12. Olen itse kovin huono lannoittelemaan mitään. Unohdan aina! Ilmankos ne kesäkukatkaan purkissaan eivät jaksa kukkia. Ehkä pitää ottaa nyt itseään niskasta kiinni ja antaa ravinteita edes niille raukkaparoille. Kiitos "huomautuksesta" 😎

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lannoitus on jotenkin liian helppo siirtää aina jonnekkin tulevaisuuteen. Super laiska lannoittajakin voi kehittyä, nim kokemusta on ;)

      Poista
  13. Ajankohtainen muistutus kun vielä ilmojen puolesta mennään niin kesäfiiliksissä :D
    Sä oot muru niin reipas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan tuu ensimmäisenä syyslannoitus mieleen, kun lämpötilat ovat tälläisiä :) Min reippaus on jotenkin kadonnu ja tuntuu, et töitä olis kolme kertaa enemmä, mitä saan aikasiks. Mut ehkä ne loput sit odottaa ;)

      Poista
  14. Kyllä se on kohta alettava lannoittaa. Onhan kesää vielä jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että syksystä tulee pitkä ja lämmin. Nautitaan kuitenkin vielä kesästä :)

      Poista
  15. Ehkä paras tuote mitä tiedän. Tärkeää puuhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Joskus puutarhaharrastuksen alussa en tehnyt syyslannoitusta, mutta kun aloin tekemään, niin eron todella huomasi :)

      Poista
  16. Niin on kuivaa täälläkin, syyslannoitteet on vielä kaupassa ;) Aina se on sellaista sateiden kyttäämistä lannoitteiden kanssa. Mukavaa loppuvikkoa sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että sateet tulisivat, niin pääset lannoituksen tekemään :) Mukavaa loppuviikkoa myös Siulle ja teidän poppoolle <3

      Poista
  17. Vastaukset
    1. Olen itse ollut niin Matti Myöhäinen tässä asiassa, että ajattelin etten varmaan ole ainoa ja ettei muistutus varmaan ole huono juttu :)

      Poista
  18. Hyvä muistutus, täytyykin pistää tämä homma tehtävälistan kärkeen!

    VastaaPoista
  19. Kiitos tästä, nyt minäkin haen lannoitepussukan ja otan kierroksen puutarhassa! En toki tänään, hellettä luvassa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!