Kuinka suojata kasvit hallalta?

Vielä ensi yöksi luvataan kylmää, joten hallaan on syytä varautua. Halla ja yöpakkanen ovat eri asioita ja on hyvä huomioida, ettei halla välttämättä näy lämpömittarissa. Kylmä ilma laskeutuu alas ja vaikka lämpömittarissa olisi esimerkiksi +3 astetta, voi maanpinnalla olla lämpötila nollassa, jolloin puhutaan hallasta.  Halla voi olla kasveille tuhoisaa, joten siihen kannattaa varautua. 






Ruukuissa olevat kasvit kannattaa viedä sisälle suosiolla. Vaikka homma voi tuntua työläältä, tuskin uusien kasvien hakeminen ja istuttaminen on yhtään sen helpompaa. Suurien ruukkujen siirtäminen voi olla liian työlästä, joten niissä olevat kasvit kannattaa suojata harsolla. Samoin kasvimaan ylle kannattaa harso laittaa.  Mikäli harsoja ei ole, voi käyttää lakanoita tai vaikka sanomalehteä.  Itselläni suuret ruukut ovat talon vierustalla ja suojasin ne harsolla. Muualla en luota yhteen kerrokseen harsoa, mutta seinusta suojaa ja luovuttaa lämpöä.  


Yksittäisiä kasveja voi suojata esimerkiksi ämpäreillä, eli yksinkertaisesti asettaa ämpäri väärin päin kasvin päälle.  Monia kasveja tällä keinolla on vain hankala suojata. 





Kasvihuoneisiin halla ei yleensä pääse, mutta sieläkin kannattaa muutamia varotoimia tehdä. Kasvit kannattaa kastella illalla, koska veden haihtuminen nostaa lämpöä kasvien ympärillä. Kasteluvinkki toimii myös ulos jäävillä kasveilla. Lisäksi kasvihuoneeseen voi viedä  lämpimällä vedellä täytettyjä ämpäreitä. Kasvihuoneeseen voi laittaa kynttilöitä palamaan, mieluiten lyhtyihin, mutta siinnä kannattaa olla varovainen. Vuosittain kasvihuoneita tuhoutuu tulipalon syttyessä kasvihuoneessa kynttilöiden takia. Itsekkin olen kertaalleen kasvini savustanut, mutta onneksi siitä ei sentään tulipaloa syntynyt.  

Toivotaan, että ensi yön jälkeen saamme kaikessa rauhassa alkaa nauttimaan kesästä ja kasveista, ilman pelkoa kasvien paleltumisesta! 





36 kommenttia:

  1. Itse mietin, että täytyy kehitellä jonkinlainen viritys noille daalioilla, joista osassa on jo aika avonaiset nuput ;) Jonkinlainen telttasysteemi koko ruukkusarjalle...
    Lämpöisempiä ilmoja odotellessa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daaliat ovat vielä niin kovin arkoja. Toivottavasti saat kaunottaret suojaan <3 Lämpöä todella odotellaan täälläkin!

      Poista
  2. Harsot olis hyvä laittaa aina hyvis aijoon, viimmeestään alakuillasta ku o viälä selevästi lämpöösempää, jos nei oo koko aijan päällä. Harson alle jäävä ilima on silloon lämpöösempää ja siiton enemmä hyätyä. Toivottavasti kylymät yät olis sitte täs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta ompi tuo! Hyöty on paljon suurempi kun laittaa harsot ajoissa. Pietään peukkuja, että tämä on viimeinen kylymä yö!

      Poista
  3. Melkoista vaivaa joutuu kasvien eteen näkemään siellä mantereella, toivottavasti lämpötilat nyt tasaantuisivat. Sellainen tasalämöpinen ja tasasateinen kesä olisi kiva! Täällä merellä ei onneksi lämpötilat niin kovin vaihtele, ei sentään pakkaselle mene enää, mutta hilkulla tässä on kyllä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavaa kyllä olisi, että tämä hallan pelko loppuisi. Pietään peukkuja, että huomisesta alkaen yötkin pysyvät vähän lämpimämpinä :)

      Poista
  4. Huomasin, että peruna oli vähän tykännyt kyttyrää parista kylmästä päivästä. Ensi yöksi nyt heitinkin kankaan sen päälle, toivottavasti ei mene kuolemaan nyt kun niin hienosti lähti kasvamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se selviydy, kun on saanut peiton ylleen <3 Ei mene enää kauaa, kun pääsee maistelemaan uusia pottuja <3

      Poista
  5. Olisi todella ikävää jos nyt hyvin kasvuun lähteneet kukat paleltuisivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi. Viime yönä moni puutarhuri oli kärsinyt menetyksiä. Aina harmittaa muidenkin puolesta.

      Poista
  6. Vaikka harsojen levittely (etenkin tuulisella säällä) voi olla turhauttavaa, kannattaa se ehdottomasti tehdä. Parempi varoa kuin katua. Kyllä minullekin kelpaisi kesäkeli ilman hallanvaaraa.
    Pian tämä vaihe on ohi.
    Ihanaa loppuviikkoa teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuli osaa välillä hyvin tarttua harsoihin ja viedä sitä ihan miten lystää. Pidetään peukkuja, että ensi yö on se viimeinen kylmä yö <3 Ihanaa loppuviikkoa myös Sinulle <3

      Poista
  7. Hallat ei tähän järvenrantaan heti tule. Tänäuamuna mittar näytti +2 neljän aikaan. Suolla varmasti ol halla ja miten käy lakankukille! Harsot on hyvissäajoin iltapäivällä hyvä laittoo. Pahvilaatikotkin on hyviä suojia.
    Toivottavasti kävis lämpiimään yöt. Ja päivät kanssa. Toppatakki on ollu tarpeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpö tosiaan kerääntyy paremmin, kun harsot laittaa ajoissa. Pahvilaatikot on varmasti myös erittäin hyvä suoja. Lämpöä kiitos (ja sitä sadetta) :)

      Poista
  8. Täälläkin on ollut muutama viileä yö, tänään mittari taisi aamulla olla alimillaan noin kuusi astetta, harsoja olen itsekin joskus levitellyt ja ruukkuja nostanut sisälle, mutta nyt ei ole tarvinnut sitä onneksi tehdä, vanhemmat ihmisethän ovat sitä mieltä, että kesäkukkia ja vihannesten tai kukkien kylvöjä ei ennen kesäkuuta tulisi tehdä ja tässä on vissi järki:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, kyllä tuossa vanhassa viisaudessa on nimenomaan vissi järki. Näihin aikoihin on joka ikinen vuosi kylmää öisin. En tiedä, mistä johtuu, mutta niin se vaan on.

      Poista
  9. Ihmeen hyvin kasvit ovat säilyneet, mutta kannattaa suojata ne.

    VastaaPoista
  10. Saa nähdä miten kasvien käy. Vettä kyllä saisi tulla. Maa on vieläkin tosi kuivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun sataisi ja lämpö palaisi, niin alkaisi taas tapahtumaan ihmeitä luonnossa :)

      Poista
  11. Kiitos vinkeistä♥ Oli kyllä kaamean kylmä päivä ja kovat tuulet tänään, toivotaan ettei kasvit/pihat ihmisillä kärsisi.. Jotenkin niin hujauksessa ollaan kyllä tähän kesään tultu, että täällä vaan ihmetellään mihin se kevät jo hävisi:) Mukavaa viikon jatkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutokset kelissä ovat olleet hurjia, suuntaan ja toiseen. Jospa tämä tästä taas lämpiäisi. Tuon tuulen vaihtaisin mielelläni sateeseen ;) Kivaa viikonloppua Päde <3

      Poista
  12. Mun täytyy nyt vähän nolona tunnustaa, etten ole tainnut tietää, mitä halla tarkoittaa. Mutta onneksi tuli tämäkin nyt selväksi. :-)

    Lämpimämpiä kesäöitä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et varmasti ole ainoa, joka asiaa ei ole tiennyt. Se usein sekoitetaan yöpakkaseen, joka tosiaan on ihan eri asia. Lämpimiä kesäöitä odotellessa <3

      Poista
  13. Minäkin olen viime öinä vienyt varmuuden vuoksi hallaharsoja pihaan kasvien suojaksi. Saisi yöt (ja päivätkin) jo vähän lämmetä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämpö ja sade tekisi hyvää :) Mukavaa viikonloppua myös Sinulle <3

      Poista
  14. Yöt ovat nyt olleet kylmiä täällä etelässäkin. Toissa yönä 0 astetta. Kasvarissa sentään +6. Harsoille on löytynyt käyttöä. Toivottavasti sää tästä lämpenee.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi kasvihuoneessa lämpö pysyy aika kivasti. 0 astetta mittarissa näkyisi jo varmasti myös kasveissa, joissei niitä olisi suojattu. Onneksi oli!
      Mukavaa viikonloppua myös Sinulle <3

      Poista
  15. Kyllä nyt on saanut peitellä kasveja ,kiva kun on luvattu jo lämpimänpää. Aurinkoista viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmästä taas nauttiikin, kun välillä ollut kylmää. Aurinkoista ja ihanaa viikonloppua myös Sinulle <3

      Poista
  16. Viileetä on ollut täälläkin, onneksi hallaharso on ollut kasvimaan päällä koko kesän, helteilläkin :D se kun estää tehokkaasti myös kosteuden haihtumista kuumalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hallaharso on hyvä keksintö. Siitä on monta hyötyä :) Kivaa viikonloppua!

      Poista
  17. Toivottavasti ei halla tee tuhoja, kun on kasvit noin hyvin suojeltu:) Mukavaa viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei tuhoja tullut ja nyt näyttääkin yöt jatkuvan suht lämpiminä. Jee! Mukavaa viikonloppua myös Sinulle <3

      Poista
  18. Täällä jo odotetaan helteitä takaisin :) <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...