Keväisiä puuhia

Ihan ensimmäiseksi, kiitos kaikille myötäelämisestä Millan kuoleman johdosta. Viestinne merkitsivät minulle paljon! Kiitos, että olette olemassa <3 Olemme lähipäivinä puuhailleet ulkona aika paljon. Puutarha on parasta terapiaa ja nyt sen on taas huomannut. Ulkona puuhaillessa ajatukset keskittyvät juuri siihen hetkeen ja unohtaa kaiken muun.  Kukat ilahduttavat ja lintujen ja hyönteisten puuhailuita on mukava seurailla. 





Havarointihommia on tehty, mutta meillä ei ole tapana "nuolla maata", eli lehtiä saa jäädäkkin. Tosin, ei ihan tuollaisia määriä, mitä kuvasta näkyy. Paljon on lehtiä lennellyt tuulen mukana jo haravoiduille alueille, mutta se ei haittaa mitään. Luonto hyötyy niistä kyllä. Eilen haravoimme Ilonan ja Julian kanssa. Taikakin on ollut innolla mukana viemässä lehtiä pois. Näppärästi tyttö ottaa lehtiä pieniin kottikärryihinsä ja vie oikeaan paikkaan. Ahkera likka. Eilen sitten söimmekin kevään ensimmäiset talkoo jätskit pihalla. 














Elvinkummun yläosassa kukkapenkkien välissä on nurmikkopolku, joka on todella epäkäytännöllinen. Haaveilin jo viime kesänä siihen isoa kivilohkaretta, joka oli keijupenkin (ns oksennuspenkki) edessä, mutta epäilimme, ettei sitä saa Elvinkummulle vietyä. Tänä keväänä HerraMies sen kuitenkin roudasi polulle. Keijupenkin edessä ollessaan lohkare näytti valtavalta, mutta uudessa paikassa se onkin aika pieni. Etsiskelin jo pienempiä lohkareita tuon jatkoksi ja sitten levennän kukkapenkit sopiviksi, kun kivet saadaan tuonne tuotua.






Vielä on kovin tyhjän näköistä. Onneksi krookukset ovat kuin pieniä aurinkoja. Tänään ne tosin ovat olleet melko supussa, kun on ollut niin pilvistä. 








Lavakaulus-kasvimaan laajennus on edistynyt parin päivän aikana. Mullan roudaamista riittäisi vielä vaikka kuinka paljon. Taitaapi loppua multa kesken. Viime kesänä tilasin 10 kuutiota multaa pihaan ja  se alkaa olemaan lopussa. Uuden kuorman tilaaminen onkin siis ajankohtaista. 





Tomaattien suhteen alan olemaan jo lähes ongelmissa. Suurin tomaateista ei enää mahtunut ikkunalaudalla olemaan, joten päätin sen istuttaa ämpäriin ja viedä saunatuvalle. Tomaatti-parka olikin maitotölkkiin istutettuna jo jatkuvasti kärsimässä kuivuudesta ja nytkin se oli taas aivan rutikuiva, kuten kuvasta voi hyvin huomata. Istutin tomaatin Biolan Istutusmultaan, joka on Suomen puutarhakauppiaiden valitsema vuoden 2018 puutarhatuote. Biolan Istutusmulta on luomutuote, joka on kompostilannoitettu ja sisältää biohiiltä ja mykorritsaa. Biohiili ja komposti aktivoivat pieneliöstöä ja parantavat mullan rakennetta. Biohiilen hyöty on myös siinä, että se sitoo itseensä vettä ja luovuttaa sitä kasvin käyttöön hitaasti. Mykorritsa on sienijuuri, jossa kasvin juuri ja sieni muodostavat symbioosin. Mykorritsojen avulla kasvi saa mullasta helpommin vettä ja ravinteita. Se myös suojaa kasvin juuria taudinaiheuttajilta.  



Biolan Istutusmulta ja Tomaatti- ja vihanneslannoite saatu blogiyhteistyönä. Kiitos Biolan!



Hellin tomaattiani Biolan Tomaatti- ja vihanneslannoitteella. Olen tällä lannoittanut myös osan tomaatin taimista. Biolan Tomaatti- ja vihanneslannoite on luonnonmukainen lannoitejauhe, jonka ravinnesuhteet on juuri sopivat etenkin tomaateille, kurkuille, chileille ja paprikoille. Lannoite sisältää paljon kaliumia, joka lisää sadon määrää ja parantaa sen laatua. Soveltuu hyvin varastolannoitukseen, eli istutusvaiheessa noin kymmenen sentin päähän kasvista tehdään multaan kolo, johon lannoitejauhetta laitetaan ohjeiden mukainen määrä ja peitetään mullalla. Paketista löytyy eri kasveille omat ohjeet, mutta tomaatille sitä laitetaan 3,5 desiä istutusvaiheessa ja heinäkuussa toisen kerran sama määrä. Muutoin lannoituksesta ei tarvitse huolehtia koko kesänä. Helppoa ja näppärää. Soveltuu siis minulle erinomaisesti. 





Uskon, että nyt tomaattini jälleen nauttii olostaan. Se jo kukkiikin, joten toivotaan, että alkaa tekemään hedelmää. Hjam. Tämän Pink Baby Plum-tomaatin olin kylvänyt jo 8.2 joten ei ihme, että tila alkoi olemaan melko vähissä.

Vähän semmoinen olo, kuin asuisimme viidakossa...







Täällä on tänään ollut hyvin vaihteleva keli. Välillä sataa vettä ja sitten taas tulee poutaa. Nyt sade taas taukosi ja aurinko paistaa, joten lähden jatkamaan pihapuuhia. Haravointi ei ihan heti kesken lopu! Mukavaa viikonlopun jatkoa Sinulle <3


46 kommenttia:

  1. Mahtavan kokoinen piha teillä ja noi sun taimet!! Hyvin kasvussa eikä ihme tosiaan jos tila loppuu kesken. Mä siirsin vahvimmat jo päiväksi parvekkeelle, yöksi pääsevät sentään vielä sisään. Täällä myöls vaihteleva keli, pilvistä, paistanut välillä ja kova tuuli! Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkoilu jo tekisikin kasveille hyvää. Itselläni oli jo ajatuksena viedä osa kasvariin, mutta nyt kun lupailee viilenevää niin taidan odottaa vielä hetken. Noita on niin paljon, etten viitsi alkaa päivittäin kantamaan edes takaisin. Aiemmin olen niin tehnyt. Kiitos, kivaa viikonloppua myös Sinulle <3

      Poista
  2. Kiva kun teillä ei ole enää lunta. Mahtavan iso piha, jossa on varmasti mukava puuhastella. Hyvää kukintaa ja hyvää satoa on sinulla tiedossa, kun noin upeat taimet. Ihanaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka täällä hommia riittääkin, niin ovat onneksi sellaisia, joista nauttii :) Ihana, kun on tilaa ympärillä toteuttaa itseään. Mukavaa viikonlopun jatkoa myös Sinulle <3

      Poista
  3. Hiano rivi lavakauluksia. Niihin sopiiki kasvi poikineen. Ja ihan valtavat tomaatintaimet. Öhöm, mulla elämäni ensimmääne, myähäässyttyyne tomaattikokeelu. Kaks viissenttistä tainta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hätää, vaikka tomaattisi ovat 5 senttisiä. Minulla on vielä osa itämättäkin ;) Hyvin erikokoisia siis ovat ja luulen, että tomaattisi ovat oikein mainion kokoisia sitten, kun ne saa ulos! :) Itse olen osan kanssa ollut vain turhan hätäinen ;)

      Poista
  4. Hienot lavakaulukset, noihin mahtuu jo aika paljon kaikkea kasvamaan. Onhan sinun ja minun taimissa hurja ero. Sen siitä saa, kun on Maija Myöhäinen. Meillä myös oli noita säänäytteitä, joista puhut, ollut koko päivän. Sinulla on suloiset ja ahkerat apulaiset. Mukavaa lauantai-iltaa teidän poppoolle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lavakaulukset ovat mukavan näppäriä :) Taimissa erot katoavat kesän aikana melko nopeasti <3 Onneksi tänään on ajoittain ollut poutaakin, että on jotain edes saanut tehtyä. Mukavaa lauantai-iltaa myös teille <3

      Poista
  5. Mahtava tomaattiviidakko ja mielettömän kokoinen jo tuo ämpäriin istutettu tomaatti! Lavakauluskasvimaa näyttää hyvältä. Olen myös huomannut, että laatikoihin uppoaa yllättävä määrä multaa. Aina sitä multaa saisi olla tilaamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on vähän kärsinyt liiallisesta lämmöstä kenties, kun kasvattanut vartta turhan paljon. Jospa se siitä :D Multaa tosiaan menee hurjat määrät!

      Poista
  6. Huimaan kokoinen tomaatti! Minä vasta eilen koulin kaksi omaani. Olivat ennen koulimista n.7cm korkeita, koulimisen jälkeen 3cm. Olivat vähän kasvattaneet vartta :D Täälläkin harkitaan lavakaulus-kasvimaata. Niillä saisi tehtyä kasvimaasta paljon huolitellumman näköisen ja nostettua kasvit kylmästä ja pimeästä maanrajasta edes pikkuisen lähemmäs aurinkoa. Pitäisi vain jostain saada ne lavakaulukset ensin :D Säätila on tänään ollut hyvin tasainen: kylmää, märkää ja pilvistä. Pientä mukavasti viilentävää tuulenvirettä koko päivä, ettei vain pääse lämmin tulemaan. Ai niin, tulihan tuossa tunti sitten muutama lumihiutalekin. Mutta hyvä, että siellä paistoi edes välillä aurinko, niin saitte pihahommia tehtyä :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin yksilö oli ihan turhan paljon vartta kasvatellut, niin pääsi syvempään. Lavakaulukset ovat tosi näppäriä :) Täällä oli muuten aamulla maa ihan valkoinen. Hyiiii, en olisi kyllä kaivannut lunta enää yhtään :D Mukavaa viikonlopun jatkoa <3

      Poista
  7. Täällä ei pihaa voi vielä kupsuttaa. Ihan liti märkä. Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä osassa pihaa. Onneksi joihinkin paikkoihin kuitenkin pääsee jo puuhailemaan. Mukavaa viikonlopun jatkoa myös Sinulle :)

      Poista
  8. En minäkään haravoi turhan tarkkaan, ensimmäinen ruohonleikkuu hoitaa lehdet nurmikolta ja kukkapenkeistä lehdet peittyy kun heittää multaa ja lannoitetta päälle. Mahdottoman pitkä tomaatti, minä koulin tänään osan, nyt ovat puolta lyhyempiä kuin ennen maitotölkkiin päätymistä. Osa tomaateista on kasvanut hitaammin, ei tarvitse koulia vielä pitkään aikaan. Ja vähän tämä sää näyttää siltä ettei kasvihuoneeseen ole mitään kiirettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Turhan pitkäksi oli tosiaan tuo tomaatti kasvanut. Luulen, että saanut liikaa lämpöä, kun ollut verhon ja ikkunan välissä. Liika tarkkuus on luonnolta aina pois noissa haravointi hommissa :)

      Poista
  9. Puutarha, luonto, parantaa monta haavaa ja surua. <3 Ehkä se on se elämän kiertokulku, mikä tuntuu kasvillisuuden keskellä niin luonnolliselta. Ja voi että tuota sin tomaattiviidakkoa, jännittävää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se varmasti on, elämän kiertokulku <3 Toivotaan, että viidakko tuottaa satoakin ;)

      Poista
  10. Ihania kevät puuhia ja voi että noita sinun taimiasi ja lavakauluksia, jos olisi iso piha niin hurahtaisin taatusti keväisin vielä pahemmin, kuin nyt, ilman sitä isoa pihaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kyllä melko helppo hurahtaa ihan täysin ;) Nälkä kasvaa syödessä!

      Poista
  11. Siellä kyllä kevät puuhia riittää:) Ihana kun on tuollainen piha❤ Leppoisaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hommia riittää, mutta onneksi ovat mieluisia <3 Mukavaa viikonlopun jatkoa <3

      Poista
  12. Onpa upeita tomaatintaimia ja komea rivi lavakauluksia.
    Meillä piha on vielä niin märkä, että vain takapihalla on päässyt haravoimaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia :) Täällä myös osassa pihaa on tosi märkää. Ja viime yönä satoi lunta. Maa oli ihan valkoinen kuuden aikaan. Onneksi ovat jo sulaneet pois :)

      Poista
  13. On varmasti mukavaa puuhailla pihalla lasten kanssa, minulla on apurina nelijalkaisia karvapöksyjä. Tomaatit kasvavat nyt hurjalla vauhdilla, mutta sinulla on hommat hanskassa, kunnon multaa ja lannotteita, niin syksyllä on runsas sato tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdessä puuhailu on mukavaa. Tosin, ei nuo isommat lapset aina ihan enää jaksa arvostaa pihahommien tekoa, mutta lahjonta ja kiristys auttavat moneen motivaatio-ongelmaan, khih :D
      Toivotaan ainakin, että tomaattisadosta päästään nauttimaan :)

      Poista
  14. Samoissa hommissa eli haravoimassa. Haravoitavaa riittää, mutta se on niin terapeuttista työtä. Kyllä minullakin lehtiä haravoinnin jäljiltä jää, mitäs siitä!

    VastaaPoista
  15. Kivan keväistä teillä jo eikä lunta enään. Mahtava määrä noita lavakauluksia, kyllä kelpaa kylvää noihin ja satoa odotella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime yönä satoi lunta. Maa oli ihan valkoinen kuuden aikaan aamulla. Onneksi sulivat samantein poiskin, mutta hyi miten inhotti katsoa sitä sadetta. khih :D

      Poista
  16. Mukavia pihapuuhia :)
    Aurinkoista sunnuntaita murunen <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen <3 Mukavaa sunnuntaita myös Sinulle <3 *halaus*

      Poista
  17. Taimet ovat tosiaan todella hyvässä kasvussa. Täällä vähän eri tilanne. Ihanaa kun pihalta löytyy jo joitain väripilkkuja. Liian tarkkaan ei kannata haravoida, siitä olen samaa mieltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki liiallinen tarkkuus on puutarhalta pois :) Sinunkin taimilla on vielä hyvin aikaa kasvaa <3

      Poista
  18. hih..nyt voisin sanoa, että onnekis pihamme on pienempi, niin haravoitia vähempi ;D No se onkin sitten ainoa syy...Haravointi nyt tehty, viimeiset kasta vielä odottaa pois kuljetusta. Pihan kalkitsin jo aiemin ja nyt vedin nurmikkolannoitteet, jotka Juniori varasi sieltä Hankkijalta minulle. KOva hinkuolisi jo päästä enempikin hommailemaan, mutta 24/7 on liian vähän aikaa minulle ;)
    Ihania jätskihetkiä teille <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ootkin ollut ahkerana :) Kunnon tehopakkaus <3 Kiitos, jätskihetket ovat aina suosittuja ;)

      Poista
  19. Onpa upeita taimia. Meillä on vielä lunta maassa, joten pihahommia en ole edes aloittanut. Lämmin osanotto Millan poismenon johdosta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Liisa <3 *halaa*
      Toivottavasti teilläkin pian lumet sulaisi ja pääsisit pihan "kimppuun" <3

      Poista
  20. Puuhaa riittää meilläkin. Mutta kelit on aika kurjat,vielä. Mutta ..aloitettu on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät ihan ihanan kiireistä aikaa. Toivotaan, että kelit "vähän" paranisivat :)

      Poista
  21. Pihalla riittää toden totta touhua nyt kun lumet ovat lähteneet. Meilläkin on puuhasteltu harva se päivä aina jotakin vähän eteenpäin. Ihania krookuksia, kunnianhimoinen lavakauluskasvimaa ja aivan upealta näyttävät nuo esikasvatetut taimesi!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi nuo pihapuuhat ovat mukavia, niin työt maittavatkin :) Kiitoksia :)

      Poista
  22. Meillä ei vielä oo mittään tehty pihamualla. Kuivatellaan ja vielä on luntakin, paikoitellen runsaasti. Ompas iso tomatintaimi jo tähänaikaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä on hyvin aikaa puuhastella. Toivotaan, että lumet sulaisivat äkkiä! Ja lämpöäkin kaipaisi jo ;)

      Poista
  23. Kivoja kevät touhuja siellä.
    Upeita taimia!
    Täällä on kevät puuhat myös aloitettu.
    Multaa pitäisi myös käydä lisää ostamassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kevät puuhat on kyllä niin ihania. Mullan menekki on aina hurja!

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!