JOULUKALENTERI. Luukku 10: glögi



Hyvää 2. adventtia Sinulle. Hui, jouluun on tasan kaksi viikkoa aikaa. RouvaMuori alkaa olemaan jo ihan täpinöissään! Tonttu-lapsoset ovat vähän jo rauhoittuneet ja HerraPukki on aina oma lunki itsensä. Tämän viikonlopun olemmekin olleet taas "isolla-perheellä", eli kaikki viisi lasta ovat kotona. Olemmekin nauttineet joulun herkuista täysin siemauksin. Tätä riittää iloa myös joillekin teille lukijoille! Tänään "laina"-tonttutyttöni arpoi myös Enkelin Eväspussin arvonnan voittajan, mutta siitä lisää myöhemmin! 

Glögi kuuluu olennaisesti meidän jouluun. Mikään ei ole ihanampaa kuin tulla kylmästä ulkoilmasta, lämmittää kupillinen glögiä ja nauttia siitä kynttilän loisteessa. Jo glögin tuoksu johdattelee jouluun. Meidän tonttulassa ei juoda alkoholillisia glögejä, vaan nautitaan tästä ihanasta jouluisesta juomasta koko perheen kesken. Tiesithän, ettei glögiä saa kuumentaa kiehuvaksi? Mikäli glögi pääsee kiehumaan, sen mausteet voivat muuttua kitkeräksi. Kattilassa kuumentaessa näkee helposti, kun glögi on sopivan lämpöistä; siitä nousee höyryä ja sen pinta väreilee.

Lapin Maria lähetti meille maisteltavaksi erilaisia glögejä ja ihan rehellisesti voin sanoa, että maistelin elämäni parhaimpia glögejä!  

Revontuli-glögi on mustikan ja vaniljan makuinen valmis glögijuoma. Kaunis pullo lupailee herkullista makuelämystä ja sen lupauksen tämä täyttää aivan ehdottomasti! Sopivan mustikkainen, kuitenkin häivähdys pehmeää vaniljaa. Meillä glögiin usein laitetaan rusinoita ja manteleita, mutta tämä ei kaivannut niitäkään. Niin hyvää, että RouvaMuori ja HerraPukki löysivät suosikkinsa ensi siemauksella!

Pohjantähti on luomu glögitiiviste, johon lisätään vettä suhteessa 1 + 3. Tässäkin maistuu mustikka ja mustaherukka höystettynä inkiväärillä ja neilikalla.  Vahvan makuinen ja herkullinen, jossa mausteet maistuvat selkeästi.


Pohjantähti-glögitiiviste ja Revontuli-glögi


Inkivääri- ja tyrniglögit olivat meille kaikille aivan uusia tuotteita. Inkivääri-sitruuna oli erittäin vahva, mutta Ilona-tonttu tykästyi siihen kovasti.  Meille muille inkivääri oli vähän liian pistävä. Tyrnistä tykkäsivät kaikki, mutta sitä oli hyvin vaikea mieltää glögiksi. Johtuen todennäköisesti siitä, ettemme ole tottuneet sen kaltaiseen glögiin. Väri tuntui myös epä-glögimäiseltä, vaikkakin herkullisen näköistä olikin. Tämäkin pääsi meillä jatkoon ehdottomasti.



Lapin Maria: Tyrnimarja- ja Inkivääri-glögit


Oli todella kivaa päästä kokeilemaan ihan erilaisia glögejä, joihin olimme tottuneet!

Lapin Maria on luvannut ilahduttaa kahta blogini lukijaa herkullisilla glögi paketeilla, ihanaa, eikös? Mikäli mielit päästä nautiskelemaan hyvällä glögillä, osallistu arvontaan, jonka säännöt ovat seuraavanlaiset:


- Saat yhden arvan olemalla tai liittymällä nyt blogini lukijaksi (oikeassa sivupalkissa "Lue"-kohta) ja kertomalla, mikä aihe on ollut itsestäsi kiinnostavin blogini joulukalenterissa. 

- Lisä arvat saat tykkäämällä  Maatiaiskanasen Elämää-blogista Facebookissa ja/tai seuraamalla Maatiaiskanasen Elämää-blogia Instagrammissa. Tägää myös ainakin yksi kaverisi postaukseen/ kilpailukuvaan. Toivottavasti kaverisikin innostuu tulemaan arvontaan mukaan. Kaverin mukaantulo ei kuitenkaan ole edellytys sinun osallistumiseen! Muista kuitenkin tulla kommentomaan tänne blogin puolelle osallistumisesi.



Voit siis osallistua enintään 3 arvalla. Muista kertoa kommentissasi, monellako arvalla olet mukana ja lisäksi kertoa sähköpostiosoitteesi :) Palkinto postitetaan vain Suomeen.  Arvonta-aika alkaa nyt sunnuntaina 10.12 ja päättyy keskiviikkona 13.12. 


Kiitos Lapin Maria tästä erittäin miellyttävästä yhteistyöstä!

Edellinen arvonta päättyi eilen. Aamusella tonttutyttö-trio askarteli arpalipukkeet ja lainatyttäreni oli onnettarena! Kiitos reippaalle onnettarelle <3 Arpoja oli 139 kappaletta!









Onnea onnea! Minttulille laitan samantien viestiä <3 

Mukavaa päivää Sinulle. Toivottavasti toinen adventtisi sujuu mukavissa merkeissä! 

94 kommenttia:

  1. Mukana kahdella, facebookissa seuraan.Luukku 8 lahjan paketointvinkki jäi erityisesti mieleeni.
    marikax@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että siitä oli hyötyä :) Onnea arvontaan!

      Poista
  2. Oi, ihana yllätys♥ Kiitos, tuli todella joulumieli!
    Vaikea valita joulukalenterisi kiinnostavin aihe, koska nämä kaikki ovat aivan ihania!

    Hyvää toista adventtia♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että pakettisi saapuu pian <3
      Onnea myös tähän uuteen arvontaan ja ihanaa toista adventtia myös sinulle <3

      Poista
  3. Onnea, Minttuli!
    On vähän vaikeaa valita kiinnostavinta aihetta. Käväisen kurkkaamassa päivittäin uudet päivitykset, vaikka en aina pysähdy kommentoimaankaan.
    Mukana kahdella arvalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei aina välttämättä kerkiä kommentoimaan, vaikka välillä kovasti haluaisikin. Tuttua itsellekkin! Onnea arvontaan :)

      Poista
  4. Onnea voittajalle! <3 Minä en pysty kohdistamaan mielenkiinnon kohdetta vain yhteen asiaan kalenterissasi.
    Siellä touhutaan niin monenlaista, ja kaikesta on mukava lukea. :)
    Tässä uudessa herkullisessa arvonnassa mukana yhdellä arvalla,kiitos. (urkki62@gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että on paljon mukavaa luettavaa :) Onnea arvontaan!

      Poista
  5. Mukana kolmella :) Kalenterin diy-jutut kiinnostavat :)
    ellijapii@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että diy:t ovat mieluisia. Onnea arvontaan :)

      Poista
  6. Kahdella arvalla mukaan ja 8luukun paketointi postaus oli kiinnostava.Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että siitä oli hyötyä. Onnea arvontaan!

      Poista
  7. Mukana arvonnassa kolmella arvalla. Upeita on olleet kaikki. Nuo hamahelmikoristeet on tosi kivoja!
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kaikki on olleet mukavia :) Onnea arvontaan!

      Poista
  8. DIY-aiheiset postaukset.
    Kaikissa seuraajana eli kolmella mukaan.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  9. Onnea arvonnan voittajalle!
    Luukku 10 on miusta mukava, en tämmösestä yrityksestä, Lapin Maria, oo kuullutkaan! Kaikki luukut on mukavii ja yhellä arvalla mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä glögit olivat ihan mielettömän hyviä, joten suosittelen tutustumaan tuotteisiin, jos arpa onni ei ole suosiollinen. Toivotan kuitenkin arpa onnea :)

      Poista
  10. Olen pitänyt siitä, kuinka kerrot perheenne elämästä ja joulunodotuksesta yleensä. Kiva lukea tällaisia tarinoita.

    Yhdellä arvalla mukaan arvontaan.
    virpi.yv(at)gmail.com

    VastaaPoista
  11. Luukku 4 antoi hyviä ohjeita. Mukana yhdellä.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että niistä oli hyötyöä :) Onnea arvontaan!

      Poista
  12. Onnea voittajalle kahdella mukana tuo 8 luukku paketointi oli kiva. Hyvää 2 adventtipäivää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että siitä oli hyötyä. Mukavaa toista adventtia myös Sinulle ja onnea arvontaan <3

      Poista
  13. Onnea voittajalle. Itse innostuin tuosta paketointi-postauksesta, oliko se luukku 8. Tämä 10 on siitä kiva, että huomaan, ettemme ole aivan hakoteillä, kun olemme itse lisänneet glögeihin rusinoiden ja manteleiden sijasta mm. mustikoita ja tyrnejä. Olen mukana kahdella arvalla. kai3ki@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että paketointi vinkistä oli hyötyä :) Onnea arvontaan <3

      Poista
  14. Paketointijuttu minustakin mielenkiintoisin.
    Mukana kahdella.
    mummolta@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että siitä oli hyötyä :) Onnea arvontaan :)

      Poista
  15. Yhdellä arvalla mukana.
    Paketointiblogi erityisen mielenkiintoinen.
    Mukavaa 2. adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että siitä on niin monet tykänneet :) Onnea arvontaan ja mukavaa toista adventtia myös Sinulle <3

      Poista
  16. Ihanaa toista adventtia! Mie niin tykkään Glögistä <3

    VastaaPoista
  17. Onnittelut Minttulille arvonnan voitosta!
    Mukana arvonnassa kahdella arvalla. Kaikkien luukkujen takana on ollut jotain mielenkiintoista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kaikki luukut ovat olleet mieluisia <3 Onnea arvontaan :)

      Poista
  18. Kiva nähdä mitä muut touhuaa ja tietty kuulumisia tulee samalla vaikka ikuisuuteen ei olla livenä nähty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime kerrasta tosiaan on kauan. huh, miten aika menee nopeaan. Onnea arvontaan :)

      Poista
  19. Hyvää 2. adventtia! Olen niin suuri glögin ystävä, että tottakai mukaan tähän arvontaan (yhdellä arvalla). Erityisesti tykkäsin joulutorttuvinkeistä. 3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olivat hyödyllisiä vinkkejä :) Onnea arvontaan :)

      Poista
  20. Maistuis koko meidän perheelle.
    Mukana kolmella arvalla.
    tanja.dahlstrom@kolumbus.fi

    VastaaPoista
  21. Kahdella arvalla mukana
    sara.mahonena@gmail.com

    VastaaPoista
  22. Kolmella mukana :) Glögi on niin hyvää!

    jelena.nieminen@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Kahdella mukana. Tämä on minusta mukavin joulukalenteripostauksesi.
    anneli.airola@hotmail.com

    VastaaPoista
  24. Kyllä meilläkin glogi kuuluu jouluun. Nyt on kiva kun valikoimaa on tosi paljon.
    Kolmella mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä monipuolisia nuo glögit nykyään :) onnea arvontaan :)

      Poista
  25. Kommentoin mutta en osallistu arvontaan. Taidan olla niitä harvoja suomalaisia jolle ei maistu glögi. Ja tänä vuonna kun jouluna ollaan oman perheen kesken niin en taida edes ostaa glögiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkaan jouluun ei glögi kuulunut ennenkuin aikuis iällä. Lapsuuden perheessäni sitä ei koskaan juotu!

      Poista
  26. Mustikka-vaniljaglögi kuulostaa tosi herkulliselta. :) Osallistun arvontaan yhdellä arvalla. Kaikista joulukalenteripäivityksistäsi on välittynyt ihana joulun ajan tunnelma. Suosikikseni valikoituisi kuitenkin ehkä paketointiaiheinen päivitys, sillä se paketointityyli pääty taatusti tänä vuonna kokeiluun. :) Itse alan vihdoin olla niin terve, että olen tänään saanut tehtyä ja kirjoitettua joulukortit loppuun. Mies ja tytär ovat kauneimmissa joululauluissa. Minä ja nuorimmainen ei kehdattu lähteä mukaan, kun ei kuitenkaan ihan terveitä vielä olla. Illalla teen tyttäreni kanssa piparitaikinaa huomista varten. :) Kaksi viikkoa jouluun! Apua, tässä tulee kiire! Mukavaa joulun aikaa sinne koko tonttuköörille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että alatte tervehtymään <3 Toivotaan, että jouluna olette kaikki ihan terveenä :) Kiva kuulla, että aiot kokeilla paketointi vinkkiä <3 Onnea arvontaan :)

      Poista
  27. Mukana yhdellä arvalla 😊
    susannaposti88@gmail.com

    VastaaPoista
  28. No onpas glögit! Minä olen osanut World Market -kaupasta ruotsalaista glögiä ja se ei ole ollenkaan hullumpaa. Mustikkainen glögi olisi varmasti hyvää. Harmi, noita ei taideta myydä kesäaikaan, kun yleensä Suomeen matkustan kesäkuukausina :)

    Hyvää toista adventtia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo mustikkainen tosiaa oli aivan ihanaa. Voi tosiaan olla haastavaa löytää kesäkuukausina ;)
      Ihanaa uutta viikkoa Sinulle <3

      Poista
  29. Kolmella arvalla mukaan :)Postaus jouluasetelmasta oli huippu

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit siitä :) Onnea arvontaan :)

      Poista
  30. Onnea voittajalle! Jänniä glögejä! En ole noista erikoisemmista glögimauista kuullutkaan. Mukavaa adventtia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekkin muutamat oli ihan uusia tuttavuuksia :) Mukavaa uutta viikkoa Siulle :)

      Poista
  31. Yhdellä arvalla mukaan! Kukka-asetelmasi jäi erityisesti mieleen, ja inspiroi itseänikin harkitsemaan vastaavan tekemistä. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla. Tee ihmeessä itsekkin, se on oikeasti kivaa puuhaa! Onnea arvontaan :)

      Poista
  32. Kolmella arvalla mukaan, jouluasetelmat on suosikkipostaus. riiti81(At)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oli mieluinen postaus. Onnea arvontaan :)

      Poista
  33. Kahdella mukana ja paketointivinkki oli hyvä, sen toteutinkin jo ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Eikös ollutkin ihanan helppo? Onnea arvontaan :)

      Poista
  34. Mukana yhdellä arvalla.
    Kivan vinkin paketointiin sain kalenteriluukustasi! <3
    Mukavia luettavia ovat kyllä kaikki! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että siitä oli hyötyä :) Onnea arvontaan :)

      Poista
  35. Joulutorttu blogi ykkönen ja hamahelmetkin pitää mainita kakkosena!
    han.nystrom@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäsit niistä :) onnea arvontaan :)

      Poista
  36. Tämä luukku on kiinnostavin, koska nyt alkoi tekemään mieli inkivääri- ja tyrniglögejä, en tiennyt sellaisten olemassaolosta! Lapin Marian Pohjantähtiglögi on mun lempparini ja täytyy kohta taas sitä maistella, omatekoisten piparien kanssa :)
    Yksi arpa, talviuninalle(at)gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekkin nuo olivat ihan uusia makuja, joista en ollut kuullut. Onnea arvontaan :)

      Poista
  37. Glögi kuuluu kyllä jouluun, ja voisin tästä kupposen lämmittääkin vaikka heti! Hih. :) Kahdella arvalla mukana arvonnassa. Parasta tässä joulukalenterissa on se, että tää on ikään kuin "koko perheen juttu", elävää elämää ja aito meininki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana kuulla, että tykkäät mein meiningistä <3 Onnea arvontaan :)

      Poista
  38. DIY-jutuista tykkään kovasti!
    juulia.myllykangas@outlook.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla. Niitä on tulossa lisääkin, eli pysyhän kuulolla :) Onnea arvontaan!

      Poista
  39. Oi nyt on oikein herkku glögejä :P .Vaikea valita parasta, mutta tuo paketointi aihe/idea oli minusta oikein hyvä .
    Kahdella arvalla mukana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että muutkin ovat olleet mieluisia ja tuosta oli hyötyäkin :) Onnea arvontaan :)

      Poista
  40. Mukana yhdellä. :) Luukku 8 eli paketointivinkit oli tosi kiva!

    hippohiiri at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että oli mieluinen :) Onnea arvontaan!

      Poista
  41. Tämä herkkuglögien postaus on oivallinen! Toivonpa että arpaonni suosisi, juuri synttäripäivänä :). Kahdella arvalla mukana. T. Maria puutarha.kamari at gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea jo etukäteen ja takakoipeen synttärien johdosta :) Onnea arvontaan!

      Poista
  42. Oi mikään ei ole niin hyvää kuin kupponen lämpöistä glögiä pitkän päivän jälkeen..no ehkä lisäksi muutama suklaa pala:) En minä pysty kuule millään valitsemaan vaan yhtä,jokainen luukku on yhtä odotettu ja ihania juttuja paljastunut luukkujen takaa..lasten puuhasteluista on kanssa kiva aina lukea❤ 2arvalla mukana:) Leppoisaa alkavaa viikkoa❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanasta kommentistasi <3 Mukavaa viikkoa myös Sinulle ja onnea arvontaan <3

      Poista
  43. Luukun 8 paketointiohje on ollut tähänastisista mueluisin: en ollut aiemmin tuollaista keksinytkään. Mukana kahdella arvalla:)

    anniinahm.etelamaki@gmail.com

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla mukana :) Luukku 8 oli tähän asti mukavin. :)

    minna1995@gmail.com

    VastaaPoista
  45. Yhdellä arvalla mukana :) Minulla on vielä glögikausi avaamatta, vaikka pullo on ollut odottamassa. Edellisinä vuosina joimme todella paljon glögiä. Paketointijuttusi oli tosi kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että paketointi vinkki on ollut mieluinen :) Onnea arvontaan :)

      Poista
  46. Kahdella arvallamukana, Pidin pakettipostauksesta ja muutenkin Joulun tunnelmasta postauksissa.
    kaimaen1(at)luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea arvontaan :) Kiva kuulla, että olet tykännyt tunnelmasta ja paketointi vinkistä <3

      Poista
  47. Kaksi arpaa! :) Pakettipostauksesi oli mieluisin! Täällä yksi glögiä rakastava toivoo itselleen hyvää arpaonnei :D

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!

Näistä voisit myös pitää

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...