Hyvää uutta vuotta täältä kukkien keskeltä!

Ihanaa, kukkaisaa ja satoisaa uutta vuotta Sinulle! Mitä Sinä odotat tulevalta vuodelta? Itse en tee muita uuden vuoden lupauksia kuin sen, että tavoittelen yhtä suurimmista unelmistani rohkeasti ja pelotta. Aika näyttää toteutuuko unelmani, mutta ainakin aion yrittää.




Kävin tänään vielä uuden vuoden kunniaksi kukkaostoksilla Torin Kukka Petri Husun-joulumyymälässä. Sielä myytiin kaikki loput asetelmat todella edullisesti. Löysinkin paljon kaikkea ihanaa kotiin. Sain pienen voiton joulukalenteri-arvastani ja mikäs sen parempi kohde rahoille kuin kukat. Euro kukassa ei ole hukassa!
















Tämän orkidean ostin jo aiemmin Citymarketista, kun kukat olivat puoleen hintaan. Kirjoittelen sitä jossakin vaiheessa ihan oman postauksensa, kun se on niin ihana <3




Tämä löytyi samaiselta Cittarin reissulta. Ihana, kun osa amarylliksistä kukkii nyt vasta. Tästä on toinenkin kukkavana nousemassa, joten iloa riittää pitkäksi aikaa.




Kyllä näiden kukkasten keskellä kelpaa uutta vuotta ottaa vastaan. Äsken teimme itse pizzaa HerraMiehen kanssa. Taika on vasta unilla, jotta jaksaa illalla hyvin katsella raketteja. Käymme katsomassa sekä Valkealan että Kuusankosken ilotulitukset. Muutamat padat posautellaan kotonakin. Hyvin rentoa uuden vuoden viettoa luvassa siis.

Miten Sinä vietät uutta vuotta?

Oikein ihanaa uuden vuoden iltaa ja yötä sekä kaikkea hyvää tulevaan vuoteen <3



52 kommenttia:

  1. Kauniita kukka-asetelmia!
    Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi. Toivottavasti unelmasi toteutuvat♥

    Uusi vuosi vastaanotetaan kotosalla rauhoitellen pikkukoiraa! Toivotaan hartaasti etteivät raketit pauku ihan nurkan takana. Estolääkitystä pelkoon kokeillaan nyt ensi kerran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tuo eläinten pelko on niin kurjaa uutena vuotena! Toivottavasti lääke auttaa. On kurjaa katsoa, kun pienellä on niin paha olla kun pelottaa <3
      Hyvää uutta vuotta teille <3 ja silityksiä koissulle <3

      Poista
  2. Kunpa muistaisi tuon hauskan; "euro kukassa, ei ole hukassa". Hienoja asetelmia. Pidän koirilta suurempia pelkoja poissa, ne kun ovat vähän vauhkona, kun alkaa jytistä. Oikein hyvää uuden vuoden aattoiltaa ja ennen kaikkea onnea ensi vuodelle. Toteutukoon unelmasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saat pidettyä koirat rauhallisina. Kurjaa tosiaan tuo pelko, kun eiväthän hyö voi ymmärtää, mitä on meneillään. Ihanaa uutta vuotta myös Sinulle <3

      Poista
  3. Onpa siellä kukkaloistoa <3 Oikein hyvää uutta vuotta!! Minä vietän yksinäni, sillä mieheni on töissä ja palaa vasta aamulla. Mutta nautin tästäkin yksinolosta, sillä se ei ole yksinäisyyttä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hyvää uutta vuotta myös Sinulle <3 Joskus yksin olokin on juhlaa :)

      Poista
  4. Kauniita kukkia! Meillä uutta vuotta vietetään kotona perheen kesken. Lapset ovat vielä päiväunilla, että jaksaisivat valvoa vähän tavallista pidempään. Toivottavasti unelmasi toteutuu.:) Oikein onnellista ja ihanaa uutta vuotta koko teidän perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Teillä siis samanlaiset suunnitelmat kuin täälläkin. Taikakin vielä kukkaa. Kohta tarvinnee alkaa herättelemään :) Hyvää uutta vuotta myös teille <3

      Poista
  5. Kauniita kukkakuvia!
    Hyvää uutta vuotta teidän perheelle!❤️⭐️

    VastaaPoista
  6. Hyvää Uutta vuotta. Itse leikkaan liian pitkäksi hurahtaneen amarylliksen leikkokukaksi maljakkoon. kukkii siinäkin vielä kauan :)
    Menemme ystäväperheelle syömään ja juomaan hyvin, koko perhe siippoineen ja koirineen, eli meitä on aika lauma kasassa siellä <3

    Kaikkea hyvää uuteen vuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän hyvin näytti maljakossakin kukkivan. Itse myös leikkasin yhden, kun meinasi kaaduta. Kuulostaa mukavalle teidän uuden vuoden vietto <3 Hyvää uutta vuotta <3

      Poista
  7. Kauniita kukka-asetelmia.
    Oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle!£

    Meidän vuosi vaihtuu rauhallisissa merkeissä:)

    VastaaPoista
  8. Kauniit kukka-asetelmat. Hyvää Uutta- Vuotta 2018.<3

    VastaaPoista
  9. Ihanat kukat :) Oikein hyvää uutta vuotta!

    VastaaPoista
  10. Teen kukkakimppuja. Kaunista ja kukkaisaa uutta vuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kuulostaa ihanalle uuden vuoden vietolle :) Kiitos samoin Sinulle :)

      Poista
  11. Kukkaisia hetkiä tulevallekin vuodelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Hyvää ja kukkaisaa uutta vuotta myös sinulle <3

      Poista
  12. Kaunis tähtiasetelma! Ihana kukkasaalis. Katsotaan jääkö meidän joulukukat ikkunalle kesään asti. Hyvää uutta vuotta 2018!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulukukatkin ovat niin ihania, eikä kaikki ole edes niin jouluisia nykyään. Ihana, kun paljon käytetään mehikasveja ja pitsilehtiä :) Hyvää uutta vuotta myös Sinulle <3

      Poista
  13. Kukat on hyvä kohde arpavoitolle, ihan yhtä hyvä kuin suklaa. Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi, toivottavasti kukat kukoistavat tulevana vuonna puutarhassasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä <3 Ihanaa uutta vuotta myös teille <3 Ja kiitos ihanista toivotuksista <3

      Poista
  14. Kiitos - hyvää uutta vuotta myös sinulle <3

    VastaaPoista
  15. Onnea ja kaikkea hyvää sinulle vuoteen 2018 :)

    VastaaPoista
  16. Siellä siis vuosi on vaihtunut kukkien keskellä. Minä ja mieheni olimme naapurissa saunomassa ja pienellä iltapalalla. Kaikkea hyvää sinulle vuoteen 2018.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkien keskellä on kiva viettää uutta vuotta (tai ylipäätään aikaa) :) Mukavan kuuloista illan viettoa teilläkin :) Kiitos! Ihanaa uutta vuotta myös Sinulle <3

      Poista
  17. Kauniita kuvia ja kukkia! Tuokoon tämä uusivuosi tullessaan sinne kaikkea mukavaa♥ Hyvää uutta vuotta 2018♥

    VastaaPoista
  18. Kauniita kukka-asetelmia. Hyvää Uutta Vuotta 2018 sinulle♥

    VastaaPoista
  19. Kauniita asetelmia ja erikoinen väri amarylliksessä.
    Uusi vuosi tuli ja meni. :)
    Mukavaa alkanutta vuotta ja vehreitä kelejä kukillesi. :)

    VastaaPoista
  20. Hyvää alkanutta uutta vuotta, se on hyvä merkki aloittaa vuosi kukkien keskellä.

    VastaaPoista
  21. Onnea uuteen vuoteen ♥ Meillä vietettiin iltaa perheen ja ystävien kesken hyvin syöden ja vähän pelaten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mukavalta tavalta viettää uutta vuotta <3 Hyvää 2018 vuotta Sinulle ja perheellesi <3

      Poista
  22. Kauniit ostokset :) Iloista ja onnellista uutta vuotta <3

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!