Järjestelmäkamera-pohdintoja ja höpsähdystä kosmetiikasta

Kuinka moni tuskastelee kuvien ottamisen kanssa näin pimeänä kautena? Tuntuu, että kaikki kuvat ovat enemmän ja vähemmän suttuisia. Turhauttavaa! Etenkin puhelimen kamera on tällä hetkellä aivan onneton. Olen jo vuosia haaveillut järjestelmäkamerasta, mutta aina päätynyt lopulta siihen, etten sitä raaski ostaa. Nyt kuitenkin olen päättänyt, että ehdottomasti tarvitsen järkkärin! Ei mitään hankalaa, vaan perushyvän ja helppokäyttöisen järjestelmäkameran, jossa on kuitenkin hyvät automatiikat. Valikoima kuitenkin on melkoisen laaja ja tietysti pitää huomioida myös se, ettei pelkkä runko merkitse kaikkea! Objektiiveja on vaikka ja millaisia, joista ymmärtääkseen pitäisi enemmänkin olla asiaan perehtynyt. Voi, miksi en kuunnellut paremmin valokuvauksen tunneilla, kun opiskelin kuva-artesaaniksi???  Jo silloin tuntui, että meni ihan yli hilseen kaikenmaailman polttovälit ja suljinajat. Joten, tarvitsen kameran, jossa ei liiaksi tarvitse miettiä, mitä tekee, vaan voi keskittyä löytämään kaikkea kaunista, josta saa helposti hyviä kuvia! 

Olen itse katsellut Nikon D3400 kameraa. Mutta sitten törmäsin siihen, että edullisimmissa liikkeissä on kahta eri pakettia tarjolla; toisessa rungon lisäksi on 18-105mm objektiivi VR-kuvanvakaajalla ja toisessa  AF-P 18-55 NONVR KIT. Toki ymmärrän, että 18-105mm on parempi, mutta onko se niin paljon parempi, että siitä kannattaisi maksaa lisää lähes 200 euroa... 

Canonilla myös näyttäisi olevan inhimillisen hintaisia paketteja, mutta kumpi sitten olisi parempi valinta? Olisiko sinulla antaa hyviä vinkkejä?

Kuvauskohteeni ovat pääsääntöisesti kukkia ja normaalia arjen toimintaa, eli niiden suhteen varmasti pärjäisin paremmin kuin hyvin edullisemmallakin paketilla. Lintuja toki olisi kiva päästä kuvaamaan, mutta tällä hetkellä en viitsi panostaa niin hyvään zoomiin, sillä aika on rajallista... ja lintujen kuvaamiseen saa menemään paljon paljon aikaa. 

Ehkä suurempi tarve olisi panostaa lähikuvaukseen. Minua ärsyttää suunnattomasti, kun yritän ottaa lähikuvia ja ne ovat suttuisia. Kuitenkin pohdin, että puhelimen kameran ja edullisenkin järkkärin ero on niin valtava, että sen huomaa varmasti myös lähikuvaamisessa, joten ehkäpä en erikseen ala vielä hankkimaan objektiivia.

Ja tietysti tärkeää on kuvien helppo siirtäminen ilman piuhoja! 

Tälläisiä olen pohtinut. Mutta sitten ihan muihin aiheisiin. Nimittäin, onko muita jotka höyrähtävät näin joulun alla ihaniin kosmetiikka-pakkauksiin? En siis yleisesti ottaen ole hirveän kiinnostunut kosmetiikasta, mutta kun ensimmäiset lahjapaketit ilmestyvät, niin johan pomppasi! Tarvitsenkin yhtäkkiä ihan ehdottomasti jalkarasvoja, vartalovoita, käsirasvoja ja ties mitä... Viime viikolla kävin itseni kanssa hyvin tiukan keskustelun siitä, ostanko The Body Shopin joulukalenterin vai jätänkö kauppaan. Se oli niin äärimmäisen houkutteleva! Ja eihän siinnä mitään, jos käyttäisin niitä tuotteita, niin ehkei 69 euroa olisi liikaa, mutta kun ei minulta normaalisti vuoden aikana (eikä edes kahden vuoden aikana) kulu moisia summia kosmetiikkaan! Päädyin sitten vain ostamaan muutaman pienen suihkugeelin... Vaikka kieltämättä pohdin monena päivänä käynnin jälkeenkin niitä kaikkia ihania tuotteita, joita sielä kaupassa olikaan. Oih ja voih! Ilmeisesti minussa kuitenkin on jotain naisellistakin, vaikka se yleensä onkin melko hyvin piilossa ;)




Ja vielä on pakko mainita, että Kouvolan Veturin The Body Shop myymälässä on ihan käsittämättömän ihana myyjä. En edes tiedä hänen nimeään, mutta jotenkin hänellä oli niin rauhoittava ja ihastuttava olemus, että mieleen jäi. Harmi, ettei tullut sanottua mitään. Yleensä pyrin antamaan positiivista palautetta, mutta jotenkin oli itselleni vähän liikaa todeta täysin vieraalle naiselle: Tiedätkö, olet oikeasti tosi ihana! 

Mutta hei, marraskuu alkaa olemaan ihan lopuillaan ja perjantaina päästään sitten jo joulukuuhun. Olen tosi innoissani ja toisaalta vähän kauhuissanikin. Joulukalenteri alkaa siis perjantaina... Mutta siitä huomenna vähän lisää! Perjantaina myös vietetään ystävän kanssa "mammojen pikkujouluja". Lähdetään kurkkimaan Joulumaa elokuva osana illan viettoa. Elokuvien suhteen olen tosi vaativa ja kyllästyn helposti. 1.5 tuntia paikoillaan istumista on yleensä minulle ihan liikaa ja elokuvien katsominen täten hankalaa. Toivotaan, että elokuva kuitenkin on hyvä, eikä liiallinen levottomuus pääse iskemään! 

Tämä olikin tälläinen ihan totutusta poikkeava postaus! Toivotan kuitenkin oikein ihanaa keskiviikko iltaa Sinulle! Onkos sinulla pikkujouluja tiedossa?

26 kommenttia:

  1. Kameran hankintaa kannattaa hetki pohtia ja harkita, kannattaa tutustua myös takuuhuollettuihin kameraliikkeiden käytettyihin ja esim. Valokuvaajan kirppikseen, siellä on myynnissä vaikka ja mitä, jopa takuu joissakin vielä jäljellä.Kameran malli ja merkki on sitten makuasioita.Minulla on perusjärkkäri Canon ja siihen olen ostanut perusputken lisäksi Sigman DG 70-300mm 1:4-5.6 putken, kuvasn pääasiallisesti luontoa ja makrokuvia ja pärjään tällä kalustolla ihan hyvin, mutta valokuvaus on harrastus missä nälkä kasvaa syödessä, eli kun taidot karttuvat, alkaa tehdä mieli yhtä ja toista parempas kalustoa, ja tehokkaat putket ovatkin todella hintavia...ylärajaa hinnoissa ei taida edes olla:)Kannattaa tutustua myös netin kameran osto oppaisiin niistä saa hyviä vinkkejä, toivottavasti löydät itsellesi mieleisen kameran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin hyvä vinkki, että voi löytää käytettyinäkin hyviä kameroita! Voin hyvin kuvitella, että tässäkin nälkä kasvaa syödessä :D
      Kiitos hyvistä vinkeistä <3 Eiköhän se sopiva löydy, ainakin toivossa on hyvä elää :)

      Poista
  2. Ihan samoja mietteitä täällä minullakin.Harkitsen järkkärin ostamista, mutta pelottaa onko liian hankalaa ja monimutkaista.Minulla on ollut koko blogihistoriani ajan tuo 5-vuotta vanha rakas ja helppo digipokkari Cannon Ixus230 HS.Ottaa ihan kohtuu hyviä makrokuviakin.Kun uuden kameran osto tulee kysymykseen, taidan vain ostaa hiukan paremman Ixuksen, kun olen tämän helppouteen niin tottunut.
    Valon vähyys kameroidessa on ikävää tähän aikaan vuodesta, kun kuvat ovat puuroisia.Minä kun en ole vielä photoshoppaustakaan kokeillut, ihan luomuilla mennään. :) Kosmetiikasta minulla ei ole herkkäihoisena juurikaan suurempia kokemuksia, olen tällainen Erisan täti. ;) Meikeissäkään ei saa olla yhtään parabeenejä, muuten kukkii koko naama.

    Kiitos ja mukavaa keskiviikkoiltaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet pokkarit ovat kyllä nykyään tosi hyviä. Itsellänikin on joku Canonin pokkari, mutta en tykkää siitä, että joudun piuhojen kanssa kuvat siirtämään koneelle (koneen tila melko rajallinen). Olen kokenut hyväksi, että puhelimen kuvat näkyvät suoraan koneella, kun teen blogipäivityksiä. Tämän ominaisuuden toivon säilyvän :)
      Itselleni on tuttua tuo, ettei iho meinaa kestää meikkejä. Joskus harvakseltaan, kun käyttää niin ongelmia ei synny, mutta jatkuvasti käytettynä onkin sitten ihan eri juttu. Lähtien jo ihan kasvovoiteesta. Voi olla, että joku on oikein hyvä aluksi ja hetken päästä tuntuu, ettei naama kestä sitä enää ollenkaan.
      Mukavaa keskiviikko iltaa Sinullekkin <3

      Poista
  3. Samoja mietteitä on ollut jo pitkään kameran suhteen. Vielä en ole rohjennut hankkia järkkäriä, pelkään etten tykkääkään. Ihan perus pitäisi olla koska huomaan että kuvaan lähes aina perusasetuksilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun ihailee muiden ottamia hyviä kuvia, niin tulee väkisinkin mieleen, kuinka ihana olisi itsekkin semmoisia osata ottaa :)
      Toivotaan, että meille löytyy semmoiset kamerat, joista tykkäämme ja joita on helppo käyttää :)

      Poista
  4. Muutaman vuoden järkkärillä kuvanneena en enää pokkariin vaihda, vaikka välillä tuskailen sen kokoa ja painoa. Ei mene taskuun, eikä aina käsilaukkuunkaan. Toisaalta nykyisin on tarjolla tosi laadukkaita pokkareita, joilla kuvaaminen on helppoa, varsinkin, jos kuvaa enimmäkseen automaattiasetuksilla. Pokkareiden etuna on keveys ja helppokäyttöisyys. Laatupokkarit myös maksavat enemmän. Poikani osti hiljan Canon PowerShot G7markII:n ja on siihen hyvin tyytyväinen.
    Nykyisin kaikissa kameroissa taitaa olla muistikortit, joista kuvat saa helposti ja nopeasti siirtymään koneelle muistikortin koneeseen lykkäämällä. Myös langaton siirto taitaa uudemmissa kameroissa onnistua. Kameran merkki lienee makuasia; yksi vannoo Canonin, toinen Nikonin ja kolmas jonkun muun puolesta.
    Valokuvauskurssilta on jäänyt oivallinen lause mieleen:"Paras kamera on se, joka on mukana."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo on ollut yksi syy, miksi en järkkäriä ole hommannut; se on iso ja painava. Siksi ostin viimeksi kamerakuumetta potiessani pokkarin. Ja juu, kyllähän silläkin ihan hyviä kuvia saa. Hirveän vähäiselle käytälle kuitenkin lopulta jäi, kun tuntui, ettei kameran ja sen kuvien välillä ollut niin suurta eroa. Mutta toisaalta, muisto taitaa olla kesältä, jolloin valoa riitti... Liekkö se olisi yksi syy, siihen, miksi tuntui, ettei eroa juurikaan ollut... Hmmm...
      Ja kyllä, totta tuo: Paras kamera on se, joka on mukana :)

      Poista
  5. Minulla on Canon 750 d ja siihen muutama objektiivi. Hankalinta on manuaalikuvauksen opettelu. Automaattiasetuksillakin saa kuvia, mutta olisi niin mukava osata kuvata kunnolla. Kävin järkkärikameran peruskurssin ja jatkan keväällä jatkokurssilla. Valokuvausta pitäisi opetella paljon, mutta aika ei tahdo riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo itseasiassa on yksi niistä, mitä katselin ja pistin harkintalistalle. Pohdin itsekkin tuota kurssia, että voisi olla hyvä. Jos nyt olisi jo malttia opetella manuaalisilla asetuksilla kuvausta. Silloin kouluaikoina ei kyllä ollut :D Aikaa tuo kuvaus harrastuskin vie paljon!

      Poista
  6. Minä olen tykännyt Canonin EOS 60D kamerasta kahdella eri objektiivilla, joista laajakulmaa tulee käytettyä ylivoimaisesti eniten. Mutta kamera on iso ja raskas, eikä kuvien siirto suju ilman piuhaa. Toki muistikortin voisi survoa läppäriin, mutta helpompi itelle on napata käsivarren mitan päästä se piuha käyttöön. Mutta Canon ottaa hyviä kuvia, joten kannan järkkäriä mukanani painosta huolimatta.

    Kosmetiikan suhteen olen melko immuuni. Saippuaa, jotain kosteusvoidetta ja ne ihan vähäiset perusmeikit. Olen kehno niidenkin kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä varmasti "viitsii" ihan eritavalla kantaa semmoista kameraa mukanaan jolla tietää saavansa hyviä kuvia :)
      Kuulostaa sille, että kosmetiikan osalta ollaan melko samanlaisia. Jostain syystä tämä joulun aika on ainoa "kompastuskiveni" niiden suhteen :D hahaha.

      Poista
  7. Mun blogista näkee kuvakehityksen Samsung galaxy trend + - honor 6 - honor 8 - honor 9 - olympus omd em 10 mark II. Ja kameran sain lokakuun viimeinen päivä 🙈 mulle merkki oli selvä, koska mun siskolla on olympus ja meiän pokkarit on aina ollu olympus. Monilla on pen mutta halusin etsimen, siksi omd. Ja objektiivi joka paketissa tuli on 14-42mm. Oon ollut settiin erittäin tyytyväinen 😊 toistaiseksi sisällä parhaat kuvat tulee automaattiasetuksilla ja lapsista salaman kanssa. Mut ulkona oon päässyt jo testaamaan aukon ja suljinajan manuaalisäätöjä päiväkoti matkat valon kannalta parasta kuvausaikaa 😄 toivottavasti löydät sen just sun unelma kameran sopivaan hintaan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin käydä ihan kurkkimassa tätä kehitystä. Muistelenko ihan pieleen, että olisit blogissasi puhunutkin tästä vaihdoksesta jossakin vaiheessa... Hyvä, että löysit sen "omasi" :) Toivotaan tosiaan, että minäkin löydän :)

      Poista
  8. Ei ole pikkujouluja tiedossa, kun ei kauheasti kiinnosta. Minulla ei ole omaa järjestelmäkameraa. Silloin tällöin lainaan miehen kameraa. Hän harrastaa valokuvausta ja kamera on sen mukainen. Usein en kuitenkaan viitsi kaivaa sitä esille, kun puhelimella saa nopeasti (paljon huonompia) kuvia. Olen siis laiska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepäs se on, kun on niin helppoa napata sillä kännykällä kuva, kun se on kuitenkin melkein aina mukana. Joskus olen itse päässyt kuvailemaan järkkärillä, joka ei siis ollut omani, ja totesin kyllä, että ero on kuin yöllä ja päivällä. Mutta se järkkäri oli vielä melkoisen iso, joten en voisi kuvitella raahaavani sellaista jatkuvasti mukanani. Mutta toisaalta, nyt se kuvaustarve, jonka takia uutta kameraa olen hommaamassa, onkin sellainen, jossa tulisi ihan "erikseen" lähdettyä kuvia ottamaan. Toivotaan, ettei käy niin, että kamera lopulta jää vaan pölyttymään...

      Poista
  9. Olen kanssa pitkään miettinyt ja haaveillut järjestelmäkamerasta, mutta vielä olen pärjännyt canonin ixus digipokkarilla ja kännykän kameralla vaikka tosiaan ei se kuvanlaatu tähänaikaan vuodesta ole paras mahdollinen! Järkkäri merkeistä meidän lähipiirissä eniten canonia ja käyttäjät ovat ollu tyytyväisiä, mutta ihan tarkkoja merkkejä en muista kun niitäkin on niin paljon :)
    Aika monilla se kuvainnostus järkkärillä hiipuu kun alkuhuuma on ohi palataan helppouden vuoksi pienempiin kameroihin !
    Mukavaa päivän katkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo on ihan totta, että usein se kuvausinto laantuu. Harmi sinällään. Mutta toisaalta, onhan se simppeliä kuvailla esim kännykällä kun se on lähes aina mukana! Kivaa päivää myös Sinulle <3

      Poista
  10. Minä kännykällä kuvia räpsin, joskus olisi kiva kyllä hommata ihan kunnon kamerakin:) Ihania tuollaiset myyjät ja nuo BodyShopin tuotteet on kyllä kivoja..meillä tytöt niistä tykkää,niin minäkin pääsen aina uusia juttuja kokeilemaan/tuoksuttelemaan:) Pikkujouluja olisi tänäkin vuonna vaikka kuinka, mihin niistä sitten jaksaa mennä onkin eri juttu:)) Mukavaa päivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olisi uskonut, että kännykällä kuvailet, kun sinun kuvat on niin hianoja. Mie olen yrittänyt saada noita min teinejä innostumaan noista ihanista suihkusaippuoista sun muista, mut ei hyö niillä järin korvaasa lotkauta :D
      Mukavaa päivää myös Sinulle! käyt sitten niissä pikkuisissa jouluissa, mihin tuntuu olevan kiva mennä <3

      Poista
  11. Mä olen Canon nainen, se vaan istuu mun käteen paremmin. Olen pienikokoinen ihminen ja kädetkin siis pienet. Kolmas järjestelmäkamera jo menossa ja pokkariaikanakin oli vaan Canonia. Siksi mä suosittelen, että käyt eri merkkejä pitelemässä jossain liikkeessä. Mikä tuntuu hyvältä kädessä on tärkeää!! Löytyy minulta myös sellainen matkakamera, joka on siis peilitön järjestelmäkamera, olympus merkiltään. Se on kevyt paketti kahdellakin putkella. Mä sanoisin omasta kokemuksesta, että osta niin hyvä ja kallis kamera kun voit! Ettei tarvi harmitella kun se kuvaus vaan vie mennessään ja tuli ostettua vähän liian vaatimaton kamera. Minä huomasin vuoden päästä, että tarvinkin paremman, onneksi sain annettua sen ekan järjestelmän tyttärelle yo-lahjaksi! Kaikki tyytyväisiä! Perusputki on ns. kittiputki 18-55mm. Jos tahtoo ulos ja kuvata maisemia,rakennuksia, toreja jne. tarvitaan laaja-kulma 16mm ja siitä isompia. Jos lintuja ja eläimiä niin sitten pitää olla jo teleputki tai pikkutelezoom 75-300mm tai ns. "lintuputki" 150-600mm. Kuka tykkää zoomeista ja toiset ns. kiinteäpolttovälisistä (esim. 400mm) putkista. Mä tykkään zoomeista. Jos innostuu lähi- ja makrokuviin, niihin löytyy sitten ns. macro-objektiiveja. Jos tahtoo hyviä kuvia ottaa hämärässä tarvii putken olla valovoimainen elikkä löytyy arvo f/1.4, f/1.8 f/2, f/2.8...keskiverto on jotain f/4...f/5.6-6 ei oo enää niin kovin valovoimainen putki. Tosin valovoimaset objektiivit ovat yleensä kalliimpia. En oo kovin sosiaalinen vapaa-ajalla, niin mä hain kirjastosta valokuvauskirjoja. Netistäkin löytyy paljon "kursseja". Niillä mä opin perusjutut. Kuvauskurssit ovat varmasti kivoja kun on hyvä ope! Canonin sivuilla on ainakin ollut sellainen kameran ja objektiivin valitsin työkalu. Se ehdottelee kamoja sen mukaan, millaisesta kuvaamisesta on kiinnostunut. Nikonilta löytyy aivan vastaavat mallit, jos se on sun merkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo olikin hyvä vinkki, että kannattaa käydä kokeilemassa käsituntumaa. En olisi itse oikeasti tuota osannut edes ajatella! Tiedänkin keneltä alan sitten aina kyselemään kuvaus-vinkkejä ;) Kiitos!

      Poista
  12. Järkkäriä katselin minäkin oikein tosissani vielä muutama vuosi sitten, mutta se jäi. Nyt mietin, että minijärkkärikin ajaisi asiansa. Mutta känny kun aina mukana ja sillä sitten kuvat tulee räpsittyä, niin tällä tyylillä mennään edelleenkin :)
    Mä muuten annoin eilen kiitos-palautetta hyvästä ja reippaasta asianhoidosta - saaja näytti ilahtuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä palautetta aina kannattaa antaa, sillä voi hyvinkin pelastaa jonkun päivän. Tietäähän sen itsekkin, kuinka iloiseksi tulee saadestaan positiivista palautetta :)

      Poista
  13. Minulla on Canon EOS 600D, mutta turhan harvoin käsillä. Kännykässä taas on niin huono kamera, että hävettää laittaa kuvia, vaikka laitankin. Mutta olen tyytyväinen kameraan ja sillä saatuihin kuviin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Canonia kyllä tuntuu monet suosittelevan. Tillariinan neuvosta käynkin kokeilemassa kameroiden käsituntumaa ja sitten alan pähkäilemään asiaa enemmän :)

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!