Viisi parasta puutarhamuistoa menneeltä kaudelta-HAASTE



Nyt kun kukat alkavat olla jo lähestulkoon kukkineet ja satokin pääsääntöisesti korjattu, on hyvä hetkeksi pysähtyä muistelemaan mennyttä kautta. Sateinen, kylmä kesä takana, eli jokaisella varmasti monet muistot liittyvät siihen, kuinka hankala kausi oli. Mutta onnistumisiakin ja ilonhetkiä varmasti löytyi ja paljon. Joten siksi tämä haaste. Pysähdytään ja muistellaan, mitkä olivat niitä parhaita muistoja puutarhan osalta menneeltä kaudelta. Luulen, että hetken kun muistelee, vaikeinta tulee olemaan rajaaminen vain 5 asiaan! 

Haasteen säännöt ovat perinteiset:
- Tee postaus siitä, mitkä viisi puutarhamuistoa olivat parhaat tältä kaudelta (siitä lähtien, kun  esikasvatus-kausi alkoi päättyen tähän hetkeen).
- Kerro postauksessa, keneltä haaste sai alkunsa alunperin, eli minulta.
- Kerro keneltä itse sait haasteen  ja  lisäksi haasta 3 uutta puutarha intoilijaa mukaan mukaviin muisteloihin <3

Oma TOP 5-listani, joka ei ole "paremmuusjärjestyksessä".

1. UUDEN YMPÄRISTÖN TUTKIMINEN JA IHANAT LÖYDÖT!

Vaikka oltiin jo viime kesänä täällä käyty useampaankin kertaan, niin silti keväällä löytyi yllätyksiä. Kuten tämä kivimuuri. Tästä meillä ei ollut mitään käsitystä, kun oli ollut niin rikkaruohojen peitossa (ja on osittain taas). Se fiilis oli ihan uskomaton, kun löydettiin tämä!

Ei uskoisi, mitä ryteikön alta paljastuu...



Monta kymmentä metriä tälläistä pengerrystä löytyi!




Tein tuollaisen pienen alueen mansikoille. Jonakin päivänä haluan saada tämän kivipengerryksen tai muurin (?) kunnolla esille!




Samoin oksennuspenkistä löytyi kiviset polut, joita pitkin pääsi kulkemaan. Kesän mittaan kasvit kasvoivat niin paljon, ettei tuolla enää mahtunut kävelemään, mutta minusta tämä on ihana!




Sitten löydettiin myös näsiä. Olin ihaillut niitä taimimyymälöissä ja kuvastoissa, mutta en ollut uskaltanut hankkia niiden myrkyllisyyden takia. Tämä kuitenkin löytyi tuolta metsästä, joten sielä se on hyvässä paikassa. Pääsee ihailemaan sitä, mutta ei ole sellaisessa paikassa, missä Taika siihen pääsisi käsiksi. 


Ylipäätään oli aivan ihanaa kierrellä pihassa ja tutkia, mitä kaikkea täältä löytyykään. Voi, tulin ihan hyvällä mielelle, kun muistelen, kuinka äärimmäisen onnellinen olinkaan niinä hetkinä. Joka päivä hoki itselleen, että voiko tämä olla mahdollista, että tämä on meidän paikka!!! 


2. YHTEISET PIHATYÖ-HETKET

Tähän samaan mahtuu monia muistoja. Todella paljon tehtiin lasten kanssa yhdessä pihapuuhailuita. Parasta yhteistä aikaa, mitä itse pystyn keksimään ;) Yhdessä istutettiin valtavat määrät kukkia, tehtiin kasvimaat, haravoitiin ja kasteltiin kukkia. 



Yllätys yllätys, moniin hetkiin mahtui pelleilyä. Ollaan naapureiden mielestä varmaan oikea Kiljusen Herrasväki, kun pidetään omaa meteliämme ;) Toistaiseksi ovat onneksi vaan sanoneet, että kyllä lapsiperheestä pitää ääntäkuuluakkin :)






Tytöt tekivät uuden puutarhapenkin ympärille kivoja istutuksia. Siitä löytyy postaus täältä. Olin ollut kokopäivän ihan älyttömän kiukkuinen, mutta päivästä jäi kiva fiilis näiden teon takia :)




3. KÄRHÖJEN KUKINTA

Kärhöt ovat ehdottomasti yksi lempparikukistani. Joten niiden kukkimiset kuuluvat TOP 5-listalle. Tässä osa kukkijoista.













4. PIKNIK ILONAN JA JULIAN KANSSA

Nautimme piknikistä muutaman kerran kesän aikana. Tämä, Ilonan, Julian ja minun, yksi piknikki jäi muistoihin aivan erityisen paljon. Nauroimme niin paljon, että oltiin suorastaan väsyneitä piknikin jälkeen :D Kuvatkin olivat sitten sen näköisiä, joten niistä ei hirveästi esiteltävää löytynyt... ;)





5. KASVIHUONEEN VALMISTUMINEN

Minulla on ollut monta vuotta haaveena saada oma kunnollinen kasvihuone. Ja tänä vuonna se haave toteutui, kiitos HerraMiehen.  Yhdessä tehtiin. Välillä kiroiltiin, välillä hymyiltiin ja välillä lähes itkettiin. Käytiin koko tunneskaala varmasti läpi projektin aikana, mutta kun kasvari oli kasassa, se oli jotain lähes eufoorista!





Jouduttiin tekemään kasvihuone osittain kasvimaan päälle, kun muuta sopivaa paikkaa ei tontilla ollut. 






Valmistuminen oli todellakin täytekakun arvoinen hetki!




Itselleni tämän postauksen tekeminen oli lähes terapeuttista. Paljon mukavia hetkiä muistui mieleen. Paljon enemmän kuin nämä 5 :) 

Haastan mukaan:

Tiiun, joka kirjoittaa Puutarhahetki-blogia. Tiiu haastoi minut aiemmin kesällä Puutarha-aiheiseen kiitollisuushaasteeseen, josta löytyy postaus täältä.

Between Rikkaruohoelämää-blogista.

Sekä Marian Kanelia ja kardemummaa-blogista. Maria kirjoittaa myös Minttua ja mustikoita-blogia,

Jos et ole tutustunut ylläoleviin blogeihin, niin suosittelen tutustumaan. Kivoja, elämänmakuisia, hyvillä kuvilla höystettyjä blogeja <3


Haasteeseen osallistuneita blogeja:
Kukkia ja koukeroita
Viikonlopputarhuri
Anun puutarha
Rikkaruohoelämää
Puutarhahetki
Kaaos kukkaruukussa
Satupuutarha
Navettapiian Puuhamaa

40 kommenttia:

  1. Kiitos kivasta haasteesta!:) Tämä laitetaan ehdottomasti työn alle! Teillä on ollut kesän aikana ihan tosi kivoja juttuja ja löytöjä. Onkin tosi tervetullutta muistella kaikkea kesäkivaa ainaisen kelin soimaamisen sijaan.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, jään odottelemaan mielenkiinnolla sin postausta aiheesta <3
      Mukavaa viikonloppua myös teiän poppoolle!

      Poista
  2. Aah ja ooh, mielettömän ihanat kärhökuvat 🌺❤️🌸 Nuo kiviset kohdat maastossa saavat mielikuvituksen kukkimaan, tykkään niistä 💚 Hieno postaus sinulta, upeita asioita ja elämäniloa 🙂

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus ja upeat kuvat♥ Tuo puutarhailu on niin mukavaa hommaa yhdessä lasten kanssa ja sinun postauksista/kuvista kyllä näkee että lapsetkin todella nauttivat niistä yhteisistä puuhasteluista♥ Ihana on myös se että teidän kodissa osataan iloita ja nauttia elämästä..Mukavaa loppuviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ainakin toivon, että lapsillekkin jää onnellisia muistoja näistä yhteisistä puuhailuista. Mukavaa viikonloppua myös Sinulle <3

      Poista
  4. Kiitos, otan tämän kivan haasteen mielelläni vastaan. Puutarha alkaa vähitellen vaipua talviunille, joten siltä osin aiheet vähenevät. On siis hyvää aikaa työstää haasteita ja muistella mennyttä kesää.

    Löytyipä tontiltanne hieno muuripengerrys ja näsiäkin. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, jäään odottelemaan postaustasi aiheesta <3
      Mukavaa viikonloppua myös Sinulle! :)

      Poista
  5. Ihana myönteinen postaus. Kiva yllätys tuo pengerrys/muuri. Kuvien myötä täälläkin aistii yhdessäolon ja tekemisen aiheuttaman mielihyvän. Kaikkea hyvää perheenne syksyyn.

    VastaaPoista
  6. Olipas se kiva haaste ja niin kivat vastaukset. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Olet löytänyt monia ilon hetkiä. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. Kiva, hyvänmielen haaste, jonka otan ilolla vastaan! Kiitos tästä! Paljon ihania asioita sinulla on mahtunut kuluneeseen kasvikauteen. Kiva, että saitte kasvihuoneen. Ensi kesänä onkin sitten herkkuja tiedossa. Kauniit kärhökuvat! Hauskaa viikonloppua koko perheelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu. Jään mielenkiinnolla odottamaan postaustasi ❤ Mukavaa viikonloppua myös teille 😊

      Poista
  9. Todella kivoja löytöjä ja hetkiä! Tuo kivimuuri on mahtava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huima työ ollut joskus sen tekemisessä. Huh. Ei olisi kyllä itsestäni ollut moista tekemään, joten melko mahtavaa, että pääsen silti nauttimaan siitä 😍

      Poista
  10. Ihania muistoja! Kivimuurit ja -portaat ovat varmasti todella kauniit ja luovat puutarhalle persoonallista ilmettä sekä tunnelmaa.
    Tämä haaste oli niin super ihana, että vastasin siihen myös blogissani. Vähän muutin sitä, toivottavasti et pahastu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kun osallistuit ja teit postauksesta omannäköisen ❤

      Poista
  11. Paljon mukavia muistoja mahtuu kesääsi. Kiva löytää yllätyksiä, kuten tuo kivimuuri. Kasvari oli varmasti myös mukava saada. Puutarhassa kyllä puuhaa riittää. Mukavaa sunnuntaita!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarha on tosiaan ihana puuhamaa ❤ Mukavaa sunnuntaita myös Sinulle 😊

      Poista
  12. Upea pengerrys ja kiva kivipolku kukkapenkissä. Kaunis näsiä. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos 😊 Kohta lähden hakemaan postista sen Fiskarssin kanttausraudan, jonka voitin arvonnassasi. Jee, pääsen ensi viikolla testaamaan sitä! Kiitos vielä ❤
      Mukavaa sunnuntaita myös Sinulle ja kivaa uutta alkavaa viikkoa 😊

      Poista
  13. Ihania puutarhamuistoja sinulla :) Minua lähinnä masentaa kun muistelen viime kesää puutarhan osalta, kun oli niin kylmä ja sateinen kesä että kasvimaankin sato jäi haaveeksi vain :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus käy noinkin ja se on kyllä niin kurjaa :( Toivotaan, että ensi kesä korjaa asian <3

      Poista
  14. Onpas siellä vauhdikasta elämää ja positiivisia tunnelmia! Heti pistin itseni lukijaksi, täytyyhän tuota menoa seurata. Toivottavasti saat haasteisiin kiinnostavia vastauksia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia ihanista sanoistasi <3 Olet erittäin tervetullut porukkaan mukaan <3 On ollut ihana lukea muiden postauksia aiheesta :)

      Poista
  15. Julkaisin juuri postauksen tähän haasteeseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Löysinkin postauksesi ja lisäsin sen tämän vuoden listalle :)

      Poista
  16. Ihana haaste! Otin sen juuri vastaan ja kirjoitin postauksen. Olipa kiva muistella kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva juttu, ihanaa <3 Käympäs lukaisemassa ja lisään tämän vuoden listalle <3

      Poista
  17. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. Tämä oli todella kiva haaste ja siihen oli hauska vastata. Kirjoitin juuri postauksen omasta TOP 5 -muistostani. Olikin todella hauska muistella kesää!

    Mukavaa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että osallistuit haasteeseen <3 Ihana tälläisinä harmaina päivinä palata kauniisiin kesämuistoihin <3

      Poista
  19. Kiitos kivasta haasteesta ! Nyt minäkin kirjoitin omat muistoni. 5 Parasta puutatrhamuistoa. Hyvää marraskuun jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että osallistuit haasteeseen. Kipaisenkin heti sen lukemaan ja nauttimaan kuvasadosta <3

      Poista
  20. Kiitos haasteen liikkeelle laittamisesta, minäkin osallistuin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että osallistuit, kiitos paljon <3 Arvaa kenelle tuli ikävä vesimelonen kasvatusta ;)

      Poista
  21. Myös minä olen haastettuna osallistunut tähän: https://kivisenvilma.blogspot.com/2018/11/viisi-parasta-kesamuistoa-haaste.html

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!