Suolamaalaus

Olen ajatellut, että meidän aulan seinä tarvitsisi jonkin maalauksen tai tilkkutyön. Mitään sopivaa en ole siihen kuitenkaan löytänyt. Meinasin jo tilata siihen jonkin julisteen, joka vaikuttaisi sille kuin tilassa olisi ikkuna, jonka takana on kaunis maisema. Koin mieleiset julisteet kuitenkin turhan arvokkaiksi. Sitten mieleeni tuli, että olen ostanut aikoinaan A3 kokoisia kehyksiä ja haluan laittaa niihin Taikan tekemää taidetta. Ja nämä teokset sitten laitetaan aulaan. 

Vaikka Taika tekeekin aivan ihania vesivärimaalauksia, ajattelin, että tauluissa voisi olla jotain vähän erilaisempia tekniikoita. Suolamaalaus sopii mielesi hyvin tuollaiselle pienellekkin taiteilijalle. Sitä pääsi tyttö sitten kokeilemaan ja tykästyi kovasti.

Ensin paperi maalataan vesi- tai peiteväreillä. Me käytimme nyt peitevärejä tällä kertaa, koska suola vie väriä jonkin verran. Peitevärin kanssa suolan tekemät kuviot näkyvät selvemmin.


Lapsen kanssa askartelu


Kun paperi on maalattu, ripotellaan suolaa paperin pinnalle. Yleensä olen käyttänyt karkeaa merisuolaa, mutta koska sitä ei ollut, käytimme sormisuolaa. Sekin on rakeista. Toki tähän käy tavallinenkin suola, mutta sen tekemät kuviot ovat ihan erilaisia. Sormisuolassa on erikokoisia kiteitä, joten sillä saa kivan näköisen pinnan.


Suolamaalaus


Suolan laiton jälkeen työn annetaan kuivua kunnolla.

Taika halusi maalata vielä lisää ja kysyin, haluaako hän tehdä taas "taika-maalausta" kynttilän avulla. Tätä Taika on tehnyt ennenkin. Ohjeet "taika-maalaukseen" löytyy täältä. Kun minun mielestäni työ oli valmis, Taika ilmoitti haluavansa laittaa tähäkkin suolaa. Ja tottakai taiteilija sai itse päättää, joten näin tehtiin.


Maalaaminen on kivaa


Kun maalaus kuivuu, suolat rapsutellaan pois. Osa suolakiteistä jää kiinni, mutta se ei haittaa. Toinen jäi vielä kuivumaan, mutta tässä tämä kollaasi:


Suolamaalausta ja kynttiläkuviointia


Ihania nämä suolan tekemät kuviot:


Suolamaalaus



Lisää kivoja askarteluja: 




14 kommenttia:

  1. Voi miten hieno suolamaalaus ja suloinen Taika♥😍 En ollutkaan ennen tuollaisesta maalauksesta kuullut, tulipas hauskannäköinen tosiaan. Kiva tuollainen taideteos ihan muistonakin! Kauniita kukkia ja ihana kimppuhan niistä tuli..kiva kun tulee sellainen kesätuulahdus sisälle:) Kaunista syksyistä viikkoa sinne♥

    VastaaPoista
  2. Ihanaa taidetta! Täytyypä itsekin koettaa markkinoida tuota taikamaalausta lapsille joku kerta. Hauskaa viikkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Markkinoi ihmeessä. Hauskaa puuhaa 😊 mukavaa viikkoa myös Sinulle ❤

      Poista
  3. Ihanaa taidetta! Tuosta suolamaalauksesta en muista ennen kuulleeni, mutta vaikuttaa kivalta tekniikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on aika hauskaa. Meinattiin vähän hyödyntää tätä myös joulukorttien teossa. Mukavaa torstaita Sinulle <3

      Poista
  4. Kaunista taidetta. Kiva kun pikkuinen on saanut olla mukana maalassa. Kauniit kimput. - Mukavaa torstaipäivää sinulle!

    VastaaPoista
  5. Oi kiitos vinkistä! Täytyykin lasten kanssa koittaa tuollaista maalaamista :)

    VastaaPoista
  6. Kerrassaan ihana postaus. Innostunut pieni taiteilija sulatti tämän mummelin sydämen. Kiitos muistutuksesta. Olin jo unohtanut tämän tekniikan. Seuraavan kerran, kun joku kysyy: "Mummo, mitä mä tekisin", ehdotan tätä. Hyvää viikonloppua teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kiitos <3 Luulisin, että lapsenlapset tykästyvät tähän oitis :) Mukavaa viikonloppua myös Sinulle <3

      Poista
  7. Hienoa taidetta ja kivaa puuhaa lapsille :) Mukavaa viikonloppua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Viikonloppu oli kyllä ihana. Toivon mukaan myös Sinun viikonloppu oli mukava ja rentouttava <3

      Poista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!