Mukavaa syyskuun alkua (ja arvontamuistutus)

Niin se vaan elokuu vaihtui syyskuuksi. Toisaalta tekee mieli huokaista haikeudesta, mutta toisaalta olen innoissani, kun pikku hiljaa pääsee suuntaamaan katseet jo ensi kevääseen. Hassua tämä puutarha intoilu :) Kirjopikarililjojen ja lumikellojen sipulit istutin jo tänään. Olen käsittänyt, että ne helposti kuivahtavat säilytyksessä. Hyasintit meinasin myös istuttaa lähiaikoina, kunhan keksin niille hyvän paikan. Kauppojen kukkasipulivalikoimat ovat kyllä mielettömät tähän aikaan ja tuntuu, että tekisi mieli ostaa kaikki! Paljon uusia sipuleita on kyllä tullut hankittuakin ja tietysti olisi jo into päästä istuttamaan.

Muistuttelenkin vielä syyssipuli arvonnasta, joka on käynnissä. Klikkaa tästä itsesi mukaan, jos et ole vielä kerinnyt osallistumaan :)


Yritän vielä hetken malttaa syyssipuli istutusten kanssa ja keskittyä tämän hetken kukkijoihin. Hassun myöhään alkaa kukkimaan tämä lilja. Söpö kurkistelija.





Oli iloinen yllätys, kun tämä kärhö alkoi kukkimaan. Olin ostanut viime syksynä kaksi Princess Kate-kärhöä. Istutin ne "oksennuspenkkiin", ja nyt toinen osottautuikin joksikin muuksi. En kyllä valita ollenkaan ;)





Princess Kate on kyllä jaksanut kukkia pitkään. Kesäkuussa taisi aloittaa.





Uusi syysleimukin avasi ensimmäiset nuppunsa.





Ostin kesällä 70% alesta ruusuja. Keltaiset ja valkoiset ovat jo kukkineet muutamin kukkasin ja nyt aloitti tämä punainen:





Kerroin löytäneeni edullisesti syyshortensioita ja haaveilevani hortensia-aidanteesta. Tänään aloitin sen projektin. Tässä on siis 1 pink Annabell, 1 nimetön syyshortensia ja 4 Grandifloraa. Meinasin seuraavaksi laittaa molempiin reunoihin köynnöskaaret, joihin laitan kärhöjä kiipeämään. Ja sitten taas jatketaan aidannetta. Idea olisi saada koko tuo reuna kukitettua. HerraMiestä nauratti jostain syystä kovasti tämä projekti. Olen kuulema mahdoton. En kyllä tiedä yhtään, mistä moinen kommentti sai alkunsa ;)





Vielähän se on vähän kaljun näköinen, mutta luotan siihen, että parin vuoden päästä se alkaa näyttämään jo oikein hyvälle :)





Taika on vielä tosi yskäinen ja räkäinen, mutta vauhtia piisaa. Nyt uutena innostuksena on tarrojen liimailu. Eilen kävin isompien tyttöjen kanssa tiimarissa edullisilla ostoksilla ja toin Taikalle tuliaisiksi uuden tarrakirjan ja tarroja. Kovasti oli tytteli mielissään :) Löysin kyllä paljon muutakin kivaa kyseiseltä shoppailureissulta. Tarvinneekin ihan esitellä löytöni jossakin vaiheessa :) 





Mukavaa syyskuun alkua Sinulle. Joko olet tehnyt paljon sipuli ostoksia? :)

8 kommenttia:

  1. Muutaman pussin olen hankkinut kukkasipuleita, osa on vielä istuttamatta. Hortesia-aidanteesta tulee hyvä, olen ihastellut sellaisia hautuumailla ja puistoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva odotella keväällä kukkien loistoa kun nyt syksyllä sipuleita hankkii ja istuttaa :) Toivotaan että hortensiat lähtevät hyvin kasvuun.

      Poista
  2. Tien varresta tulee varmaan tosi kaunis kunhan hortensiat kasvaa ja saat köynnöskaaret paikalleen. Vai muka mahdoton, kaikenlaisia puheita sitä onkin. ;)

    VastaaPoista
  3. En ole edes nähnyt kukkaipuleita kaupoissa, saatikka ostellu. Pitää avata silmät ja katsella paremmin ympärilleen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ainakin alkaa olemaan jo lähes joka kaupassa sipuleita esillä. Ja aivan liikaa 😉

      Poista
  4. Minulla karkasi taas mopo kukkasipulien kanssa ja iso istutushomma on tiedossa...

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!