Askartelun iloa (ja muistutus arvonnasta)

Revi-liimaa askartelu


Tänään oli aamulla niin kylmä, etten millään viitsinyt lähteä pihalle. Taika kyllä sanoi, että lähdetään haistelemaan ulkoilmaa, mutta siltikään en saanut itseäni innostumaan ulkoilusta. Joten päätin, että askarrellaan vähän. Joulukin on tulossa ja meillä on ollut tapana lasten kanssa kortteja askarrella. Ajattelin, että Taikan olisi hyvä oppia liimaamaan ennen kuin korttipaja pistetään pystyyn. Joten tänään sitten askarreltiin revi-liimaa-kollaasi.  


Ensin revittiin lehdestä muutamia sivuja, jotka Taika sai repiä pienemmiksi. Repiminen onkin hauskaa puuhaa Taikan mielestä. Saa nähdä, alkaako tyttö repimään muita lehtiä, nyt kun tuohon sai luvan. Selitin kyllä, ettei muita lehtiä saa repiä, mutta aika näyttää, kadunko tätä askartelua :D


Lapset rakastavat askartelua


Yllätyin, miten hienosti neiti liimasi. Tämä oli siis ihka ensimmäinen kerta, kun Taika liimailu askartelua pääsi tekemään. Askartelu ja piirtäminen ovat asioita, joihin hän jaksaa keskittyä ja kuuntelee ohjeetkin hyvin. Yleensä Taika on melko vilkas pikku likka, joten on ihana huomata, kuinka hyvin hän malttaa taiteilla :)



Askartelu kehittää monia taitoja



Välillä oli hankala muistaa, ettei molemmille puolille liimaa tarvita. Kertaalleen paperi jäikin käteen kiinni (kuva ylhäällä), mutta sen jälkeen oppi, miksi liima laitetaan vain toiselle puolelle. Taika ei yleensä tykkää ollenkaan siitä, jos käsiin tarttuu jotain ylimääräistä. Melko vähän kuitenkin ärsyyntyi tuosta, että käsissä oli liimaa. Jonkinasteista aistiyliherkkyyttä on Taikallakin, joten pikkuhiljaa yritän totuttaa tyttöä saamaan erilaisia tuntemuksia myös käsiin. Kädet tuntuvat olevan herkimmät epämiellyttäville tuntemuksille. Siksi Taika inhosi sormivärien käyttöä. Sitten, kun maalailut alettiin tehdä pensselillä, hän tykästyi taiteiluun.



Leikkaa-liimaa askartelu on mukavaa puuhaa


Näin paljon tyttö jaksoi liimailla <3


Lapsi askartelee


Lopuksi vielä piirreltiin. Taika tykkää liiduilla piirrellä, kun niillä saa reilusti väriä kerralla. Onneksi ei ole tullut heitettyä pois noita akvarelliliituja, jotka ostin silloin, kun opiskelin kuva-artesaaniksi. Itselläni niillä ei juurikaan ole ollut käyttöä, mutta nyt Taikan kanssa niillä piirrellään paljon. Kuva on tehty   i´ille ja siinnä, on siis paljon joulupaketteja isille :) Oli siinä kuulema myös siskoille ja Taikallekkin joku paketti. Missä lie on taas äitin lahjat ;) 



Opettelimme samalla vähän muotoja ja värejä. Piirtelin vieressä ympyröitä ja tietysti Taikakin innostui ympyröiden teosta. Muuten aivan ihanaa yhteistä, rauhallista puuhailua, mutta onnistuin taas saamaan aivan hirveän päänsäryn ja pahoinvoinnin, kun hetken olin lähityöskentelyä tehnyt. Vähän meinasi mielenkin vetää apeaksi, kun ei pysty tekemään paljoakaan niitä asioita, joista nauttisi. Ehkäpä minun pitäisi jälleen mennä lääkäriin ja kysyä, voisiko asialle kenties tehdä jotain. Jostain luin, että akkommodaatiospasmiin voidaan käyttää silmätippoja, jotka helpottaisivat oireita...



Muotojen opettelua



Viikkokin alkaa olemaan taas puolessa välissä. Kauhean nopeasti nämä päivät menevät. Vaikka syksystä en muuten juuri ilahdu, niin kivaa siinnä on se, että tietää joulun olevan jo melko lähellä. Rakastan hössöttää joulukortteja ja paketteja <3 Joulu on jälleen sellainen asia, jossa pätee hyvin Nalle Puhin suuri viisaus: hetki ennen hunajaa on paras <3 

Mukavaa keskiviikkoa Sinulle <3 


Ja hei, vielä muistutan kukkasipuli-arvonnasta (kuvassa arvonnan palkinto), johon pääset osallistumaan klikkaamalla tästä. Kirjautuneet lukijat voivat osallistua arvontaan ja lisäarpoja saa seuraamalla Maatiaiskanasen Elämää-blogia Facebookissa ja/tai Blogit.fi-sivustolla :) 



6 kommenttia:

  1. Oi ihana suloinen Taika😍Kyllä sitä tekemisen iloa ja intoa on ihana seurata...ja miten ylpeä lapsi onkaan siitä omasta työstä😍Yhdessä tekeminen on mukavaa..Leppoisaa päivää sinne! Täälläkin iloitaan jo alkavasta syksystä ja siitä että se joulukin taas lähenee😊💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsen riemu on kyllä tarttuvaa <3 Mukavaa päivää Sinullekkin <3

      Poista
  2. Hienot askartelut! Lasten kanssa yhdessä tekeminen on mukavaa ja siitä jää kivoja muistoja. Hauskaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ Sinulle myös mukavaa loppuviikkoa. Kohtahan onkin taas viikonloppu 😊

      Poista
  3. Reipas pieni taiteilija! Mukavaa loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!