Takapihan tarinoita

Takapihan kompostipenkki jaksaa vielä kukkia. Vaikka tämä on vähän villi ja sekainen, niin tykkään tästä kuitenkin. Meillä on olkkarin yksi seinä kokonaisuudessaan ikkunaa ja sisältä katsottuna minua häiritsi alkuperäinen näkymä; tyhjä rikkaruohoinen rinne ja epämääräisiä ruusuja, jotka rotkottivat sinne sun tänne.

Koska heti ikkunan alta alkoi rinne, niin aloin tekemään siihen "kompostikukkapenkkiä", jolla sain korotettua aluetta ilman, että multaa olisi mennyt järjettömiä määriä. Reilusti oksasilppua, haravointijätettä, sanomalehteä ja hevonpeetä kerroksittain. Annoin niiden kuukauden verran painua kasaan ennenkuin laitettiin siihen mullat. Terijoensalavien oksista tein kehikon, jottei maa lähde valumaan alaspäin.. Ei kaunistus, mutta toimii. Kunnes maatuu. Sitten tarvitsee pohtia jatkoa. Luultavasti kukkapenkin koko laajenee samalla. 

Ensi kesänä tätä tarvitsee järjestellä uudelleen, mutta nyt se saa olla tuollaisena. Koko kesän tässä kukkii aina joku, mutta pääpaino on loppukesän kukkijoilla. Johtuen siitä, että silloin olemme enemmän sisällä.. Keskellä kesää olemme melkein aina ulkona. 






Frans Hals-päivänlilja on jaksanut kukkia pitkään. Tämä taitaa olla tämän kesän viimeinen kukka.





Tämän kukkapenkin muutkin päivänliljat ovat pitkään jaksaneet ilahduttaa.












Unikon siemeniä laitoin vähän turhan paljon pieneen tilaan. Kukat ovat siksi jääneet tosi pieniksi. Mutta ei se mitään, söpöjä ne ovat pieninäkin :)









Punakärsämöt yllättivät minut positiivisesti. Istutin tähän sekä oranssia että tätä punaista. Molemmat kukkivat pitkään ja tämä jatkaa vieläkin. Löysin näitä puolella eurolla. Ei paha :)






Jaloangervo kukkii myös.






Näitä ostin myös 50 sentillä. Jäivät vain vähän Japanin ihmekukan alle piiloon. Mutta joutaahan sitä vähän kumartumaan, jotta pääsee näitä ihailemaan. 





Tällä on huiman keltainen kukka. Ei uskoisi, etten vielä pari vuotta sitten voinut sietää keltaisia kukkia. Nyt olen niihin hyvin tykästynyt :) Ylipäätään puutarhojeni värimaailma on muuttunut vuosien varrella. Aluksi tykkäsin eniten sinisistä ja punaisista kukista ja haalin niitä. Sitten ihastuin vaaleanpunaiseen, seuraavaksi valkoiseen ja nytten keltaiseen ja oranssiin. Eli kaikkia värejä löytyy, kun en tietenkään kasveja heitä pois, vaikka ne eivät enää olisikaan lempparivärisiäni.





Tiikerinliljakin alkaa kurkistelemaan.






Näitä valkoisia syysleimuja sain naapuriltani. Niitä oli niin paljon, että sain useampaan paikkaan niitä istuttaa.






Apricot Fudge-liljan nuput ovat melko hassun näköisiä. Hetken aikaa katsoin, että mikähän ongelma kyseisillä nupuilla on. Sitten vasta muistin, mitä olinkaan istuttanut.






Helsingin puutarhamessuilta ostin jälleen kirjavan ihmekukan juurakoita. Eipä ole kirjavuutta tänäkään vuonna näkynyt. Minun ovat kaikki vaaleanpunaisia ja keltaisia. Annoin juurakoita muillekkin. Ne kuulema ovat punaisia. Joka kerta kun näitä ostan, päätän, että oli viimeinen kerta. Silti aina näitä talvetan ja jonkin ajan päästä ostan uusia juurakoita toivoen, että saisin lopulta sen kirjavan puutarhaani. Kuvissa ainakin ne näyttävät niin upeilta! 






Näitäkin liljan sipuleita sain tosi edullisesti tänä vuonna. Tämä vasta avasi ekan nuppunsa. Mielettömän ihana!!! Voisi melkein sanoa, että olen rakastunut ;)





Täällä sataa vettä, mutta toivotan silti tällä kuvalla aurinkoa päivääsi ja mukavaa uutta viikkoa <3




4 kommenttia:

  1. Aivan ihania..Niin kauniita kukkia😍Teillä on upea piha❤Kaunista alkanutta viikkoa🌻

    VastaaPoista
  2. Voi miten kauniita kukkia. Ihana piha teillä on!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi <3 Nähdään taas!